Tänään on 21.11.2017 12:08 ja nimipäiväänsä viettää: Hilma. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Kaisa Saarikorpi: Taloudessa on helpompi vuosi

Julkaistu: · Päivitetty:

RYHMÄPUHEENVUORO TALOUSARVIOSTA 13.11.2017 Taloudessa näkyy helpompi vuosi kuin aikoihin. Kaupungissamme on silti huolen aiheita: Kaupungin tilojen huono kunto on huolestuttavaa. Voidaanko tällaiseen varautua ennakkoon? Korjausvelka on velkaa, joka siirtyy tuleville sukupolville siinä kuin muukin velka. Päästäänkö jossain vaiheessa tasapainoon uusien investointien ja vanhojen rakennusten oikea-aikaisen kunnostamisen kanssa? Sosiaalitoimen ja terveyden toimialue Vaikka valtakunnallinen sote viipyy ja siirtyy aina kauemmas tulevaisuuteen, meillä kuitenkin tapahtuu. Kuuden sote aloittaa vuoden vaihteessa ja tuo toivottavasti tullessaan hyvää hoitoa kaupunkilaisille ja tarvittavia taloudellista tasapainoa ja hyötyjä. On kuitenkin pidettävä huolta, että Järvenpään hyvät käytännöt täytyy säilyttää myös yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Työttömien määrän lasku on hyvä signaali. Työttömyys on monella tavalla kaupungin taloutta rasittava ongelma. Lisäksi se on monen kohdalla suuri henkilökohtainen onnettomuus. Lasten ja nuorten toimialue: Ehkäisevän ja varhaisen tuen toimenpiteisiin on sijoitettu. Parasta ennaltaehkäisyä olisi päiväkotien ja koulujen sopivankokoiset ryhmät ja riittävä sijaispalvelu. Hyviä henkilöstölisäyksiä: Varhaiskasvatuksen erityisavustajat tulevat varmasti tarpeeseen. Uusi perhetyöntekijä lapsiperheiden kotipalveluihin on ilahduttava asia. Subjektiivinen päivähoito-oikeus pitäisi palauttaa heti kun se on mahdollista. Samalla voimme ottaa askelia kohti kaikille avointa maksutonta varhaiskasvatusta. YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa kerrotaan, ettei lasta saa asettaa eriarvoiseen asemaan vanhempien tilanteesta johtuen. Jokaisella lapsella täytyy olla oikeus varhaiskasvatukseen. Hienoa, että nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluihin lisätään resursseja. Kaiken kaikkiaan painopiste on siirtynyt piirun verran ennaltaehkäisyn suuntaan. Yhtä aikaa sekä tulipalojen sammuttaminen että niiden ehkäisy on taloudellisesti hankalaa, mutta voi toivoa, että ennaltaehkäisyyn sijoitetut rahat vähitellen tuottavat tulosta. Perusopetus: Sisäilmaongelmien ja koulukiusaamisen vähentäminen. Molemmat tärkeitä asioita ja hyvä että niihin on vakavasti tartuttu. Sivistyksen ja vapaa-ajan toimialue Nuorten työpajatoiminta ja Ohjaamo-toiminta pyörivät kärkihankerahoituksella. Toivottavasti näitä toimia voidaan jatkaa vielä hankerahoituksen päätyttyäkin. Kaupunkikehitys Viheralueohjelma päivitetään ajan tasalle. Vihreillä on huoli puistoista ja viheralueista varsinkin ydinkeskustassa. Kun kaupunki kasvaa, on entistä tärkeämpää huomata viheralueiden tärkeys ihmisen hyvinvoinnille ja lasten ympäristölle. Pelkkä rantapuisto ei riitä. Tarvitaan pieniä viheralueita lähialueelle. Vihreä valtuustoryhmä toivoo, että kaupunkina etenemme kohti hiilineutraalia, resurssiviisasta Järvenpäätä. Investoinnit Meillä on paljon isoja investointeja käynnissä ja tulossa. Jokaista kaupunkilaista ilahduttaa Perhelän, kävelykadun ja torin rakentuminen. Lisäraiteen rakentaminen etenee ja kaupunkilaisilla on toivoa lisääntyvien yhteyksien saamisesta Helsingin suuntaan erityisesti työmatkaliikenteeseen. HSL:n liitymisneuvottelut tulevat vielä ajankohtaiseksi. Taloutta tasapainotetaan 850.000 euroa, kun viime vuosina on totuttu miljoonien eurojen tasapainotusohjelmiin. Toivottavasti vuonna 2022 siintävää 4,2 miljoonan euron tasapainotusta ei tarvitse toteuttaa. Tasapainotuskohteet täytyy miettiä tarkkaan niin etteivät ne osu heikoimmassa asemassa oleviin eivätkä tuhoa hyvää ennaltaehkäisevää työtä kaupungissamme. 96 Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE KIITOKSET viranhaltijoille budjetin laadinnasta ja muille valtuustoryhmille hyvästä yhteistyöstä.

Avainsanat: ympäristö yk yhteistyö vuosi voi vihreä velka varhaiskasvatus vapaa vanha valtuustoryhmä valtakunnallinen vaihde vaihe uusi työttömyys työtön tuottaa tullessaan tulevaisuus tuho tuki toteuttaa tori toivoa toiminta toimenpide tila tilanne terveys tasapaino tarvita talous taloudellinen säilyttää suuri sote sopimus sivistys sijoitettu siirtyä ryhmä riittävä resurssi rantapuisto rakentaminen rakennus raha pyöriä pieni perusopetus ottaa onnettomuus ongelma oikeus miljoona miettiä lasta lasku lapsi käynnissä kunto kunta koulukiusaaminen kaupunki kasvaa järvenpää jatkaa investointi ihminen huono huomata huoli hsl hoito henkilökohtainen helsinki fi euro ennaltaehkäisy budjetti avoin asema 2017