Tänään on 14.12.2017 06:07 ja nimipäiviään viettävät: Jouko ja Ove. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Pujoliivi: Pikkutytöille

Julkaistu: · Päivitetty:

 Sukkalankalaatikossani on majaillut jo vuosikausia vyyhti pinkkiä Roosa nauha sukkalankaa. Päätin ottaa härkää sarvista ja neuloa sen pois kuleksimasta. Tuttavaperheessäni on kolme simpsakkaa tyttöä, joiden tiedän pinkistä tykkäävän joten heitä ajatellen aloitin sukkaprojektin. Sukkia tarvittiin kolmessa koossa,  23,26 sekä 30. Netistä löytyi taulukko , jossa oli oikein aloitussilmukoiden määrät ja kaikki muukin tieto, jota tarvitsin. Ei muuta kuin sukka tulille! Ensimmäisenä tein pienimmän koon. Tein varteen simppeliä pitsijoustinta, jolla on varmaan jokin nimikin jota en tiedä. Seuraavana oli vuorossa keskikoko. Niihin kaivoin lankalaatikostani pinkille kaveriksi tumman viininpunaista sekä valkoista lankaa ja tein raitasukat. Näistä tuli aika namut! Isoimpaan kokoon halusin jotain kivaa kirjoneuletta varteen ja löysin Niina Laitisen Pyry-sukat, joiden ohje on 7veikan vahvuiselle langalle mutta joiden kirjoneulekaavio passasi silmukkamääriltään juuri sopivasti näihin koon 30 sukkiin. Samaa valkoista ja viininpunaista on näissä kuin raitasukissakin.  Sukkia ei ole vielä toimitettu perille ja vähän jänskättääkin, että kuinka ne otetaan vastaan. Ehkä olisi ollut helpointa tehdä kaikille samanlaiset, ettei kukaan ajattele että toisen sukat on kivemmat. Kenties on kuitenkin helpoin tunnistaa omat sukkansa kun jokaiselle on ihan omanlaisensa?

Avainsanat: valmiit 2017 sukat nasti lapsille viininpunainen tyttö tumma tuli tieto taulukko sukka sukkalanka sarvi roosa raitasukat pinkki ottaa ohje niina neuloa netti nauha koko kaveri kaivaa jolla härkä helppo ajatella aika