Tänään on 15.12.2017 17:43 ja nimipäiviään viettävät: Heimo ja Sverker. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

teetai: Studioalbumit osa 82: The Thermals

Julkaistu: · Päivitetty:

Minulla on sellainen mielikuva, että The Thermals voisi olla suosikkini 2000-luvun amerikkalaisista indien ja punkin välimaastoon sijoittuvista yhtyeistä. Se on melodista,   hyökkäävää, koskettavaa ja innostavaa. On harvinaista saada nämä kaikki samaan pakettiin. Hyllyyn on ilmestynyt kolme levyä, mutta bändin tuotannon kokonaisuus ei ole hallussa. Otetaan haltuun. On vain sattumaa, että kuuntelurupeama asettuu ajallisesti lähelle Wipersin tuotannosta kirjoittamisen kanssa, mutta ne tulevat samasta kaupungista, Seattlen naapurissa sijaitsevasta Portlandista. More Parts Per Million (2003) on käytännössä yhtyeen massasta erottuvan vokalistin ja kitaristin Hutch Harrisin soololevy, sillä hän soittaa kaikki levyllä kuultavat instrumentit. Silti albumi kuulostaa tutulta The Thermalsilta. Sillä erotuksella, että tämä on lo-fi. Levyn äänittäminen maksoi huikeat 60 dollaria ja sen julkaisi Sub Pop. Albumilla on hienoja biisejä, mutta bändi ei varsinaisesti tarvitse lo-fi-estetiikkaa. 13 biisiä ja alle puoli tuntia. Mainio debyytti, jolla ei ole aikaa hidastella mutta sieltä löytyy melodioita. Testaa vaikka ”I know the pattern” ”No culture icons” tai ”Time to lose”. Fuckin A (2004) on trion bändilevy, joka on soundillisesti parempi ja (bändin sisäisessä vertailussa) yleisotteeltaan asteen maltillisempi. Se kuulostaa hyvältä läpikotaisin, mutta sen ongelmana on yksittäisten täysosumien puute. Kenties siksi se ei vieraile soittimessani kovin usein, vaan viettää enemmän aikaa hyllyssä. The Body, The Blood, The Machine (2006) löytyy hyllystäni ja tasaisin väliajoin soittimestani. Se on teemalevy pariskunnasta, joka pakenee fasistikristittyjen hallitsemista Yhdysvalloista. Jos The Thermals olisi maailman suurin ja tunnetuin, niin uskontotieteen opiskelijat tekisivät seminaaritöitä albumin lyriikoista. Mutta se on vain marginaalinen bändi. Levyn aloittaa yhtyeen hienoin biisi, ”Here’s your future”, joka yhdistää loistavasti hyökkäävän punkin, melodiat ja Pixies-kitarat. Pelkästään tämän kappaleen vuoksi olen pitänyt yhtyettä arvossa. Levy on kokonaisuutena edeltäjäänsä onnistuneempi. Se tekee saman mutta paremmin. Se hengittää ja sisältää vaihtelua ja toimivia sävellyksiä (esimerkiksi ”A Pillar of salt”). Tosin biisimateriaalissa on taas mukana annos keskinkertaisuutta. Vaikka aikaisemmat levyt saivat myönteisiä arvioita, tämä sai kriitikoilta huomattavasti enemmän kiitosta. Mistään megamenestyksestä ei kuitenkaan ole kyse. Se kipusi sijalle 186 Pitchforkin top 200 listalla 2000-luvun levyt. AllMusicin arvioitsija muistuttaa, että Harrisin ääni tuo välillä mieleen Roky Ericksonin. Enpä ollut tullut ajatelleeksi, mutta se on täysin totta. Yksi syy lisää pitää bändistä. Now We Can See (2009) on jo selvästi popimpi levy. Muutos on tapahtunut asteittain, mutta tässä ei enää ole samaa aggressiivisuutta. Silti kyse on olennaisilta osiltaan samasta yhtyeestä. Melodiataju ei ole kadonnut minnekään, mutta kohderyhmänä tuntuisi olevan nuorempi ja valtavirtaisempi yleisö. Tässä vaiheessa tulee mieleen esimerkiksi The Living End (josta pidän paljon), vaikka läskibasso ei The Thermalsilla lätisekään. Arviot olivat myönteisiä ja käväisi teos Billboardillakin, mutta viime vuosina en ole kuullut ihmisten puhuvan levystä. Voi olla, että en vain liiku piireissä. Jos radioystävällisyys ja potentiaali kimppahoilotukseen eivät kuulosta luotaantyöntäviltä elementeiltä, tämä saattaa viehättää paljonkin, mutta vallankumoukselliseksi levyä ei voi sanoa. Avaus-/nimiraita tiivistää levyn ja on sen parhaimmistoa. Personal Life (2010) tuli kuunneltua ohimennen ilmestyessään. Nyt ostin sen alennuksesta cd-formaatissa kuudella eurolla. Levy jatkaa aika lailla edeltäjänsä linjaa. Se menestyi hieman paremmin listoilla, mutta arviot olivat hitusen penseämpiä. Poikkeuksena AllMusicin arvioitsija, joka lyttäsi edellisen ja piti tätä tervetulleena paluuna yhtyeen varhaisvaihetta leimanneeseen kondikseen. Itse levy alkaa hienolla anthemilla ”I’m gonna change your life” ja kolmantena on videonakin huomiota kerännyt indiepoppi ”Never listen to me”. Nämä ovat mielestäni parhaat raidat. Tällä levyllä seesteinen pop toimii ilman tunnetta siitä, että musiikki olisi suunnattu (ensisijaisesti) teineille. Kenties sopiva vertailukohta on Weezer. Desperate Ground (2013) jatkaa yhtyeen alamäkeä, jos keskimääräisiä kriitikoita on uskominen. Tosin on niitäkin, jotka näkevät tässä paluun yhtyeen kolmen ensimmäisen levyn asenteeseen. Levy alkaa raikkaasti surisevalla ja iskevällä punkilla ”Born to kill” eikä sen jälkeen ole paluuta. Teos etenee vauhdilla hamaan loppuunsa saakka alle puolessa tunnissa. Ehkä on niin, että mikä tahansa yhtyeen levy kuulostaa hyvältä, kun muistaa pitää pari päivää taukoa. Ote tässä on hitusen punkimpi kuin parilla edeltäjällään. We Disappear (2016) ei juurikaan poikkea edeltäjästään. Ehkä ote on taas hitusen popimpi, mutta uusia temppuja ei tämä koira ole oppinut. Siksi teos tuntuu jokseenkin turhalta vanhan toistolta, varsinkin kun yksittäiset biisit eivät nouse selkeästi bändin aikaisemman tuotannon yläpuolelle. Uusille kuuntelijoille levy voi toki toimia sisäänheittäjänä, jonka avulla löydetään yhtyeen parhaat. Jos The Thermals olisi ollut olemassa myöhäisteiniaikanani, se olisi todennäköisesti ollut levylautasellani ja auton kasettisoittimessa jatkuvasti. Nyt siitä innostuminen vaatii paikoitellen eläytymistä eri ikään ja elämänvaiheeseen. Silti se on mainio bändi. Se liikkuu kehon myötämielisesti liikkeelle saavan punkin ja Pixiesinsä kuunnelleen popin välimaastossa, vaihdellen painopistettä albumista toiseen. Ja ”Here’s   your future” kuuluu suosikkibiisieni joukkoon.

Avainsanat: musiikki ääni yleisö yhtye yhdysvallat voi viettää vauhti vaihe uusi tässä tuotanto tunti tunne tuli toukokuu testata teos temppu tarvita syy sunnata suosikki sub soittaa sisältää saada roky raita puute puoli punk pop pitää piiri personal parts pari paketti ote opiskelija nuori muutos muistaa million maksaa machine lista linja liikkua levy kokonaisuus koira kirjoittaminen kerännyt keho kaupunki kadonnut julkaista jolla jatkaa ihminen hän hylly hengittää harvinaista harris ground gonna formaatti fi euro esimerkki dollari culture change cd bändi body blood biisi avaus asettua arvio annos albumi aika 2013 2009