Tänään on 16.12.2017 22:33 ja nimipäiviään viettävät: Auli, Aulikki, Aada, Ada ja Adele. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

teetai: Vuoden parhaat levyt (2017)

Julkaistu: · Päivitetty:

Olen pitänyt taukoa pitkistä katsauksista vuoden levyihin. Paasto jatkuu. Sen sijaan nimeän muutaman suosikeistani. Vuonna 2017 olen ostanut tai saanut joulukuun alkuun mennessä 197 äänitettä. Matemaattisesti rajoittuneetkin ymmärtävät, että se on enemmän kuin äänite joka toinen päivä. Niistä 127 on vinyyliä. Luku pitää sisällään myös seiskatuumaiset singlet. Vuonna 2017 ostetuista yli 30 on julkaistu samana vuonna, mutta luku sisältää Uncut-lehden mukana tulleet kokoelmat, jotka voivat sisältää myös vanhaa musiikkia. Jos laskin oikein, olen ostanut 22 vuonna 2017 julkaistua albumia. Saattaa hyvin olla, etten ole ostanut kaikkein parhaita levyjä, mutta lähden kerrankin liikkeelle siitä, etten kelpuuta tälle listalle kuin hyllystäni löytyvät. Kotimaisten lista on helpompi, koska niitä olen ostanut vähemmän. Top kolme laskevassa järjestyksessä on seuraava, mutta selitykset ensin: Kivesveto Go-go jää minialbumillaan Nopeempi ku Veijo pois, koska se ei ole täyspitkä. Se on mainiota, melodista vauhtipunkkia, joka tosin jää laadussaan jälkeen yhtyeen edellisestä julkaisusta, joka oli neljän biisin ep. 3. Salaliitto: Melankolia . En innostunut Salaliiton toisesta levystä aivan yhtä paljon kuin debyytistä. Silti yhtye on kiinnostavinta, mitä valtavirtaa tavoittelevassa kitarapopissa on tässä maassa tehty pitkään aikaan. Suosittelen tutustumaan myös keikalla. 2. Kaupungin Valot: Salaista musiikkia . Aluksi tämän 70-luvun suomipunkista ammentavan bändin kolmas levy oli pettymys. TVO:n keikalla tuntemattomat uudet biisit eivät tuntuneet miltään, mutta onneksi ostin levyn. Bändin suunnanmuutos ei enää harmita ja levy on vain kasvanut kuuntelussa. 1. Mustat Kalsarit: Juhlat . Tämä bändi on tullut tutuksi Hulda Huiman taustaorkesterina. Kuitenkin heidän oma levynsä, jossa Hulda Huima on mukana mutta pääosaa esittää kitaristi Juuso, räjäytti potin. En kiirehtinyt kuuntelemaan albumia Lepakkomiehessä nähdyn keikan jälkeen, mutta sitten kun kuuntelin, menin aika pian myös levykauppaan. Soundi-lehdessä kuvattiin yhtyettä muistaakseni Kollaa kestääksi, jossa vierailee välillä Kari Peitsamo. Minusta se on hieno näkemys. Tyylillinen epätasaisuus (tai monipuolisuus) ei minua haittaa: selkeästi itselleni tärkein kotimainen. Ulkomaisten järjestykseen laittaminen on haastavampaa. Ostin paljon tuttujen 90-luvun indiebändien tuoreita levyjä – Afghan Whigs, Ride, Jesus & Mary Chain – sekä 00-luvun pohjois-amerikkalaista indietä – Arcade Fire, War on Drugs, Wolf Parade, Timber Timbre, Mountain Goats (Nationalin hankki kumppani). Mukaan tarttui myös psykedeliaboogieta (Endless Boogie). Viiden kärki on kuitenkin seuraavanlainen. 5. Moon Duo: Occult Architechture, Vol. 1 . Psykedeelista jurnutusta olen kuunnellut enemmän kuin koskaan. Pari vuotta sitten keikalla hurmannut Moon Duo on yksi niistä. Yhtye julkaisi peräti kaksi albumia vuonna 2017. Niistä kelpuutan listalleni ensiksi julkaistun. Livenä yhtye on vielä parempi, kuten uusintakeikka Kuudennella linjalla tämän vuoden syksyllä taas todisti. Niin hauska ja tunnelmaansa imevä, että se toimisi vaikka Ruisrokin rantalavalla auringonpaisteessa. 4. Roger Waters: Is This the Life We Really Want? Kovin usein vuoden levyissäni ei ole 70-vuotta täyttäneiden teoksia. Watersin soolot ovat kuitenkin olleet itselleni heikko kohta jo teinivuosista. Uusi teos ei petä. Siinä on korkealaatuisia biisejä ja sen kuuntelu toimii hyvin tuplavinyyliltä (noin 3 biisiä per puolisko). Siinä ei ole paljoakaan uutta, mutta se tuntuu silti ilmaisultaan vahvalta ja sisällöltään ajankohtaisen tärkeältä. 3. Slowdive: s/t . 90-luvun shoegazen perintöprinssit/-prinsessat palasivat lavoille vakuuttavasti aikaisemmin, mutta uutta levyä saatiin odottaa vuoteen 2017. En ollut suuri fani ysärillä, mutta vuoden 2014 keikka alkoi muuttaa mielipidettäni. Uusi levy hiipi hitaasti ihon alle ja se oli ostettava. Samoilla höyryillä ostin hyllyyni bändin klassikkoalbumin Souvlaki . En olisi uskonut viisi vuotta sitten, että vuonna 2017 kuuntelen uutta Slowdivea todella vaikuttuneena sen kauneudesta. 2. John Murry: A Short History of Decay . Mahtuu listalleni yksi americana-levykin. Tutustuin jo Murryn edelliseen, ja sen perusteella tiesin ottaa tämän kuunteluun. Yhtenä päivänä kuuntelin muun puuhastelun lomassa albumin kuusi kertaa läpi. Kuulosti hyvältä, mutta mitään ei jäänyt mieleen. Sitten päätin ostaa levyn ja kuuntelin lisää. Nyt se on tällä paikalla vuoden levyissä. Upea maanläheinen levy, jonka päättää onnistunut Afghan Whigs -laina ”What Jail Is Like”. 1. Grandaddy: Last Place . Koska ostin tänä vuonna paljon ysäri- ja 00-indien uusia teoksia, niin on vain kohtuullista, että se näkyy vuoden parhaan ulkomaisen levyn valinnassa. Ostin Grandaddyn ex-tempore, kun levykaupassa huomasin sen ilmestyneen. Olin toki tietoinen sen tulosta, mutta en osannut odottaa sitä. Sisältö on tuttua Grandaddya, jossa koskettimet ovat suuressa roolissa tyyliltään muuten kitaravetoisessa indiessä. Levy on tunnelmaltaan rauhallinen ja mietiskelevä, mutta siinä on silti reilusti dynamiikkaa. Tärkeintä on kuitenkin se, että sen biisimateriaali on huikealla tasolla. Niin huikealla, ettei mielestäni kukaan pistänyt tänä vuonna paremmaksi. Vaikka jotkut kriitikoista pistivät albumin nimensä mukaisella sijalle, minä pistän päinvastaiselle. Ensi vuonna sitten muita levyjä.

Avainsanat: yhtye wolf war veijo valo uusi upea tässä tutustua tietoinen teos tarttua syksy suuri sisältö sisältää seuraava rooli roger rauhallinen päättää päivä potti pitää pettyä pari parade paasto ottaa ostaa onni olin odottaa näkemys muuttaa muutama musta moon mitä minä mary luku loma live lista linja levy lehti laina kuvata kuusi kuunnella kotimainen kolmas kitaristi keikka kaupunki kauneus kari kalsari jää järjestys julkaista juhla jouluku john jesus iho history hieno heikko hauska fire fani ex esittää ep drugs chain bändi biisi auringonpaiste amerikkalainen albumi aika 90 2017 2014