Tänään on 16.12.2017 05:19 ja nimipäiviään viettävät: Auli, Aulikki, Aada, Ada ja Adele. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Kirpparikeijun kotona: Suomi 100 - Hyvää itsenäisyyspäivää!

Julkaistu: · Päivitetty:

Sata vuotta napsahti täyteen tänä päivänä!  Hyvä Suomi! Aamupäivällä kävimme sankarihaudoilla katsomassa kunniavartion, jossa juhlavuoden kunniaksi jokaiselle haudalle oli varattu saman ikäinen seisoja kuin vainaja kuollessaan oli. Oulussa sankarihautoja on 456. Tapahtuma järjestettiin useammissakin Suomen kaupungeissa, mutta ilmeisesti joka paikkaan ei saatu tarpeeksi vapaaehtoisia haudoille. Meillä oli aivan huonot näkymät ihmispaljouden keskellä, mutta kaveri kertoi nähneensä parikin kertaa, kuinka omaiset kävivät kättelemässä haudalla seisojaa. "Sinä olet isäni haudalla" ja "Tässä makaa veljeni". Ihmisiä oli paikalla aivan, aivan valtavasti! Hui, miten nuoria miehiä haudoilla olikaan! Suurin osa oli nuoria työikäisiä, 20-35-vuotiaita, mutta jotkut olivat aivan selvästi alaikäisiä. Ei kovin monta vuotta omaa poikaani vanhempia. Illalla ruokaillaan paremmin ja pidemmän kaavan mukaan, ehkä katsotaan myös Linnan juhlia. Ulkona pihatien varrella palaa pari kynttilää, sisällä myös, ja samoin pojan pienenä askartelema Suomen lippu on nostettu juuri tänään esille. Varsinaista Suomi 100 -aiheista rekvisiittaa ei ostettu yhtään, ei edes kynttilää tai kukkakimppua, mutta on meillä silti juhlamieli. Aamupäivän kunniavartio oli tosi hieno tapahtuma itsenäisyyspäivään, ja onneksi lähdettiin, vaikka hädin tuskin mahduttiin mukaan. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

Avainsanat: pippalot varattu vanhempi vainaja tapahtuma suomi poika pieni pari palaa oulu onni näkymä nuori mies lippu linna kynttilä kaveri kaupunki kaava juhlia juhlavuosi itsenäisyyspäivä isä ilta ikä hädin hui hieno hauta aihe aamupäivä