Tänään on 12.12.2017 18:12 ja nimipäiviään viettävät: Tuovi ja Tove. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Fashion.. my Obsession: I have never ever ever...

Julkaistu: · Päivitetty:

Olen nähnyt joskus blogeissa näitä hauskoja tekstijuttuja, joissa hieman kerrotaan jotain itsestä. Yleensähän en ihan kauheasti omasta elämästäni blogissa kerro enkä olisi joskin aika sitten uskonut että tällaisen postauksen teen.. mutta sitten mietin että miksi ei, tällaiseen haasteeseen voisin minäkin lähteä. 10 asiaa joita en ole koskaan tehnyt.. En ole koskaan syönyt sushia - Raaka kala ja kylmä riisi ei vain houkuttele.  En ole koskaan itse omistanut yhtään eläintä - Lapsuuden kodissa oli kissoja ja joskus yksi koirakin. Vajaa kaksi vuotta sitten olin jo hankkimassa koiraa, mutta se jäi kuitenkin lopulta toteuttamatta.  En ole koskaan ottanut tatuointia -  Tätäkin on kyllä paljon harkittu, mutta en vain ole sitten joko rohjennut, tai olen keksinyt rahalle parempaa käyttöä. En ole koskaan ostanut mitään osamaksulla - Olen vähän sitä mieltä, että jos minulle ei olisi varaa ostaa jotain suoraan, jätän sen mielummin hankkimatta.  En ole koskaan ollut hevostyttö tai erityisesti pitänyt hevosista - Suurin osa tytöistä on joskus tykännyt hevosista ja harrastanut jotain niihin liittyvää, itse en vain ole niistä koskaan innostunut. En ole koskaan käynyt yksin elokuvissa - En oikeastaan ihan ymmärrä miksi joku haluaisi mennä yksin elokuviin. Ei siinä siis mitään pahaa ole, itsestä se vain tuntuisi oudolta. En ole koskaan onnistunut keittämään riisiä ilman että poltan ne pohjaan - En edelleenkään ole ihan varma mitä teen väärin, mutta jostain syystä näin vain käy aina. En ole koskaan omistanut silitysrautaa - Tiedän, todella outoa. Luulisi että minulla, paitapuseroita jonkin verran käyttävänä naisena, olisi sellainen. Mutta ei. Voisi kyllä hankkia. En ole koskaan tykännyt katkaravuista - Joku niissä vain inhottaa, muunmuassa haju sekä ulkonäkö. Joskus koitin maistaa, mutta ei, se jäi yritykseksi. En ole koskaan aikuisiällä järjestänyt omia syntymäpäiviä - Tai no ylipäätään niitä ei ole juurikaan juhlittu näin aikuisiällä. Silloin lapsena / nuorena äiti järjesti niitä kyllä, mutta sen jälkeen ne on vähän jäänyt. Olisihan noita, asioita joita en ole koskaan tehnyt. Mutta täytyi niitä silti ihan miettiä. Nyt jäin tietysti miettimään olisiko noissa asioita, joita voisin ehkä ensi vuonna vaikka tehdäkin. Se jää nähtäväksi. Yksi asia mitä meinasin tuohon listaan laittaa, oli ulkomailla yksin käyminen. Se on kuitenkin sellainen asia, jonka olin joskus vielä ajatellut toteuttaa, joten päätin sen jättää sen pois tuosta listalta. Löytyykö  muilta samoja asioita?

Avainsanat: something else lifestyle äiti yksin varma varaa ulkonäkö ulkomailla tyttö toteuttaa teen syödä sushi riisi raaka pohja ostaa osamaksu omistaa olin nuorena noita nainen mitä miettiä maistaa lähteä lapsuus lapsi laittaa vanhemmat kylmä koira koti kissa kala jää jättää harrastus hankkia haju ever elämä elokuva blogi aika