Tänään on 24.09.2018 01:35 ja nimipäiviään viettävät: Alvar ja Auno. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Pirjon blogi:

Joulukalenteri, luukku 13

Julkaistu: · Päivitetty:

Joulu on kirjojen aikaa. Hyvä kirja on edelleen monen lahjatoiveena. Lapsena minäkin toivoin useimmiten lahjaksi kirjoja. Eläinystävistä kertovat kirjat ovat myös kulkeneet muutoissa mukana aina uuteen kotiin. Minä olen myös se, joka on uskollisesti pitänyt päiväkirjaa ja siis oikein vanhanaikaisesti käsin kirjoittaen. Mielenterveysseurassakin tämä on huomattu; kun ihminen kirjoittaa ajatuksensa käsin paperille, sanojen kulku aivoista käteen vie tietyn ajan. Siinä ehtii sanomisensa miettiä ja asiat jäsentyvät ehkä parempaan uskoon myös omassa päässä. Omat päiväkirjatkin ovat kaikki tallessa. Sinne on vuodatettu nekin ilot ja surut, joita tänne eetteriin ei voi laittaa. Muutaman päivän tässä onkin sitten ollut ontto olo, kun edellinen päiväkirja pääsi loppumaan eikä uutta ja yhtä hyvää kuin edellinen löytynyt kirjakaupastakaan. Mutta onneksi meillä on posti. Tilaus vaan tänne bittimaailman syövereihin ja nyt nuo kirjat ovat jo työpöytäni laatikossa odottamassa käyttäjäänsä. Tänään harjoitin muutenkin tuota kirjoittamista ja välillä ihan käsinkin. Valmistelin raamattutuntia jumalanpalvelukseen ja  inspiraatiota riitti vielä yhden joululaulun kääntämiseenkin. Sen jos saan laulettavaan kuntoon ensi viikoksi, niin sitten sen voi vaikka esittää. Huomenissa onkin luvassa saunan siivousta joulukuntoon. Joulukalenterin luukku, numero 13 aukeaa, mistäs muualta kuin kirjojen maailmasta. Kuva on usean vuoden takainen, mutta tuolloin lahjaksi saatu kaunis kirja on edelleen hyllyssä ja välillä sitä tulee myös vilkuiltua. Ja onhan meillä kristityillä vielä se kirjojen kirja, raamattu, jota olisi hyvä lukea joka päivä.

Avainsanat: kuninkaalliset juhlat joulu hengelliset voi viikko usko uskollinen tässä tänne työpöytä toivo tilaus tietty suru siivous sauna raamattu päivä päiväkirja posti paperi onni olo numero muutama minä miettiä maailma luukku lukea lapsi laittaa lahja laatikko käsi kuva kirja kirjoittaa kaunis joululaulu joulukalenteri inspiraatio ihminen hylly esittää


blogivirta.fi