Tänään on 20.04.2018 04:17 ja nimipäiviään viettävät: Lauha ja Arla. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Tulihan Tehtyä: Suojaessu

Julkaistu: · Päivitetty:

Syksyn opinnot alkavat olla piakkoin ohitse. Töitä valmistuu vielä muutama ja jo valmiina olevia töitä riittää kuvattavaksi vielä muutamaan postaukseen. Ostin alkusyksystä vaaleaa nahkaa isomman erän, kun ompelutöiden alussa oli työsuunnitelmassa nahkatöiden ompelua. Olen poikkoillut materiaalista toiseen, palaten aina nahkan pariin, mutta vasta tänään pääsin aloittamaan sen mitä piti ommella ensimmäiseksi. Ja se ei ole nämä essut. Vaaleiden nahkojen mukaan valitsin pari vuotaa mokkaa, joissa oli kiva kaareva muoto. Opettajan innoittamana tein toispuoleisen essun lähes symmetriseksi, saaden siihen perinteistä essua muistuttavan muodon.  Miehustan yläosasta leikkasin hieman pois ylimääräistä materiaalia. Jätin kuitenkin pienen läpän, jonka taakse sain piiloon niskalenkin ompeleet. Niskalenkki on pehmeää solmionahkaa. Taskut ompelin paloista joita oli valmiina paloina. Solmiamisnauhat ompelin vihreästä sametista. Syysloman jälkeen olemme opiskelleet myös kankaanpainoa. Kuljetin essut valmiiksi ommeltuina  kuvioitavaksi ja taas takaisin arvioitavaksi. Essujen kuvioinnit on tehty valmiilla sabluunoilla ja mustalla värillä. En ole koskaan tykännyt pitää työessua, mutta näitä voisi sanoa jopa salonkikelpoisiksi ja käyttää lasitöissä. Säästyisi teepparit, eikä paita näyttäisi siivilältä.

Avainsanat: opiskelu ompelu lasit ylimääräistä väri valmistua vaalea tasku syysloma syksy postaus pitää pieni pehmeä pari palo paita opinto opettaja ommella nahk muutama musta muoto mitä materiaali leikata käyttää kuvata innoitus essu alku alkusyksy