Kirpparikeijun kotona:

Puutarhaunelmia

» Lue blogi... Julkaistu: 09.01.2018 19:33 · Päivitetty: 10.01.2018 03:36

Meidän kuisti, jonka oli jo viime kesänä tarkoitus olla ilon ja rauhan tyyssija, on pian vuoden päivät odottanut iloa ja rauhaa saapuvaksi. Kuisti on rakennettu kauniista materiaaleista: siellä on superihanat harmaat lautalattiat, seinillä rimoitus, puukatto ja valoisat ikkunat, mutta jotenkin vain tila on toimittanut alusta saakka romulaarin virkaa. Sinne on turhan helppo nakata kaikki silmistä pois joutava. Kesällä se oli hetken aikaa nikkaroitavien projektien remppatyömaa, ja sitten se taas palautui takaisin romulaariksi. Vaikka kuinka olen kuvitellut sen kauniina ja ihanana rottinkikalusteineen ja sisalmattoineen päivineen! Tänä keväänä aion vihdoin sisustaa kuistin kivaksi. Ajatella; tammikuussa saa jo alkaa miettiä puutarha-asioita. Chilinkin voisi jo istuttaa. Vuodenkierto tuntuu aivan eriltä, kun on pieni kasa multaa, johon keskittyä. Puutarhaa saa vielä odotella, ja se multakasakin odottelee aurinkoa aivan valtaisan lumikasan alla. Kylmä kuisti ei tietenkään kylmään vuodenaikaan ole mikään oleskelupaikka, mutta jotenkin sekin tekee kasvukauden konkreettisemmaksi ja lähemmäksi. Haaveilen ainakin sellaisesta rottinkisesta, katosta roikkuvasta riippukeinusta ja rönsyilevistä kasveista. Vielä saa kevättä odotella, mutta onneksi sisälläkin on ihan mukavaa. Pönttöuuni lämpenee meillä joka päivä. Se sytytetään aina illalla, ja tulen ritinästä on tullut osa arkipäiväisen kodin ääniä. Joulukoristeet kerättiin jo pois, mutta jätin vielä valosarjan käyttöön. Kieputin sen sohvan taakse opetustaulujen ympärille tuomaan valoa muuten niin synkkään nurkkaan. Elmo näyttää turhan syyttömältä tässä, kun huomioi, kuinka syyllinen se on. Pentuaikana muistan Elmon pureksineen yhden laukun kahvat (jotka kieltämättä muistuttivat koiran puruluuta), mutta muuten se ei ole ollenkaan ollut mikään täystuho. Ei se ole koskaan järsinyt kenkiä, kalusteita tai mitään muutakaan, mitä ei saisi. Paitsi nyt! Ostin tosi hienon pellavaisen pussilakanan, jossa on (oli) puiset hienot napit. En olisi ikinä uskonut, että Elmo rupeaa nappeja järsimään, jos se ei olisi jäänyt kiinni itse teossa. MÄYST MÄYST MÄYST vain ja sinne meni puinen nappi. Elmo lopetti, kun sitä torui, mutta ei se kyllä katunut. Sen sijaan se on järsinyt loputkin napit yksi kerrallaan, kun silmä on välttänyt. Ja tuossa se nyt makoilee itse tuunaamansa pussilakanan päällä, pikkuisen liian tyytyväisen näköisenä. Puutarhakirjan voisikin jo kaivaa esille ja alkaa miettiä ensi kevään ja kesän juttuja! Olen aivan onneton puutarhuri, mutta jotakin monivuotista kylvin jo viime keväänä. Saa nähdä, onko mitään enää tänä vuonna jäljellä.