Tänään on 21.01.2018 11:03 ja nimipäiviään viettävät: Aune, Oona, Netta, Auni, Agnes ja Agneta. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Liiolii: Jääpuikkopuita ja rätväkät verhot

Julkaistu: · Päivitetty:

Pelkään edelleenkin turhan hysteerisesti rikkovani järkkärini milloin milläkin tavalla. Esimerkiksi kova pakkanen voisi tiivistää kosteutta kameran sisälle takaisin sisälle tuotaessa. Mutta toissapäivänä oli nollakeli ja kaunis auringonpaiste. Ei tekosyitä jäädä sisälle siis. Kävin rannassa kuvaamassa. Ilokseni löysin luonnon jäätaidetta: rannassa aaltojen pärskeet osuivat pariin vesirajasssa kasvavaan matalaan leppään, joiden oksille oli muodostunut hienoja jääpuikkoja. Kaukaa näytti siltä kuin puun oksilla olisi roikkunut valkoisia muovisuikaleita. Onneksi menin lähemmäs tutkimaan. Näistä sai aika kivoja kuvia. Ulappa oli siis vielä auki, mutta lahdenpohjukassa oli jo jääsohjoa ja pieniä jäälauttoja. Kovasti yrittää meri jäätyä. Tänään on kolme astetta pakkasta ja ilokseni myös varhain aamusta satoi ohut lumipeite. On vähän valoisampaa nyt. Toin lapsuudenkotoa muutaman pikkujutun tänne. Komerosta löytyi vanhat verhot, jotka ajattelin ensin myydä, mutta kotona huomasin, että niitä onkin neljä samanlaista – saman verran mitä omaan olohuoneeseeni tarvitaan, ja huollettuani ne, ripustin väripläjäykset ikkunoihini. Ovat kyllä todella hurjan väriset, pinkki-purppurat ja mustat, siis lempiväriseni, mutta valitettavasti ikkunaan ripustettuna taittavat jopa vähän ruskehtavaan ja pinkki näyttää kirkkaanpunaiselta. Oli kuitenkin niin iso työ niiden silittämisessä ja ripustamisessa, että saavat olla jonkin aikaa, vaikka eivät oikein sovikaan sen 40-50-lukulaisen maton kanssa yhteen. Tasapainoinen sisustaminen on kyllä laji, jota en hallitse ollenkaan. Luultavasti viimeistään kesällä kaipaan taas valkoista tai ainakin jotain vaaleampaa. Verhot ovat suomalaista työtä, käsinpainettu E. Helenius Oy:ssä ja suunnittelija on Mirja Vänni. Olisivatkohan 70-lukua vai jopa 60-lukua, en osaa sanoa? En muista, että nämä olisivat olleet meillä lapsuudenkodissa ikkunassa. Luultavasti ovat vanhemmat kuin minä tai sitten olen ollut ihan pieni kun nämä ovat koristaneet kotiamme. Tein vähän galluppia kaveripiirissäni verhoista, ja jakavat mielipiteitä kovasti. Itsekään en osaa sanoa tykkäänkö vai kammoanko. Tuovat kyllä ihan eri tavalla kotoisuutta ja särmää olkkariin kuin valkoiset verhot, mutta ovathan nämä ihan hiiskatin tummat. No, katsotaan kauanko jaksan näitä katsella. Googlen kuvahaun avulla löysin muuten hienon juhlamekon, joka oli tehty tästä samasta kankaasta. Sain luettua loppuun Hella Wuolijoen muistelmakirjan Koulutyttönä Tartossa , jonka Wuolijoki kirjoitti Katajanokan lääninvankilassa kärsiessään siellä maanpetostuomiota jatkosodan aikaan. Kiinnostava kirja, olenhan itsekin ollut jos en koulutyttönä, niin yliopisto-opiskelijana Tartossa. Mutta jotain tosi ärsyttävää Wuolijoen tyylissä tai persoonassa oli. Minusta tuntuu, että jos olisin tuntenut hänet, emme olisi tulleet lainkaan toimeen keskenämme! Jotkut kirjailijat taas päinvastoin tuntuvat sukulaissieluilta kirjojensa perusteella. Nyt pitäisi valita seuraava luettava kirja. On lievästi sanottuna runsaudenpulaa.

Avainsanat: yliopisto verho vanhemmat valkoinen valita tänne työ tutkimaan tumma tasapainoinen tarto suunnittelija sisustaminen seuraava ranta puu pinkki kaivata jatkosota iso ikkuna hella hallita google esimerkki pieni pakkanen oy opiskelija onni näyttää neljä myydä muutama musta mitä minä meri lumipeite luku lukea lievä laji kuvata kova kotona kosteus komero kirjailija kirja kiinnostava kesä kaunis valokuvaus ulkoilua koti katsella kangas aika aalto auringonpaiste aste kirjat ärsyttävä yrittää