Tänään on 15.07.2018 23:40 ja nimipäiviään viettävät: Rauni, Rauna, Ragnhild, Ragni ja Ragna. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Rinnakkaisohjelma:

Kolmesataa

Julkaistu: · Päivitetty:

"...saapuu raiteelle yksi!" Pitikin sattua... Katselen kuinka Intercity-juna vyöryy keskusasemamme yhdelle ainoalle raiteelle ja pysähtyy sihisten. Eletään pilvistä perjantai-iltapäivää Imatralla 15.7.2016. Huomaan puristavani pyörän sarvikkoa hieman hermostuneena, eikä suotta, sillä sarvikon käsittävä kulkine pitäisi ottaa mukaan junaan. Pyörän kääntäminen poikkiteloin vasten ihmisvirtaa neljän neliön kanikopissa herättää minussa jo pelkällä ajatustasollakin inhon puistatuksia. Luiskahdan vaunun eteiseen loppuun asti viivytellen, sillä viimeisellä on eräissä harvoissa tapauksissa eniten aikaa sorhata senhetkinen elämänsä raiteilleen. Kas noin, ei se niin kamalaa ollutkaan! Pari Matti-myöhäistä jää pyörähärdellini huomattuaan ulos juoksemaan kohti toista ovea, mikä on ihan oik terveellistä yleiskunnolle. Junan luiskahdettua liikkeelle hipsin omalle kyytipaikalleni yläkertaan. Yhdenlainen seikkailu on jälleen lipsahtanut käyntiin - paluulippua kun ei ole! Matkan olisi määrä käydä tällä kertaa ihan etelän päätytoppareihin asti. -Noin niin kuin alkajaisiksi! Ennen Isoa Kirkkoa täytyy kuitenkin pysähdellä siellä sun täällä odottelemassa myöhästeleviä junia, joten tästäkin kyydistä kehittyy sellainen. Ehdin mainiosti pistäytyä tupaten täydessä ravintelivaunussa läikyttämässä puolet kalliista pahvikahvista lattialle. Matka liikkuvien vaunujen läpi on yllättävän mutkikas ja vielä sitäkin huterampi, kapeilla pyöräilykengillä liukastellen. -Äiti miksi tuo mies horjuu ja hikoilee? -Se on varmaan semmonen humalainen. Älä kulta katso siihen! Huomaan, että säästöpaineiden alla rämpivä VR on joutunut toteuttamaan eräitä tiettyjä leikkauksia sitten viime junamatkani. Ainakin kuuluttajatäti on nyt -setä! Tänne jäin, tänne jäin tuska mielessäin, koska menee junia kotiinpäin? -No kun ei mene tällä kertaa  Kahvittelullisesta kompuraatiosta huolimatta matka taittuu rautapyörillä kuin siivillä. Helsingin pääasemalla  Isoon Maaliman meininki tervehtii junasta purkautuvaa landepaukkua jokseenkin arvattavasti, siis tupakan, ihmisvirtsan, katuruoan ja dieselin katkun sekamelskalla. Pidän jokaisesta paitsi kolmesta ensimmäisestä. Tie käy ulos asemalaiturilta - vesisateeseen. Parempi näin. Minulla ei ole juurikaan hajua siitä mihin ajelen tai ajelehdin seuraavaksi. Tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että tulevat kolme perjantai-illan tuntia pitäisi saada kulumaan jotenkin! Kotona voisi tehdä halkoja tai koolata projektisaunan takaseinää suoraksi, täällä ei. Suuntaan alkajaisiksi keulan kohti taivaanrannassa siintäviä huvipuistokäikäleitä ja betonista telkkaritornia. Lintsin hupivehkeitä ei-niin-hupisäässä Kun teherään oikeen komiaa, saa surkeakin kuvaaja (linssin takana) hienoja kuvia Meillä päin lähdettäisiin jo huumetestiin Jokseenkin päämäärätön iltalenkkini pitää sisällään muun muassa Linnanmäen, Kallion, Senaatintorin, Eteläsataman ja Kaisaniemen puiston. Keskustan yökerhosta raikaava, kissan kotikastraatiolta soundaava Lady Gaga -karaoke ei jostain syystä osaa kiinnostaa, joten päädyn kiertelemään puistoa ja rantakatuja. "Alan miehet" pitävät viikkokokoustaan hieman syrjäisemmällä penkillä. Paikalle selvinneen lajitoverin virttynyttä muovikassia tervehditään ilolla niin puoli-istuvasta kuin makaavastakin asennosta. Reiskan AA-kerhon tisleet ovat nähtävästi laatukamaa. -Jos ei näkö lähe! Kivenheiton päässä meininki on toista sorttia. Tunnelmallisen kadun varrelta löytyy toinen toistaan ovelampaa ravitsemus- ja alkoholitsemisliikettä. Herkulliset tuoksut ja kirkkaat valot houkuttelisivat kovin, mutta kömpelösti kuormattu tuulipukuhabitukseni ei oikein mätsää yleisesti aistittavissa olevan tyylin kanssa... Täällä saa näköjään pysäköidä katumaasturin vaikka poikittain ja puoliksi kukkapenkkiin, kuten valuutan kanssa stailattu ulkomaalaispariskunta näyttää tekevän. Kadun toisella puolella myydään Louis Vuittonin perusteettoman tyyriitä väskyjä ja kasseja. -Louserit V*ttuun. Kiveksis-Aleksikin oli paikalla Palaan oman todellisuuteni pariin Rautatientorille. Muovilimsan ja ihan yhtä haalean hot dog-plagiaatin siivin töytään takaisin asemalaiturille vastaanottamaan iltajunalla saapuvaa Kokovartalokommandoa Indiaana-Joonas "Stalkkeri" Talkaa, tai mitä nimiä nyt ihmisen niskaan voikaan kipata. (Nokkela lukija varmaan miettii, olemmeko niin hyvissä väleissä ettemme mahdu samaan junaan? No, nähkääs kun joku (Öhöm) meni varaamaan alkuillan junasta sen vihoviimeisen pyöräpaikan! Peruuttelu- ja puljausyritysten toimiessa kuin koulubussin vessa, oli kummankin lopulta helpointa tyytyä kohtaloonsa ja pitää peräkkäiset junavuorot transportaatiovälineiden transportaation turvaamiseksi.) Tutun näköinen ukko retuuttaa lopulta pyöränsä asemalaiturille. On ilahduttavaa huomata ajatuksen Helsingistä, Karjalasta ja polkupyörästä aiheuttavan hankausta muidenkin seikkailunnälkäisten päissä. Pikaisen paperikartturoinnin (!) jälkeen suuntaamme kohti Vuosaarta, jossa on kaavailtu yökortteerimme. Pimenevässä illassa vesikuurot ovat sentään kaikonneet, mutta sumu alkaa työntyä mereltä maiseman täytteeksi. Kellertävät katulamput polttavat reikiä synkkään rokkaan. Tuliko nyt varmasti kylliksi nostureita? (Kuva: J. Talka) Sörnäisten ja Kalasataman kohdalla meno uhkaa tyssätä tien puutteeseen. Valtavalle rakennustyömaalle ei tahdo löytyä kiertotietä sitten etsimälläkään, kunnes lopulta tärppää pienen hiekkaisen polun muodossa. Tänne pitäisi kuulemma tulevassa lähihistoriassa rakentua metro (tai siis lisää niitä), parkkihalleja, kauppakeskuksia, kauppakeskuksia (mainitsinko jo kauppakeskukset) ja koko komeuden päälle jopa 130-metrisiä tornitaloja asuin-, hotelli- ja toimistokäyttöön. Stadin tuottavin keskijohto pääsee paiskoon duunii oikein maisemakonttoreihin! -Maisemat on meren yli, laatikossa purkki. Otan siitä, jaksan painaa. (Ei se meren-yli tule sillä yhtään lähemmäksi, mutta jossain päin koneistoa tehdään viime vuotta enemmän tulosta ja se on toki tärkeää.) Viiden-kuudentoista pimeän kilometrin jälkeen saavumme lopulta yöpaikkaan Joonaksen kummin Jussin luokse. Suuren kerrostalon automaatio tervehtii muukalaisia siihen ohjelmoitujen parametrien mukaisesti eli sytyttämällä valot. Onneksi asukkaat ovat kuitenkin talon sielu, joten lämpimän vastaanoton ja maittavan illallisen jälkeen päästään ottamaan lukua. Uni tulee tarpeeseen, sillä huomenna on vähän rankka päivä. -Tai vuorokausi. *** Kyllähän täälläkin muotitennaria laahaisi Ja siitä mars Lauantainen iltapäivä hymyilee jo täydellä terällään kun saavutamme tarinan kannalta traagisimman seuraavan tärkeän rajapyykin. Takana on makoisten yöunien lisäksi vähintäänkin vastaavan sorttinen lounas sekä pieni sight-see'inki lähiössä ja merenrannalla. Kellon lähestyessä kolmea on aika kiittää Jussia majoituksesta ja muonituksesta, käynnistää GPS-träkkeri ja unohtaa ottaa perinteiset lähtökuvat joissa "vielä hymyilytti". Kaikki on nyt kohtaloa vaille selvää ja aloittamista vaille valmista, joten on kai tässä välissä kohteliasta kertoa lukijallekin operaation perusidea: Polkupyörällä Helsingistä kotiin. Ja mielellään vuorokaudessa! Tuntuu samalla sekä kamalalta että juhlalliselta asettua seuraavien kolmensadan kilometrin käyttöliittymän päälle, loksauttaa kengät lukkopolkimiin ja ajaa ohi heti toisesta risteyksestä. Pieni pyörätie johtaa sekoilusta huolimatta toiselle, joka puolestaan kolmannelle. Ahkeralla kartan ja gepsin käytöllä päästään idylliselle keveän trahviikin väylälle, Uuden Porvoontien viereen. Sää on mitä kaunein, eilisen vesisade sumuineen on enää kalpea muisto hikisen ohimon alla. Tai toisin päin. Kahvin seuraava käsittelylaitos, plantaasin lasten jälkeen Vastaan ja ohi sujahtelee tuon tuosta oikeita pyöräilijöitä, siis niitä joilla on tänään liikunnallinen vapaapäivä ja illalla saunavuoro taloyhtiön saunassa. Tosiharrastajien pyörät painanevat vähintään 47 kg vähemmän kuin meillä, sillä eihän raskaaseen transkontinentaaliseen kolmivuorokäyttöön tehty konkeli nyt vaan sovi dynaamisen toimi henkilön Facebookissa spesifioituihin kuvioihin! Ensin imago, sitten tarve. Meidän maatiaisten maanisen matkamme on määrä jatkua vielä heidän tultuaan saunasta, mentyään maate, herättyään huomenna uuteen aamuun ja lähdettyään jälleen lenkille. Brrr! Onko tämä nyt laatikon sisä- vai ulkopuolista elämää? Alkumatkan tuuliolosuhteet ovat varsin mainiot, leppeää laita sivumyötäistä. Matka joutuu ilman väkinäistä runttaamista ja se on pelkästään hyvä asia alussa olevaa vuorokautta ajatellen. Varustuksessa ilmenee tarvetta pienelle hienosäädölle, lähinnä lyhyempiin housuihin vaihtamisen ja pyöränlaukkujen tasapainotuksen muodossa. Myös pientä maiskuteltavaa on hyvä ottaa käden ulottuville, ettei homma menisi ihan mauttomaksi. Kurvaamme sattumanvaraisen kännykkämaston pihaan hoitamaan asiat kuntoon. Bulbasaur! Matka joutuu Porvooseen. En olekaan käynyt täällä kuin viimeksi, eli hieman toistakymmentä vuotta sitten. Pistämme karavaanin parkkiin joen varteen, ihmisten ja veneiden täyttämälle rannalle. Kaffet ja jätskit maistuvat juuri siltä miltä ne voivat tällaisena päivänä maistua. Jotain ei silti kuulu joukkoon. Tai kuuluu, mutta liiankin selkeästi! Joku juppi huudattaa moottoripyörää. Pian puutarhatonttua muistuttava parta-huppariviritelmä kaahaa rantakadulle lapsiperheiden ja muun kansan sekaan asvalttileikkurillaan. Pelin henki selviää saman tien - väistä tai sattuu. Ihmisistä piittaamatta tonttu sukkuloi kaduilla kuin tietokonepeleissä. Minulla alkaa keittää. Voiko miehuus olla noin hukassa?  Isäukko tapasi joskus sanoa että on olemassa moottoripyöräilijöitä ja "moottoripyöräilijöitä". Matkaa jatkaessamme täytyy itsekin allekirjoittaa moinen havainto. Ei voi kuin toivottaa parasta suojelusta Porvoon jalankulkijoille ja heidän tärykalvoilleen! Porkå! -Ei pitäisi päästää varttisavolaista blogittamaan paikannimistä No eipäs ehtiny jätski filmille saakka "I gotta move these refrigerators, I gotta move these color-TV's"  (Kuva: J. Talka) Kysyvä ei tieltä eksy. Jakokaappia jututtavalle olisi ennen vanhaan järjestynyt  melkein oman tahdon mukaisia mielenterveyspalveluja! Kunksvääkkenin vallankaappaaja 1/2 Porvoon tuolla - tai tällä - puolen näkyviin ilmestyy Kuninkaantien supersyöttölä, Awful Bulimic Colosseum. Onko nälkä? Oikeastaan ei, kummankin vatsahapot taitavat vielä käsitellä Porvoon eväitä. Päätämmekin suunnata ilman kummempia kuhnailuja Loviisaan, jossa toivon mukaan (!?) saisi haukatakseen jotain tukevampaa apetta sydänyön etappia varten. Jossain silmäkulman ja selkäytimen välillä pääsee kehittymään tunne siitä ettei päivä ole enää nuori. Ja toden totta, kello on jo yli seitsemän! Pernajan pikkukylä jää allemme ilta-auringon kullatessa maisemaa. Kuninkaantien pyöräilyreitti tekee Pernajan kohdalla koukkauksen kulkeakseen sen läpi, joten kuuluuhan toki asiaan käydä ratsaamassa moinen pitäjä. Äikän tunneilla opetettiin, että suomen kirjakieli on lähtöisin täältä Mikael Agricolan taannoin markkinoimana. Maantiedon tunnilla taas uni vei voiton ja olisin voinut väittää Pernajan olevan jossain Pohjanmaalla! Sieltähän moni muukin käyttöhyödyke tulee. -Maito, leipä, patruunat ja osa minua. Pyhän Mikaelin Kirkko Kolehtikin kelpaisi Muuan ylämäessä on pidettävä ylimääräinen tekninen breikki ketjun pudottua suurimman takarattaan ja pinnojen väliin. Yleisratsuni takavaihtaja otti männä helmikuussa siipeensä, kun eräänä iltana paikkoihin kertynyt loska olikin "muuttanut viskositeettiaan" yön aikana! Puoli viiden pakkaslähtö ei ollut aivan niitä juttuja joita pyöräilyoppaissa romantisoidaan, joten jäisen vaihtajan kyynärpään seutu pääsi nyrjähtämään. Tapauksen myötä kami on nauttinut luottamustani vain n. 80-prosenttisesti, sillä äärivaihteiden toppariruuvien ja vaijerin säädöstä huolimatta vaihtajan liikerata ei tunnu aivan lineaariselta. Pienimmällä eturattaalla ajettaessa vaarana on juuri nyt toteutunut tilanne. -Klappia? Ketju noukitaan takaisin kaidalle tielleen pikku yhteispelillä. Tarakkalaukuissa kulkevaa nyrkkipajaa ei onneksi tarvitse levittää tielle, kiitos öljyttyjen ketjulenkkien. Onnea myös näpeille, öljy ei välttämättä palvele vipujen käyttöä ihan niin hyvin! Loviisa, ilta, nälkä ja tyhjät kalorit Saavumme Loviisaan iltakymmenen aikoihin pikku heikotuksen ja siihen otetun energiageelin avustamina. Mokoma pirilieju ei ole ollut minulle juurikaan tuttua, nyt kitalakeen turskahtava kulinaristinen ahaa-elämys kertoo ettei se tule jatkossakaan olemaan. On aika hankkia eväät yöksi ja hoitaa murisevalle masulle jotain lämmintä sulateltavaa, itseasiassa meidän olisi kuitenkin kannattanut syöpötellä heti Porvoon jälkeen - jälkiviisaus paras viisaus! Huoltoaseman terassilla istuva mieskolmikko tiedustelee matkasuunnitelmiamme ja vastauksen kuultuaan suosittelee pikaista lääkityksen vaihtoa. -Kun ettehän te ees näytä pyöräilijöiltä (!) Jäämme huvittuneina miettimään, millainen lääkitys itse loviisalaisilla on. Vastakkaissukupuolen tunnuksenomaisiin elimiin tähtäävä nopeatempoinen moottoroitu mobilisaatio käynnissä keskustassa (Kuva: J. Talka) Torin kulmalla päivystävä pieni roskaruokapiste jää lopulta ainoaksi järkeväksi oljenkorreksi, mitä Loviisassa syömiseen tulee. Ratkaisu ei tunnu järin kestävältä, minkä vuoksi päätämme syödä Kotkassa lämmintä ruokaa - oli se sitten mukana kulkeva pasta-ateria tai paremmassa tapauksessa ihan oikea annos rätingin mukaan. Siihen asti "jätti"hampurilainen, suomalaiset ranskalaiset ja iso sokerikokis saavat kelvata masiinalle. Resiinalle öljyä. Kunksvääkkenin vallankaappaaja 2/2 (Kuva: J. Talka) Loviisan, ydinsäteilyn ja kuuman sumpin hämärtämässä yössä eteen tupsahtelee erinäisiä pikkukyliä. Mainittakoon niistä vaikkapa Tesjoki, ettei jää paha mieli sikäkäisille maailman kartalle pääsemättömyydestä. Meidän kannaltamme tärkeä solmupiste on VT 7:n ja kulkemamme Pietarintien ramppi, josta pyöräreitti suuntaa Ruotsinpyhtäälle. Tässä kohtaa oiomme hieman mutkia suoriksi ja suuntaamme "pelkän" Pyhtään kautta Kotkaan, sillä kello on yli yksitoista. Yö painaa niskaan toden teolla ja nyt on valttia seurata suuria, selkeitä reittejä eikä ajella tuon tuosta harhaan jossain pimeillä pikkuteillä. Vaikka Svärjepöttis tarjoaisi hienojakin nähtävyyksiä, emme kertakaikkiaan näkisi niitä! Joku toinen kerta sitten, järki päässä ja ajan kanssa. -Myös yöllä kello käy ja määränpää ei näy, kun ajan vain yölinjallain! Kuva: J. Talka Kello oli ja meni Kymmene Yö on jo pimeä kun GPS-träkkäys kertoo meidän jynssänneen reilut 110 kilometriä. Valoisasti ajatellen on toki hienoa että matka on joutunut, mutta pessimistisempi aivolohko kuiskii taivalta olevan jäljellä vielä kaksin verroin! Näille reissuille kovin tunnuksenomaiset ajatukset saavuttavat mielen sopukat Pyhtään vaihtuessa Kotkaksi jossain keskiyön jälkeen - mitäs ihmettä tässä muuten, siis oikeesti, tehdään?! Ollaan ei-yhtään-missään, ei-yhtään-milloinkaan ja tänään pitäisi olla jo kotona! Kyllä ei Stiikki ja Koo-Kaija tiedä hevon kukkua yön läpi ajamisesta. Vai tienneväkö? -Se oli muuten hirvi! Joonaksen havainto kiskaisee ajatukset takaisin tähän yöhön. Jotain tosiaan vilahti edessämme, tai sitten se oli yöhön rauhoittuvien silmien propagandaa. Kummankaan pyörän valokeila ei kanna riittävästi tarkempaa havainnointia varten, eikä nyt silläkään ettäkö vääjäämättä tahtoisimme ryteikköön varmistamaan oliko kyseessä sarvekkaan riistan edustaja vaiko ihkaoikea olutmaskotti. Toivon salaa sitä ensimmäistä. Kotkaan johtava, Siltakylän eteläpuolelta koukkaava Riksvägen (suom. Tie 170) on hirvettömiltä osin todella lupsakkaa ajettavaa vähine liikenteineen. Itse asiassa näemme yhden ainoan auton. Kuu valaisee hienosti maisemaa siltojen ja kallioseinämien jäädessä taakse, mutta totta puhuen pimeän taipaleen jälkeen on huojentavaa saapua katuvalaistuksen vaikutuspiiriin. Paikan nimi on Kyminlinna. Kotka on aina näyttäytynyt minulle jotenkin hiprakkaisena kaupunkina. Samoilla mennään (Kuva: J. Stalker) Matkanteon huumassa ajamme vahingossa Kymilinnan rampista keskustaan johtavalle Huumantielle. Tarkoituksena ei nyt todellakaan ole joutua kadotukseen syvemmälle Hovinsaareen tai Kotkan keskustaan, vaan ohittaa ne turvallisen matkan päästä. Siispä nöyrästi takaisin päin. Käypä hinta harhapistollemme on tukkihumalassa pyöräilevän öisen juhlijan ohittaminen, mikä ei olekaan ihan läpihuutojuttu. Kuin ihmeen kaupalla räminä kuitenkin vältetään. -Kotiin nyt menossa, takakenossa?! Kotkan vesitornin näkeminen pyöräyttää silmämunia ja saa ilmoille epämääräisen naurahduksen. Teräsbetonisienen ohi on tullut pyyhittyä moneen otteeseen automobiililla ja aina sinne on ollut matkaa vallan törkeleesti, siis kotoa lukien. Funtsikaas, onko kotiin matkaa, tornilta lukien?! (Viiden pisteen vihje: kyllä on) Kameralla oli unihiekkaa objektiivissa Nykyaikainen 24/7/12/365 -yhteiskunta kuormittaa, mutta onneksi myös mahdollistaa paljon, tässä tapauksessa kaivatun lämpimän aterian tähän aikaan vuorokaudesta. Kellon tullessa kaksi lyömme rukit parkkiin Kotkasta hieman Haminan suuntaan sijaitsevan Anal Bacterial Contagion -asema Amiraalin pihaan. Emme ole kaksin, sillä räkälässä käy vilske kuin wanhoissa jenkkileffoissa konsanaan! Pihasta löytyy monenkirjavilla taidoilla (tai niiden puuttuessa kauniilla ajatuksella) tuunattuja teinirasseja sekä tietysti kaikki Kotkan mopoautot. Mitä lie noin nuoret ihmiset toimittavat täällä, nenät kännyköissään, suden hetkellä? Kyllä kun minä olin nuori (taas se alkaa) , tähän aikaan yöstä nukuttiin joka iikka halkosavotan kautta ansaittua unta ennen seuraavaa koulupäivää! Tai sitten vedettiin alikulkutunnelissa kräkkiä päät märkinä ja käämittiin käden ulottuville sattunut auto Kesoilin valopylvään ympärille. Elämä oli valintoja, olisi siinä kai voinut valita muutakin mutta sainpa koulutodistuksen ja opin puulämmityksen niksit ;) Pumppaapumppaa, jaksaajaksaa, painaapainaa! Ensi viikolla jaksat jo ilman salaattia ;) -Syö sie vaan niitä herneitä (Kuva: J. Talka) Lihapullat muusilla, soosilla, kaffella ja rinnuksilla tekevät höpöä mutta saavat myös silmäluomet painamaan lyijyn lailla. Melkoiset kylmän puistatukset selkäpiissä kertovat, että vireystila ei ole enää aivan maailmanluokan tasoa jatkaessamme taivalta kohti Haminaa. Hiljattain laskettua asvalttia pitkin pääsemme Neuvottoman läpi Tervasalmeen. Pasmani sotkeutuvat täysin. Missäs silta on?? Se hirveä rautasilta, jolle oli vänkää ängetä vihreillä rekoilla silloin saman värisinä inttiaikoina - räntää satoi, pito loppui, jono kasvoi ja Fuller oli sitä mieltä että kakkonen on varattu (siinäpä sitten ruoppasit rekan sillalle, sentti kerrallaan)! Niin ovat vaan haminalaisetkin lopulta viisastuneet ja roijanneet rautahimmelinsä romuttamolle. Vuoden päivät taaksepäin valmistunutta, tuiki tavallista nykysiltaa pitkin on varmaan mukavaa viedä vaikka vähän isompaakin yhdistelmää. Ja tässä tapauksessa fillareita. Haminan ja Summan maisemat ovat muuttuneet viime näkemästä myös muilta osin. Wanha, punaista vilkkuvaloaan räpsyttänyt tiilipiippu on purettu ja Googlen teletappimaan tuulihyrrät pyörivät tilalla. (Ja silti eivät saa tekstinkötöstelyeditooria joustavammaksi, hampuusit!) Hamina, kuten mainittua, nauttii muistoissani mainetta mullan makuisena, dieselin ja ruudin savun katkuisena kylänä. Heinäkuussa 2008 tulin tänne koko vuodeksi viihtymään valtion kustannuksella, kuten moni muukin ikätoveri. Lähiseudut Kotkaa ja Virolahtea myöten tulivat tuolloin ihmeen tutuiksi sotilaskuljettajan ominaisuudessa, pulla-autoa Masia, Rasia, Eemeliä, Tehventeriä ja muutamaa muuta dieselmörköä kuskaten. Tie vei myös mm. Helsinkiin ja Hankoon, mutta ehdottomasti paras keikka suuntautui "kotiin" eli Immolaan, mistä noudetulla Rasilla oli kertakaikkiaan pakko käydä myös kotipihassa möyrimässä! Tuolloin naapurissa asunutta luutnanttia lainaten, "niinhän ei olisi tietenkään saanut tehdä, mutta se oli ihan oikein! " (Terveisiä vaan Mikalle jos tämän luet!) Kohti raatihuonetta, päät pyörällä kuin Haminan kaupunki. Mitä vielä puuttuu? (Kuva: Talakaj Joonas) Lopulta oli niin ilta että oli aamu Vaikka uni ja kilometrit painavat silmiä, teemme kunniakierroksen Reserviupseerikoulun "kanjonin" ja paraatikentän ympäri, unohtamatta Pampyölin muistoisaa kasarmia. Kello on aavistusta vaille neljä aamulla ja komppaniassa täysi horrostila, eikä juuri muuta voi sanoa enää omastakaan jaksamisesta. Epäilen että katselmus kiinnostaa muuta seuruetta kuin kilo suolistoissamme prosessoituvaa ABC-apetta, mutta kotiinpäinhän nämä kaikki metrit ovat! Seuraava etappi on Klamilan läpi Virojoelle kulkeva museotie. Pampyöli: 2/08:n ei pitänyt kotiutua koskaan, vaan kuinkas kävi! (Kävi niinkin ikävästi että tänne marssittiin takaisin) Lupinranta veti jo miehet hiljaisiksi Lupinmäen ampuma-alueen ohi painaessamme historia toistaa itseään: tänne on ennenkin saavuttu puolitokkurassa yön kestäneeltä pyörämarssilta, tosin  spadejen telttaan nukk poteroa kaivamaan... Kyllä ei ole mies viisastunut reservissä ollessaan, päinvastoin. Siinä missä Joonas raportoi kohdanneensa oman "välikuolemansa" Lupinrannassa, minun hetkeni koittaa  Klamilassa taukopaikaksi valikoituneella maitolaiturilla. Paleltaa. Unettaa. Tekee kolmatta asiaa. Maha ei enää välittäisi vastaanottaa uutta voimageeliturskahdusta, mutta joskus on vaan alistuttava yltiöpäisen tavoitteen edessä. Josta puheenollen, GPS väittää aamun lukemaksi rapiat 170 km. -Jo! -Vasta! Oikaisen hetkeksi vaakatasoon maitokopin penkille. Pumppu lyö, silmät painuvat kiinni ja koko koppi tuntuu pyörivän takaperin kuin puhki lennetty Sputnikki lähiavaruudessa. Samainen tunne iski vuotta aiemmin yön tunteina Jukajärven seudulla, kipaistuani vastaavanlaisen "päiväreissun" Savonlinnassa. Reissun saldoksi tuli tuolloin 255 km aikaan 18 h ja räippeet. Nyt mennään siihen nähden rauhallisesti. -Vaan mennäänpä myös pidemmälle? Kiroitusvire paras vire Kuva: J. Talka Oh, so? Matka on jatkuakseen kylmän kirpeässä kesäaamussa. Ohitamme Virojoen ja siirrymme samalla tuon tuosta eteen putkahdelleen VT 7:n pohjoispuolelle - reissun kannalta lopullisesti. Vaikka väsy painaa, tuntuu hienolta suunnata vihdoinkin rannikolta sisämaahan. Matkalla Miehikkälään keskellä ei-mitään ylitämme valtavan kiitoradan, joka pikku pähkäilyn päätteeksi osoittautuu rakenteilla olevaksi Hamina-Vaalimaa -moottoritieksi. Semmoisiakin rakennellaan? Vaikkei Miehikkälän kirkonkylä olekaan meille niitä tutuimpia raitteja, pikku deja vu -tunne käväisee mielessä: täällä tuli jokunen vuosi sitten pyörähdettyä Salpapolun syysvaelluksen yhteydessä. Vajaan kolmen päivän retki kulki Virolahdelta Hostikkaan, reitin pohjoispäähän. -Been there, done that! Kuva: J. Talka Ei voi olla totta. Tie muuttuu hiekkatieksi! Kiviä, kuoppia ja nimismiehen kiharaa kun ei muutenkaan kaivattaisi enää tähän aikaan aamusta, jolloin päässä takoo ja silmiä särkee. Mietin ohimennen, olenko kenties onnistunut hankkimaan krapulan ilman alkoholia. Mutta ei auta marista, tämäkin piti nähdä ja nyt se nähdään... Aamuinen aurinko kuumentaa takin sisäistä tunnelmaa ylämäissä, vaikka muutoin paleltaa ylenaikaa. En jaksa enää edes nauttia kauniisti polveilevasta metsämaisemasta. Koska matkamme koostuu "käytännössä" istumisesta ja syöpöttelystä, on eräällä kallion laella harjoitettava (taas) viimemainittua eli laitettava aamupalaa! Ei kyllä nälätä vielä - tai enää - ollenkaan. Toisilla on jalka, toiset diggailee puita (Kuva: Stalkker) asdfsdfsdda! Loputtoman pitkä ja hiekkainen Muurikkalantie syö ukkoja entisestään. Huomaan sivumennen tienviitasta, että tie on nimetty myös tunnetun iskelmälaulajamme mukaan - Reijo Taipaleen tieksi. Se tie on siis oikeasti olemassa? Kumpihan oli ensin, tie vai se biisi? -Taipaleen tie, mutkineen ja mäkineen. --- Taipaleen tie, tuttu alla askeleen. --- Taipaleen tie, miestä kotiin vie! Tuttu tie tämä ei todellakaan ole mutta kaiken muun voin allekirjoittaa! 52 km on jo hunajainen luku ollakseen jäljellä urakasta... mutta mun koti ei ole siellä (Kuva: J. Talka) Muurikkalassa pääsen takaisin kartalle sijainnistamme - tupsahdamme Ylämaan läpi vievälle Lappeenrannantielle. Nyt voisi jo varovasti sanoa reissun kääntyvän hyvälle puolelle, sillä mittarissa on 213 km! Paljon lupaava kahdensadan rajapyykki on siis särkynyt (varmaan säälistä) hajoillessamme hiekkatiellä. Ilmaiseksi emme täällä enää totta vie ole, sillä vähän joka paikkaa kivistää tai kolottaa. Ahteri olisi jo Kotkasta asti tehnyt mieluummin lähes mitä tahansa muuta kuin istunut satulan päällä ja veri voisi välillä kiertää myös varpaissa. Silmät ovat täynnä hiekkaa merkkinä Anssin käyttöajan ylittymisestä. Aamuinen maantie on onneksi kovin hiljainen ja saa olemuksellaan myös mielen tyhjenemään. Tulee sittenkin lämmin päivä. Mutkaisen museotien ja hiekkahelvetin jälkeen lähinnä lentokentältä tuntuva baana on toisaalta ystävämme, toisaalta tappaa metri kerrallaan. Valokuvailun ja small-talkin sijaan on toden teolla keskityttävä itse ydinliiketoimintaan. Hip hei, naapurissa jo! (Kuka selvisi noin vähillä aamuilla?? Marsmars takaisin kasvamaan) Ylämaan seutuvilla Joonas kilauttaa kaverille, tässä tapauksessa kamraatti Jonille, sillä mies vaikuttaa suurin piirtein näillä leveysasteilla. Toive aamukahvivierailusta on harras, mutta valitettavasti tuomittu kuihtumaan loputtomiin hälytyksiin linjan toisessa päässä. Onneksi edes joku on osannut nukkua yönsä (ja osaa sitä ilmeisesti edelleen)! Kahvin puuttuessa kuvioista jää ainoaksi järkeväksi siirroksi jyskyttää Lappeenrantaan saakka sumpin toivossa. Esiintyy pientä ideointia sataman vety- tai atomikojulla käymisestä, mikä äkkipäätä tuntuisi ihan järkeen käyvältä. Joonas miettii ääneen reissun päättämistä juhlavasti vetykahveihin ja kunnon päiväuniin. Tunnen itsekin kuinka verestävät silmät vaativat käymään potslojo NYT HETI TÄHÄN, ja siinä valossa ajatuskin tirsoista tuulikaapin ovimattoon kääriytyneenä tuntuu kerrassaan taivaalliselta. Maantie matelee renkaiden alla ja autoliikenne tuntuu tihenevän ärsyttävästi.  Univajeesta ja houkuttelevasta diilistä huolimatta impulssikontrolli lyö omat korttinsa pöytään ja muistuttaa reissun työnimen olevan Kolmesataa. Helsingistä kotiin. Totuus on, että Lappeenranta on jo kulman takana, mutta hullusta tavoitenumerosta uupuu vielä - katsotaanpas - viisikymppinen! Rappeenlantaan lopetettaessa jäätäisiin siis 270 kilometrin tietämille, ei perhana... Ja on vasta keskipäivä. Päätös on tehty. Paakkelsseja ei kuitenkaan jätetä välistä, joten Satama-Sanni olkoon seuraava pysähdyspaikkamme. Hytin kylän, kaupunginosan tai minkä lie ekosysteemin kohdalla viimekesäinen vuorokausiennätys lopulta rikkoutuu. Tästä eteenpäin tehdään uutta joka metrin edestä! Jo oli aikakin. Mmh, glorp Eväät syöty, maat myöty, ukot lyöty. Onko tässä enää mitään järkeä? (Ei ole. Eteenpäin.) (Ja kuva: J. Talka) Taannoisessa lastenkirjassa ollut lausahdus "he söivät hiljaisuuden vallitessa" realisoituu mutustaessamme vetyjä satamassa. Ei oikein enää juttu irtoa ukoista. Paikkoja jäytää. Silmiä särkee. Olen laittavinani merkille muutaman oudoksuvan katseen kahvikojun ympäristössä, mikä alkaa näillä kilometreillä olla ymmärrettävää: 265 km samalla vieterillä. Mutta vain kymmenen pinnaa enemmän kuin männä kesänä...! Reissun kestäminen yön yli on nyt varmasti vienyt oman osansa jaksamisesta. Olenkohan tullut hieroneeksi naamaani ketjurasvaa yön tunteina, Pernajan ketjusavotan jälkeen? Ihmiset toden totta vilkuilevat että onkohan toi Imatralta kun on noin räjähtäny. En enää välitä asiasta, jos nyt joku kysyy niin käskettäköön häntä pyöräilemään Stadiin ja katsomaan peiliin. Saattaa asia selvitä :) "Paras tapa viettää vapaa-aikaa"? -No tietysti sohvalla sipsipussin seurana. (En omista kumpaakaan) Vety nähtävästi toimii Joonakselle, sillä mies päättää kammeta satulaan "vielä kerran" ja jatkaa matkaa Imatralle. En kyllä suoraan sanoen epäillytkään muuta, sillä tuntemattomia ovat ihmisten psyykkauskuviot ja -mekanismit (ainakin minulle). Ja hei - eihän tää nyt oo ees paha nakki! -Eihän? Joutseno. Mitä hittoa se täällä tekee? En kyllä jaksa kammeta noita iänikuisia mäkiä ja rinteitä taas uudestaan ylös, päästäkseni jarruttelemaan johonkin kämäiseen alamäkeen... Kampeamme iänikuiset mäet ja rinteet ylös yksi kerrallaan, kunnes pääsemme jarruttelemaan kämäiseen alamäkeen. Koukkaamme vielä Ahvenlammen eteläpuolen kautta, koska Joonas muistelee vanhana kyläläisenä asvaltin olevan täällä vihreämpää tai ruohon tasaisempaa. Minä en jaksa muodostaa asioista enää taktista tilannekuvaa. On jo aivan sama mitä kautta rämmitään, niin kauan kun nenä osoittaa kotiin. Saan vielä raavittua kasaan hieman elintoimintoja tarkkaillakseni GPS-träkkäystä, sillä nyt ollaan LÄHELLÄ... Kotvanen tienvarren rekkaparkin jälkeen pyörähtävät maagiset ja odotetut numerot lopulta näyttöön, kuin täyspotti hedelmäpelissä. Puren hampaat yhteen ja paiskaan gepsin takaisin taskuun. Loppu on legendaa jo tapahtuessaan. En välitä enää kellosta ja kilometreistä kun Mustalampi jää kimaltelemaan takaoikealle. Tie mutkittelee ja kapenee... Lopulta (!!!) saavumme tuttuun osoitteeseen, jota ei ole tarpeen yksilöidä julkisessa blogissa. Ei voi... Siis voiko olla?! Voi se! Se oli siinä!!! Joo ei, kyä soor ruato nyt. Ihan hevillä eivät pienet matkalaisemme enää löydä sanoja kuvailemaan tunnelmaansa, joten seuraa kotvanen epämääräisen euforista höhötystä, kärpäsen yskimistä ulos silmistä kurkusta ja selkään taputtelua. Pihasepeli ei ole vielä asuinaikanani tuntunut näin taivaalliselta paljaiden jalkojen alla! "Vuorokautta" on jäljellä enää varttitunti, sillä kello on suunnilleen varttia vaille kolme ja juuri kolmelta lähdimme Helsingistä. Träkkerin näytöillä vilahtaa niinkin huimia lukemia kuin 310 km mutta mitä välii - 300 km/vrk on totta, ja vieläpä maalaisjärkitason pyörillä! Tämä voi olla parkkiintuneille hiilikuitukuskeille arkipäivää, mutta meille se on juhlaa. En voi kuin suositella lämpimästi jokaiselle mikäli nauratte huonoille vitseille ja pidätte pyörivästä liikkeestä ! -Vai miltä lukijasta tuntui kun hän viimeksi ylitti itsensä? Ennen reissun purkamista on vielä otettava kunnolliset päiväunet, sillä Joonas tarvitsee kyydin takaisin Lappeenrantaan mutta minä nukahtaisin melko varmasti rattiin viimeistään pihasta lähtiessämme. Kamraatin simahdettua olohuoneen lattialle kaadun omalle punkalleni yläkerrassa. Yhdenlainen seikkailu on jälleen saatettu lopp--- *** Reissun dataa numeerisille sieluille:   http://www.sports-tracker.com/workout/tuhka_a/578b7c18e4b0ee2024230567   http://www.sports-tracker.com/workout/stalkah/578b701de4b091e5e057c0c7   Talkan versio matkakertomuksesta (Klik!) Kokonaisaika: n. 23 h 45 min Ajoaika: 15 h 13 min silkkaa itkua pitkästä ilosta Kokonaismatka: 312 km Keskinopeus: 20,5 km/h Huippunopeus: 49,1 km/h *** Jk. Kasvulla on rajansa, ainakin inhimillisesti tarkastellen. Tämä oli jo kolmas vuosi perätysten kun toteutin tällaisen "kesäkoettelemuksen", tavoitteena viidenkympin lisäys edelliseen nähden. Kahdensadan kilometrin kokopäivälenkistä on nyt edetty tähän koko vuorokauden puristukseen, jonka myötä voin todeta olevani perillä vuorokausikapasiteetistani pyöräilyn saralla. "No hei, eihän tossa nyt vielä mikään ahistanu, tiukempaa settiä vaan ja velttoilu sikseen", sanoisi varmasti moni ja olisi auliisti tarjoamassa räätälöitäviä treeniohjelmia ja liukkaampaa pyörää. Kiitos, mutta ei kiitos... Kun minua ei kiinnosta. Jos on pyörämatka, on siinä minulle pyörämatkan lisäksi ilot, surut, maut, hajut, ongelmat, onnenpotkut, ystävät, oivallukset... Muistot, joille voi nauraa talven pimeydessä! Ja tämä kaikki ottaa aikansa - sen ajan, jota emme saa koskaan takaisin.

Avainsanat: vessa vesisade versio retket reissutarinat reissut pyöräretket pyörämatkailu polkupyöräily kuninkaantie imatra helsinki haaste ennätykset öljy äiti vapaapäivä vapaa veri vastaus varovainen varattu valuutta valo sattua satama sara sanni salaatti saapua saada valmis valita valinta valaista vaikuttaa vaiko vaihto tyytyä tyyli tuttu tuska turvallinen tupakka tuomita tuoksu tuntua tunti tunnelma uni ukko tässä tänne unohtaa sää syödä ystävä ympäristö ympäri ylämaa yläkerta yhteiskunta wanha välitä vuosi vuorokausi vuitton vr voi viettää viedä syö suru suositella suomi sumu susi stadi sports tekninen tavoite taso tarvita tarve tarina tappaa tapaus räntä ruoka retki rengas reitti reissu reikä reijo ravitsemus rautatientori ratti ratkaisu rasia ranskalainen ranta rankka rakentua pöytä tapa talvi taloyhtiö takki tahdo totuus toteuttaa tori tonttu toivottaa toive valvoa todeta tilanne tie terveellinen terassi teko teltta tunne tuli päätös päättää päästä päiväuni päivä pyörä pyöriä pyhä purkki puoli punainen pulla puita puist propaganda porvoo pitää pimeä pilvi pieni perjantai perinteinen penkki peili pasta parta parkki pari sielu seutu seurata seuraava sentti senaatintori paras palvella painaa paikka paha ovi ottaa osoite osoittaa operaatio onni onko ongelma olohuone olin näyttää nälkä näköinen nähdä nuori numero nukkua noita niska nimi nenä neljä neliö nauttia nauraa myydä muuttua muutama muodostaa muisto muistella muut mobilisaatio mitä minä millainen mikael mies mieli mielenkiintoinen metro metri merkki meri meno maku matti matka mars maito maistua maisema selvitä seikkailu savu savonlinna sauna saunassa sohva small silta silmä siivilä maine maha maa maantie löytyä lääkitys lämmin luku lukija loviisa lounas louis loputon lisätä linnanmäki linja liike lihapulla levittää lentokenttä lenkki leipä leikkaus lappeenranta lady laatikko vanhemmat käynnissä käydä käsitellä käsi kysyy kylä kuvaaja kuva kuu kustannus kulta kotona kotka koti kolmas koko kivi kissa kirkonkylä kirkko kilometri kartta karjala karaoke kami kamera kallio kallis kalasatama kaija kahvi katua katu jää järki juttu jussi juosta juna kilo kiinnostaa kg ketju kesä keskusta kertoa julkinen juhla joutua joutseno joonas jono johtava johtaa jokiu jatkaa jalka iso imago iltapäivä ilta illallinen ihminen ihme häntä hän huomata hunajainen http hotelli homma hoitaa historia hinta hiljaisuus hiekka herättää herne herkullinen henkilö henki helmikuu heinäkuu havainto hankkia hammas hamina kerrostalo kerho kengät kello keittää keikka kehittyä kaveri kaupunki gps google gaga fulmi facebook kaunis katso kassi eväs etelä eteinen etappi elämä elämys edustaja dog data blogi automaatio auto aurinko ateria asukkaat asua asettua asema arkipäivä annos anal alku allekirjoittaa alkoholi alamäki ajatus ajatella ajaa aika agricola abc aamu 2016


blogivirta.fi