Tänään on 23.05.2018 13:53 ja nimipäiviään viettävät: Lyydia, Lyyli ja Lydia. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kiinalainen juttu:

Historiaa, museoita, suutaria ja "korttipeliä"

Julkaistu: · Päivitetty:

Aamulla suuntaamme Kolmen rotkon museoon. Kuljemme tavallisen elämän melskeen läpi: on suutaria, parturia, räätäliä, kuppilaa, kuppaajaa, keittiötä, kauppaa, kampaajaa ja meitä pällisteleviä kiinalaisia. Heillä on yleensä hymy herkässä, kun muukalainen itse hymyilee ensin. Nytkin miesvanhus asettelee teelasinsa syrjään, poseeraa ja toivoo, että otan hänestä kuvan. Ilman muuta! Otan kokovartalokuvan ja kasvokuva. Pysähdyn katuhoitolaan. Mies hieroo toisen niskan aluetta. Silmäni nauliutuvat niskaan syntyvään laajaan ja voimakkaaseen punotukseen. Uteliaisuuteni ei pysy aisoissa. Menen niskan äärelle. Hoitajan työkalu on patukka, johon syntyy niskan ihoa kulkiessa tyhjiö ja imu vetää iholle ilmeisen laajan verenpurkauman. Nimitän hoidon "kuivakuppaukseksi", koska verta ei valu ihosta ulos. Hoidossa oleva irvistelee kivusta. Toimenpiteellä niskakipu muuttunee muutaman päivän ajaksi todelliseksi mutta erilaiseksi tuskaksi. Nousemme portaita kohti museota. Kadulla työskentelee naissuutari. Nyt pitää saada Osmon reppuun neppari. Repun repsottamisesta huomautti jo ystävällinen kiinalainen Shanghain metrojunaa odotellessamme. Nainen tutkii tilanteen. Etsii epämääräisten lasipurkkien maailmasta sopivaa nepparia. Homma sujuu meidän ja viereisen kengänkiillottajan tuijottaessa. Kohta pyrähtää paikalle suutarirouvan koko perhe. Mies ja kolme lasta. Kaikilla on kengät jalassa! Me valokuvaamme heidät ja he meidät. Repun neppari ja työ maksavat 1.60 euroa. Museossa on nähtävissä tarinaa isosta patoprojektista, josta aikoinaan hälistiin Euroopassakin. Kiina päätti padota Yangtze joen. Sen pintaa nostettiin niin rutkasti, että viitisen miljoonaa kiinalaista joutui hylkäämään kotinsa. Museossa on lisäksi muutakin Kiinan historiaa: posliinia, vanhoja tarve-esineitä mm. keittiöveitsiä, jotka eilisessä esittelyssä tuomittiinkin antiikkisiksi museokamaksi, kankaan kudonnan menneistyyttä ja kaikkea sitä, mitä kunkin maan kansallismuseoissa on tarjolla kansallisten heimojen monenkirjavia pukuja unohtamatta. Alla museon kuva ihmisen kehityksen historiasta. Sitä olen muokannut nykyihmisen hahmolla, joka kulkee eteenpäin älypuhelin matkaoppaanaan. Museon vanhat hahmot vaikuttavat todella lystikkään hyväntuulisilta. Ylimmässä kerroksessa on vuosisatojen takasia runollisia ja herkkiä tussimaalauksia. Tämä perinne ei näytä Kiinassa onneksi sammuvan. Kuvissa on jotain ikiaikaista ja universaalia tunnelmaa, harmoniaa, kaihoa, luonnon kauneuden ylivoimaisuutta, herkkää kauneutta pelkistetyillä pensselin vedoilla toteutettuna. Kuvat puhuttelevat ihmisiä vuosisadoista seuraaviin. Kuhinakeskuksen äärellä on Chongqingin Kiinan punainen taidemuseo. Rakennus lienee saman arkkitehdin kuin Shanghain vain ulkopuolelta näkemämme taidemuseo. Ulkonäkö on identtinen. Taidemuseossa on todella hiljaista. Tämän hetken näyttely "Historian kaiku" on melko suppea ja kaikenkaikkiaan vaatimaton. Kaikki saatavissa oleva info ja materiaali ovat vain kiinan kielellä. Allaoleva taideteos kuvaa herkkää kohtaamista Maon ja kansan välillä. Historian kaikua idealistisessa tunnelmassa. Pyörimme ja piipahtelemme ostoskeskuksiin. Kaikki länsimaiset vaate-, käsilaukku-, kello-, elektroniikka- ja timanttimerkit ovat omina pyhäkköineen edustettuina. Vaeltelen kiinalaisessa tavallisessa tavaratalossa. Kukaan ei puhu sanaakaan muuta kuin kiinaa mutta lukuisat myyjät käyvät kimppuuni vuolaalla omalla kielellään. Vastaan vähintää yhtä monisanaisesti suomen kielellä puuta heinää ja hyvää päivää kirvesvartta. Hymyilemme ja nyökyttelemme vastavuoroisesti. Kiinan numeroiden käsimerkitkin ovat omanlaisensa. Yksi sormi pystyssä esimerkiksi tarkoittaa 10 rahaa. Sitä rataa hinnoista ja varsinkaan heidän alennusmyyntikoodeistaan ei saa tolkkua. Ihastun vaatteeseen, joka on henkäyksen ohutta sifonkia. Kauden hitti, ainakin näissä lämpötiloissa. Sovitan. Jään miettimään ja kiertelemään. Palaan kauppaan. Teen ostopäätöksen, vaikka tiedän, että en tarvitse vaatetta. Tunne, tunnemuisto päihittää järjen äänen. Taas kerran. Tiedustelen, käykö luottokortti. Myyjät vähän vilkuilevat toisiaan ja tulevat siihen tulokseen, että kyllä, ehkä, kai, rouvan S- (visa) tai K-kortti (Mastercard) sentään meillä käy. Lasku kirjoitetaan käsin. Lähden sen ja myyjän kanssa kassapisteeseen. Juu, ei! Korttipeli loppuu lyhyeen. Kiitän, en halua maksaa käteisellä. Kiinassa on miljoona miljonääriä. Nyt ei minun eurojani tarvita. Hetken pöhinä ympärilläni vaikutti, että olen tarpeellinen nappula Kiinan markkinatalouden pyörityksessä. Kysyn sen sijaan kassatiskillä: Toiletti? WC?? Pis-psiii??? Mies (!) kassalla lukee hätäni onomatopoeettisesta koodistani ja lähtee loikkien ohjaamaan minua onneksi samassa kerroksessa olevaan naistenhuoneeseen. Asetun jonon päähän. Aika hidas jono. Asia hoituu ja palaan mutkaista WC-käytävää. Äskeinen sifongin myyjäni odottaa mutkan takana puhelin kädessään. Hän on rustannut näytölle englanniksi: onko teillä Amerikan dollareita tai euroja? Vastaan, että niitäkin on, mutta en nyt halua jatkaa kaupantekoa enää. Myyjä hymyilee ymmärtäväisesti. Tiemme eroavat. Etsiydyn alaspäin kohti liukuportaita. Joudun kulkemaan äskeisen epäonnen kassapisteen ohi. Roteva mies musta salkku olallaan kulkee minua kohti hyppysissään kaksin käsin se käsin kirjoitettu vaatteen lasku, jota en voinut luottokortilla maksaa. Mies vaikuttaa tuohtuneelta. Hymyilen viehättävästi, ohitan hänet ja astelen liukuportaisiin. En maksanut mitään, en ottanut mitään. Odotan jännityksellä, onko korttelipoliisi ovella odottamassa. Minuthan on helppo poimia ihmisvilinästä, koska tuntomerkiksi riittää: erilainen. Olen vapaalla jalalla! Saan lennosta naistaksin. Hän ei ymmärrä antamani Hilton hotellin osoitetta mutta ajaa vain. Näytän hotellin kiinankielisen osoitteen. Nainen kaasuttelee valkeat hanskat käsissä, käsivarsia suojaavat kirjavat irtohihat. Hän veivaa autonsa ikkunan auki ja kysäisee ohikulkijalta, joka ei osaa auttaa. Tiedän, että olemme harhapolulla joen rannassa mutta pysyttäydyn tyynenä. Joku taksikeskus ymmärtääkseni alkaa ohjata naiskuskia. Huokailen, lähinnä hellettä, nainen kääntyy ja antaa ymmrtää, että eihän meillä tässä mitään hätää. Kohta ollaan perillä. Niin ollaankin. Sain kiertoajelua Yangtze-joen rannalla melkein samaan hintaan kuin suorinta tietä perille. Syömme hotellin ravintolan äärettömältä tuntuvassa makujen ja keittiöiden maailmassa viimeisen illallisemme. Hovimestarikin toivoo, että vinkkaamme, jos ilmenee jotain erityisiä toiveita. Hän taitaa arvella, että erilaiset eurooppalaiset silmät voivat oivaltaa jotan uudenlaista. Panostan valuvaan suklaasuihkulähteen antiin: vaahtokarkkia tai melonia sulan suklaan peittelemänä. Njamm! Sitten vielä jäätelöä. Kun kiinalainen ehdottaa, siemailisimmeko kupin teetä, voin tämän illan kokemuksella sanoa:  "Mitä jos nauttisemmekin pallolliset vihreän teen jäätelöä, kun ilta on vielä päivästä lempeän lämmin".

Avainsanat: ääni älypuhelin ystävällinen wc vihreä vetää vapaa vaikuttaa vaate ulkonäkö tässä työskennellä työkalu työ tutkia tunnelma tunne toive tee teen tavallisen tarvita tarve tarpeellinen tarkoittaa tarjota tarina taideteos taidemuseo suomi suklaa sormi silmä shanghai salkku saada rouva reppu ravintola rata ranta rakennus raha päähän päivä puu punainen puhelin porras poimia pitää perinne perhe ostopäätös onni onko ohjata odottaa näyttö näyttely niska nappula nainen myyjä muutama musta museo mitä miljoona mies me materiaali markkinatalous maku maksaa maailma luottokortti lento lasta lasku käsissä käsilaukku käsi kuva kuvata kulkea koti kortti korttelipoliisi koko kirjoitettu kiina kiinalainen kieli kengät kello keittiö kauppaa kauneus kaunis kassa kansallinen kangas katu jäätelö järki jono jokiu jatkaa info ilta ikkuna iho ihminen identtinen hätä hän hymy hotelli homma hoitaja hoito hitti historia hinta hilton hidas herkkä helppo helle heinä hanska hahmo eurooppalainen esittely esine esimerkki erota erilainen englanniksi elämä elektroniikka auttaa antaa amerikka alue ajaa aika