Tänään on 20.08.2018 01:57 ja nimipäiviään viettävät: Sami, Samuli, Samu, Samuel ja Sam. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
SITÄHÄN SE KAIKKI ON...:

EGOTRIP

Julkaistu: · Päivitetty:

Aloitan alusta. Olimme vaimon kera Espanjassa (marraskuu 2012) ja sitten vuoden 2013 alusta 5.1.-26.2. Kun 2011 jäin eläkkeelle, sain lahjaksi työterveyshuollosta diagnoosin : kakkostyypin diabetes. No söin sitten tunnollisesti Metforemia (sokerilääke) ja verenpainelääkettä. Koko ajan sokerilääke tuntui tuottavan ongelmaa. Olin ikäänkuin varuillani, ettei tullut paska housuun. Kyse oli siis lääkkeen laksatiivisesta vaikutuksesta. Se vaivasi niin, että jouduin mm. Espanjassa kulkemaan jatkuvasti Immodiumit mukana. Vuoden -12 marraskuun lopulla päätin jättää sokerilääkkeen pois, jotta voisin rauhoittua katselemaan aurinkorannan nähtävyyksiä vilkuilematta mahdollisia huussipaikkoja. Se toimi heti. Maha rauhottui, mutta mieli oli epäilevä sokerin mahdollisesta noususta. Tulimme Suomeen joulukuun alussa ja aloin mittailla sokeriarvojani säännöllisesti (jopa kolme kertaa päivässä). Ja katso ihme arvot olivat ilman lääkettä täysin normaalit. Paastosokeri aamulla alle viiden, ja tämä on tilanne edelleen. Olin laihtunut Espanjassa n.6kg. Menimme sitten uudestaan tammikuussa (Metforemit mukana varmuudeksi). Maha oli ollut kunnossa (ei yllättävää löysyyttä) ja olo tuntui muutenkin hyvältä. 10.2.13, pari viikkoa ennen Suomeen paluuta  iski yöllä rintakipu, jota tietysti pelkäsin sydänperäiseksi. Kävin brittilääkärin luona ja sain diagnoosiksi: refluksi. Oireet ovat saman tapaiset kuin sydäntapahtumassa. Tuntui lohduttavalta, mutta epäilys jäi. Tilasin jo Espanjassa Suomesta yksityislääkärin vastaanoton. Arvio oli sama: kyse ei liene ;) sydämestä vaan mahasta. Olimme ottaneet vaimon kanssa tavaksi Espanjassa kävellä päivittäin säännöllisesti. Tämä jatkui Suomeen tultuamme. Päivittäinen liikkuminen on ollut kaikkineen 1-2 tuntia. Monenlaiset epäilykset kuitenkin liikkuivat jatkuvasti mielessä, mistä oli kysymys. Olen nyt 20kg kevyempi kuin vuosi sitten (säännöllinen liikunta vai jokin kalvava...) Koko vuoden -13 olen hypännyt lääkäreillä vaihdellen erikoistumisaloja. Sydän on ultrattu, rasituskoe otettu (joka näytti lievää iskemiaa maksimirasituksessa - siis sydämen hapenpuutetta, tämä ei kuitenkaan kuulemma edellyttänyt varjoainekuvausta lievyytensä takia), Suolisto on ultrattu, pari kertaa on käyty nyrkillä toteamassa eturauhasen kunto. Pari luomea poistettiin alkukesästä eikä sieltäkään löytynyt syöpää. Olen siis kaikkineen liki terve mies - ainakin mittariterve. Olen siis siis vuoden 2013 tarkkaillut sydäntäni ja itse asiassa koko elimistöäni. Espanjassa ei maha (pallea) tuntunut aralta, mutta ajan mittaan maha tuntuu liki jatkuvasti aralta. Syön säännöllisesti happosalpaajaa (Nexium 20mg) nykyään kaksi päivässä. Sydämen lyönnit tunnen kiusallisen hyvin maha-alueella. 2016 ja 2017 Suolisto-ongelmat ei ole loppuneet, pikemminkin päinvastoin. Siis nyt on kulunut 4 vuotta tuosta Espanjan rintakiputapahtumasta. Mulle tehtiin 2013 huhtikuussa gastroskopia, rasitus-ekg kesäkuussa, 2014 kolonoskopia tammikuussa, sydämen varjoainekuvaus elokuussa ( todettiin, ettei sepelvaltimotautia ole. Tähän oli ekg:n perusteella määrätty statiineja ja betasalpaajaa, joita en sitten onneks syönyt.). 2015 tehtiin ohutsuolen magneettikuvaus, maaliskuussa ct-kuvaus virtsatiekiviepäilyn takia : ei mitään. Kaikki tutkimukset ovat osoittaneet, ettei mua mikään vaivaa. Nukkunu oon unilääkkeillä yli kaksi vuotta. Suolisto myllää jatkuvasti eikä se ole mitään pikkupieruilua. Paino on nyt yli 30kg vähemmän kuin lihavalla diabeetikolla, 67kg. Oon yrittänyt kaiken näköstä diettiä. Fodmap nyt käytössä. On alkanu ahdistaa. Siis tuo jatkuva kipu, johon syytä ei löydy. "Toiminnallinen vatsavaiva". 2016 tammikuussa tehtiin taas gastroskopia, ei mitään ongelmallista, pientä gastriittia. 2016 talvella kolonoskopia. Ei ongelmia! Suoliston kivuliaisuus on tuottanut sosiaalisia ongelmia. En juuri kykene ruokailemaan 'sosiaalisesti'. Syön kotona ja teen kävelylenkkejä itteeni liikuttaakseni ja välttääkseni makuuhaavat.

Avainsanat: alkukesä ahdistaa 2017 2016 2015 2014 2013 vuosi vitamiini viikko vastaus vantaa valita vaiva vaimo vaikutus tutkimus tuottaa tuntua tunti tulos tuli todeta tilata tilanne terve maaliskuu aurinkolasi lääkäri lääke liikunta liikkua liike teen tammikuu talvi syötyä syöpä syödä lentokenttä lahja syö sydän suomi suomessa käydä kävely kävellä kysymys kuvaus kuvata kunto kulunut kulkea kotona korkea koko koe kipu kevät kesä kesäkuu katso kamera jättää jouluku jaksaa ihme häät huhtikuu hoito helsinki espanja eläke elokuu ekg diabetes arvo arvio apua alusta alku suolisto sosiaalinen sokeri sentti rasitus päivittäinen psa poika poistaa pieni peli paska pari paino paikallinen ottaa ongelma olo olin oire muutos minä mies mieli matka marraskuu maha


blogivirta.fi