Tänään on 19.08.2018 18:01 ja nimipäiviään viettävät: Mauno, Maunu, Magnus ja Mns. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Silmänkääntövankila:

Nomen non est omen

Julkaistu: · Päivitetty:

Muistaakohan kukaan muu kuin minä sellaisia 80-luvun ruokakauppaketjuja kuin Manteli ja Tenna? Noin vain ne katoavat kollektiivisesta tajunnasta, liukuvat sinne samaan hämärään jonne pikku hiljaa jokainen meistä. Digitalisaatio ei pelasta ketään. Siitä Mantelista minun ala-asteeni vieressä tuli myöhemmin Siwa, josta on jäänyt parhaiten mieleen miespuolinen myyjä. Hänellä oli tapana heittää jokin hauska vitsi jokaisen asiakkaan ostoksista, ja hänen ansiostaan lakkasin enimmäkseen käymästä Siwassa. Ajoin punamustan Fiat 127:ni sata metriä pidemmälle K-kaupan pihaan. Vuosia myöhemmin, sen vanhan Siwan jo ajat sitten lakattua olemasta kauppa, tuli siitä K-kaupastakin Siwa, kunnes Kesko osti kaikki Siwat ja lakkautti kaupan. Ja silti muistan Mantelin. Sen logo näytti karkkipussin logolta. Sen avajaisissa sai pullaa. Tänään vietetään meidän kulttuuriimme kauhean huonosti istuvaa ystävänpäivää. Tai ehkä se istuu huonosti vain minun kulttuuriini. Tekevät koulussa ystävänpäiväkortteja kavereille, ja mikäs siinä kai. Parempi sentään kuin tuo jenkkiläinen romanttis-pakollinen huomiohakuisuus, joka on vähän sama kuin astuisi karkkipäivänä koiranpaskaan. Kyllä ottaisi aivoon. Silti sitä ajattelee tällaisena päivänä kaikkia niitä hetkiä elämässään joina olisi voinut valita toisin. Ajattelee että olisiko sitten jossain toisenlaisessa tilanteessa. Luin Ylen sivuilta tutkimuksesta, jonka mukaan 100% yksin asuvista miehistä haaveilee parisuhteesta. En tiedä haaveilenko itse. Ei siltä tunnu. Olisi se ihan ok kai. Mutta että toivonko sitä todella, kaikkien epäonnistumisten jälkeen, se on vähän kyseenalaista. Olisihan se joskus kiva istua kylki kyljessä sohvalla ja katsella kissan oksentavan kenkään. Sitten tajusin että sen jälkeen kun olen viimeksi ollut missään fyysisessä kontaktissa kehenkään, olen kirjoittanut ja julkaissut kaksi kirjaa ja masennuin. Siellä Fiatissani soi aina joko Beatles tai Eppu Normaali. Siellä tuoksui Wunderbaum ja bensa, sen lämmitys ei toiminut, eikä apukuskin ovi, eikä bensatankkia saanut auki ilman ruuvimeisseliä. Se sammui milloin minnekin, kerran kytkinvaijeri katkesi kesken ajon, kerran jäähdytinnestesäiliö räjähti. Pakoputki roikkui, ruoste söi autoa ruton lailla. Kojelaudassa luki "Honda". Joskus parikymppisenä ajoin sillä mutkittelevaa metsätietä yöllä, vauhtia oli seitsemisenkymppiä, sammutin ajovalot. Se tunne on jäänyt.

Avainsanat: heittää hauska fiat eppu elämä digitalisaatio bensa beatles avajaiset auto asiakas ala ystävänpäivä yle yksin vitsi valita tutkimus tuoksu tunne tuli sohva sammutin räjähdys ruoste pullaa parisuhde pakoputki pakollinen ovi ostos ostaa normaali myyjä muu minä mies metri manteli logo kylki kissa kauppa kauhea katsella julkaista jonne jokainen istua


blogivirta.fi