Tänään on 15.08.2018 06:18 ja nimipäiviään viettävät: Marjatta, Marja, Jaana, Marjo, Marita, Marjut, Marjanne, Maritta, Marjaana, Marjukka, Marjanna ja Marlene. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Sukututkijan loppuvuosi:

Salahmin ruukilla 1847-1850

Julkaistu: · Päivitetty:

Salahmin ruukilla 1847-1850 kauppapalvelijana ollut Matti Hahtola kirjoittaa omaelämäkerrassaan Nätterborg'in konsulin pojan elämänvaiheista (*) ajasta näin Siihen aikaan oli tehtaalla vilkas liikenne ja kaupankäynti erittäinkin talvi-aikoina. Paavola, Rantsila, Pulkkila ja Piippola y. muutkin pitäjäläiset vetivät talvikaudet sinne suoloja, paluukuormaksi saivat talia, voita ja rautoja sekä lankkuja. Suoloista vetopalkkaa oli 1/3 osa, eli kun 3 tyn. toivat tehtaalle, saivat Raahesta 1 tynnyrin palkaksi. Matin ja Marian päiväin välisellä viikoilla oli siinä melkeen joka päivä, kuin markkinoilla. Niinä aikoina oli savolaisten tapana hankkia suolansa y. m. tarpeensa täällä sekä myödä mitä myötävää oli, ja tehtaalla otettiin kaikki; miesten ja hevoisten liiat eväätkin vaihettiin suoloihin y. m. kaluun. Isännöitsijä H. [Pehr Niklas Hellström s. 13.1.1817] sekä emännöitsijä, entisen isännöitsijän leski, jotka olivat olleet tehtaalla 10 vuotta, olivat siivoluontoiset. Talon ruuassa olevia vuosipalkollisia, renkejä, ja piikoja, oli useampia, mutta tehtaan työssä päiväpalkalla olemvat kirvesmiehet ja muut jätkät, jotka vuosikausia olivat siinä työskennelleet, ja asuivatkin tehtaalla, olivat työskennellessään ilettävästi laiskoja ja velttoja, ja kun kerran lausuin: "ettekö häpeä tehdä noin laiskasti työtä!" vastasivat miehet: "Kukapa tässä ruukin työssä rupeaa itseään tappamaan." Senpä tähden täytyikin teettää enimmät työt urakalla, ainoastaan merenrantapitäjistä työtä etsivät kuljeskelevat kirvesmiehet tekivät työnsä päiväpalkallakin tavallisen uutterasti.  Mutta sattuipa kerran uutta myllyä rakentaessa, että jätkät rakennusmestarin toisaalla ollessa menivät vanhaan myllyn kehään tupakoimaan, eivätkä minun kiellostani pitäneet mitään. Rakennusmestari, tultuaan työpaikalle, kysyi minulta ruotsinkielellä, sillä hän oli pahainen Suomenkielen puhuja, "missä miehet?" Minä selitin, että tuonne menivät myllyn kehään tupakoimaan, vastoin kieltoani. Rakennusmestari alkoi kiivaasti astella myllyyn.  Eipä aikaakaan kun mies toisensa perästä lensi tollonkoppina myllyn ovesta ulos, kontalleen myllyn eteen. Saatuaan viimeisenkin ulos heitetyksi astui rakennusmestari itsekin ulos, poristen: "kyllä minä teitä, rakkari, opeta tekemä töötä." Miehet hämmästyksissään ilmoittivat, että H:kin antaa kerta rupeamassa tupakoida. Mutta "pyky" puisti nyrkkiä, lausuen: "tämä ei oleta H:n töötä tämä oleta minun töötä, muistaka se, rakkari." Pyky oli pitkä, komea nuori mies ja hieno herra sekä näytti omaamvan väkevän käsivoiman, jos mitä ryhtyi maasta ylös kohottamaan nousi kappale helpommin kuin kahdelta jätkältä, ja usein lausuikin niille: "te oleta hoono mees." Eräänä päivänä tuli muuan talon isäntä paria vuorokautta aikaisemmin kuin määrä oli hollin tekoon. Tehtaan maihin kuului silloin Salahmin kestikievari, jota hoiti renki ja piika. Isäntä pyysi odotus-ajakseen jotain työtä. Käskimme mennä myllyn luota muraa käsikärryllä lykkäämään koskeen, selittäen siellä olevan muitakin, ja että hän saa saman palkan kuin muutkin. Niin läksi isäntä työhön. Hetken perästä menin minäkin työpaikalle, jossa oli pykykin. Pykyksi kutsuttiin tavallisesti rakennusmestaria. Isäntä oli jo lykkäämässä, muraa täynnä olemia kärryjä lankkua myöden, mutta likellä kosken parrasta seisahtui hän ja rupesi panemaan piippuun, iskien tulusneuvoillaan valkeaa. Viisi muuta oli jälessä kärryineen. Kun kaitasella lankulla ei voinut siivuttaa täytyi kaikkein seisahtua. Pyky sen havattuaan karjasi mäeltä: "mees hoi! Älä sinä kuule kilkuta."  Mutta mies vain kilkutti.  Pyky huusi toisen kerran: "kuuleko sinä mees, älä kilkuta!" Mies kohotti päätään, ja lausui: "häh?"  "Mite häh-häh?", matki pyky ja lähti kävelemään miestä kohden. Tultuaan kilkuttajan luo, lyödä sivahutti pyky kädellään miehen hampaissa olevaan piippuun, että se lensi koskeen ja niin vei virta sen muassaan. Piippu oli meren vahaa ja hopeahelainen. Isäntämiehet eivät näet, känillä tupakoineetkaan. Mies läksi juoksemaan jokirantaa piippunsa perään, siihen jäi kottikärryt, jotka toiset tyhjensivät.  Turhaan sen päivää jokirannoilta piippuaan etsittyään, tuli mies ehtoolla konttooriin ja lausui, että hän haastattaa pykyn käräjiin, ellei maksa hänen piippuaan. Mutta kun me ilmoitimme tehtaalla olevan sellaisen säännön, että 3 hopearuplan sakon uhalla on tupakoitseminen ulkona kielletty, niin arveli mies: "jopa taisi mennä minulta 3 ruplan maksava piippu." Isäntä ei enempää ryhtynyt työhön, suri vaan piippuaan. (*)  7.6.1890 ,  11.6.1890 ,  14.6.1890 ,  18.6.1890 ,  21.6.1890 ,  25.6.1890 ,  9.7.1890 ,  12.7.1890 ,  19.7.1890  Oulun Ilmoituslehti

Avainsanat: päivä puhuja poika piippu piippola palkka oulu odotus nuori niklas mylly muut mitä minä mies meri me matti markkinoilla maria maksa maa lyödä liikenne leski lausua kävellä koski komea kirjoittaa kappale juosta isäntä häpeä hän hieno herra hankkia hammas antaa tehtaat 1800-luku virta vaha useampia tässä työt työ työpaikka tuli tekoon tehdas tavallinen tavallisen tappaa talvi suri sinä ruuki ruoka renki


blogivirta.fi