Tänään on 20.09.2018 03:55 ja nimipäiviään viettävät: Varpu, Vaula ja Erna. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kylväjä-blogi:

Mongoliaan 20 vuotta sitten

Julkaistu: · Päivitetty:

Mongolian-lähettimme Mika Laiho muistelee 20 vuoden taivaltaan Mongoliassa:   Muistan kuinka lento Mongoliaan oli varattu vuoden 1998 tammikuun alkuun heti uudenvuoden jälkeen, Suomen koti pakattu, läksiäisiä pidetty ja kovalla jännityksellä käyty ensimmäisissä nimikkoseurakunnissa. Silloinen kotiseurakuntani kirkkoherra Seppo Rissanen tuli mukaan kotonani pidettyihin läksiäisseuroihin. Mukana oli moni muukin teistä Turun suunnan ystävistä, jotka edelleen saatte tämän kirjeen. Mukavia muistoja!   Kun kaikki oli valmiina, tuli ilmoitus, että suomalaisia uudenvuodenvietosta Helsinkiin tuonut kone oli niin paljon myöhässä, etten mitenkään ehtisi jatkolennolle Moskovasta Ulaanbaatariin. Silloin lentoja oli kaksi viikossa, joten perille pääsin lopulta neljä päivää myöhässä! Vastassa oli Pentti Marttila, -33 astetta pakkasta ja karvahattupäisiä yrmeän ja ahavoituneen näköisiä mongolimiehiä hakemassa kentältä tuttujaan. Maasta oli lisäksi tiedossa, että muutamia satoja nuoria oli tullut uskoon ja maan ensimmäisiä seurakuntia oli syntynyt. Taidan olla hiukan  hidas käänteissäni . Lähetyskurssin olin käynyt jo vuonna 1995. Kurssin jälkeen kävin vielä maamme ylpeydellä Nokialla kääntymässä yhden äitiysloma-sijaisuuden verran. Onneksi kuitenkin Kylväjän päättäjillä oli pitkää pinnaa odotella. Nopeasti laskien lähetyskurssiltamme on lisäkseni ainakin 4 henkeä edelleen Kylväjän palveluksessa, ja melkein kaikki todella lähtivät lähetystyöhön.  Liekö  puolestamme rukoiltu silloin erityisen paljon? Avoimen raamattukoulun puolelta pyysimme kurssikummeiksemme Yrjön ja Ailin. Yrjö on päässyt jo Isän lepoon, Aili vieläkin soittaa ja muistaa kirjeellä tai postikortilla! Lienee ollut heillekin aikamoinen seikkailu tulla pyydetyksi lähetyskurssilaisten kummiksi ihan noin vaan yllättäen!   Kentälle tullessa oli lähinnä haaveita siitä mitä voisi tulla. Haaveita siitä, että joku voisi uskoa, seurakunta voisi syntyä, voisi syntyä ehkä jopa luterilainen kirkkokunta, että paikalliset ottaisivat vastuun ja että he veisivät edelleen evankeliumia eteenpäin omassa maassa ja oman maan rajojen ulkopuolellekin asti. Näin 20 vuoden jälkeen voin vain ja ainoastaan hämmästellä ja olla kiitollinen: jossain mitassa olemme saaneet nähdä kuinka tämä kaikki on toteutunut. Miten sen on ollut mahdollista, sitä en tiedä. Sopeutuminen maahan vei oman aikansa, eikä se vieläkään ole mitenkään ohi. Mongolin kieli osoittautui hiukan suomen kaltaiseksi, mikä helpotti alkuunsa. Ääntämisessä saan tehdä töitä kovasti edelleen. Maan talous oli sosialismin romahduksen jälkeen huonossa kunnossa ja vaikka ihan nälänhätää ei ollut, niin kyllä moni nälässä sai mennä nukkumaan. Kesti paljon pidempään kuin vaikkapa meille tutussa Virossa ennen kuin pohjalta alettiin  nousemaan .  Isommasti  talouden elpyminen alkoi näkyä vasta jossain 2000-luvun puolivälissä, kun autot alkoivat täyttää kadut ja rakentaminen pääsi jälleen vauhtiin melkein 15 vuoden tauon jälkeen. Tänä päivänä asumme koko ajan avoimemmaksi muuttuvassa demokratiassa, jossa on kova halu oppia ja mennä eteenpäin. Pohja oli niin syvällä, että matkaa on vielä. Ensimmäinen oman seurakunnan syntyminen oli merkkitapahtuma ja lähetille aikamoinen korkeakoulu. Olimme jo harjoitelleet norjalisten aloittamassa seurakunnassa. Into oli kova, mutta kyllä me teimme paljon virheitäkin.  Mutta  jokainen uusi seurakunta on ollut aina vähän parempi kuin edellinen. Jossain vuoden 2000 paikkeilla seurakunnassamme oli 4 vakiokävijää ja usein minusta tuntui, ettei tästä tule mitään. Jälkeenpäin olemme jutelleet, että niin tun tui heistäkin! Tämä Säin  medee  - seurakunta on kuitenkin edelleen pystyssä ja jatkaa vakiintuneesti toimintaansa. Mongolialaiseen kansanluonteeseen olemme saaneet myös tutustua: Aluksi ollaan ujoja ja vähän puhumattomiakin vähän kuin Suomessa. Sitten kun tutustutaan, ihmiset rentoutuvat ja ovat omia itsejään. Pienet mokat ja virheet kuitataan hyväntahtoisella naurulla, ja hyvää mieltä  koitetaan  pitää yllä arjen hankaluuksista huolimatta. Joskus meistä tuntuu, ettei  oikein mitään näytä tapahtuvan, eikä asioita suunnitella paljon etukäteen.  Mutta  sitten kun alkaa tapahtua, niin on parasta pitää kiinni, lujaa mennään. Siinä kohtaa me suomalaiset olemme paljon hitaampia. Asiat näyttävät usein hoituvan paljon vähemmällä metelillä kuin mihin me olemme tottuneet.  Ihan uutena asiana aloin täällä kentällä tutustua Ulkoministeriön rahoittamien hankkeiden toteuttamiseen. Ensimmäisen hankkeemme saimme vuonna 2002, jolloin selvitimme mitä Mongoliassa kannattaisi tehdä. Alkuvaiheessa meillä oli ”villaa, vammaisia, vihanneksia ja valistusta”. Sen jälkeen olemme keskittyneet enimmäkseen vammaissektorille ja naisryhmien kanssa toimimiseen. Siitä kaikesta mitä olemme tehneet etenkin vammaisten toimeentulon, yhteisöllisyyden, vertaistuen, ihmisoikeuksien ja omatoimisuuden parantamiseksi saisi jo pitkän jutun. Nykyisin vammaisryhmät näyttävät itse käyvän virastoissa ajamassa asioitaan, järjestävät kursseja, kokoontuvat yhteen ja järjestävät isojakin tapahtumia. Huikeaa! Omassa työssä on ollut tavattoman  kivaa  nähdä, kuinka olemme saaneet olla mahdollistamassa paikallisten haaveita. Esimerkiksi aivan loppuvuonna saatiin aikaiseksi Mongolian ensimmäinen liikuntavammaisille äideille suunniteltu äitiysneuvola. Hankkeita tehdäänkin hyvin paljon osallistuvien ryhmien omia tarpeita ja toiveita kuunnellen ja sitten etsitään mahdollisia ratkaisuja. Itsekin olen saanut vuosien varrella kasvaa aikamoiseksi kehitysyhteistyö-ammattilaiseksi, jolla on meidän kokoluokan järjestön ihmiseksi ihan poikkeuksellisen monipuolinen kokemus. Hiukan on kulttuuriakin tullut harrastettua. Omia ylpeydenaiheita ovat mm. se, että olen lukenut Mongolian kansalliseepoksen, Mongolien salaisen historian, mongoliksi alusta loppuun. Se on 1200-luvun toisella puoliskolla kirjoitettu  Tsingis -kaanin historia. Siitä edelleen silloin tällöin lainaan.  Jertta  Ratian kanssa käänsin mongolialaisen kokoillan elokuvan  YLE:lle . Minä kerroin mitä siinä sanottiin, ja  Jertta  laittoi sujuvat TV-ruutuun sopivat tekstit. Erityistä tässä oli se, että meillä ei ollut käytössä lainkaan tekstiä kuten TV-kääntäjillä yleensä, vaan kuuntelin puheen suoraan nauhalta. Lopputulos oli oikein hyvä! Suomalaista perinnettäkin on hiukan tullut esiteltyä. Käänsimme joulurauhan julistuksen mongoliksi ja sen esittäminen loppuvuoden juhlissa on kuulunut vakio-ohjelmistooni.   Kaikkiaan meitä Kylväjän lähettejä on vuosien varrella ollut noin 20 yksikköä, kuten on tapana sanoa. Meillä jokaisella on oma tarinansa ja oma panoksensa työn kokonaisuuteen. Lisäksi meillä on ollut kymmenkunta vapaaehtoista yhden lukukauden opiskelija-harjoittelijoista aina parin vuoden Suomi-koulun opettajiin. Näin tämä työ on monien yhteisten ponnistusten takana. Nimikkoseurakunnat ovat pitkäjänteisesti mukana. Nyt kun suomalaisten lähettien määrä on vähentynyt, tuntuu sopimuksia kertyvän entistä enemmän. Etenkin työnantaja kiittää, jos se auttaa talouslukujen reivaamisessa parempaan suuntaan. Mikan työn takana on tällä hetkellä 7 seurakuntaa, ja joukko yksityisiä ystäviä. Monet teistä ovat olleet mukana ihan alusta asti, siis jo yli 20 vuotta, osa tullut mukaan matkan varrella.   

Avainsanat: joukko jolla jatkaa ilmoitus ihmisoikeus historia hidas henki helsinki halu esimerkki erityinen elokuva demokratia avoin auttaa auto aste arki alusta aili kieli kenttä kasvaa katu järjestö juhla joulurauha lento laina laiho kylväjä kuunnella kurssi kummi kova koti korkeakoulu kone koko kokemus kirkkoherra kirjoitettu kirje kiitollinen mika me maa lähetystyö luterilainen lukukausi luja lopputulos seppo seikkailu salainen ruutu rakentaminen raja puoliväli pohja pitää pentti pakattu paikallinen oppia opiskelija onni olin odottaa nälänhätä näköinen näkyä nähdä nuori nokia neljä muistella muistaa moskova monipuolinen mongolia mitä minä vakio uusi uusivuosi usko uskoa tässä työ työnantaja tutustua turku tuntua tuli toive teksti tarina tapahtuma tapahtua tammikuu talous syvä syntyä lähetyshistoriaa suunnitella suomi suomessa lähetyselämää äiti ystävä yrjö yle yksityinen suomalainen sosialismi sopimus soittaa seurakunta yhteisö viro virhe vihannes vauhti vastuu varattu vapaaehtoinen vammainen


blogivirta.fi