Tänään on 17.08.2018 07:59 ja nimipäiviään viettävät: Verneri, Verner ja Veronika. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kemppinen:

Hillitse palkosi

Julkaistu: · Päivitetty:

Podcasteista on vielä jatkettava. Itse arvioin olevani äänen- ja sanankäyttäjänä varsin huono. Silti kun nyt katsoin, hallussani on nmellä ”Kemppinen podcasting” tallenteita vuodesta 2008, siis kymmenen vuoden takaa. CD-levylle talletettuja radio-ohjelmiani on 1990-luulta ja C-kasetteja 1970-luvulta. Kun Peter von Bagh ja muutamat muut tosi ammattilaiset alkoivat väsyä, tein muun muassa suoraa Yömyöhää jopa yksin 90-luvun alussa. Äänenkäyttö elokuvassa, etenkin voiceover, on hyvin tuttu aihe. Elokuvaihmisten mielestä Matti Oravisto oli siinä toimessa erikoisen hyvä. Henkilökohtainen ihanteeni on tietenkin Hannu Taanila, jonka kanssa oli monenlaista toimintaa jo yli 40 vuotta sitten. Hän oli etenkin haastattelijana ja jäykistyneiden tilanteiden laukaisijana ykkönen. Kirjoitin ”ihanne” ja tarkoitin ammattitaitoa. En kuitenkaan erikoisemmin pitänyt Hannun jutuista. Mielestäni hän hallitsi liikaa ja kehitti maneereja. Sävelradion toimittajana Stig Framåt oli ylittämätön.  Podcasteissa olen nyt utelias siitä, päästäänkö YouTube-tasolta eteenpäin. Kun kaikki asennusohjeet ja esittelyt ovat nykyisin Tuubissa, viheliäiseen äänenkäyttöön, surkeaan valaistukseen ja heiluvaan kameraan on jo tottunut. Viimeksi kun katsoin eräiden laajakulmaisten objektiivien esittelyjä, esittelijä jopa peitti kädellään tai kätensä varjolla ne tiedot, joita olin etsimässä.  Amerikkalaisista uuden aallon ohjelmista ne, joita olen nyt ehtinyt kuunnella, kuten juuri The New Yorker, ovat erittäin korkeaa radiotasoa, ja jutuissa sanotaan, että ne on tehty studiolla. Kun oli itse pari vuotta sitten lukemassa ja tekemässä äänikirjoja (Vaasan Jaakkoo), tiedän kokemuksesta, ettei kannata yrittää kotioloissa edes samalla Handylla ja mikrofonilla, joita Ylen toimittajat käyttävät. Äänentarkkaajan rooli on ratkaiseva viimeistään kompressoinnin yhteydessä. Napsujen poistaminen on puuduttavaa, loputonta työtä, vaikka itse tyydyin huonoon työnjälkeeni ja poistin vain takeltelut ja änkytyksen. Dynamiikka on vaikea. Haluaisin ketään loukkaamatta lisätä, etteivät ammattinäyttelijät välttämättä osaa lukea eivätkä lausua. Näytteleminen on jotain muuta. Esimerkiksi en pitänyt Jussi Jurkan jatkuvasta enkä Lasse Pöystin turhan usein nousevasta maneerista. Nirsouteni menee niin pitkälle, ettei edes maan parhaana pidetty Erja Manto mielestäni onnistu täydellisesti Ylen Proustin lukemisessa. Tiedän, että juuri tuo saavutus on ollut monelle muulle ilmestys.  Proust pitäisi osata hyvin ranskaksi, mutta hänen ranskansa rytmiä ei voi kuitenkaan siirtää muuhun kieleen. Ranskalaisten tapa keskustella ja kirjoittaa keskustelusta on kummallinen. Ja sitten lukijan olisi löydettävä tempo eli lukunopeus.  Lars Svedbergin lukema Sinuhea pidetään mestarin työnä. Svedberg lukee hitaasti, mutta haluaisin vielä hitaammin. Vaikka hänellä on loistava ääni ja äänen hallinta, haluaisin ääneen himmeyttä, sameutta ja tuhkaa. Minulle ”Sinuhe” on, kuten kirjassa sanotaan, elämään kyllästyneen, liikaa kokeneen vanhan miehen maanpaossa puhuma. Ja podcasting-keskusteluissa on vielä paljon työtä. Pahinta on luontevuuden tavoittelu. Vaikeinta on luontevuuden tavoittaminen. Kemppinen Blog

Avainsanat: media ääni yrittää youtube yle yksin ykkönen voi vaikea tuttu toimittaja toiminta tieto tapa taanila stig saavutus rooli ranska radio poistaa peter pari olin muut matti lukija lukea lisätä levy lausua lasse lars käyttää käsi kuunnella kotiolo kirjoittaa kieli keskustelu keskutelu keskustella kemppinen kehittää kamera juttu jussi hän huono henkilökohtainen hannu¨ hallita hallinta etsiä esittelijä esimerkki erja erikoinen elokuva cd blog bagh ammattilainen alku aihe aalto 90


blogivirta.fi