Tänään on 17.10.2018 12:12 ja nimipäiviään viettävät: Saana, Saini ja Saga. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kuuta osoittava sormi:

Kolme iloista rosvoa

Julkaistu: · Päivitetty:

"Hiljaa, hiljaa hiivitään me metropolin yössä, on kansa kaikki pötköllään vain rosvot raataa työssä... Nämä Kardemummaan sijoittuvan lastennäytelmän tunnuslaulun alkusanat vähän sovellettuna sopivat aika hyvin siihen tyyliin, jolla "Liike Nyt!" (linkkiä ei voinut ladata) näyttää lähteneen liikkeelle. Pienissä piireissä kohdattiin, puhuttiin, suunniteltiin ja perustettiin. Liikkeillä on nytkin kuten ennenkin tietty sosiaalipsykologinen tausta. Työväenliikkeen kohdalla se oli taloudellinen epäoikeudenmukaisuus, eriarvoisuuden kasvu ja alistetun luokan tarve vapautua ja päästä  toteuttamaan itseään. Vallassa olleilla luokilla se perustui turvalliseksi katsotun ja arvostusta luovan omistamisen lisäämiseen. Se edellytti työn tekoa ja teettämistä hinnalla, josta jäi lisäarvoa, ylijäämää, voittoa työvoiman palkkaajan käteen. Maaomaisuus, kiinteistöt, rakennukset, käteinen raha, arvpoperit  ja viimeaikoiina myös laskennalliset odotusarvot muodostuivat täksi palkatun työvoiman avulla koottavaksi pääomaksi. Tässä onkin onnistuttu niin hyvin, että kolmannen vuosituhannen ensimmäisen sadan vuoden loppupuolella taloustieteilijä Pikettyn mukaan pari prosenttia ihmiskunnasta omistaa kaiken. "Liike Nyt!" ry:n keskeisillä perustajilla ei taida henkilökohtaisesti olla rahasta puutetta, joten se ei näytä sopivan ensisijaiseksi motiiviksi liikkeen perustamiselle. Ei sovi myöskään kielellinen eikä kansallinen eristäytyminen - perustajat ovat kaikki myös kansainvälisesti osaavia ja näyttöjäkin löytyy. Osaamista ja nerokkuuttakin perustajilla on omasta takaa: Harkimo on menestyvä liikemies, Jungner laittoi liikkeelle YLE:n organisoitumisen internettiin ja uusien katselulaitteiden myriaadiin, Enbuske on menestynyt rohkeana, röyhkeänäkin liberaalina joka rikkoo rajoja ja ulottuu uusille alueille. Kolmen iloisen rosvon vertaus sopinee siinä mielessä perustajiin, että kaikki ovat osaavia opportunisteja, jotka ottavat tilaisuudesta vaarin ja ehkä muutakin, kun sellainen tarjoutuu. Kyllä tällaisesta paketista jotakin syntyy, varsinkin kun vanhat poliittiset voimat jättävät tilaisuuksia Harkimon mukaan miljoonittain käyttämättä. Ei siis ole syytä  kiistää  hankkeen käynnistäjien produktiivista voimaa ja mahdollisuuksia onnistua. Mutta heidän luonteenpiirteistöihinsä liittyy myös sellaista, joka saattaa muodostua itse Liike.nyt menestyksen esteeksi. Luonne ja luonteenpiirteistö eivät ole kirjoituspöydän laatikosta vedettäviä ja käyttöön otettavia ominaisuuksia, koska se on aivan keskeistä ihmisen ja yhteisön turvallisuudelle - sanoo myös Jungnerin esikuvakseen mainitsena sosiaalipsykologi  Erich Fromm.  Luonteenpiirteistö on sekä hyvässä että pahassa yksi kaikkein vaikeimmin muutettavia, pysyviä inhimillisiä ominaisuuksia. Uskoon tuleminen, totaalinen pettyminen tai pitkä ennakkoluuloton kasvuprosessi voi tarjota mahdollisuuden muutokseen. Olisiko Liike.nyt perustajissa tällaista havaittavissa? Osallistamisen ja osallistumisen luonteeseen liittyy paitsi ihmisten mukaansaaminen, myös mukaantulijan luontainen pyrkimys aktivoitua, hakea yhteisyyttä ja yhteistoimintaa ja päästä omalta osaltaan myös vastuunottoon. Tässä maan edistyksellisimmätkin voimat ovat kautta linjan olleet enemmän pysäyttäjiä kuin voimaannuttajia ja siksi uusille foorumeillle on ilman muuta tarvetta. Harkimo on liikemies ja kilpailija henkeen ja vereen. Liike-elämässä joutuu pysäyttämään, lamauttamaan ja jopa murskaamaan muita kilpailijoita menestyäkseen. On voinut havaitan Harkimon hänen televisioesiintymistensäkin perusteella korostaneen myös itsessään näitä persoonallisuuden piirteitä. Kilpailu sellaisenaan merkitsee tarjoilemista itselle ensin ja vastapuolen jättämistä näppejään nuolemaan. Tämä lähestymistapa ei tue heikointa lenkkiä, jonka mahdollisuuksia myös pitäisi politiikan kovassa väännössä hopealle tai kokonaan marginaaliin jääneiden osalta pyrkiä parantamaan. Uskon tämän olevan myös "Liike Nyt!"  yhteisön tavoitteena. Ei pidä tietenkään kokonaan kiistää sitä, etteikö ihminen voi tulla synnintuntoon ja alkaa miettiä elämänasennettaan ja omaa toimimntaansa kokonaan toisessa valossa. Harkimo puhuu ympäristönsuojelusta ja tarpeestä jättää tässä suhteessa oman sukupolvensa osalta hyvä perintö pojilleen ja tulevalle sukupolvelle laajemminkin. Harkimon omilla asenteilla ympäristönsuojelussa onkin edessä  kokonaan uudenlainen, henkisesti kumouksellinen maapallonympäripurjehdus. Jotakin uutta, suureen yhteiseen tasapainoon pyrkivää pitäisi nousta esiin, jotta tämä sinänsä lämmin suhde jälkipolviin saisi konkreettista sisältöä. Mainittakoon, että tänään on myös kansainvälinen maan päivä. Kevät tulee ja sammakotkin pullistelevat näyttääkseen mahtiaan ja suvunjatkamiskykyään osoittaakseeen olevansa parhaita kumppaneita kutulammikon Liike Nyt! yhteisössä. Narsismi, omahyväisyys, pullistelu omistuksilla, autoilla tai seurustelutaidoilla ovat voimavaroja nekin, mutta yhtyneenä kilpailuun ja paikan tavoitteluun auringossa taakse saattaa jäädä rumaa jälkeä siinäkin. Kolmen iloisen rosvon kohdalla tarvitaan uusia, aikaisemmasta poikkeavia näyttöjä jotta autenttisuutta toimintaan syntyy. Vastuullisuus ja eheys ovat menettely- ja toimintatapojen kirjoa laajasti käyttävlle liikkeelle välttämätöntä sekin. Se tarkoittaa suhdetta kanssaihmisiin, kykyyn omistautua ja toimia eheästi niin suhteessa läheisiin kuin niihin toistaiseksi tuntemattomiin, jotka haluaisivat omalla panoksellaan rakentaa yhteistä tulevaisuutta "Liike Nyt!" eisön piirissä. Se tiedetään, että normaalissa järjestöelämässä juuri tällaiset seikat johtavat ihmiisä suuriin ja jopa peruuttamattomiin ristiriitoihin - silloinkin, kun julkisuudessa ei ole mitään erityistä näytttöä pirstovista, epäproduktiivisista luonteenpiirteistä. Kun keskeisinä voimina ovat usko omaan ylivoimaiseen osaamineseen, henkilökohtainen pullistelu, ahnehtiminen ja narsistinen näyttämisen halu, lähtökohdat liikkeen menestymiselle eivät näytä pidemmän päälle kovin kaksisilta. Kolmen iloisen rosvon tunnuslaulu Kardemumman yössä jatkuu: "Jos pakko on niin ryöstetään, mut' tarpeetont'  ei ensinkään, siis tiukkaakin, tiukkaakin tiukekemmin nyt Kasper, jesper ja Joonatan..."

Avainsanat: erityinen enbuske eheys aurinko aika ihminen hinta henkinen henkilökohtainen harkimo hanke halu hakea kansainvälinen kansa jättää jungner joonatan jolla johtaa jesper laittaa laatikko käsi kyykky kilpailu kilpailija kevät kasvu kasper kansallinen menestys me työväenliike työvoima työ tulevaisuus toteuttaa totaalinen tietty yle yhteisö voitto voimavara voima voi veri vastapuoli vaari uusi usko tässä tälläiset politiikka osallistaminen kaupallistaminen erich fromm demokratia elämäntapana lämmin luova luonne lisäarvo linja liike lenkki päivä pyrkiä puhua poliittinen piiri pieni perustaa persoonallisuus perintö pari parantaa paketti osaaminen onnistua omistaa ominaisuus omilla näyttää muodostua miettiä menestynyt sisältö rikkoa rakentaa rakennus raja raha päästä teko tausta tarve tarkoittaa tarjota taloudellinen suuri suhde


blogivirta.fi