Tänään on 16.08.2018 13:14 ja nimipäiviään viettävät: Aulis ja Brynolf. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Sukututkijan loppuvuosi:

Rattaiden alle jäänyt

Julkaistu: · Päivitetty:

Sarjassa "kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut", Lopella 3.5.1851 syntynyt Augustinus Vesterberg (vuodesta 1880 Vuori). Kasteessaan isänsä Elias Eriksson oli määritelty puusepän (oik. sepän!) vävyksi eli kovin kummoista omaa tointa ja asemaa hänellä ei ollut. Avioliittoa solmittaessa 14.7.1850 Elias oli merkitty torpparin pojaksi. Kirkonkirjojen perusteella Elias, vaimonsa Maria ja Augustinus-poika muuttivat vuoden 1855 lopulla Lopelta Vanajaan. Vanhempaini kertoelmien mukaan olin lähes 5-vuotias, kun he päättivät olevien olojen pakosta muuttaa toiseen seurakuntaan siitä, missä olin syntynyt. Eräänä iltana oli kodissani tavallista suurempi kiire. Valmistettiin kuormaa, johon syydettiin tavaraa kaikenkaltaista, patoja, pannuja, piiluja, kirveitä ja muuta rautaromua, höyliä, huonekaluja, posliini- ja saviastioita, vuode- ja pitovaatteita.  Aamulla kello 4 noustiin ylös ja valjastettiin hevonen tuon valmiiksi köytetyn kuorman eteen. Mutta tällaista tilaisuutta varten oli isäni silloisen tavan mukaan hankkinut lähtöviinoja, kyytimiehelle ja — itselleenkin. "Istualta on paras lähteä", arvelivat miehet ja rupesivat maistelemaan. Mutta, mitä enemmän viinaa valui suusta alas, sen painavammaksi tuli pää ja voimattomammiksi jalat. Lähtiessä ei enää kumpikaan kyennyt ajamaan, vaan sen toimen sai ottaa äitini, joka kuorman päälle kiipesi ja otti minut syliinsä.  Oli hallainen aamu, maa kova, tie mäkinen. Eräästä ahteesta alas laskiessa putosi joku astia kuormasta hevosen jalkoihin. Eläin peljästyi, pillastui ja alkoi kiitää alamäkeä niin paljon kuin jaksoi. On helposti huomattava, että äitini joutui vaikeaan asemaan. Pidätellä ja ohjata hevosta, johon yksistään tarvittiin molemmat kädet; pysytellä kuorman päällä ja hoitaa minua, tuo oli jyrkässä mäessä mahdotonta. Mutta tuossa äkkipulassa ei äitini huomannut mitään ennen kuin oli jäänyt yksin kuorman päälle. Pudotessani olin koettanut tarttua aisaan, mutta siitä olin pudonnut raitioon, jossa pyörä meni ylitseni ja samassa menin tunnottomaksi. Sanottiin isäni tulleen hämmästyksestä melkein selväksi ja huutaneen: "Poika on kuollut!"  Verilätäkkö jäi maantielle siihen paikkaan, mistä pieni maailman matkalainen tunnottomana nostettiin. Koetettiin sitten luultua kuollutta kulettaa kuorman päällä vieläkin, ja vietiin ensimmäiseen asuntoon, mikä tien varrella tavattiin ja mistä tuli loisti. Toimitettiin sitten sellaista hoitoa kuin voitiin, vettä lämmitettiin ja koetettiin saadaanko pojasta elävä. Ja elävä siitä tuli. Mutta eläviä on monenlaisia. Niitä on hyvin voipia ja huonosti voipia. Ensimmäisestä matkastani sain monta vuotta kantaa muistoja monessa muodossa.  Lähteet: Työväen lehti 35/1896, Aamunairut 15-16/1894, Lopen kastetut , Lopen rippikirja 1846-1852 s. 298 , Lopen rippikirja 1853-1859 s. 283 , Lopen muuttaneiden luettelot

Avainsanat: elias avioliitto asunto astia asema aamu kuva miehestä 1800-luku äiti yksin vuotias viina vaimo työväki tuli tie tapa tarttua syntyä seurakunta sarja rippikirja pää pyörä pudota poika pieni paras ottaa olin ohjata mäkinen mäki muuttaa musti monenlainen mitä mies maria maistella maa lähde lehti kova koti kello kantaa jalka isä huonekalu hoito hoitaa hevonen hankkia eriksson elävä eläin


blogivirta.fi