Tänään on 24.05.2018 13:10 ja nimipäiviään viettävät: Tuukka, Touko ja Alarik. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kukkapilli:

Suklaapatukka viuhahtaa

Julkaistu: · Päivitetty:

Intiassa tuli käytyä ja sieltä palattua. Tässä vielä kooste viimeisistä Intian kuvista ja tunnelmista. Kuvat jäivät tälläkin kertaa liian vähiin, mistä on suureksi osaksi syyttäminen kuumuutta. Olin suunnitellut käyväni vaikka missä, mutta en sitten käynytkään, kun en oikein viitsinyt lähteä iltapäivällä ulos. Anoppi olisi kuitenkin asettunut vastahankaan, kun olisin hänen mielestään voinut saada auringonpistoksen tai jotain. Minua kuumuus ei sinänsä haittaa (sen jälkeen kun olin selvinnyt ensimmäisistä kuumemmista päivistä), ja yhtenäkin iltana, kun läksin puoli kuuden aikaan lenkille, oli vielä 40,5 astetta lämmintä. Kun oli kaiken lisäksi tavallista kosteampaa, niin kahdeksassa kilometrissä oli tekemistä. Naama oli lenkin jälkeen niin punainen, että oikein itsekin pelästyin. Mieluummin tietysti lenkkeilisin vähän viileämmässä, mutta meneehän se noinkin, jos ei muuta vaihtoehtoa ole. Kirjoittelin kuusi vuotta sitten Intian Ikeasta , joka oli tullut Hyderabadiin. Kauppa piti tietysti käydä heti katsastamassa, sillä en voinut uskoa, että Hyderabadiin oli tullut Ikea. No eihän se sitten mikään oikea Ikea ollutkaan vaan intialainen kopio-Ikea.

Avainsanat: kiireinen keskittyä kengät kaupunki kauppa katukuva kattava katsella kama kahvi istua iso intia intialainen ilta ikea iho ihminen ihana häntä hän huone housu hotelli hoito hermo henkinen hauska h&m finnair esitellä esimerkki erityinen elämä chocolate brändi body blogger baby auto aurinko aula asunto asua aste asiakkaita anoppi amerikka alku ajaa aito aika ahdistaa aamiainen kuvata kuva kuusi kuuma kuulla kuntosali kuluttaja kotimaa kopio koko kirjoittaa lentokenttä lenkki lehti lapsi laite käydä käyttää käsi kylpylä mainos maata maapallo maaliskuu maalaus lähteä lounge lounas linssi lentokone naama muuri mitä minä mies perhe pelata paperi palvelu paikka olohuone olin reissu raketti pöytä päättyä päästä päivä meno menneisyys me matka nuori noudattaa marimekko makuuhuone puuttua puu puoli punainen pop poika pitää suklaa suihku soida sisar siirtyä seuraava saada ruotsi ruotsalainen risti syötävä suomi suomessa suomalainen suolainen sulattaa sukulainen toivoa toiselta tohveli tilata temppeli tavata tarkoitus tarjota tapa sääntöjä uusi uskoa ukkeli tässä tyylikäs tytär tuottaa tuntea tulkita tuli matkalla hyderabad yötä ympäri yhteiskunta vuorokausi voi virhe viimeinen viedä vartija vartalo varata vanhempi valmistaa valikoima vaihtoehto