Tänään on 22.08.2018 07:03 ja nimipäiviään viettävät: Iivari, Iivo ja Ivar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Juha Sipilä:

Suomi edistää vuoropuhelua sanoin ja teoin

Julkaistu: · Päivitetty:

Suomelle on merkittävä asia, että presidentit Trump ja Putin tapasivat tänään juuri Helsingissä. Ylläpidämme ja rakennamme johdonmukaisesti vuoropuhelua kansainvälisessä politiikassa. Siksi on tärkeää, että voimme toimia sen mahdollistajana myös Venäjän ja Yhdysvaltain johtajille. Keskustelut vaikuttavat sujuneen positiivisessa hengessä. Vaikeita asioita on ollut pöydällä, mutta tulosten konkretisoitumista joudutaan vielä varmasti odottamaan. On kuitenkin selvää, että ilman toimivaa keskusteluyhteyttä ei voi syntyä yhteisymmärrystäkään. Näiden kahden maan väliset suhteet vaikuttavat myös suoraan Suomen turvallisuuteen. On tärkeää, että Venäjä ja Yhdysvallat pystyvät käymään suoria keskusteluja eri tasoilla eri kansainvälisen politiikan ongelmakysymyksistä.  Huipputapaaminen Helsingissä on arvokas myös siksi, että se antoi ainutlaatuisen mahdollisuuden hoitaa Suomen kahdenvälisiä suhteita Yhdysvaltain ja Venäjän kanssa.  Arktisuus ei kenties ollut ensimmäinen asia, joka korkeille vieraillemme tuli helteisestä Helsingistä mieleen. Se on kuitenkin teema, jota Suomi pitää aktiivisesti esillä myös Yhdysvaltojen ja Venäjän suuntaan. Arktisten kysymysten ratkaiseminen on yksi esimerkki meille konkreettisista kansainvälisistä kysymyksistä, jossa tarvitaan sekä suurvaltojen mukanaoloa että monenvälistä yhteistyötä. Sääntöpohjaisuuteen perustuvaa monenkeskistä yhteistyötä tarvitaan myös monissa muissa asioissa  -  olipa sitten kyse kansainvälisestä kaupasta, oikeudesta, ihmisoikeuksista, ympäristökysymyksistä tai aseidenriisunnasta. Suomelle monenvälisen järjestelmän kaikinpuolinen toimivuus on yksi ulkopolitiikkamme prioriteetti, joten toivottavasti nämäkin   asiat ovat olleet keskustelussa. Kokous on tunnustus Suomelle monellakin tavalla. Tasavallan presidentti isännöi kokousta menestyksekkäästi. Myös hallitus ja sen eri ministerit ovat omilta osiltaan pohjustaneet kokouksen saamista Suomeen eri yhteyksissä. Hallitus on ollut mukana kokouksen valmisteluissa kaikilla tarvittavilla tavoilla ja lisäbudjettien kautta katetaan kustannukset. Kokouksen järjestäminen Helsingissä on ennen kaikkea tunnustus Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta aktiivisuudesta ja linjasta niin YK:ssa, Euroopan unionissa kuin muillakin foorumeilla. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjaukset ja asema EU:n jäsenenä tunnetaan hyvin niin Venäjän kuin Yhdysvaltojenkin poliittisessa johdossa. Viime päivinä on taas kuultu vihjailuja siitä, missä joukossa Suomi seisoo. En usko, että Suomen asemasta vallitsee mitään epäselvyyttä enkä henkilökohtaisesti ymmärrä lainkaan tätä keskustelua harmaasta vyöhykkeestä tai puolueettomuudesta. Minulle tällainen spekulaatio on puhdasta kotikutoista politikointia. Suomi on selkeästi osa länttä ja sitä arvoyhteisöä. Valinta on meille täysin kirkas. Helsingin huipputapaamisen onnistuminen on suomalaisen järjestelmän ja yhteistyön tulosta.   Haluankin omalta osaltani kiittää niitä tuhansia henkilöitä, jotka ovat osallistuneet tähän yhteiseen ponnistukseen ja varmistaneet kokouksen sujumisen kaikin puolin erinomaisesti.  

Avainsanat: aktiivinen yk yhteistyötä yhdysvallat usa vuoropuhelu venäjä valinta usko unioni tunnustus tulos tuli tuhansia teema tasavalta suomi suomelle suhde pöytä putin puhdas presidentti politiikka poliittinen pitää oikeus ministeri merkittävä kustannus kokous kirkas keskustelu kansainvälisen jäsen järjestelmä hoitaa helsinki hallitus eurooppa eu esimerkki asema arktinen


blogivirta.fi