Tänään on 21.11.2018 07:56 ja nimipäiväänsä viettää: Hilma. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Tehtävänimikkeenä Laura:

Vauvalle unikoulua?

Julkaistu: · Päivitetty:

Väsynyttä tervehdystä täältä ruudun toiselta puolen. Miten teillä on nukuttu viime yö? Täällä heräillen ja imettäen, kuten aina. Meidän Ilona on aina ollut ihan hyvä nukkumaan. Sillä tavalla hyvä, että masuvaivoja ja sen sellaisia ei ole. Mutta edelleen iän lähestyessä kahdeksaa kuukautta, meillä syödään öisin aika tiuhasti. Olen pikkuhiljaa alkanut ajatella unikoulun mahdollisuutta? Mutta miten, miksi ja koska? Meidän isommat tytöt ovat aina jättäneet itse yösyömisen pois. Muistaakseni molemmat siinä puolen vuoden paikkeilla. Ilona kuitenkin herää edelleen 2-6 kertaa yössä syömään, keskimäärä olisi varmaan sellainen kolme kertaa. Illalla menee iso annos puuroa, joten en tiedä voiko oikeasti olla tarvetta enää noin tiheälle yösyömiselle vai onko tissi vain totuttu tapa ja nukahtamiskeino? Entä jos aloitamme unikoulun, olisiko siinä samalla hyvä opettaa omaan sänkyyn? Onko unikoulua edes mahdollista suorittaa jos olemm perhepedissä ja se tissi on siinä kuin "tyrkyllä" koko ajan? Ja kun toisaalta tuntuu, että kahdeksan kuukauden ikäinen on vielä niin pieni. Onko unikoulu liian aikaista tai turhaa? Voiko se edes onnistua näin pienellä? Vai odotammeko sinne lähemmäs vuoden ikään? Sinällään ei ole mikään kiire, levottomana nukkujana olen tottunut yöherämisiin läpi elämäni. Tuollainen kolme herätystä menee vielä ihan kivasti ja univelka ei niin paina, mutta kieltämättä kun tuossa pari viikkoa heräiltiin 45 minuutin- tunnin välein alkoi "hivenen" jo väsyttämään. Syynä oli hampaat ja vauvarokko. Nyt viime yönä syötiin taas 4-5 kertaa, en pysynyt laskuissa ja jukra miten väsyttää! Niin sekin vielä, mistä ihmeestä minä tiedän koska täällä vain lussutellaan tissiä ja koska se oikeasti on vauvalle tärkeä tuki ja turva esimerkiksi hampaiden kiupuiluihin? Tunnetusti kun tämä vauvavuosi on täynnä niitä vaiheita. Oikeastaan oma motivaationi unikoululle ei ole kovinkaan suuri. Tissillä on niin helppo hiljentää toinen. Pelkään, että entä jos heräilyt jatkuu unikoulusta huolimatta, mutta tissi ei vaan tainnuta toista enää unille vaan kukumme öisin? Ei kiitos. Toki minulle kelpaisi paremmat yöunet, mutta ehkä odotamme vielä pari kuukautta. Ellei yöt nyt ihan pelleilyksi mene. Tänään aloitin testaamaan teoriaa, että jos kiinteät vie maidolta paljon tilaa syö vauva usein öisin. Nimittäin tissi maistui eilenkin vähän huonosti ja viime yönä vain syötiin. Joten tänään olen antanut enemmän tissiä, vähemmän kiinteitä. Katsotaan onko mitään vaikutusta. Vai herätäänkö kenties ensi yönä vielä useammin syömään... Niin. Jokatapauksessa päädytään me mihin tahansa lopputulemaan tämän unikoulun kanssa niin kuulisin mielelläni teidän kokemuksia. Minkä ikäiselle, millainen ja miten onnistui? 

Avainsanat: me maistua annos ajatella aika kuukausi koko kahdeksan ikä iso ilona ilta helppo hammas esimerkki parisuhde & perhe lapset öisin yöuni vauvavuosi vauva uni unikoulu tyttö turva tuki toiselta rinta tissi teoria tapa syödä syö suuri ruutu pysyä puuro pieni pari opettaa onnistua onko minä millainen


blogivirta.fi