Tänään on 17.10.2018 15:45 ja nimipäiviään viettävät: Saana, Saini ja Saga. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Levyhylly:

Mika Vainio - Lydspor One and Two 2018

Julkaistu: · Päivitetty:

Harva soitinmerkki on varmaan yhtä ikoninen kuin Moog syntetisaattori. Vielä siihen nähden, että laite ja merkki katosivat 80-luvun alussa teknisen ja taloudellisen kehityksen pölyyn seuraajien juostessa ohi oikealta ja vasemmalta puolelta. Yrityksenä Moog Music lopettikin toimintansa omistajavaihdosten jälkeen vuonna 1987 tai 1993, lähteistä riippuen. Tässä vaiheessa perustaja ja ideoiva johtaja Robert Moog oli ollut poissa firmasta jo yli kymmenen vuotta. 1990-luvun lopussa aika oli kuitenkin taas kypsä siihen, että jengi suostui ostamaan yksiäänisiä laitteita ja ylipäätään arvostamaan niiden soundia. Oikeastaan homma taisi mennä niin päin, että vielä edellisellä vuosikymmenellä elektroniikkaromuksi tai 99% hinnanalennuksella myytyjä syntetisaattoreita ja järjestelmiä alettiin keräilemään eri tahoilla ja jopa maksamaan sellaisia summia, että uusiotuotannolle oli taloudellisia perusteita. Robert Moog kävi oikeusteitse taistelun oikeudesta omalla nimellään tehtäviin soittimiin ja voitti sen 2002. Jo tätä ennen hän oli tehnyt ensimmäiset efektipedaalinsa, joista käytettiin myöhemmin nimeä Moogerfooger. Valitettavasti kyseinen tuotantohaara on tämän vuoden elokuussa lopetettu, joten noista laadukkaista putiikkipedaaleista/syntetisaattorin itsessään toimivista osista tullaan käymään kauppaa jälkimarkkinoilla. Muuten Robert Moogin johdossa firma alkoi valmistamaan vanhojen Moogien mukaelmia, taikka suoria kopioita/parannelmia, kuten legendaarisen Minimoogin päivityksen Moog Voyagerin. Moog itse kuoli vuonna 2005, mutta firma toimii edelleenkin. Muovin ja desktop-laitteiden aikana Moogit ovat tuntumaltaan ja ulkonäöltään vankkoja, soittotatsiltaan inspiroivia ja ylipäätään laadukkaasti tehtyjä. Laitteet kasataan edelleen Yhdysvaltojen Ashvillessä, joten tämä kaikki näkyy luonnollisesti myös hintalapussa, josta voinee käyttää termiä 'premium'. Moogin kohderyhmä onkin pääasiassa varakkaat muusikot, vaikka tuotannosta löytyy myös keskiluokkaisille harrastajille sopivia desktop-versioita. Ja mikä parempaa mainosta merkille, kuin sillä soittavat nimi- tai kulttiartistit? Yhtiö onkin järjestänyt Ashvillessä vuosia Moogfestia, jonka esiintyjiksi on kutsuttu elektronisen musiikin pioneereja ja nykyistä hipster-polvea. Vähän samankaltainen idea on yhtiön Surreyn yliopiston musiikinlaitokselle sponsoroima Moog Soundlab, joka sijaitsee Euroopan puolella Isossa Britanniassa. Studiossa on oikeastaan kaikki nyky-Moogin rakentamat laitteet. Tämän lisäksi siellä on vielä muutamia lisälaitteita, kuten EMS VSC3. Moogin Soundlabiin pääsee sessioimaan kuraattorien kutsumana ja tätä kutsua on jaettu harvoille ja valituille, melkoisella Wire-lehden artistikulmapainotuksella (Grid, Hieroglyphic Being jne.). Vuonna 2015 kutsun sai vuosi sitten arvailujen varaisissa olosuhteissa edesmennyt suomalaisartisti Mika Vainio. Asianharrastajille Vainion nimi on tuttu 90-luvun alun teknosta, Sähkö-levymerkistä ja elektronisesta avant-gardesta, jotka nostivat hänet kuolemaansa asti piirien pienkulttisuosioon ja yhteistyöhön Alan Vegan tyylisten artistien kanssa, ynnä muuta, ynnä muuta. Moogin laitteet luettiin aikanaan "itärannikon tyyliin", eli ne olivat lähtökohtaisesti soittimia, joilla soitettiin samalla tavalla, kuin perinteisillä soittimilla. "Länsirannikon tyyli" oli taas Buchlan tyyppiset laitteet ja lähestymistapa, joissa lähtökohta oli tehdä usein jotain ihan muuta: eli pulputusta, pörinää jne. Moogin hienous (ja markkinaylivoiman yksi syy) oli, että niillä pystyi ja pystyy tekemään myös jälkimmäistä. Vainion sessio koostuu kahdesta erillisestä ääniteoksesta, jotka ovat selkeästi myös sessioiden eri osista koostettuja editointeja ja joita voi surutta kutsua droneiksi. Mitään melodioita tai muuta turhuutta ei tässä äänenveistossa ole, vaan hän on selkeästi nauttinut laitteistolla leikkimisestä ja sen tuottamista äänistä, huminoista ja pulputuksista. Seassa on jonkinnäköisiä synteettisesti tuotettuja rytminpätkiä, mutta ei ns. "jumputusta" tai biittejä. Vainio itse oli ihastellut replikaa 70-luvun alun legendaarisesta modulaarisynasta, eli Modular System 55:sta, joka riittäisi hänelle "ainoaksi soittimeksi maailmassa". Ja mikäs siinä on fiilistellessä Soundlabin soittimella, jonka lähtöhinta on tällä hetkellä yli 30 000 euroa. Vainion droneissa Moogin laitteistot soivat sillä analogisella lämmöllä ja paksuudella, mistä ne ovat tunnettuja. Session taiteelliset päämäärät taikka taso ei poikkea tietysti juurikaan niistä tuhansista artisteista ja kotiäänittäjistä, jotka julkaisevat omaa droneaan tai suhinaansa Soundcloudin tai Bandcampin tyylisillä sivustoilla. Mutta ei sen kai ole tarkoituskaan, vaan antaa artistille leikkikenttä makeitten ja inspiroivien laitteiden kanssa ja goodwilliä laiterakentajalle.

Avainsanat: antaa alku aika 90 2015 johtaja jengi jakaa iso idea hän homma firma eurooppa elokuu elektroninen desktop britannia sijaitsee robert päivitys pystyä piiri perustaja olosuhde oikeus nykyinen nimi musiikki music muovi mika merkki maksaa mainos lämpö lähtökohtainen lähtökohta lähde laite laadukas käyttää kypsä kutsu kuolla kuolema kauppaa elektroninen musiikki drone yritys yliopisto yhtiö yhteistyö yhdysvallat vuosi voi versio vasen vanha valmistaa vaihe tässä tuttu tuotanto toiminta tekninen tehtävä taso taloudellinen talous taistelu sähkö studio


blogivirta.fi