Tänään on 18.12.2018 12:46 ja nimipäiviään viettävät: Aapo, Rami, Aappo ja Abraham. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kotiäidin LuomuLaakso:

Luomulaakson uudet tuulet

Julkaistu: · Päivitetty:

Siinä se nyt on. Ihka uusi blogipohja. Paljon raikkaampi ja vaaleampi kuin edeltäjänsä. Itse pidän kovasti. Toivottavasti tekin! Ihan en näin suurta muutosta kuvitellut, kun blogissa päätin syyssiivouksen aloittaa.  Olin kuitenkin jo pidempään kaivannut  parempaa toimivuutta. Jo kuukausi, pari sitten löysin itseni selailemasta uusia WordPress teemoja. Niitä oli jos minkälaisia, mutta mikään ei tuntunut omalta. Ei ennen kuin löysin nykyisen. Tähän ihastuin jostain kumman syystä välittömästi. Jatkoin kuitenkin edelleen teemojen selaamista, mutta aina ajatukset palasivat tähän nykyiseen, joka tuntuu nyt toimivan kaikin puolin varsin hyvin ja näyttää ainakin omaan silmääni kauniilta ja selkeältä. Niinpä blogin syyssiivous lähtikin aika äkkiä lapasesta, kun en millään voinut tyytyä ihan vain pieneen muokkailuun vaan päätin muuttaa blogin ulkonäköä ihan kunnolla. Uutta rakennettiinkin sitten yötä myöten. Ja tässä vaiheessa jo mainitsen, että jos tulit tänne suoraan tämän postauksen linkin kautta somesta, niin kannattaa ehdottomasti tekstin lukemisen jälkeen klikata itsensä vaikkapa Etusivulle tai Blogiin tuolta yläpalkista. Vasta sitten näkee kunnolla sen, mikä on muuttunut.     Luomulaakson uudet tuulet Uusi teema poikkeaa aiemmasta muutenkin kuin ulkonäöltään. Lukijalle muutos näyttäytyy sitenkin, etteivät valikot ole aivan samanlaisia kuin ennen. Suurin muutos lieneekin juuri tässä asiassa. Nyt yläpalkissa ei ole linkkeinä montaa kohdetta vaan suurin osa on tuossa sivun yläosassa kuvalinkkeinä, jotka ainakin minusta tuntuvat toimivammilta ja visuaalisesti paremmilta. (Luomulaakson reseptit, Elämää Luomulaaksossa, Luomulaakso vierailee, Vieraita Luomulaaksossa, Kokemuksia luomu- ja ekolinkeistä, Luomu- ja ekolinkkejä)  Jokainen kuva siis vie omaan tuttuun lohkoonsa blogissa ja yläpalkin Blogi-otsikon alta löytyy edelleen se blogivirta – ihan niin kuin ennenkin. Sinne siis ilmaantuvat aina uudet postaukset. Jos kovasti kaipaa edellisen blogipohjan kaltaista valikkoa, niin sekin löytyy, kun klikkaa yläpalkin vasemmassa reunassa olevaa kolmea viivaa (Etusivu-sanan vieressä), jota WordPress teemani kutsuu hampurilaiseksi. Vaihtoehtona oli sydänkin, mutta tuumin, ettei tehdä valikkojen löytämisestä liian hankalaa. Tuo kolme viivaa taitaa olla toimivampi ja tutumpi vaihtoehto, joten sillä mennään ainakin toistaiseksi. Blogin oikeasta sivupalkista löytyy myös avattavana valikkona kategoriat ”Selaa blogin aiheita” otsikon alla sekä blogiarkisto, joiden kautta blogia voi selata hiukan eritavalla ja yläpalkissa on hakuoptio, jonka saa auki klikkaamalla oikealla olevaa suurennuslasia. Itse koen, että muutoksen myötä asiat löytyvät helpommin kuin ennen.   Pientä hienosäätöä Tulevina päivinä vielä hiukan hiotaan ja muokataan, mutta noita muutoksia ei enää varmaan ulospäin paljon huomaa. Muutama viime yö on mennyt pitkälle yli puolenyön uutta pohjaa pystyyn laittaessa. Paljon on tarkastettu linkityksiä ja muuta ja kaiken pitäisi nyt toimia moitteettomasti, mutta sen verran alkavat silmät olla ristissä ja vähäuniset yöt kalvaa, että ihan takuuvarma en uskalla olla, mutta tämän varmemmaksi en enää asiassa pääse. Varmistamisen ilosta varmaan pari päivää tulee kuitenkin vielä linkkejä läpi käytyä, jotta kaikki varmasti toimivat. Ensi yönä ajattelin kuitenkin jo nukkua.

Avainsanat: yleinen yötä wordpress voi vieras vaihtoehto vaihe uutinen uusi tässä tänne tyytyä tuuli tuleva teksti teema some sivupalkki silmä seurata risti resepti postaus pohja pari otsikko olin näyttää nukkua noita muuttaa muutos muutama maria luomulaakso luomu lukija lukemisen käydä kuva kuukausi kohde klikata kaunis kaivata jokainen instagram facebook elämä blogi arki aika


blogivirta.fi