Tänään on 10.12.2018 10:29 ja nimipäiviään viettävät: Jutta ja Judit. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kulinaarimuruja:

Kullankeltainen kurpitsahummus

Julkaistu: · Päivitetty:

Minun ja keltamaltoisten kurpitsojen suhde on ollut aika etäinen. Menneisyydessä olen kyllä kokkaillut kurpitsoista lastuja , "makkaraa" , muffinseja , rieskoja , risottoa , leipää ja sosetta , mutta viime vuosina se on jäänyt raaka-aineena kategoriaan "not kinosted". Välimatkan syntyyn ovat varmasti vaikuttaneet monet asiat, joista pystyn lonkalta nimeämään totaalisen epäonnistuneet spagettikurpitsaefektit (ei, kolmannellakaan kokeilukerralla tuloksena ei ollut spaghetin kaltaista suikeroa, vaan inhaa lussua) sekä parikin ravintolapettymystä, joihin liittyy suutuntumaltaan vastenmielinen liian raa'aksi jäänyt kurpitsa. Että noista lähtökohdista kurpitsakynnyksestäni oli kasvanut kohtuuttoman suuri ja sen yli astuminen vaati melkoista itseruoskintaa ynnä yhden loistavan kurpitsa-annoksen nauttimisen Nomassa pari viikkoa sitten. Käynnistin siedätyshoitoni viime viikonloppuna pelaamalla varman päälle eli paahdoin ostamani myskikurpitsan oliiviöljytilkan kanssa uunissa ylikypsäksi ja soseutin tuon pehmenneen pirulaisen. Ja katso: sehän olikin parempaa kuin muistin! Toisesta puolikkaasta tein kurpitsapannareita sekä pastakastiketta. Toisen puoliskon hyödynsin kurpitsahummuksen tykötarpeeksi. Siitä tuli sen verran maukasta, että kyllä suhteemme tästä ehkä vielä lämpenee. Tarvitset: 4 dl paahdettua myskikurpitsaa (+ paahdetut siemenet) 2 dl kikherneitä  (ilman lientä) 2 valkosipulinkynttä 2 rkl tahinia 2 rkl oliiviöljyä 2 tl (savu)paprikajauhetta 2 tl kanelia suolaa Tee näin: Laita uuni kuumenemaan 200-asteiseksi. Halkaise reilun kilon painoinen myskikurpitsa pituussuunnassa. Laita puolikkaat leivinpaperoidulle uunipellille leikkauspinnat ylöspäin. Paahda kurpitsaa uunissa noin tunnin ajan. Jälkilämmössä voit paahtaa huuhdellut ja kuivatut kurpitsansiemenet. Poista hiukan jäähtyneestä kurpitsanpuolikkaasta kuoret. Paloittele kurpitsanpuolikas ja soseuta se sauvasekoittimella. Lisää kurpitsasoseen joukkoon kikherneet, kuoritut valkosipulinkynnet, tahini ja puolet oliiviöljystä. Soseuta ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi, löysähköksi tahnaksi. Tarvittaessa voit ohentaa tahnaa kikherneiden liemellä. Mausta hummus (savu)paprikajauheella, kanelilla ja suolalla. Sekoita hyvin, tarkista maku ja säädä mausteiden määrää, jos siltä tuntuu. Kumoa kurpitsahummus lautaselle ja lorauta loput oliiviöljystä tahnan päälle. Koristele kurpitsahummus paahdetuilla kurpitsansiemenillä.

Avainsanat: kikherne katso kategoria kaneli dl annos aines aika paloitella paahtaa paahdettu oliiviöljy melkoinen maukas maku leipä lautanen kurpitsa kuori koristella kilon uuni uunipelti tuli totaalinen tee tarvita syntyä suuri suola suhde sauvasekoitin raaka pari kasviksia hävikistä herkuksi viikonloppu valkosipulinkynsi


blogivirta.fi