Tänään on 19.06.2013 01:25 ja nimipäiviään viettävät: Siiri, Sigrid ja Siri. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Luo uutisvirta

Auring*n ihanat: Pihakierroksella

Etupihan laatikko on valmis! Ei siihen tarvittu kun yksi kaunis päivä, ahkera isäni ja iso rälläkkä. Lopputulos on hieno ja jotenkin sopusuhtaisempi kuin se Rosenbröijerin piirtämä uskomattoman kokoinen laatikko. Suunnittelin vielä lautoja tuohon reunakivien päälle, tummanruskeasta kestopuusta. Vois tulla makee, vähän niinkuin penkki. Koristekirsikka tuntuu olevan vielä ihan kunnossa eikä kai suuttunut juurien parturoinnista.   Ja tässä yksi monista meneillään olevista projekteistani: Etupihan ensimmäinen kukkapenkki. Aidan vieressä kasvoi (ja vieläkin kasvaa oikealla) jotain angervoa (koivu- tai ruusu-), kuin myös kuvan alareunan kohdalla. Pensaat oli talon ostohetkellä melkein vallanneet pihan, kuten voi nähdä mullalla olevasta alueesta. Leikkasimme puskat jo syksyllä matalaksi ja etupiha tuntui suurenevan samalla kymmeniä neliöitä. Kaivoimme puskat tulevan kukkapenkin kohdalta pois kokonaan ja ihan testiksi pinosin tuohon noi vanhat reunakivet. Tuo yksi kataja on ikävä kyllä talven aikana kuivahtanut, mutta nuo freesimmän näköiset tuijat on tämänvuotisia hankintoja. Ajattelin istuttaa tuohon myös Hakuro-pajun ja Näsiän. Aita tullaan korjaamaan ja maalaamaan ihan lähiviikkojen aikana, siksi jarruttelen vähän noiden kasvien istuttamisten kanssa.   Takapihan futiskenttää ja työmaata :) Kaivon vesi kuulemma on tähän asti hyvin riittänyt kukkien kasteluun, mikä on oikein hyvä uutinen. Vesipumppu ei lähtenyt toimimaan, joten isäni vei sen mukanaan ja aikoo "rassata" sitä. Saa nähdä, tuleeko siitä kalua. Tuonne aidan viereen on tulossa marjapensaita, mutta tällä hetkellä siellä on vielä kanukanraivausta ja nokkosen- ja vuohenputken kitkentää meneillään... Phuuh. Tässä on jo siistittyä kanukkametsää. Siirsin liljat muista kohdista pihaa (ovat pikkutalvion ja tiarellan ohella ainoat pihalla olleet perennat!) ja ihan kivasti ne peittävät kanukoiden rujoja runkoja. Liljat ei sinänsä ole suosikkejani, mutta tuo vaaleanvihreä väri on hirmu kaunis! Edellisen kuvan liljat sijaitsevat tuossa vasemmassa reunassa. Kaivonrenkaan eteen on tulossa Pionipenkki :) Ihan pikkuruinen haaste on tuon valtavan juurakon tuhoaminen... Ilman kaivinkonetta voi olla aika mahdotonkin, osa juurista jää pakostakin maan uumeniin. Kanukat olivat vallanneet tuon koko mullalla olevan alueen! Ihan horror -pensas!!  -hoitamattomana.    Pihan takanurkassa meillä on metallinen puutarhavaja. Hmmm, jälleen kerran vähän vähemmän kaunis, mutta ihan semi-siisti kuitenkin. Ja on onneksi melko piilossa :) Öljysäiliön kansi on kauniisti sammaloitunut ja viehkosti kallellaan. Ainiin, ja onhan meillä perittynä vuorenkilpeäkin! Kääks, en tykkää, mutta ovathan nuo tuossa ihan OK. Toistaiseksi ainakin... Yksi pihan nurkka näistä kuvista vielä puuttuu, siitä asiaa seuraavassa postauksessa.

» Lue blogi...

Avainsanat: aika ensimmäinen haaste hieno horror hyvä isä kansi kaunis kaunis koko kukka kuva kuva laatikko melkein olla olla onni osa piha päivä ruusu siisti syksy talvi tuntua uutinen vesi väri piha




Hae blogeista