Kesän ja pyhäpäivän kunniaksi nukuin pahus mokoma kasiin asti. Wow, mieletön meno. Mokk ajuotu, ja töihin pitäisi mennä. Eteisessä on kasseja,kimpsuja ja kampsuja. Samalla rundilla pitäisi nimittäin tyttären asunto käydä viellä läpi ja sitten pitäisi mennä pojan luokse.Pitäisi ja pitäisi, on siis kiva mennä-eikä mikään pakkopulllajuttu tai vastenmielinen, mikään noista päivän tapahtumista. On vain hieman säädetty aikoja ja aikatauluja tässä koko ajan. Siksi sana pitäisi. Olo on jotenkin taas hassu.Kortisoni aiheuttaa niin jos vaikka mitä. Peiliiin en viitsi katsoa, tule epaha mielei. Jaiks. Kesän ohjelma hoituu kuin itsestään,kun tätä kortisonipöhöä ajaa alas. Kiva. Inhaa, tuumaa näin vanhakin nainen. Viikonlopun voisi kuluttaa sillä,että vatvoisi tuota tapahtumaa Hyvinkäällä, mikä eilen sai minut kyllä ihan itkemään asti,en mahda mitään. Tässä kaikki toisen keltaisen lehden jutut aikajärjestyksessä. Kammottavaa, sanon minä. Meilläpoika haluaisi harrastaa tuota airsoftausta. Arvatkaa mitä mieltä minä olen siitä? Ihan vain näin meidän kesken? Että antaisinko minkäänlaisen aseen harrastusmielessä pojalleni? En niin. Poika ei sitä ymmärrä, mutta minä tiedän paremmin. Tuo tapahtuma on mielessäni niin surullinen,etten osaa edes ajatella selkeästi.En vain tajua.Käsitä. Ymmärrä. Mitään. Kuinka, mitä ja miksi. Sairaaksi tilenteen tekee se,että ampuja päivittää katolla ollessaan fb statustaan. Raflaavia statuspäivityksiäkö me tässä sosiaalipornon luvatussa yhteiskunnassa haemme? siitäkö kaikissa tapahtumissa on kyse? Raflaavuudesta? No jumalauta. Ja perkelekin vielä. Haluammeko vaan tykkääjiä seinällemme, tai sitten kommentteja laatikkoon,että joku tuntuisi joltain ja olisi jonkun arvoista? Mikä meni pieleen, ja milloin itse arki lakkasi olemasta the juttu- ilman vaika muiden huomioimistakin? Milloin joku lakkasi riittämästä? Ja ennen kaikkea, miksi? Onpa omituista, sanon minä. Sanonkin. Tämän kanssa menisi helposti päivä, vaikka kaksikin,jos niikseen tulee. Suren noita nuoria menetettyjä ihmishenkiä. Nuoria, jotka olivat täynnä elämää- täynnnä lupauksia. Jotka syyttöminä joutuivat tähän mukaan, ja joku riisti heiltä elämän, heidän omaisiltaan osan tulevaisuutta ja suuren osan onnesta. Tuossa kaikki, mitä voin. Ja voin vaan jatkaa sillä tielä, että vahvasti vastustan oman lapseni aseharrastusta- vaikken mitään yhtälöitä tästä vedäkään. Silti. Täällä on kuitenkin tekemättömiä töitä paljon, joten lähden niitä hoitamaan. Yksi kerrallaan.
» Lue blogi...
Jaa blogi · Avaa välilehteen
Tykkää (0) · Älä tykkää (0) · Jaa blogi · Avaa välilehteen