jakku Lindex, t-paita Forever21, reppu H&M, vyö GT Hapsuvyö ekaa kertaa käytössä! Päätin aloittaa varovaisesti laittamalla mustaa pitempää lahjetta sen alle. Jos helle lupausten mukaan suvaitsee ensi viikolla tulla, niin voisi kokeilla sen yhdistämistä johonkin vähemmän peittävään. Taino, en tiedä kuinka peittävää on hiihdellä nahkahousuissa ja hapsuvyössä. Välillä tuntui, että olen liian alasti, mutta eihän tuo nyt pahalta näytä. Tilannetta pelastamassa ylivoimainen lemppari t-paita ja pari uutukaista. Jakun ostin kyllä jo aikoja sitten blogin kautta saadulla lahjakortilla, mutta se oli jo silloin alessa. Reppu taas on yksi niistä Turun löydöistä. Tähän väliin sopii hieman avata tuota otsikkoa. Repun takia sen tähän kirjoitin, mutta meikäläistä on ihan oikeasti kutsuttu tuolla nimellä. Syystä että itkin ala-asteella syysloman/joululoman/hiihtoloman/kesäloman (silloin vielä kahta kauheammin) alkaessa. Olisin vain halunnut mennä kouluun ja pyysin äitiä kysymään opettajalta josko se sopisi. Ehei en suinkaan ollut yli-innokas. Tein läksytkin kotimatkalla, koska en malttanut odottaa, että tekisin ne vasta kotona. Nykyään into koulunkäyntiin on onneksi hieman laantunut... Joka tapauksessa uusi reppu on söpö ja olen käyttänyt sitä melkein joka päivä. Kuinka kätevä se onkaan? Tulee jakulle kivaa kontrastia, kun heittää selkään repun.
» Lue blogi...
Jaa blogi · Avaa välilehteen
Tykkää (0) · Älä tykkää (0) · Jaa blogi · Avaa välilehteen
Avainsanat: ala blogi h&m helle kaisa kotimatka kotona koulu lemppari melkein mennä nyt odottaa olla onni paita päivä reppu sopia söpö tehdä tuntua turku vyö