Tänään on 22.09.2017 09:24 ja nimipäiviään viettävät: Mauri, Muritz ja Moritz. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle aseta


Terhin keittiössä -

Onhan siitä vierähtynyt jo vuoden päivät kun olen viimeksi blogannut. En ole unohtanut teitä seuraajia mutta vuosi on ollut todella, todella vaikea. Kerron siitä myöhemmin. Mutta nyt tämän syntisen hyvän herkun pariin josta bloggaus intoni taas syttyi ja jonka reseptiä on kysytty Facessa, sähköpostissa ja Instassa...enkä ihmettele koska kuvissa oleva broiskujötikkä on niin herkkua! Idean sain tähän netistä  ja siitäpä se lähti.. Söimme kerran kesän aikana kreikkalaisen...

Kaakao kermavaahdolla -

Syksy on meillä perinteisesti yhtä juhlaa juhlan perään. Samalle viikolle osuu jopa neljät syntymäpäivät, joita sitten juhlitaan niin brunssin, hyvän ruoan kuin tietysti kakkujenkin merkeissä. Ensin omat syntymäpäiväni, sitten ystäväni, siskoni ja vaarini. Ainakin on hyvä syy leipoa ja kokeilla uusia reseptejä! Muistan leiponeeni joskus monta vuotta sitten synttäreilleni mustikka-suklaakakkua ja nyt se muistui jostain mieleeni, kun oli aika valmistaa kakku vaarin...

Harakan sivut -

Teema 30. Aloitetaan Teemakuun kollaasi haaste jatkuu, nyt on vuorossa jo 30. teema. Tule rohkeasti mukaan. Kukin osallistuu omilla taidoillaan. Riittää vain halu iloita omasta luovuudesta ja uskallusta kokeilla uutta. Jokainen joka osaa jumpata, osaa myös piirtää tai maalata. Näin kesän jälkeen aloitetaan kohentamaan vähän luovuuden kuntoa ja piirrosjumpataan. Vinkkinä on muutama aloitustreeni, oman kuntosi/ taitosi mukaan voit keksiä omia luovuusjumppa ohjeita. Älä kuitenkaan...

Jauhoton taikina -

Noni, nyt sillä on viimeinenkin ruuvi löysällä. Miksi ihmeessä pitää tehdä sienistä jälkiruokaa? No ihan siksi, että sikurirouskun maku sopii hyvin jälkiruokiin. Sopii sienenystävän jälkiruoaksi mitä parhaiten. Maku on yllättävän makea, joten kannattaa olla tarkka siitä paljonko laittaa sokeria mukaan. Panna cotan maustaminen on muutenkin mielenkiintoista puuhaa. Kermaan pystyy uuttamaan hyvin erilaisia makuja. Samoin pystyy maustamaan mm. kinuskikastiketta eri mauilla...

Jauhoton taikina -

Suomessa tuntuu olevan ihan ikioma musta aukko. Se sijaitsee Helsinki-Vantaan lentokentällä. Ja millä minä perustelen väitteeni? No ihan sillä, että paketit katoavat sinne teille tietymättömille. Kummallisestikin vielä. Yleensä Saksasta ja Britanniasta paketit löytävät tiensä Keski-Suomeen, mutta jos paketti tulee Yhdysvalloista, se häipyy kuin avaruusraketti mustaan aukkoon. Minulla on muutaman kuukauden sisään ollut kaksi pakettia tulossa Yhdysvalloista. Yllätys...

Kropsua eväänä -

  Parmankinkku antoi oikein mukavan säväyksen tälle ruoalle, vaikka hintavaa olikin - 5 ohutta viipaletta maksoi 4 euroa. Resepti on Yhteishyvän sivuilta, aurinkokuivatut tomaatit unohtui minulta kauppaan, mutta hyvää oli ilmankin.    4 kpl broilerin ohut fileeleike (marinoimaton) 3 rkl appelsiinimehua 1 rkl dijonsinappia 1 tl suolaa mustapippuria ½ tl rosmariinia 4 viipaletta parmankinkkua   1 pss (500 g) pakasteperunasuikaleita 2 dl kanalientä 1 dl silputtuja aurinkokuivattuja...

Perheyrittäjyys Family Business -

Kuva Mikko Varjola (julkaistu kuvaajan luvalla) OP-ryhmän valmennuspäällikkö Mikko Varjola kävi seuraavan keskustelun tyttärensä kanssa: Tytär: – miten töissä tiedetään, mitä milloinkin tehdään?  Minä: – tehtävälistan avulla. Seuraavana päivänä huoneen seinällä # ajanhallinta (Lähde Mikko Varjolan twiitti 11.9.2017. Viitattu 12.9.2017.) Lähteitä ja lukemistoa Mannila, Margit (2011). Ajanhallinta . Perheyrittäjyys. (12.9.2017). Mannila, Margit. (2017). Aseta...

Madam B.C. -

Farkkujen lahkeet helposti hyötykäyttöön! Yksi lahje, siitä tulee monikäyttöinen minisäkkituoli! Sillä eihän nykyaikana jaksa pitää tablettia tai puhelinta kädessään, jos sen voi laskea sopivaan katselukulmaan pehmeällä alustalle, vai mitä? Tässä alla helppo tutoriaali minisäkkituoliin, johon ei tarvitse välttämättä mitään muuta kuin farkkujen lahkeen, vähän vanua ja ompeluvälineet. Helppoa! Tee itselle tai anna lahjaksi! Tämä on myös hyvä idea...

Kamomillan konditoria -

Tuulispäässä vietettiin viime lauantaina kesän päättäjäisiä vapaaehtoisten porukalla. Leivoin bileisiin täytekakun, johon toivottiin kinuskikuorrutusta. Se vähän jänskätti! Olen tehnyt aika vähän kinuskikakkuja, koska kinuskin keittäminen on minulle vähän semmoinen taiteenlaji, joka joskus onnistuu ja joskus taas ei onnistu. Nyt onnistui ihan tosi hyvin eli kinuskista tuli sopivan kiinteää ja se levittyi kauniisti kakun päälle valumatta reunojen yli ja imeytymättä...

Kirpparikeijun kotona -

Hyvää päivää täältä pienen radiohiljaisuuden ja remppakiireiden keskeltä. Mies osti itselleen uuden kaksion, jota on nyt viime päivät rempattu niin, että sementti pöllyää ja hiontapöly tukkii sieraimet. Kohta pitäisi olla valmista, enkä malta odottaa, että pääsen napsimaan kuvia lopputuloksesta. Voi että siitä asunnosta tulee niin kiva, vaikka ei ehkä kaiken sen keskeneräisyyden alta vielä uskoisi. Kuukausi ehti jo edellisestä postauksesta vierähtää, ja nyt on...

KastehelmiB -

Eliniänodote kasvaa jatkuvasti, osaammeko nauttia elämästä vai onko meillä jatkuva kiire ja tyytymättömyys. Pysähdy ja vaali elämän jälkiä sinussa.

Perheyrittäjyys Family Business -

Kuvat Margit Mannila Tutkimus- ja kehittämistehtävä prosessina TLYS2403 2017-2020 Ylempi AMK Laajuus 2 op Tavoite Opiskelija hallitsee tutkimus- ja kehittämisprosessin pääperiaatteet. Hän osaa suunnitella ja toteuttaa tutkimus- ja kehittämisprojektin. Hän soveltaa oppimaansa ja kykenee suunnittelemaan ja toteuttamaan kehittämistehtävän opinnäytetyönään. • tutkimus- ja kehittämistehtävä prosessina YAMK -tutkinnon opinnäytetyö on laajuudeltaan maisteritasoinen YAMK...

Kamomillan konditoria -

Kuten olen jo pariin otteeseen täällä ja muuallakin kuuluttanut, niin vietin tänä kesänä kuusi perjantaita Tuulispään avoimissa ovissa vuorotellen kioskihommissa ja vuorotellen naudoista ja lampaista vierailijoille kertoen. Kumpikin on ihanaa ja palkitsevaa, ja olen niin onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus olla mukana Tuulispään toiminnassa, että en ehkä kestä. Omana vastuualueenani on Pikku Puhurin menun suunnitteleminen, ja sormeni jo syyhyävät, jotta pääsen...

KOTONA -

Valmistin tänään uunissa täytettyä munakoisoa.  Lisukkeiksi kasviksia melonia, kurkkua, tomaattia ja perunaa. Täytetty munakoiso iso munakoiso 3 rkl rypsiöljyä 4 valkosipulinkynttä hienonnettuna 1 tl suolaa, muutama rouhaisu mustapippuria 2 tomaattia viipaleina ja ripaus sokeria 2 dl juustoraastetta Leikkaa paksu munakoiso kolmeen osaan pituussuunnassa. (Ohuempi leikataan kahteen osaa.) Leikkaa munakoisoviipaleille ristikko. Aseta munakoisot uunivuokaan ja lisää pinnalle rypsiöljy...

KastehelmiB -

Työhän paluu loman jälkeen kannattaa suunnitella etukäteen. Pidä energiatasosi korkealla työpäivän aikana, niin et väsähdä kotiin päästyäsi.

Polkkapossu_ -

Kävin hiukan kaloja narraamassa. Periaatteenani on, että mikäli en saa kalaa vahingoittumattomana takaisin veteen (siis sellaista, jota en olisi halunnut), niin jotenkin se pitää silti hyödyntää. Särkihän on monelle roskakala, mutta itse asiassa maku on erittäin hyvä ja siitä saa helposti pari ruodotonta selkäpalaa. Eräs kaverini totesikin osuvasti, että graavisärki hakkaa graavilohen 10-1. Särjestä sanotaankin, että se on graavattuna siikagraavin tasoa. 1. Suomusta ensin...




Kamomillan konditoria -

Radio Helsingin Asfalttiketut eli Nora Helsinki ja Sami Säynevirta pyysivät minulta vinkkejä lepakkoretken eväiksi. Ideoin kolme helppoa reseptiä, joissa kantavana voimana ovat hedelmät. Tarjolla on makeaa ja suolaista sekä tietysti juotavaa! Apinan makeat eväsleivät ovat yhdistelmä maapähkinävoita, banaania ja suklaakastiketta. Leikkelekääröt ovat pieniä suupaloja, joissa vegeleikkeleen sisään on kiepautettu vegetuorejuustoa sekä kirsikkatomaatteja tai viinirypäleitä...

Jauhoton taikina -

Toistaiseksi vain unelmoin metsäretkistä ja tuoreista sienistä. Onneksi jääkaapissa on yhä suolasieniä viime kaudelta, pakastimestakin löytyy erinnäinen kasa ja kuivattuja on vielä koko kylälle. Jännä homma, varastoja on vaikka kuinka paljon, mutta silti tuntee poltetta lähteä metsään keräämään sieniä. Suorastaan ahdistaa, kun sinne ei nyt ole menemistä. Kotona kokkailin hyvin helppoa sienisalaattia. Se ei vaatinut monimutkaisia aineita ja paljoa valmistelua. Hieman...

Oppitori -

Arpojasta voi hakea sanojen selityksiä kontekstityökalulla. Ruotsista on tullut suosittu sananselityspeli nimeltä Rappakalja . Huomaa kirjoitusmuoto kahdella p:llä. Ruotsissa prata rappakalja tarkoittaa prata strunt eli puhua pötyä. Mukava idea tuo, että voi puhua pötyä ja toisten on pystyttävä erottamaan onko se sitä. Minulla on täällä mahtava arpoja, joka suoltaa suomen sanoja yksi kerrallaan tai solkenaan. Alussa on ohje, miten sitä käytetään. Periaatteessa uusi sana tulee...

Lautasellesi -

Suomalaisten kananlihan syönti kasvaa jatkuvasti ja minunkin blogin reseptien Top-listalla on jatkuvasti kanaruokien ohjeita, mikä tarkoittaa, että kana/broileriruoat kiinnostavat lukijoita. Tästä teille yksi uusi, yksinkertainen ja maukas kanaruoan resepti, missä vaalea lager olut nostaa tavallisen kanaruoan täysin uudelle tasolle. Olen valmistanut sitä ruokaa kesän alussa peräti kaksi kertaa. Sitä kastiketta voi suurustaa kastikkeen suurustajalla tai sen voi jättää laittamatta...

Lautasellesi -

Meillä lähikaupassa oli tarjouksessa pakastettua Lapin Lihan kylmäsavustettua pororouhetta. Etelä-Suomessa on poron liha niin kallista, että silloin kun näkee poroa tarjouksessa pitää saman tien ostaa sitä. Päätin valmistaa porosta ja Laitilan kypsennetystä valkuaisesta täytteen litistettyjen uuniperunoiden kera. Laitilan valmis kypsennetty valkuainen oli pehmeä ja herkullinen ja kätevä käyttää nopean ruoan valmistamisella. Uuniperunoiden valmistamisessa olen taas ottanut...

Lautasellesi -

Kesäkuun puolessa välissä täytti blogini 7 vuotta. Siinä ajassa on paljon tapahtunut ja melkein kaikki on ollut postiivista kokemusta. Pähkinäkuoreessa sanottuna noin 3,5 vuoden kohdalla näyttivät blogin lukijamäärät vain jyrkkää nousua, mutta sitten löysivät mainostajat ja erilaisten tapahtumien järjestäjät blogin ja alkoi tulla paljon kutsuja tapahtumiin. Tietenkin silloin kun osallistuin niihin, en pystynyt olemaan enää näin paljon läsnä blogissa ja blogiin tuli...

Kropsua eväänä -

  Juhannusaattona pääosin pilvistä, lämpötila + 14 astetta, aurinkokin hetkittäin pilkahteli. Sapuskana lohta suolapedillä. Suolaa ei siis tarvitse näin valmistettaessa kalaan itsessään lisätä.  Ota lohifilee huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen. Peitä uunivuoan pohja n. 1½ cm paksuudelta karkealla merisuolalla. Aseta kirjolohifilee uunivuokaan suolapedin päälle. Ripottele pinnalle rouhittua rose- ja viherpippuria. Laita kalan kylkeen paistomittari ja paista 175 asteessa...

Stoori -

1. Rajoja ei ole ellei niitä itse aseta. Me itse tehdään raja siihen, minkä yli ei enää uskalleta mennä, mutta rohkea on se, joka pelosta huolimatta hyppää, ei se joka rakentaa muurista entistä vahvemman. 2. Kun ihminen sanoo yrittävänsä jotain, sehän tarkoittaa ettei muutos tule onnistumaan. Pelkkä yrittäminen ei riitä. Pitää uskoa itseensä ja lopettaa […] The post Vko 24: Seitsemän ajatusta elämälle appeared first on Stoori .

Oppitori -

Kymmenen tuhannen sanan lista. Lista toimii samalla sanakirjana, jos käytössä on kontekstityökalut , voi löytää hyvin monen sanan perusmuodon ja muuta tietoa sanoista. Täällä on alkuperäinen Verbixin lista. Kielikellon artikkeli yleisimmistä sanoista Täällä voi arpoa alla olevasta sanalistasta. Copypastaa se arpojaan. Näiden sanojen selittäminen ja käyttäminen lauseissa on mitä parhainta opiskelua. Toinen tapa on, että käytetään juuri siinä muodossa kuin se on listassa...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 Seuraava »