Tänään on 20.01.2018 23:08 ja nimipäiviään viettävät: Henna, Henni, Henriikka, Sebastian ja Fabian. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle c is for corpse


Potkulautailua Kickbikella ja potkukelkkailua -

Koko juttu tässä linkissä 

Kemppinen -

Vielä Aleksis Kiven tuotannossa ”Isoturkki” eli turkkilaiset eli islam vilahtaa oikeiden ihmisten vihollisena. Euroopan historian pääpiirteet lukeneet tietävät, että Turkki pääsi parhaimmillaan aivan Wienin ympärysmuureille. Se sitä vastoin ei taida pitää paikkaansa, että voisarvi (croissant) ja siten rinkeli heijastelisivat Turkin puolikuuta, jota olisi käytetty leivonnaistenkin mallina. Se taas on totta että Gallipolissa noin sata vuotta sitten turkkilaiset pysäyttivät...

Mutsie -

Olen miettinyt viime aikoina paljon isovanhemmuutta ja sitä, millaista on hyvä isovanhemmuus. Jotenkin sitä on aina ajatellut, että isovanhemmat haluavat

Pikitietä pitkin -

Tiistai-iltana vettä tulee taivaan täydeltä. Kari kiroaa, tien pinta muuttuu niin liukkaaksi kaatosateella. Todella kovaa ei sada kauaa, mutta muutaman kilometrin ajan ajaessa saa olla ihan tarkkana. Viikko lähti käyntiin ihan normaalisti. Maanantaina Kari vei kuorman etelään ja purki siellä aamulla. Sitten alkoikin mennä pieleen. Kuormaa piti odottaa kuormaa monta tuntia. Viimein ajojärjestelijä soitti, että ei voi mitään, auto ei täyty, täytyy hakea jostain täyttöjä...

Bella-blogit -

Olen miettinyt viime aikoina paljon isovanhemmuutta ja sitä, millaista on hyvä isovanhemmuus. Jotenkin sitä on aina ajatellut, että isovanhemmat haluavat

Vaatteita vai unelmia? -

Paljon onnea vaan minä!! Tänään siis synttärit, joita juhlittiin aika pienesti ihan aamulla sillein että mulle laulettiin (ja aloin itkeä - tunsin itteni niin vanhaksi, kohta kukaan ei enää laula mulle), koulussa ihanat ystäväiseni koristeli kaapin ja sain kauheesti onnitteluja, kiitos niistä! Sen sijaan, että olisin nauttinut mun 18-vuotiaan oikeuksista jäin kotiin laulamaan Singstar Pop Hitsiä, jonka siis sain rakkaalta veljeltä lahjaksi. Uusi enkka tuli, ja laulu oli mikäs...

Niinan näperrykset ja poikien puuhastelut -

Miehen sukat "tilauksesta". Sukissa 7-veljestä, tuomasta ja nimetöntä vahvaa sukkalankaa yhteensä 177g. Neulottu 4mm puikoilla. Koko n.45.

Katili Blog -

Viacom tahtoo YouTuben käyttäjätiedot kozkien mitä? Skientologia (?) pitää muuta ääntä.

Urantia-kirjan opetuksia - omin sanoin kertoen ja soveltaen -

Kuva fossiilista, jonka löysin Saarenmaalta keväällä 2017, kooltaan noin 25 cm (ja jonka ohjeiden mukaan jätin rannalle). Siinä kiteytyy "pieni ikuisuus" menneisyyttä. Etsiskelin netistä hakujen avulla isovanhemman rukousta, mutta syystä tai toisesta sain kovin vähän "mallirukouksia", joista yksi esimerkki on seuraava: "Kiitän sinua tästä lapsenlapsesta. Kiitos, että saamme nähdä hänessä luomistekosi ihmeitä. varjele häntä kaikkina päivinä. Anna meidän kokea yhdessä...

Sairaan rakas elämä -

Olemme viettäneet onnellisen lomaviikon Turun saaristossa, Norrskatan Houtsalassa. Paikalla oli meidän lisäksemme lapsiamme perheineen. Saaristossa liikkuminen on hidasta. Perille pääsemiseksi piti käyttää kolmea lauttaa. Näyttävät losseilta, mutta eivät ole, koska eivät ole kaapeliohjauksessa. Houtsala on Norrskatan pohjoinen osa. Majapaikkamme sopi erinomaisesti kolmen polven lomailuun. Meitä oli enimmillään paikalla 20 henkeä, kaiken ikäisiä, vauvasta vaariin. Kunkin...

Betty Boop -

Siis meille syntyi 29.11.2009 potra poikavauva 4220g ja 53cm pitkä :) Ilmarista tuli siis isoveli! Olemme nyt ehtineet olla vain muutaman päivän kotona, kun viime viikon vauva vietti Taysin lastenosastolla infektion takia koko viikon. Sydänkontrolli määrättiin 3kk päähän. Aikamoinen jässikkä tämä pieni mies on, ja kova syömään :D isäänsä tullut, ei varmaan jää samanlaiseksi kirpuksi kuin isoveljensä, jos jatkaa samaa tahtia. Ilmari on ollut iloinen uudesta tulokkaasta...

Perhis -

Eilen vietettiin Isovanhempien päivää. Mekin askartelimme jälleen isovanhemmille kortteja. Sormilla maalailtiin kukkia ja kynillä sitten varret. Eli kukkia isovanhemmille =) Vastaavanlaisen kortin olemme joskus aiemminkin tehneet isien- tai äitienpäiväksi. Aapelikin innostu sormilla maalaamaan, vaikka ensin olikin aika kauhuissaan "sotkemisesta". Myös iso puumme on saanut syksyisemmän asun: Enemmänkin olisi lehtiä vielä voinut leikellä, mutta lapset eivät enää jaksaneet...

Kotiliesi -

Yhteydenpito kaukana asuvia lastenlapsien kanssa on tärkeää. Kun perinteiset menetelmät on kokeiltu ja kaipaat uusia keinoja olla läsnä lastenlastesi arjessa, kokeile näitä: 1. Jos olet tottunut soittamaan puhelimella, kokeile Skypeä ja ole läsnä Skypellä voit soittaa maksuttomia puheluita minne päin maailmaa tahansa. Tavallisiin puheluihin verrattuna Skypen etu on se, että pystyt soittamaan videopuheluita eli näette toisenne […] The post Isovanhempi: Näin pidät helposti...

Tarun harjoituksia -

Papalle syntymäpäiväkortti Mummulle syntymäpäiväkortti

Ekohoitola Norah -

Isovanhemmuus on yksi niistä elämää rikastuttavammista asioista.​Se antaa paljon niin itse isovanhemmille kuin meille vanhemmille ja etenkin lapsillemme. Lastenlasten elämää seuraten ja siihen kuuluminen tuo sisältöä isovanhempien elämään. Isovanhemmat sen sijaan antavat meille vanhemmille suurta helpotusta ja tukea, kun he ovat arjessa jakamassa taakkaamme. Erityisen paljon isovanhempien läsnäolo antaa lastenl [...]

Neilin neuleet -

Isot sukat ruispuuro-langasta .  Koko on 39-40 ja kulutus 92 gr. Nyt jäi pieni kerä... Kevätarvontani !

Vielä kerran vauva -

Vauva tuntuu ajattelevan, että on jo iso poika ja isot pojat ei hänen mielestään syö tissiä. Äiti on tästä hieman eri mieltä ja viimeiset kolme viikkoa on olleet yhtä taistelua imetyksen kanssa. Mulla alkaa pikkuhiljaa olla keinot ja hermot lopussa. Jokainen imetyskerta on kamalan tappelun takana. Yöllä poika saattaa unenpöpperössään syödä ilman taistoa, mutta päivällä ei koskaan. Imetyskertoja on nyt vuorokaudessa 3-5, enkä mitenkään saa poikaa syömään tissiä...

Aina sunnuntai -

Tänään aamulla Iines intoutui opettamaan Jaakobille kävelemisen saloja. Iines kuljetti Jaakobia kädestä pitäen ympäri sänkyä. Lopuksi Jaakob osoitti kiitollisuuden halaamalla Iinestä pitkään ❤️

Kullervo Kalervonpoika -

Isosisko valvoo ja kertoo Juuri Sinulle, kuinka Sinun tulee ajatella ja mikä on virallisesti kerettiläistä harhaoppia. Verorahoilla maksetussa  suojatyöpaikassaan hääräten, tietenkin. On varsin hämmästyttävää, ettei journalisti itse ymmärrä sitä, kuinka naurettavaksi hän itse tekee itsensä ja edustamansa median julkaisemalla tällaisen propagandalle sadan kilometrin päähän haiskahtavan uutis… öööh…. propagandakirjoituksen. Oltiin nyt MitäVittua-lehdestä sitten...




Mika Miekka -

Arvoisat herrasmiehet! Tervetuloa Mika Miekka Julkaisu Yhtiö Konsernin neljännesvuosikatsaukseen. Kiitos, kiitos! Olettepas te tulleet sankoin joukoin paikalle. Täällähän näkyy olevan paikalla oikein Arska Tokoinrannasta – juu, pullaa tarjoillaan ihan kohta, markkinointijohtaja Petteri sekä bestikseni muurahaiskarhu rautahaarniska yllään. Tervetuloa! Me täällä Mika Miekka Julkaisu Yhtiö Konsernissa olemme, paitsi vaihtaneet yhtiön nimen entistä svengaavammaksi, myös...

Kirppikset.info -

Isoo-Kirppis on avoinna ma-pe 10-17.30 ja lauantaisin 10-15. Kesällä myös sunnuntaisin.

sukututkimus -

Eteläpohjalaiset Juuret ry on puhtaaksikirjoittanut Isonkyrön rippikirjan kymmenen vuoden jaksolta 1891–1900 ja tallentanut sen tietokannaksi excel-muotoon. Rippikirjatiedosto löytyy yhdistyksen verkkosivuilta www.etelapohjalaiset-juuret.fi kohdasta "sukututkimus". Tiedosto on julkinen, eli kaikki isokyröläisistä suvuista kiinnostuneet voivat selata rippikirjaa tai tehdä siitä hakuja. (suora linkki: http://www.etelapohjalaiset-juuret.fi/isonkyron_rk.html ) Yhdistyksen...

Sukututkijan loppuvuosi -

Käydessäni läpi Tukholman Hedvig Eleonoran kasteita huomasin, että aviottomia lapsia synnyttäneiden lapsivuoteen osoite oli merkitty kirkonkirjoihin. Lisäksi kasteissa yleisesti oli nimetty kätilö ilmeisesti silloin kuin sellaista oli käytetty. Moninaisia ja toisinaan yllättäviä ovat kirkonkirjat. Erikoisena näin myös sen, että kastettujen lasten isän ja välillä myös kummien nimien jälkeen oli erikseen merkitty "ifrån Helsingfors". Vain parissa tapauksessa kyseessä oli...

VillaNanna -

Tässä pääläjässä on paljon vaatteiden osia, sekä myös rikkinäisiä vaatteita, kankaan palasia ja ihan pieniä tilkkuja. Muutama viikko sitten otin työn alle suuri kokoisen maksimekon, jonka otin nelisen vuotta sitten Kierrätyskeskuksen tekstiilipenkojaisista. Mekon helmassa oli pieniä reikiä, jotka vaikutti tulleen joko grillistä tai muusta vastaavasta. Minua nuo reikäiset kohdat eivät haittaa kun voin leikata ne pois. Siksi maksimekko muuttui lyhyemmäksi sekä pienensin...

VillaNanna -

Ihan aina ei tarvitse lähteä tekemään kokonaan uutta asua kun voi hyvin pienin jutuin tehdä liaan suuresta sopiva. Mekon yläosaan käytin ihan tavallista perus trikoopaidan kaavaa apuna. Näitä kaavoja löytyy oikeastaan mistä tahansa kaavalehdestä. Burda, Suuri käsityökerho, Ottobre näissä ainakin. Paidan kaava ulottuu rintojen alle ja helmaosa on leikattu siitä viistosti helmaan päin. Näin saadaan helmasta leveä. Näin saa aika helposti muokattua sellaisen vaatteen mikä on...

Lankaa ja Puikkoja -

Toukokuu kääntyy kohti loppua ja meidän perheen koululaisilla alkoi loma. Keli vaan ei tänäänkään ole kovin keäsinen, mittari näyttää 14 astetta ja sadekuuroja pukkaa vähän väliä. Puikoilta on tipahtanut tällaisia: Taas pari paria omaa muunnelmaa junasukista. Lankana Nalle Luontopolku Joki ja sitä meni 39 ja 42 grammaa. Jännä juttu sinänsä, kun ihan samoilla silmukka- ja kerrosmäärillä on tehty. Isompaan jalkaan on sitten nämä noin 45-kokoiset sukat harmaakirjavasta...

Lankaa ja Puikkoja -

Toukokuu kääntyy kohti loppua ja meidän perheen koululaisilla alkoi loma. Keli vaan ei tänäänkään ole kovin keäsinen, mittari näyttää 14 astetta ja sadekuuroja pukkaa vähän väliä. Puikoilta on tipahtanut tällaisia: Taas pari paria omaa muunnelmaa junasukista. Lankana Nalle Luontopolku Joki ja sitä meni 39 ja 42 grammaa. Jännä juttu sinänsä, kun ihan samoilla silmukka- ja kerrosmäärillä on tehty. Isompaan jalkaan on sitten nämä noin 45-kokoiset sukat harmaakirjavasta...

Ratkiller-parsonit -

Meillä olikin eilen isot bileet. Eikä vain mitkä tahansa uuden vuoden juhlat, vaan Rosa-Mummon synttärit! Rosa The Mummo 15 v.   Korkea-arvoisen synttärisankarin juhlamenyyn päätti: MudCake with Ch oco late Ice-Cream. Njam!   Ja Hyvää Uutta Vuotta kaikille muillekin!    

Listablogi -

Anssi Kela ja isot biisit -sarjan kamppailuasetelma jatkui kolmannessakin jaksossa epätasaisena. JVG -vieraiden Urheiluhullu on nyt Spotify-päivälistan kolmantena ja isännän itsensä Rappiolla vasta sijalla 93. Eppu Normaali n alkuperäinen Urheiluhullu (1990) rekisteröityi hitiksi vain Discopressin paikallisradiolistalla – se julkaistiin SVUL:n promosinglenä ja Tahroja paperilla -maksisinglen b-puolella. Isot biisit vertautuu helposti Vain elämää -sarjaan, ja yhdessä suhteessa sen...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 17 18 Seuraava »