Tänään on 24.11.2017 13:05 ja nimipäiviään viettävät: Lempi, Lemmikki, Sivi ja Siv. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle crohn ja colitis ry


Mehtäpäiväkirjat -

Tänään ajamme iltasella hakemaan vanhimmaisemme kotiin. Onko hän muuttunut? Kuinka paljon? Kuinka kauan menee, ennen kuin arki taas uppoaa uomiinsa? Veikkaisin, aikaisempien kokemusten perusteella, että viikossa. 16-vuotiaan pakkasimme jo aamulla pohjoiseen menevään linja-autoon, eli koko porukka olemme kotona vasta juhannuksen alla. Rovaniemellä sääpäivystystä tekevä ystäväni raportoi, että hän on kaikessa kesän valossa ja yövuoroputkessa onnistunut sekoittamaan...

Neuloen etiäpäin -

Lauantai lähenee ja jännitys kasvaa vähitellen. Kuulutukset kävimme kuuntelemassa eilen Kouvolan keskuskirkossa. Samalla reissulla Tapio ymmärsi oikein hyvin, miksi ko. kirkkoa ei edes harkittu vihkikirkoksi. Valmistelut alkavat olla kaikinpuolin varsin loppusuoralla. Tienvarsikyltit ovat tikkua vaille valmiit, konvehdit on tehty, puku menee huomenna pesulaan silitettäväksi, kaikki tykötarpeet alkaa olla hankittuna ja tehtynä ja huomenna menemme viemään osan tarvikkeista...

Distant Knitter - Etäistä neulomista -

Johtuuko joulusta, kun täällä alkaa jo vähän jännittää? No ei, vaan neulojan perinteiset jännitykset nostavat täällä hien pintaan. Enkä puhu niska-hartiaseudusta vaan langan riittävyydestä. Arvaat varmaan, millä jäljellä olevista keristä pitäisi lapasiin saada peukalot aikaan? Tiukille menee, saa jännittää, riittääkö ollenkaan! Tummemmalla oranssinsävyllä todellakin pitäisi neuloa, ja olen kyllä tiirannut ohjetta ja valokuvia ja omia tekeleitä, ja en mielestäni...

Oblomovin kirjuri -

Hieman malttamattomin tunnelmin sitä huomaa odottavansa uuden NFL-kauden alkua. Harjoitusottelut on nyt pelattu ja joukkueet ovat raakanneet pelaajistonsa 53 vahvuiseksi. Suurempia yllätyksiä ei näyttäisi leikkauksiin tapahtuneen, ellei sellaisiksi lasketa sitä, että New York Giants - hallitseva Super Bowl-mestari - lähtee kauteen vain kahden pelinrakentajan voimin tai sitä, että Rudi Johnson sai kenkää. Viime kauden opetuksiahan oli se, että joukkueella tulisi olla riittävästi...

Bella-blogit -

Lähes koko kevään kestänyt ja aina hetkittäin pintaan noussut jännitys eskarilaisen tulevan koulupaikan selviämisestä huipentui eilen, kun paikat viimein

Solisevaa -

Pieneen puutarhaani on tiensä löytänyt uusi asukas, kaunis jänöjussi. Tänään hankin sinne myös pidikkeen kynttilälyhdylle. Toinen lyhty roikkuu yhdessä keijunmekon kanssa seinässä olevassa tuuletustangossa. Näin pimeänä syysiltana on ihana pitää kynttilöitä pihalla palamassa. Itseeni pimeys ei ole ikinä vaikuttanut masentavasti, päinvastoin tykkään olla sisällä lämpimässä vaikka kirjaa lukemassa. Tällä hetkellä on menossa kirja nimeltään "Puhtaalta...

Markoilua joutoaikoina -

brown hare , originally uploaded by Marko_K . Olen jo jonkin aikaa miettinyt miten jänikset, kuten tämä rusakko liittyvät tuohon kanien maailmanvalloitussuunnitelmaan? Oletan, että ne ovat eräänlaisia palkkamuskeleita jotka hoitavat sen fyysisen puolen kun taas kanit hoitavat aivotyön, mutta vielä en tiedä riittävästi että voisin vahvistaa tämän teorian. Kuten selvästi voitte nähdä on tässä makuuhuoneeni ikkunasta otetussa kuvassa oleva rusakko tiukasti vahtitehtävissä...

Markoilua joutoaikoina -

brown hare , originally uploaded by Marko_K . Olen jo jonkin aikaa miettinyt miten jänikset, kuten tämä rusakko liittyvät tuohon kanien maailmanvalloitussuunnitelmaan? Oletan, että ne ovat eräänlaisia palkkamuskeleita jotka hoitavat sen fyysisen puolen kun taas kanit hoitavat aivotyön, mutta vielä en tiedä riittävästi että voisin vahvistaa tämän teorian. Kuten selvästi voitte nähdä on tässä makuuhuoneeni ikkunasta otetussa kuvassa oleva rusakko tiukasti vahtitehtävissä...

Matti Mattila -

Aamu oli tänään vielä kirpeän viileä. Iltapäivää kohti säätila lämpeni niin, että janohan siitä syntyi. Käyskentelin kaupungilla, kun sattumoisin päädyin Kampintorille muina miehinä. Torilla seisoi isokokoinen pakettiauto, jonka...

Solringen -

En ole saanut uusia blogisivuja tai mitään muutakaan blogin puolella aikaiseksi. Ei tosin haittaa, sillä SAIN TYÖPAIKAN! Kävin useammassa haastattelussa ja lopulta olinkin tilanteessa, jossa sain valita minne menen töihin.. olin ihan yllättynyt, sillä olin melko varma että ei kukaan huoli kokematonta sairaanhoitajaa, joka ei osaa kunnolla puhua ruotsia. Noo.. nyt ollaankin sitten tilanteessa että työt alkaa HUOMENNA. Vietin viimeiset kaksi viikkoa Suomessa kavereita ja perhettä...

Tavallisen outoa elämää -

Niin ne oli, kevätjuhlat. Hiukan oli itkua ilmassa opehuoneessa, kun tein lähtöä. En olisi uskonut etukäteen, mutta niin vain oli. Suurin tunne on kuitenkin helpotus, innostus tulevaan, odotus. Ei siis turhaa haikeutta, ikävää. :) Eilen alkoi oppikirjaprojekti. Jestas, mihin liemeen olen taas itseni laittanut. Luulin, että talven aikana tehdään yksi kirja, mutta nyt se muuttuikin niin, että syksyllä yksi, keväällä toinen ja ensi vuoden syksyllä kolmas... Just. No, kivaa se...

Sairaan rakas elämä -

Varmaan tämä otsikko jo kyllästyttää, mutta laitan nyt kuitenkin. Huomenna pidän ensimmäisen leukemian jälkeisen oppituntiparin kymmenestä eteenpäin. Illalla on sitten piirustustunnit. Tiistaina on lisää oppitunteja. Nyt pitää ajaa kaksilla rattailla, kun on myös tämä asuntohanke meneillään. Ei ole järkevää sitoutua uuteen kohteeseen ennen kuin oman asunnon rahakuviot ovat riskittömästi selvät. Paras olisi saada rahat tästä ja sitten valita niistä, mitä silloin on...

Sairaan rakas elämä -

Nyt on mietinnän paikka. Asuntomme kiinnostaa naapureitamme. Hyvähenkinen neuvotteluyhteys on syntynyt. Olen yrittänyt saada tolkkua, miten saisimme Liedon asunnon sidotuksi, jos etenemme näkyvää reittiä. En ole toistaiseksi saanut varmuutta. SKV välittää siellä. Edustaja on lähettänyt meille papereita mukaan lukien ostotarjouslomakkeen sähköisessä muodossa. Vaikuttaa siltä, että tilannetta ei voi jäädyttää luotettavasti siellä päässä. Voin olla väärässä. En nyt...

Sairaan rakas elämä -

Aloin aamulla tehdä surutyötä. Eilisen perusteella tuntui, että kolmiomme voisi mennä kaupaksi pian. Tuntuu olevan hyvä myyntikeli. Murehdin sitä, että menetämme tämän avaruuden ympäriltämme. Seisoin keittiön ikkunan äärellä ja katselin lokkien liitoa. Minustakin on tullut lintu, kun viihdyn näin korkealla olevassa pesässä. Kävin Meikussa. mutta en tällä kertaa Kolmiosairaalassa. Kun lähdin, huomasin vaimolta tulleen tekstiviestin. Kotona odottaisi yllätysasia. Kävin...

Sairaan rakas elämä -

Heräsin viime yönä ja kävin siellä. Ajatukseni alkoivat askaroida asuntoasiaamme. Mieleeni tuli, että voisin tehdä myyntivideon iMoviella. Läppärillä voi kuvatakin. Piti ruveta tutkimaan, miten se menikään. Vaimoni oli saanut jotenkin vihiä kahden naisen maalarifirmasta. Sellainen kuulosti kiinnostavalta. Soitin toiselle illalla. Ääni kuulosti nuorelta. Tämä on ehkä stereotypia, mutta tuntuu, että naiset tekisivät huolellisempaa jälkeä kuin miehet. Hän tuli aamulla...

Sinikan kutimet -

Pitkästä aikaa täällä,tullut pitkä blogitauko. Täs ollut kaikenlaista,pihalla tullut touhuttuu ja yrittännä leppuutta käsiä/hartioita. Ja suruakin jälleen ollut,suvusta nuori poistui keskuudestamme ja tämä on ollut vaikeaa ymmärtää ja pysäytti. Ja viikko sitten men selkäkin,liekkö noidannuoli,yrittännä täs olla vähä hisukseen ja sairaslomalla ollut,ensviikolla alkaa sit kesäloma 4viikkoo,jee :) Mut on tääl kuiteskin jotain tehty ja täs nyt yhteiskuvia tekeleistä...

Tummaa purppuraa -

Takana viikonloppu mökillä. Saldo: 1 kpl ohiammuttuja kiväärinluoteja 1 kpl hysteerisiä naisihmisiä 1 kpl miss marpleja 1 kpl soittoja hätäkeskukseen 2 kpl soittoja poliisilta 2 kpl poliisin vierailuja mökillä 1 kpl ratkaistuja (lähestulkoon murha-)mysteerejä 1 relaksoiva päärynäsiideri Eli normaali lauantai-ilta meidän kesäparatiisissa...

Tavallisen outoa elämää -

Niin ne oli, kevätjuhlat. Hiukan oli itkua ilmassa opehuoneessa, kun tein lähtöä. En olisi uskonut etukäteen, mutta niin vain oli. Suurin tunne on kuitenkin helpotus, innostus tulevaan, odotus. Ei siis turhaa haikeutta, ikävää. :) Eilen alkoi oppikirjaprojekti. Jestas, mihin liemeen olen taas itseni laittanut. Luulin, että talven aikana tehdään yksi kirja, mutta nyt se muuttuikin niin, että syksyllä yksi, keväällä toinen ja ensi vuoden syksyllä kolmas... Just. No, kivaa se...

Raivoa rakkautta -

Mainitsin taannoin, että on tarkoitus mennä katsastamaan Vancouver Canucksien peliä tässä joku päivä. Noh, viisas ihminen olisi tietysti hyvissä ajoin ottanut selvää asioista ja hommannut liput. Me heräsimme tänään, ja ensi torstain jo loppuunmyydyn pelin liput saatiin plakkariin. Mutta se hinta! Canucksien sivuilla on palvelu, jonka kautta kausikortin omistajat voivat myydä paikkansa silloin kun eivät niitä itse käytä. Sinne siis palloilemaan, Miika istui koneella ja väliin...

Mitäs me kotikissat... -

Täällä linkin takana on mun mies ilman VAATTEITA! Eiku, ilman naamakarvoja. Kaikkihan lähti siitä, että ite olen aina välillä koko hänen tuntemisaikana miettinyt että miltä näyttää ilman viiksiä (ja nyt myöhemmin viel leukapartaa kans), ja hän kuulemma on välillä miettinyt samaa. Ei vaan ole ollut mitään "sopivaa" väliä kokeilla.   No sitten tänään just puhuttiin tuosta, ja kysyin että meinaatko ajaa ne pois. Hän sanoi että Joo. Sanoin, että etpä kertonut minä...




Blog, Sweat and Tears -

A couple of weeks ago I went to a local second hand store. Just to finger all that old nice stuff, worn-out books or so. And one album.It's Janos Valmunen's first and so far last vinyl record, named simply Janos Valmunen [1990]. But who the heck is this Janos?Well, every Finnish music fan knows at least the famous opening song: Bussipysäkillä. It's nothing like the ordinary pop or hit song and

Mika Nyyssölä -

Hellou dyyds! Kuuma kesä ja kauhea jano. Valmiit protskujuomat, aminohappodrinksut ja boosterit ovat mainion helppoja vaihtoehtoja vaikka reissuun tai muuten vaan janojuomaksi salille. Itse tykkään ihan mielettömän paljon Start Nutritionin Protein Sodasta, jolla buustaan esim aterioita, joissa ei ole riittävän paljon proteiinia itsessään. Aamupalaksi tykkään syödä nuudeleita, jossa on hyvä määrä hiilaria mutta varsin vähän […]

Markus Janssonin blogi -

Markus Jansson - live https://t.co/r7wzV6bGbC — Markus Jansson (@markusmjansson) November 7, 2017

Markus Janssonin blogi -

Markus Jansson - live https://t.co/r7wzV6bGbC — Markus Jansson (@markusmjansson) November 7, 2017

Markus Janssonin blogi -

Noniin! Nyt on saatu varustus siinä määrin kuntoon, että livelähettely voi alkaa. Pari koelähetystä olen jo toki pitänytkin ( tämän ja tämän ), jotka on tehty ulkona pienillä partioreissuilla yöelämää ihmetellessäni. Odotan vielä osaa varustuksesta, mutta näillä eväin päästään jo hyvään alkuun. Käyn jossain lähetyksessäni varustusta läpi asiasta kiinnostuneille, kunhan se on kokonaan kasassa, näppäriä vekottimia ja systeemeitä muillekin tubettajille...

Markus Janssonin blogi -

Janssontuubi on nyt sitten avattu. Vihapuheen täytteisiä Youtuben livelähetyksiä on siis tulossa vielä tarkemmin määrittelemättömänä ajankohtana. :) Eli kannattaa pistää kirjainmerkkeihin ylös osoite: https://www.youtube.com/user/janssonmarkus/live  sekä tietenkin mieluusti tilata koko perkeleen kanava ja laittaa ilmoitukset päälle niin saat sitäkin kautta vinkin tulevista lähetyksistä (jos ajastan ne tulevaksi). Tarkoitus on kyllä ilmoittaa Facebookissa, Twitterissä ja...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 44 45 Seuraava »