Tänään on 12.12.2017 18:12 ja nimipäiviään viettävät: Tuovi ja Tove. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle ei materiaalinen lahja


Lempipaikkojani -

Miten Saksassa lahjotaan opettajia ja päiväkodin henkilökuntaa? Joulun lähestyessä on aika miettiä myös lasten opettajien ja päiväkodin henkilökunnan m...

Puikoilla puuvillaa -

Joulu alkaa olla ohi. Joululahjat annettu ja saatu. Pääsääntöisesti taisin onnistua lahjan antajana. Kaikista itse tehdyistä lahjoista pidettiin, tosin kukaan ei tainnut tunnistaa jääkarhuamigurumia . Toki myönnän, ettei se ehkä ole aivan näköinen. Sitä luultiin ainakin myyräksi, hiireksi ja lampaaksi. Onnistunein lahja oli Miehelle antamani Fingerpori-kalenteri tekijänsä nimmarilla. Mies tykkää Fingerporista todella paljon ja oli nimmarista todella innoissaan. Muita...

La Dolce Vita -

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tarkempi olen lahjojen, onnittelukorttien ja muiden vastaavien hankinnassa. Kortin on oltava persoonallinen, hauska ja/tai kaunis ja mieluiten sellainen, joka ei päädy koristamaan roskista juhlien päätteeksi. Se voi olla itse tehty tai kaupasta ostettu. Joskus pelkkä kortti riittää lahjaksi, mutta mikäli ei, niin pyrin ostamaan jotakin vähän laadukkaampaa . Lahjon yleensä Pentikin tai Marimekon tuotteilla - suosin näin samalla suomalaista tuotetta ja...

Mungolife -

*Kaupallisessa yhteistyössä Elämyslahjat Näin joulun alla moni painii lahja”ongelmien” kanssa tai lähinnä haastavaa on välillä keksiä, mikä olisi hyvä ...

VillaNanna -

Muutama vuosi sitten sai lukea aika paljon siitä, että itse tehdyt lahjat ovat roskaa eikä kukaan niitä halua mutta käsitöiden arvostus on noussut sen verran ihan muutamassa vuodessa, että on ilo lukea keskusteluita, joissa toivotaan niitä itse tehtyjä lahjoja. Tämän vuoksi halusinkin nyt kerätä omat tämän vuoden lahjani yhteen postaukseen ja blogin uumenista kaivaa muutaman idean, jotka sopivat myös hyvin lahjoiksi. Jos jollakin on iso paniikki lahjojen kanssa, niin muutama...

Tee-se-itse juhlat -

Yritän nyt muistella mitä lahjoja saimmekaan. Ainoana varsinaisena toiveena oli matkarahaa, mutta täytyy sanoa että kaikki tuodut lahjatkin olivat ihania ja toivottuja. Rahaa saimme kuitenkin todella paljon ja lahjojen, korttien ja vieraskirjan kanssa oli kiva palata kotiin juhlien jälkeen. Vieraskirja oli Muumi-sarjaa. Siskoni ja vanhempani olivat aloittaneet kirjoittamisen niin, että he käyttivät hyväkseen kokonaisia sivuja. Näin vieraatkin sitten kirjoittivat koko sivun mittaisia...

Oppitori -

ja on ei että hän mutta oli se minä niin kuin kun sen ole hänen herra he jos joka ovat kaikki mitä jotka sitten sinä tai nyt sanoi olen sitä ne en minun sinun herran heidän te voi myös vain näin silloin olisi tämä siitä sillä eivät vaan olivat teidän tulee tämän vastaan vielä eikä jonka jo koko olla mitään saa olet tuli siis hänet ollut koska vaikka kanssa itse kuningas hänelle pois minua miten kyllä häntä me minulle sanoo siellä maan miksi poika aina paljon siihen...

Oppitori -

Kymmenen tuhannen sanan lista. Lista toimii samalla sanakirjana, jos käytössä on kontekstityökalut , voi löytää hyvin monen sanan perusmuodon ja muuta tietoa sanoista. Täällä on alkuperäinen Verbixin lista. Kielikellon artikkeli yleisimmistä sanoista Täällä voi arpoa alla olevasta sanalistasta. Copypastaa se arpojaan. Näiden sanojen selittäminen ja käyttäminen lauseissa on mitä parhainta opiskelua. Toinen tapa on, että käytetään juuri siinä muodossa kuin se on listassa...

Mina von Münchausen -

Normal 0 21 false false false MicrosoftInternetExplorer4 Säännöllisin väliajoin ihminen kohtaa elämässään arkisen kriisin, joka kulkee juhlapäivän nimellä. Juhlapäivä tarkoittaa yleensä sitä, että jollekulle pitää antaa lahja; usein se joku on nainen. Usein lahjan hankkija on mies, jolla ei ole aavistustakaan, mitä hänen naisystävänsä/äitinsä/siskonsa mahtaisi haluta. Lopulta hän ostaa viime tingassa juhlapäivän aamuna ensimmäisen kaupassa näkemänsä tavaran ja...

Et sinä ymmärrä lasten leikkiä niii-ii-i -

Suomen kaunein sana on äiti. Tai ainakin minun mielestäni. Varsinkin nyt kun olen itse äiti. Oman lapsen sanomana se on kauneinta mitä voi kuulla. "Jokaisen äidin rakkaus ansaitsee täydellisen lahjan", hehkuttaa kultasepän liikkeen mainos. Se on kyllä oikeassa. Minä olen saanut täydellisen lahjan 2 ja puoli vuotta sitten. Silloin syntyi tyttäreni. Tyttärenä olen halunnut aina antaa äidille äitienpäivälahjan. Äiti on aina pyytänyt lahjaksi "kilttejä lapsia ja itse tehdyn...

Belle Époque Wedding Diary -

Meillä oli tonttupaja, kun askartelimme joululahjoja itse. Paketteihin meni sukkia, lapasia,heijastimia ja avaimenperiä.

Madam B.C. -

Hyvää ja inspiroivaa alkanutta uutta vuotta! Kalenteri vaihtui, mutta vielä silti vähän katsellaan tekemiäni joululahjoja lapsille (ks. osa 1: ommellut lahjat / osa 2: virkatut lahjat / osa 3: sekalaiset lahjat ) - ihan vaikka sen vuoksi, jos löytyisi jollekin joululomalaiselle tekemistä joko tekijälle itselleen tai sille lapselle. Tänä vuonna en taas osannut keskittyä yhteen lahjaan vaan lähipiirin lapsia oli kiva lahjoa moniosaisilla puuhapaketeilla. Ostin pikkulisukkeita ja...

Inspiration -

Muistatko reilu kuukausi taaksepäin, kun esittelin Inspiksessä tämän ihanan ja kehutun tummansinisen rantapyyhkeen ? Tämä miehillekin sopiva lahjaidea jäi itselleni korvan taakse vielä kaivelemaan, joten palataan asiaan tänään, tosin ei tämän samaisen pyyhkeen kanssa.  Minun oli aivan pakko hankkia toinenkin isokokoinen rantapyyhe nimikoituna, sillä nämä ovat niin huikean pehmeitä ja ihania isokokoisia pyyhkeitä, ettei isompikaan ihminen noloile esim. vieraiden kanssa...

Punasen langan etsintää -

Tätä kirjoistusta olen suunnitellut pitkään. Olen esitellyt blogissa näinä vuosina useita tekemiäni lahjoja ja joitain saamianikin. Mutta suurin osa saamistani lahjoista ei ole saanut niille kuuluvaa arvoa, kaikissa lahjoissa lisääntyy tavaran arvoon niiden tunnearvo, joka on käsityönä tehdyissä minulla ainakin suurempi kuin ostetuissa. Lahjat on aina arvokkaita, mutta käsityönä tehdyissä lahjoissa on aina jotain erityistä, aikaa ja ajatuksia antajaltaan, vartavasten...

Harras harrastus -

Voi että on ollut kiireinen pari viikkoa! Otin teille kuvankin silmäpusseistani, jotka melkein lähenee roikkumisellaan polvia. Mutta se oli niin ruma kuva, että empäs julkaisekaan. Mutta puhistaan yhdessä, puuuuuuuuuh mikä kiire! No niin ne lahjat. Ensinnäkin pieni Emmeli sai toisetkin sukat, koskapa lankakerä huusi niin kovasti hänen nimeään. Omissa jaloissa tuntuu mukavalta tuommoset sukat, joissa on toinen joustinraita nilkoissa. Emme Emmelin kanssa päässeet keskustelussamme...

Cava 2.0 -

Meidän joulu on sujunut rennosti. Oikeastaan rennommin, kuin koskaan. Kaikilla on ollut hidas ja rauhallinen tahti ja olemme osanneet nauttia hetkestä ilman suorittamista. Tämä yllä oleva kuva kuvastaakin oikeastaan todella hyvin tämän joulun teemaa: villasukat jalassa, rennosti lötkötellen ja välillä kuohuvaa nauttien. Nuo villasukat ovat muuten äitini kutomat, eikö olekin upeat? Saatiin Tuukan kanssa molemmille samanlaiset villasukat ja lisäksi vielä samaan sarjaan sopivat...

Keyword: Love -

(Kuva: Liisa/Elämää smykkinä) Huomenta kaikille!  Tänään aukeaa Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin 22. luukku. Eilen luukut aukaistiin kahdessa blogissa:  Better Nail Dayssa  ja Nonnulassa . Huomisen luukku aukeaa Elämää smykkinä blogissa, jonka taitavan Liisan kädenjälkeä on tämän vuotisen joulukalenterin banneri. Kiitos Liisa vielä vaivannäöstäsi! Tämä on jo neljäs kerta kun osallistun kalenteriin. Tästä on vuosien aikana tullut jo jonkinlainen rakas perinne ja...

Prahan kuu ja muita unelmia -

Kun jouluruokaa oli nautittu rauhassa ja huolella, päättivät aikuiset, että kahvit ja teet voisivat juoda myöhemminkin. Vihdoin oli yläsaliin siirtymisen vuoro.   Lapset, pennut ja vasat hihkaisivat hämmästyksestä ja ilosta, sillä lahjavuoren lisäksi heitä vastassa olivat kaksi tonttua!  "Menkää vain lähemmäs kuusta," tonttutyttö kannustaa. "Kuka tahtoo jakaa paketit," tonttupoika kysyy. Lapset vain muikistelevat ja ujostelevat, joten päätetään, että tonttu jakaa...




Olemiseni sietämätön kliseisyys -

Vuoden synkin aika tekee jälleen tuloaan. Joulumainokset saapuvat vähitellen televisioon ja kaupoista on saanut ostaa jo hyvän aikaa joulukalentereita ja konvehteja yms. Jouluoluita testailin jo viime kuussa. Sää on sentään hieman pitänyt jarrua päällä, ettei ihmisten joulumieli aivan vielä karkaa käsistä. Varsinaisesti minulla ei ole mitään joulua vastaan. Pidän rauhoittumisesta, 'maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto' -sanomasta, jouluruuista ja jopa joistain joululauluista...

Cava 2.0 -

Jos rehellisiä ollaan, voisin maata hemmotteluhoidoissa, hieronnoissa ja kasvohoidoissa vaikka joka päivä - kyllä se vaan on niin ihanaa, kun joku taikoo ihosta kauniimman ja osaa rentouttaa olon. Joskus sitä joutuu kuitenkin vaikkapa kasvohoidon aikana muistuttamaan itseäni, että nyt vaan makaat ja relaat, älä mieti mitään vaan keskity rentoutumaan. Vaikka hemmottelu on ihanaa, joskus on vaikea antautua täysin ja rentoutua kokonaisvaltaisesti. Arjen asiat pyörii päässä, ja...

Inspiration -

Äitienpäivä ja kevään kaikki muut juhlat lähestyvät. Ylioppilasjuhlat, häät ja rippijuhlat... Kukkia, etenkin ruusuja, ostetaan eniten vuodesta keväällä. Lahjaostoksillekin lähtevät useat henkilöt ja perheet yksin taikka porukassa. Mutta mitä ostaa, kun kaikilla on jo kaikkea? Toki tärkeintä on pysähtyä pohtimaan lahjan saajan persoonallisuutta, harrastuksia, mieltymyksiä, toiveita.. Kysyä suoraan, jos vaikka hänellä olisi jotain mielessä jo. Mutta entä sitten, jos ei...

Urbaani intiaani -

Lahjat on mulle tosi vaikea juttu. Joku on antanut ne mulle rakkaudella. Nähnyt vaivaa ja aikaa hankkiakseen, tai tehdäkseen jotain juuri mulle. Se sattaa olla ihana, mutta ei kuitenkaan sellainen esine, tai asia mitä todella tarvitsisin. Ymmärsin kuitenkin jokin aika sitten jotain tärkeää: Lahjojen tarkoitus on olla ilon tuottajia! Ne on oikeastaan jo tehnyt tehtävänsä sillä samalla hetkellä, kun ne on annettu ja saatu. Luopuessani minulle annetuista esineistä teen aina pienen...

Joululahjavinkit.net -

Erilaisella lahjalla tarkoitetaan jotain eettistä lahjaa tyyliin lehmä/koulupuku/kaivo, mitä ei anneta itse lahjan saajalle, vaan jonnekin kehitysmaahan. Näitä tykätään mediassa hehkuttaa vaihtoehtona turhalle krääsälle ja ihan hyvällähän asialla tässä ollaankin. Ideaaleinta toki olisi, jos kehitysmaita tuettaisiinkin muutenkin. Itse en oikein kaipaa sitä, että minun nimissäni tehdään lahjoituksia. Jos joku haluaa lehmän jonnekin kehitysmaahan, niin turha siihen on minua...

Unelmahäät -

Olenko jo aikaisemmin kirjoittanut lahjalistasta? Useimmissa häissä on tapana käyttää lahjalistaa. Itse olen myös sitä mieltä, että hääparilla tulisi ti ehdottomaolla lahjalista. Häävieraiden tulisi noudattaa lahjalistaa ja välttää "omien lahjojen" ostaminen listan ulkopuolelta, ellei ole aivan varma, että lahja on mieleinen. Lahjalistan avulla hääpari säästyy kaiken maailman turhalta roinalta ja romulta. Toisesta näkökulmasta katsoen vieraat säästyvät siltä vaivalta...

Marin puuhastelut -

Sain Vaikka mitä!-blogin Terhiltä haasteen, kiitos! Käykääpäs kurkkaamassa Terhin ihanan jouluisaa blogia :)   Haasteen tarkoitus on etsiä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa, ja kasvattaa niiden lukijakuntaa:   1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään  2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut  3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuilleen  4. Haastetun tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ...

Nimeni on Ethelinda Sati Zinovia -

Sanotaan, että jokainen ihminen on itsekäs ja loppupeleissä ajattelee vain itseään ja omaa hyvinvointiaan. En allekirjoita väitettä. Olisihan se kiva saada lahjaksi Jaguar XK tai Tiffanyn timanttikoru. Montakos tuollaisia päiviä kohdalle osuu? Puhuttaessa tavanomaisesta läheisen muistamisesta, on paljon antoisampaa ilahduttaa toista. Minä ainakin nautin lahjan antamisesta paljon kauemmin kuin saamisesta. En tarkoita, että olisin epäkiitollinen. Hyvää lahjaa voi olla vaikea...

40+ blogit -

Joulun alla mietin, miten pystyisin jouluna muistamaan ja kiittämään menneestä vuodesta kaikkia rakkaitani. Pohdin millainen lahja on riittävä ja mikä on itsetehdyn lahjan arvo. Sain teiltä ihania  ja kannustavia kommentteja. Kiitos vielä kerran niistä! Kommenttienne avulla uskoni itsetehtyihin lahjoihin vahvistui ja viime jouluna entistä useampi sai minulta itsetehdyn lahjan. Toivon, että kaikki lahjojen saajat pitivät niistä. Mieheni piti ainakin ja osasi arvostaa sitä. Mietin...

Oppitori -

Miksi insinööri saa ratakiskon taipumaan? - Koska fiksumpi joustaa. Mitä eroa on insinöörillä ja spitaalisella? - Spitaalista voi vetää nenästä vain kerran. Verstaalle oli otettu uusi mies töihin. Johtaja antoi hänelle lattiaharjan ja käski lakaisemaan verstaan lattiaa. Mies tuijotti harjaa ja änkytti: - Mutta minähän olen koneinsinööri. Johtaja tähän: - Ai niin, unohdin sen kokonaan. No, minä voin auttaa alkuun. Mitä eroa on insinöörillä ja kamelilla? - Toinen voi olla...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 119 120 Seuraava »