Tänään on 16.12.2017 11:21 ja nimipäiviään viettävät: Auli, Aulikki, Aada, Ada ja Adele. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle fit kuopio


World is a weired place to live -

Normal 0 21 MicrosoftInternetExplorer4 Eilen koettiin kiekkohuumaa, kun Kalpa pelasi Tapparaa vastaan kolmannen finaalipelin Tampereella. Kuopion torille oli tuotu iso videoscreeni peliä varten. Koleasta ilmasta huolimatta torilla oli n. parituhatta Kalpan kannattajaa. Pelin aikana riitti tunnelmaa mutta viimehetken tappio latisti fiiliksen. Kansa hajaantui koteihinsa ja osa lähti baariin jatkoille.  Kauppahallin edessä seisova Veljmies oli saanut kaulaansa Kalpan huivin Eilinen peli veti...

Unihiekkaa hiuksissa -

Moikkelis! Viime viikonloppuna meikällä oli vapaata, joten päätin viimein lähteä katsastamaan, missä se Antti nykyään oikein asusteleekaan. Ollaan nyt asuttu siis puolitoista kuukautta eri osoitteissa, ja oli hassua mennä kyläilemään toisen luokse, kun asuttiin yhdessä kuitenkin se kaksi ja puoli vuotta. Mutta tällä tavalla yhteinen aika on hyvin erilaista ja sitä arvostaa paljon enemmän! Kuopio on siitä tuttu kaupunki, että vierailin peruskouluaikoina ja vielä lukiossakin...

World is a weired place to live -

80-luvulla Kuopio näytti erilaiselta: melkein joka korttelissa oli grilli. Entisen Anttilan sisäänkäynnin vieressä oli Maukkis, Carlsonin rakennuksessa Kauppakadun grilli, Amarilloa vastapäätä Burger Park, Tasavallankadulla Violan grilli, Snellmanin puistossa Snellugrilli jne. Kuopion keskustaa 80-luvulla. Kuva: Finna Sitten savolaiseen maisemaan rantautui suuret pikaruokaketjut: Ensin Caroll's, joka teki myöhemmin tilaa Hesburgerille, Mäkkärille, Subwaylle jne. Isot söivät pienet...

Poetry slam -

Mediatiedote, julkaisuvapaa heti Mestari Lassi Kalleinen Oulusta ja voittajan kiertopalkinto Runonjalat. Lavarunouden eli Poetry Slamin Suomen mestaruudesta runoiltiin Kuopiossa lauantaina 26.8. Suomen mestaruuden lisäksi panoksena oli myös Suomen edustuspaikka Pariisiin vuoden 2018 Poetry Slamin MM-kisoihin. Mestaruuden voitti oululainen  Lassi Kalleinen  ja toiseksi tuli  Venla Moisala  Tampereelta ja kolmanneksi  Jukka Kervinen  Kuopiosta. Ensi vuoden MM-edustaja on Moisala, koska...

Mungolife -

Ihan älytöntä, että viimeinen viikkomme Kuopiossa on lähtenyt käyntiin! Hurja ajatus, että tasan viikon päästä heräämme jo lempääläläisinä uudessa kodis...

Roudasta rospuuttoon -

Ei ihan tullut hetken kuluttua uutta kirjoitusta. Olen miettinyt koko menneen kesän aikana miun blogia. Miulla lepää kotonani olkkarin laatikostossa nippu tekstejä. Tekstejä, jotka pitäisi julkaista. Tekstejä, joiden kirjoittaminen on joka ajatuskerta tuntunut niin isolta työltä. Mutta silti, haluan jakaa vietetyn kesän kaikkien tekstejäni lukevien kanssa. Siksi ei haittaa, että en ole vielä jaksanut. Tai sitten en ole kerennyt. Ei, en mieti syitä. Ennen kesäpäiväkirjani...

World is a weired place to live -

Normal 0 21 MicrosoftInternetExplorer4 Oli kipakka tammikuinen pakkaspäivä. Mittari näytti – 27 c. Pakkasimme pojan kanssa varusteet ja valmistauduimme lähtöön. Edessä oli salainen tehtävä, hys hys –missio. Varusteisiin kuuluivat kamera, kamerateline ja erinäisiä tarvikkeita. Sitten ei muuta kuin menoksi. Kiertelimme kaupungilla neljä tuntia ja pysähdyimme silloin tällöin kuvaamaan. Poikani viritti kamerajalan, asetteli kameran paikalleen ja räpsi fotoja sekä kuvasi...

Elämän makua -

        Viikonloppuna kierrettiin Kuopio meloen. Kolme kantotaivalta ja mukavia melontahetkiä. Sää suosi mitä kauneimmilla keleillä! Melontamatkaa kertyi yhteensä reilut 50km ja illalla saatiin saunoa ja uida järven rannalla. Hauska reissu hyvässä seurassa.

Annin aatoksia -

Valo, talven hieno valo, se tekee onnelliseksi, kun pitkä ja pimeä aika on ohi. Pilvinenkään päivä ei ole enää niin pimeä kuin marraskuussa. Valo tekee ihmiset iloiseksi ja kaikki lähtevät hymyillen ulos. Viime sunnuntai oli ulkoilijan unelmapäivä. Aurinkoa, muutama aste pakkasta ja upea talven valo hangilla. Sehän on aina aavistus kevään ja kesän tulosta. Hyvä oli hiihtäjän hiihdellä hankia pitkin Kallavedellä ja metsissä. Kuopio oli nuoruuteni haavekaupunki. En koskaan...

World is a weired place to live -

Normal 0 21 MicrosoftInternetExplorer4 Tuli taas nälkä. Ja mikäs sen parempi syy lähteä ravintolaan. Tällä kertaa mietimme vaimon kanssa paikkoja, joissa ei ole ennen tullut käytyä. Päädyimme Kuopion satamassa sijaitsevaan Capri Marinaan. Capri Marina, Tulliportinkatu 1, Kuopio Capri Marina avattiin vuosi sitten. Vaikka matkaa ravintolaan on vain vajaa kilometri, eivät askeleet ole ennen vieneet Capriin syömään. Selittelen tätä sillä, että paikka sijaitsee vähän syrjässä...

Mungolife -

Viisi asiaa, joiden takia Kuopiosta on niin vaikea lähteä: - Vastoin kaikkea sitä, mitä olisin ehkä nuorempana kuvitellut, Kuopio oli aivan ihana kaupu...

Amuhetki -

Eilen oli ihanaa. Istuin Sonjan kanssa Kuopion kahviloissa monta tuntia. Juttelimme, luimme lehtiä, haaveilimme. Ei ollut kiire mihinkään, olo oli edellisiltaisten bileiden jälkeen raukea. Minä ja Sonja aiomme muuttaa vanhoina mummokommuuniin yhdessä muiden ihanien mummojen kanssa. Sinne tulevat kaikki tarvitsevamme palvelut, lisäksi voimme tietysti tilata sinne mitä vaan. Ja jos huvittaa, voi lähteä ulos. Mummokommuunissa hyörii lapsenlapsia. Siellä on valtavasti kirjoja ja lehteä...

Tässä baarissa haluaisin olla -

Rio Grande (Särkiniementie 4, Kuopio), Hotelli Herkko (Taivalvaarantie 2, Taivalkoski), Kaamasen Kievari (Kaamasentie 2855, Inari), Tieva-Baari (Inarintie 6595, Kittilä), New Bombay (Asemakatu 39, Oulu), Never Grow Old (Hallituskatu 17, Oulu), Karaoke Bar (Asemakatu 31-33, Oulu) Koillismaa Itä-Lappi Väliaikamusiikista vastaa Citroënin merkkihuolto Matkalla pohjoiseen Pokka pitää Iin sillat Timosaurus 1. Koillismaa Uusi vuosi on vaihtunut niin kuin se aina vaihtuu, vaisusti. Pureva...

Makarios K -

Tunnelmakuvia vuoden takaa eli Kuopion tammimarkkinoilta 2010. Päällimmäisenä tapahtumasta jäi mieleen, että oli kylmä. Kylmä! No mittarin mukaan vain -23 astetta mutta kova tuuli tuntui luissa ja ytimissä. Viima teki kuvaamisesta erityisen hankalaa. Välillä piti käydä lämmittelemässä läheisessä kuppilassa. Tammimarkkinat 2010, Kuopio Finland . [ Talvikuvia Puijolta 2010 ]

Amuhetki -

Eilen oli ihanaa. Istuin Sonjan kanssa Kuopion kahviloissa monta tuntia. Juttelimme, luimme lehtiä, haaveilimme. Ei ollut kiire mihinkään, olo oli edellisiltaisten bileiden jälkeen raukea. Minä ja Sonja aiomme muuttaa vanhoina mummokommuuniin yhdessä muiden ihanien mummojen kanssa. Sinne tulevat kaikki tarvitsevamme palvelut, lisäksi voimme tietysti tilata sinne mitä vaan. Ja jos huvittaa, voi lähteä ulos. Mummokommuunissa hyörii lapsenlapsia. Siellä on valtavasti kirjoja ja lehteä...

World is a weired place to live -

Normal 0 21 MicrosoftInternetExplorer4 Viikonloppuna oli taas joutavaa aikaa, joten päätin lähteä pyöräilemään. Tällä kertaa tein yhdistetyn laiva-polkupyörä reissun: Hyppäsin Kuopion satamassa Savonlinnaan menevän risteilylaivan kyytiin, matkustin pyörän kanssa Leppävirralle ja poljin takaisin kotiin. Pyörämatkasta ei ole paljoa kerrottavaa mutta menomatka laivalla oli hieno ja hauska. M.S.Puijon lähtöajaksi oli merkitty klo 9.00, joten pyöräilin satamaan jo varttia...

World is a weired place to live -

Normal 0 21 MicrosoftInternetExplorer4 Fättnes-matkailijalle tuli pitkästä aikaa nälkä, joten suunnistin vaimon kanssa lounaalle Ravintola Haraldiin. Olen sivunnut blogissani Haraldia kerran aikaisemmin, eikä sillä kertaa ruoka oikein toiminut . Mutta ei siitä sen enempää. Ennakkoluulottomasti kohti uusia lounaita. Harald sijaitsee Kuopion torin vieressä Torikulman rakennuksessa. Ravintola Harald, Tulliportinkatu 44 Kuopio Saavuimme lounasaikaan ja porukkaa oli ihan mukavasti...

World is a weired place to live -

Normal 0 21 MicrosoftInternetExplorer4 Tilastonikkarina listaan taas vuoden luetuimmat postaukset pienillä saatesanoilla ryyditettynä. Olkaa hyvä. Vuoden luetuin oli:  1. Fättness päiväkirja: Vietnamilainen ravintola Alley, Kuopio Kävimme vuoden alussa testaamassa vietnamilaisen ravintolan ja hyvää oli. Maailma oli muuttunut vuoden aikana paljon. Samalla tarkkailin, onko jotain muuttunut myös Kuopiossa. 2. Lontoon reissu: perjantai. Ensimmäinen matkapäivä   Lontoo, vihdoinkin...

World is a weired place to live -

Normal 0 21 MicrosoftInternetExplorer4 Sunnuntaina vietettiin Minna Canthin päivää ja Kuopio sai arvovaltaiset vieraat: Presidentti Sauli Niinistö ja Jenni Haukio. Pariskunnan pystyi bongaamaan livenä puoli kahdelta järjestetyssä tapahtumassa mualiman navassa eli Kuopion torilla.   Paljastetaan tässä yksi vaalisalaisuus: Edellisissä pressanvaaleissa äänestin Saulin kilpailijaa. Tappio tuli mutta ei harmita yhtään. Niinistö on ollut jämäkkä ja fiksu presidentti. Sauli piti...




elämäni helminauha -

Sain eilen aivan loistavan idean Maijun ja Juhan kanssa; minäpä lähden Kuopioon. Bussin lähtöön oli aikaa puoli tuntia, ja koska istuin sohvalla pyjamassa edellisen baari-illan jäljiltä, se puoli tuntia tuntui yhtäkkiä aika lyhyeltä ajalta. Ensin emmin jonkun aikaa, mutta sitten ajatus pikaisesta lähdöstä sai adrenaliinin syöksymään suonissa. Juha vielä soitti miulle, enkä osannut sanoa sille ei, kun se puhelu itessään oli jo niin huvittava: J: No se on ****sen Juha tässä...

Björn Cederberg - Ehdokas, jolla on sydän -

1.5.2017 Björn Cederberg, Kristillisdemokraattien Kuopion valtuustoryhmän puheenjohtaja, varakansanedustaja Hyvät kuopiolaiset, Tahdon kiittää teitä kuntavaaleissa antamastanne tuesta, niin henkilökohtaisesti kuin Kristillisdemokraattien kaikkien ehdokkaiden puolesta. Valtuustoryhmämme kasvoi 50 %. Tulemme jatkamaan hyvää työtä entistä laajemman Kuopion kehittämiseksi. Kolmekymmentä vuotta olen asunut Kuopiossa. Olen nähnyt kaupungin kasvavan ja kehittyvän sellaiseksi, mikä se...

RAAPIMAPÖLKKY -

Löysin aikoinaan netistä kiehtovan listan vanhoista suomalaisista nimistä. Joukossa on paljon oikeita nimihelmiä, olen käyttänyt niistä mielestäni hienoimpia fiktiivisissä teksteissäni. Sivut ovat sittemmin jostain syystä poistuneet virtuaalimaailman kartalta ja kerkesin jo harmitella, että mikä menetys. Eihän nyt seuraavanlaiset loistavat fantasianimet saa missään tapauksessa painua lopullisesti unholaan: Adönika, Brethania, Bilibaldus, Cyprus, Deodotar, Elliikius...

Unihiekkaa hiuksissa -

Päätin tehdä yhteispostauksen heinä- ja elokuun kivoista jutuista, kun elokuun alku meni sairastaessa ja kaikkea säheltäessä, mutta eipä tilanne siitä ainakaan parantunut ole. Aion kuitenkin tehdä tämän postauksen, vaikka olenkin näin myöhässä. Enkä voi pahoitella epäaktiivisuuttani ja toivoa parannusta, sillä sitä ei ole vähään aikaan tulossa. Olen nimittäin aloitellut gradun tekemistä, joten aikaa ja hermoja tulee sen parissa kulumaan ihan kiitettävästi, enkä voi...

World is a weired place to live -

Normal 0 21 MicrosoftInternetExplorer4 Toinen kuvauspäivä oli säiden puolesta paljon inhimillisempi ja tällä kertaa kaupungilla meni yli viisi tuntia. Oli hauskaa seurata, miten ihmiset reagoivat kuvauskaksikkoomme. Suurin osa ei noteerannut meitä lainkaan, muutama koetti väistellä kuvasta pois ja pari yksittäistä ikäihmistä pysähtyi katsomaan kiinnostuneena, mitä me touhusimme. Perisuomalaiseen tyyliin kukaan ei kysynyt mitään.  Korttelimuseon kulmilla kuvasimme kolmekielisiä...

Uutiset ja Kuulumiset -

Ajettiin Kuopion näyttelyyn, oli pitkä matka, mutta oli mukavaa matkustaa yhdessä sinne. Näyttely oli taas sorsasalossa, tällä kertaa tosin paljon pienemmässä mittakaavassa ja sisällä rakennuksessa. Tilat olivat aika ahtaat ja valokin oli heikonlainen, mutta uusia koiria oli useita ja ei tarvinnut palella. Osallistuttiin myös kennel Rocbeen pääsiäistarjoiluihin, oli todella herkullista mango-valkosuklaa juustokakkua sekä muuta tarjottavaa. Nämä pitkän matkan näyttelyt ovat...

World is a weired place to live -

Normal 0 21 MicrosoftInternetExplorer4 Lauantai oli aurinkoinen päivä, joten päätimme pakata reput ja lähteä Niittylahden retkeilyalueelle. Niittylahti sijaitsee Kuopiosta 40 km Vehmersalmelle päin. Alueella on kaksi patikointipolkua, joiden pituudeksi kertyy n. 10 km.  Mukaan lähtivät vaimo, hänen poikansa ja tämän tyttöystävä. Koska olen jo ”kokenut patikoija”, kerroin mitä tuleman piti. Tarinoilta taisi mennä pohja pois jo heti alkumatkasta, kun ajoin harhaan ja...

World is a weired place to live -

Normal 0 21 MicrosoftInternetExplorer4 Asumme Kuopion keskustassa. Yksi keskusta-asumisen etuja on, että keikkapaikat ovat kävelymatkan päässä. Lauantai-iltana sain päähänpiston lähteä keikalle. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: Poets of the Wall Puikkarissa vai Maj Karma Henry’s Pubissa. Päädyin Maj Karmaan koska en ole nähnyt bändiä aiemmin ja Henry’s Pub. Jos keikkapaikkoja vertailee, niin Henkka on rock & metal, Puikkari Hip Hop & Pop. Kyllä Puikkari taipuu tarvittaessa...

Mungolife -

Hihhei, kuten arvelittekin, ei tosiaan olla muuttamassa vauvan kanssa Helsinkiin ja eroon isistä. Vaikkei edes olisi vauvaa tulossa, niin toi postaus ny...

Aili-mummon arkea -

Sirpa Kähkösen kirja Jään ja tulen kevät. Luin sairaalassa ollessani Sirpa Kähköstä lisää. Ostin Suuresta suomalaisesta kirjakerhosta pari Kähkösen Kuopio-sarjan pokkaria. Tämä Jään ja tulen kevät sijoittuu kolmantena romaanina kirjailijan Kuopio-sarjaan. Eletään parhaillaan lyhyttä välirauhan aikaa marraskuusta 1940-kevääseen 1941 asti. Meillä on mukana ennestään tuttu Tuomen perhe, jonka toimeliaat ja ahkerat naiset Hilda ja Anna yrittävät parhaansa mukaan...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 30 31 Seuraava »