Tänään on 17.01.2018 22:23 ja nimipäiviään viettävät: Toni, Anton, Anttoni, Antto, Tony ja Antonia. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle fruit juice matters-ohjelma


Tyhjänpäiväistä löpinää -

Tänä päivänä monille ihmisille on hyvin tärkeää tulla huomatuksi ja muistetuksi. Tietenkään ei ole hyvä tulla muistetuksi aivan millä tahansa keinoin, vaan että ihmiset muistelisivat hyvällä ja saattaisivat jopa kertoa tutuilleenkin tapaamisesta. Nykyään ihmiset ovat kyllä niin turtuneita, että esimerkiksi erikoisella pukeutumisella on hyvin vaikea erottua joukosta, ainakaan edukseen. Omaperäisillä ajatuksillakin erottuminen on vaikeaa, koska ensinnäkin omaperäisten...

Totuuksia elämästä -

Juice Leskisen tuotannon suuri ongelma on se, että massat rakastavat sitä. XV yö, Syksyn sävel ja Marilyn esimerkiksi ovat niin saatanan puhkisoitettuja, että niitä ei edes kuule kun ne soivat. Televisiosta tuli jokin aika Juicen kuoleman jälkeen aika tuore tallenne Vaasan Rockperrystä, joka kuvaa ongelmaa mainiosti. Yleisö on mukana, osaa sanat laulaa, mutta on täynnä sellaista väkeä, että kukaan fiksu ei halua sellaiseen assosioitua. Tämä ei kuitenkaan poista faktaa, että...

Ruumassa -

Napsterin ja sen perillisten kanssa kasvaneille nuorille on kehittynyt huono tapa ajatellan, että kaiken saa netistä ilmaiseksi. Erilaisista vertaisverkoista voi löytää helposti uusimmatkin musiikkikipaleet ja elokuvat. Sisältöteollisuus - eli siis tuota musiikkia ja leffoja tekevä teollisuus - laskeskelee menettävänsä mielettömiä summia rahaa. Tosin nuo summat lasketaan myös mielettömillä kaavoilla, joissa oletetaan jokaisen nettikopion korvaavan vastaavan maksullisen...

Bird's food -

I've been eating for some weeks more and more living, raw food. I travelled for couple weeks, so I ate a little unusually for some time, but am back to basics now. I do eat some cooked foods, but try to maintain mainly raw foods. I'm hoping I could transfer more and more to living foods. I have noticed, that in the last six months, I have been more often sick than in many years in total. One factor is that I've worked with children, but I just can't put all the blaim in that. I know that...

Bird's food -

My updating has been low for many reasons, mainly because I'm switching to raw foods currently, and there's not too much to post about. But I had in stock these vegan muffins. Sunshine muffins Ingredients: 1,5 dl soy milk 0,8 dl fresh orange juice 0,8 dl melted margarine 1,5 dl sugar 1 tsp vanilla sugar 4,5 dl flour 1 1/4 tsp baking powder ½ tsp baking soda ½ tsp salt 1 tsp cardamom 1 tbsp grated orange zest 1 dl chopped dried apricots 1 dl chopped nuts Preheat the oven in 175 degrees. Mix...

Bird's food -

Life should be taken lightly at times! Celebrating is an important part of life. Now is the time when people unite to celebrate, ending school, graduating and welcoming the summer holiday (perhaps). If you have age, you will certainly be offered some sparkling wine or maybe even champagne! We had some dry australian rose-sparkling wine, Pink Yellowglen. Cold smoke-tofu-pie The base: 2 dl soy flour 100 g margarine Mix the soy flour and margarine to a dough, preferably by hand. Press on a pietin...

Puhuva irtopää -

Juice Leskinen & Coitus Int Love records, 1973 Jos on uskominen väitteisiin, ja mitä muuta varten väitteitä esitettäisiin kuin että edes joku olisi samaa mieltä niiden kanssa, olen tälle levylle paljosta kiitollinen. Sillä niin usein on nähnyt mainittavan suomirokin syntyneen nimenomaan tämän Juice Leskisen ensimmäisen levyttäneen bändin ensimmäisen julkaisun myötä, että onhan siinä jotain perää oltava. Tehtiinhän tässä maassa toki ennenkin rock-tittelin alle...

Bird's food -

How do you enjoy your coffee/tea? Usually I drink tea - coffee is a speciality for me, and then it should be of good quality and well made. I prefer tea plainly as it is, in winter I tend to use honey, but not much and it must be solid (the running kind of honey seems to be sweeter). I'm up for everything except for black tea or cheap teabags. Green & herbal teas are good. Fruity teas not. When I drink coffee I usually take a cappuccino, or then coffee made in a pan (or a presso-pan) just plain...

The little things -

Not this kind of nude, silly! Lately I have spent not one visit, but many visits to Sephora and other beauty emporiums trying to find the perfect nude.  Does anyone else out there notice how many ugly, deeply unflattering nude lipsticks there are?  It's particularly confounding since you see almost every model and actress in every ad wearing the same pinkish nude lip but you try to find that color and it DOES NOT EXIST.  Is this a conspiracy?  Where are all those women getting their perfect...

Matkailua Kaakkois-Aasiassa -

In Battambang I rented a motorbike and left to explore the countryside. It wasn't far away and I really enjoyed talking to people there. Well, talking may not be the exact truth because not many people there spoke any English. It was more smiling and bodylanguage. I met few nice people near the river about 15 km from Battambang. The other was a student and could speak some English. He told me that his mother gives him money ($300) every year to go to the school. That's very rare and he is...

Rinnakkaistodellisuus -

Tämäkin vuosi on kohta nähty. Motivaatio-ongelman, lievän masennuksen ja kiireenkin johdosta olen pysytellyt pois bloggausrintamalta. Jäänyt on kommentoimatta niinkin merkittävä tapahtuma kuin Juicen kuolema. Kyseinen tapahtuma pisti ihmisen hiljaisemmaksi. Mies kun ehti kirjoittaa siinä määrin tähän elämään vaikuttanutta tavaraa, että arvostukseni häntä kohtaan oli ja on kovin suuri. Lisäksi on pakko arvostaa ihmistä, joka elää kuten itse haluaa. Muitten narinoista...

Feel Valencia -

Last Thursday my dutch friend Titus called me and asked me to join him and Stephane to the mountains. I had been waiting for this kind of chance to get out there to the nature, and also climb outdoors for the first time. Straight after my audio synthesis exam on Friday I packed my stuff and got to Titus' place. About nine o'clock in the night we were in Stephane's Peugeot 307 and on our way to Benidorm and Sierra Bernia. When I left in a hurry I didn't know exactly how much hiking we were about...

Päivänpolttavia vitutuksenaiheita -

Nyt on mahtavuutta!! Keikkaa pukkaa joka tuutista. On Bon Joviaalia, on Juice Leskistä, Tauskia, festareita sun muita tapahtumia melkein viikottain, jollei jopa päivittäin! Yksi asia tässä rokin ja tangon täyttämässä kesässä on noussut uutiskynnykseni ylitse, silmäkuopasta ponnistaen! Keikkojen lipunmyynti! Kyllähän mä osaan vittu arvostaa että joku keikka maksaa jonkun pennin verran, kunhan on halvempi kuin lätkän MM liput. Ei siinä mitään. Kyllä mä voin maksaa yli...

Jääkarhunen -

Substantiivi: moka (puhekieltä) kaduttava teko Painava viikko takana. Otsikko kuvaa monella tavalla toimintaani tällä viikolla. Kaikki alkoi pienestä asiasta. Tekstiviestistä. Poistin erään viestin, jonka lähetin eräälle uudelle naispuoliselle tuttavalle. Voisi sanoa häntä, erilaiseksi ystäväksi.Hän on jo hetken halunnut minun lähtevät hänen kanssaan ostoksille ja drinkille. Viestin sisällössä suostuin lähtemään oikeastaan vasten tahtoani. Mielessäni raksutti rakkaan...

Elämän tarkoitus -

Tässä hieman listaan niitä minulle kaikkein rakkaimpia levyjäni. Olen näistä enemmän kuin ylpeä. 1. Mikko Alatalo - Maalaispoika oon (1974) CD 2. Juice & Mikko - Juice ja Mikko (1975) CD 3. Välikausitakki - Välikausitakki (1978) CD 4. Mikko Alatalo - Onnenpoika (1979) LP 5. Mikko Alatalo - Parhaat (1979) LP 6. Mikko Alatalo - Elävänä Pispalassa (ja vähän muuallakin) (1980) LP, kasetti 7. Mikko Alatalo - Iso joki tulvii - lauluja siirtomaasuomesta 2 (1981) LP 8. Mikko Alatalo ...

Feel that beat -

100 Biz Markie: Just A Friend 99 Lil Jon & The East Side Boyz ft/ Ying Yang Twins: Get Low 98 Warren G ft. Nate Dogg: Regulate 97 Eve: Who's that Girl 96 DJ Jazzy Jeff and the Fresh Prince: Parents Just Don't Understand 95 L'Trimm: Cars With The Boom 94 Master P ft. Sikk, Fiend, Mia-x and Mystical: Make 'Em Say Ugh 93 N.E.R.D. ft. Lee Harvey and Vida: Lapdance 92 Yo-Yo: Can't Play with my Yo-Yo 91 Chamillionaire ft. Krayzie Bone: Ridin' 90 Pete Rock & CL Smooth: They Reminisce Over You...

Kuunteleeko kansa oikein? -

Yhteen lasketut pisteet tähän mennessä arvostelluista kappaleista. Päivitämme listaa aina uusien biisien jälkeen. Juice Leskinen: Musta aurinko nousee 15 Nightwish: Everdream 14 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lintu 14 Dave Lindholm: Pieni ja hento ote 13½ Kotiteollisuus: Routa ei lopu 13½ Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Surupuku 13½ YUP: Rakkaus on pesti hulluuteen 13½ CMX: Minun sydämeni on särkynyt 13 Kauko Röyhkä: Paha maa 13 Peer Günt: I don't wanna be a rock'n...

Laura's Dream Villa -

13.12-14.12 A tiny washtub, a Christmas tree and a magazine. 15.12-16.12 Different kinds of flowers, watering can, and extremly soft sheets. 17.12-18.12 A covered tray with pies, a pot with a lid, and some more magazines. 19.12-20.12 A sugar pot, a juice bottle and a tray 21.12-22.12 More beautiful bottles, a kettle with some carrots in there and another sugar pot.

Miikkan Blogi -

Täällä taas! Viikko (ja etenkin viikonloppu) meni niin, että suhahti. Sain kuitenkin sunnuntaina rakennettua sen pöydän, joka on ollut suunnitteilla nyt kuukauden päivät. Ostin tarvikkeet viikolla ja loppulaskuksi tuli pyöreät sata euroa :O Ei se halvemmaksi tullut mutta ompahan itse tehty, suomalaisesta puusta ja juuri sellainen kuin haluan. Ja viime viikon torstaina se sitten tapahtui! Mun kamera saapui. Paketti tuli kotiovelle asti ja voi että. Siinä meni loppuilta manuaalia...




Sinkkumiehen käsityöblogi -

Runoilija ja kansantaiteilija Juice Leskinen on kuollut. Rauha hänen sielilleen. Jos levy-yhtiöihin on uskomista niin mitä todennäköisemmin jouluksi on tulossa vielä Juicelta yksi kokoelmalevy parhaista renkutuksista ja ehkä myös uusi levy eli tämä kaikki mieheltä joka on kuollut.

Medianomi -

Sain männä viikolla sähköpostiini kiertokirjeen, jossa pyydettin allekirjoittamaan vetoomus. Vetoomus koski soittolistojen lakkauttamista radiokanavilla. Vetoomuksen oli laatinut muusikko ja lauluntekijä Jouko Mäki-Lohiluoma , itselleni ennestään tuntematon tapaus. Vetoomus ja addressi löytyy miehen nettisivuilta http://www.maki- lohiluoma .fi . " Ilman Reino Helismaata, Veikko Lavia, Juha Vainiota , tai Juice Leskistä emme olisi niitä ihmisiä, joita nyt olemme.", toteaa Jouko...

Roadside Burger Blog -

There's several Juicy Burger locations around the California. What a name for burger joint! I've had my eyes on this joint for a while and I finally had a chance to give it a try. Despite all of the fat-content fears that have made 'organic' and 'low fat' the buzzwords of the last decade, people still love juicy burgers and this name is just spot on. The chain was founded by Bejan Rahmani in early 90's in San Jose. Since then he has sold all the location to different people and every single one...

VPS -

1. Samuli Edelman - Mun sydämellä on kypärä kaunis, tunnelmallinen kappale, josta voi tulla mieleen hyviä muistoja. jos päiväni ei ole vielä pilalla, niin tämän kappaleen jälkeen on. 2. Tom Jones - Sex bomb mikä charmi! niin itsevarma, niin seksikäs... yöks... tämä kappale ei naurata minua yhtään 3. Mikko Alatalo - koko tuotanto protestilaulaja, älykäs, huumorintajuinen, Juice Leskisen kaveri. kuka nyt tätä miestä voisi vihata? minä! 4. Da Buzz ja vastaavat - koko...

Oppitori -

Mä lähden maalle Jos vain lupaat kyydin kaupunkiin Vajan pellon pientareelle Haukkohakkuun uumeniin Mä lähden maalle Savusauna hyvää tehdä vois Mä lähden maalle jos vain pääsen yöksi pois Mikko: Kuinka naisen kanssa aitassa Vois pistää hulinaks Juice: Viimeinenkin vapaa nainen Sieltä lähti ysikaks Mikko: Niin ihana on maalla Juhannus ja joulukin Juice: Kauppa vietiin, posti vietiin Kohta viedään koulukin Mikko: Älykeskuksia ministerit Maalle ehdottaa Juice: Joka kylässä se...

ChiliParkin Taimitarha -

Rumba mansikka Saavutettuaan tietyn maalin tahtoi sankari hengähtää Riittää meininki karnevaalin, seuraa oikeeta elämää Karnevaali on juhlaa silkkaa siitä mittarin täyteen saan Särkee niskaa ja särkee nilkkaa, pää on tyhjyyttä tulvillaan Jämsän Essolla naftaa tankkiin, naamaan karjalanpiirakkaa Karnevaaleille leipää hankkiin, leipää niin sekä juotavaa Juopot juopoille paiskoo salsaa, juopot juopoilta rahaa saa Keikan jälkeen on aina kalsaa, keikan jälkeen on kuollut maa...

Musta tuntuu ja syksyn lehdet -

Suomen pitäisi olla syrjäisen sijaintinsa, välillä ankarien luonnonolosuhteidensa ja pitkän, pimeän ja kylmän talvensa vuoksi eskapistien Eldorado, todellisuuspakoisuuden toimiessa ainoana ulospääsynä pakkasenpureman korven syleilystä. Sitä se tietyssä mielessä onkin, mutta väestön pakokeinot ovat varsin rajalliset. Harvassa ovat ne valtiot, joissa ihmiset rakastavat niin paljon humalaa, ovat niin paljon humalassa, kuolevat humalan vuoksi ja humalassa kuin Suomessa. Huolimatta...

Precious Illusion -

I had a GREAT trip food wise. Pretty much EVERYTHING I ate was yummy! I had some food in my lunchbox and I most of the food as soon as I got to the ship. Btw, here’s my new lunchbox from Laptop Lunches . I ordered mine from Amazon. So far, I’m really liking it. Avocado burger without cheese, coleslaw and mayo. It’s also missing tomatoes and pickles, because I don’t like those. My wife doesn’t like avocado so I got hers! Nom! Wednesday I had some porridge and grapes for breakfast and...

Pauliina - tuo ihana rantatyttö -

Tylsää meemiä taas. Ja vielä shuffle-kappalehaulla iTunesista. Voisi ehkä lukea ylihuomiseen tenttiinkin. Sivuja on yli 200, luettuja n. 25. No, tehdään nyt tämä ensin pois tieltä. Hupailua saan ainakin siitä, että soittolistoiltani löytyy biisejä paitsi pop-rock-sekvenssiltä, myös ristiretkiviisuja ja nykymusiikkia. 1. Put your iTunes/Napster/Zune Player/WinAmp/etc on shuffle. 2. For each question, press the next button to get your answer. 3. YOU MUST WRITE THAT SONG NAME DOWN...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 Seuraava »