Tänään on 21.11.2017 17:45 ja nimipäiväänsä viettää: Hilma. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle henki


Bella-blogit -

Olipa vauhdikas viikko ja sen myötä kyllä iski väsymyskin. Tiedättekö, olin eilen lopulta niin uuvahtanut, että osa juoksulenkistä piti ensimmäistä kertaa ikinä

Keyword: Love -

Olimme viime viikonloppuna viiden hengen porukalla juhlistamassa mieheni syntymäpäivää hieman jälkikäteen ravintola Brondassa . En ollut käynyt syömässä ravintolassa aikaisemmin ja ajattelin, että voisin jakaa teidän kanssa hieman kokemuksia paikasta.  Tasting Menut ovat mielestäni kivoja, koska niissä pääsee usein kokemaan erilaisia makuelämyksiä ja jos annokset ovat vain tarpeeksi isot, ei nälkäisenä tarvitse kotiin lähteä. Seurueemme otti hieman erilaisia menuita...

Kemppinen -

John Simon postitti kirjoittamansa kirjan ”Mahdoton sota”, joka on romaaniksi rakennettu kertomus juutalaissuvun vaiheista Suomessa. Kirja ei ole ainoastaan hyvä. Se tuntuu olevan suurenmoinen. Kiestingin motti vainoaa minua. Tiesin Simonin puheista, että uuden kirjan aihe oli maailmanhistoriallinen ihme, Suomen armeijan juutalaisia rintamamiehiä Saksan (Wehrmacht ja SS) rinnalla sodassa. Telttasynagoga etulinjassa. Ja kirja alkaa lääkäri Skurnikilla, jolle saksalaiset olisivat...

Ekofokus -

YK:n ilmastokokous päättyi lauantaina aamuyöllä Saksan Bonnissa. Kokouksessa neuvoteltiin Pariisin sopimuksen toimeenpanon yksityiskohdista. Eteneminen neuvottelukysymyksissä oli epätasaista: Pariisin sopimuksen viisivuotisarviointien alustavista elementeistä saatiin sopu, mutta hankaliksi kysymyksiksi osoittautuivat päästöjen ja niiden vähentämisen raportointi ja seuranta. COP23 Bonn. Kuva: Wikimedia Commons ( CC BY-SA 4.0 ) "Ilmastotieteen tuoreiden raporttien valossa tarvitsemme...

Tälle rannalle -

 Samuli Paulaharju keräsi Hailuodossa tarinoita ja uskomuksia 1910-luvulla. Hänelle kerrottiin monistakin tietäjistä, noidista ja haltijoista, kaikenlaisista henkimaailman ilmiöistä. Kertomus Faarastiinasta alkaa saksalaisesta kauppalaivasta, joka haaksirikkoutui Santosen edustalle. Taisi olla niin vanhaa aikaa, että Santonen oli vielä erillisenä saarena Luodon kupeessa. Laivoilla voitiin purjehtia välistä. Myrsky-yön tuhoamassa laivassa oli myös kapteenin rouva, Fru Faarastiina...

Neulova Narttu -

Kun Taito-lehdestä kysyivät, että suunnittelisinko heille brioche-lapaset, olin heti mukana. Pää höyryten piirtelin erinäisiä kuvioita kunnes se sitten kirkastui: lehti, nuppeja ja iso kukka. Orgaaniset kuviot vaan sopivat niin hyvin briocheen. Ensin tein kämmenselästä mallitilkun. Nyt monet minut tuntevat vetävät kauhusta henkeä: se teki mallitilkun! No, oli pakko, että tiesi missä kohtaa olisi syytä tehdä mitäkin. Sitten neulomaan.  Minulla on briochen kanssa se paha...

Ekofokus -

Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) ja Energy Watch Groupin (EWG) tutkimuksen mukaan siirtyminen täysin uusiutuvaan sähköön maailmanlaajuisesti ei ole pitkän tähtäimen haave vaan on konkreettinen mahdollisuus jo nyt. Tutkimuksen tulokset esiteltiin 8.11.2017 Saksan Bonnissa YK:n ilmastokokouksen yhteydessä järjestetyssä Global Renewable Energy Solutions Showcase (GRESS) -tapahtumassa. Tutkimus osoitti, että täysin uusiutuvaan energiaan...

Löytöretkellä kauneuteen -

  1. Valitse jokin kansainvälinen uutinen tai ilmiö. Etsi siitä tietoa mahdollisimman monipuolisesti. Esim. sotatilanteesta etsi tietoa molempien osapuolten sekä riippumattoman lähteen näkökulmasta. https://www.theguardian.com/us-news/2017/nov/14/northern-california-shooting-deaths-school Uutinen Kaliforniassa tapahtuneesta ammuskelusta, ampuja oli ampunut ihmisiä useammassa paikassa. Ampujaa ei ole nimetty mutta hän onnistui viemään hengen yhteensä neljältä ihmiseltä...

Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Docendo (2017) — muistelmat, yhteiskuntakuvaus, kehitysyhteistyö. Salakahvilla Pohjois-Koreassa on varsinaista seikkailukirjagenreä. Kehitysaputyöntekijä Markku Toimela matkaa Pohjois-Koreaan kaikista köyhimpien joukkoon apua antamaan. Siellä jaetaan ruokaa ja rakennetaan, viljellään perunaa ja ollaan ihmisiksi. Kaj Aalto on kirjannut Markun tarinat ylös suorastaan henkeä salpaavasti. Uskomattomia tapahtumia, kommelluksia, haavereita ja kohtaamisia on koko kirja täynnä. Markun...

Kulinaarimuruja -

Kun kuulin keväällä Chef & Sommelierin lopettamisesta, minulle tuli vähän haikea olo, koska koko reilun kuusivuotisen olemassaolonsa ajan tuo pikkuruinen ravintola oli paikka, jonne oli ilo palata kerta toisensa jälkeen tietäen, että siellä ei takuulla tulisi pettymään. Aika pian haikeus kuitenkin kääntyi kutkuttavaksi odottelun tunteeksi, kun Sasu Laukkonen ilmoitti jatkavansa ravintolahommia vanhassa tutussa osoitteessa uudistetulla konseptilla ja porukalla elokuussa.  Menu ja...

Kemppinen -

Gustav Sundbärg oli Ruotsin tilastollisen päätoimistonjohtaja ja julkaisi kuvassa esitetyn, alkujaa maailmannäyttelyyn 1900 ranskaksi julkaistun mietelmäkirjan ruotsalaisesta kansanluonteesta. Taustalla oli erittäin laaja tutkimus siirtolaisuuden vitsauksesta. Miksi niin suuri osa ruotsalaisista ei kestänyt kotosalla, vaan muutti maasta, etenkin Yhdysvaltoihin? Keskeinen vastaus on, että ruotsalaiset ovat aivan tavattoman arjalaisia ja lisäksi pitkäkasvuisempia kuin kukaan muu...

Sutkautuksia -

Uusi tunnetila on ollut viime aikoina VÄSYMYS! Työpäivän, kaupassa tehtyjen ostosten jälkeen ja lämmitettyäni pojille Saarioisten äitien tekemää mättöä, olen aivan totaalisen naatti ja kuitti. Tuntuu kuin pallosalama olisi iskenyt ja vienyt tajun. Sohvalla makailen silmät sirrillään, turvonneena, väsyneenä, uupuneena kuin hornan henki, enkä ole ollenkaan juttutuulella. Sosiaalisuus tuntuu melkein vastenmieliseltä, miltei yhtä epämiellyttävältä kuin Ikeaan ostoksille...

Rita -

Teos: Jouluvintiö ( Kuuluu sarjaan Heinähattu ja Vilttitossu) Tekijät: Sinikka Nopola, Tiina Nopola Kuvittaja: Salla Savolainen Kustantaja: Tammi (2017) Laji: Humoristinen lastenromaani Sivuja: 77 Yleisvaikutelma: Aitoa Nopolaa Taattua laatua Nopola-huumorin ystäville, Salla Savolaisen  kaakkuvan keikkuvan kenoperspektiivisen kuvituksen kera. Siskokset Heinähattu ja Vilttitossu kansikuvassa, toinen rauhallisen kiltti, toinen aikamoinen vintiö. Olen aikaisemmin esitellyt heitä ainakin...

Urantia-kirjan opetuksia - omin sanoin kertoen ja soveltaen -

Kuva fossiilista, jonka löysin Saarenmaalta keväällä 2017, kooltaan noin 25 cm (ja jonka ohjeiden mukaan jätin rannalle). Siinä kiteytyy "pieni ikuisuus" menneisyyttä. Etsiskelin netistä hakujen avulla isovanhemman rukousta, mutta syystä tai toisesta sain kovin vähän "mallirukouksia", joista yksi esimerkki on seuraava: "Kiitän sinua tästä lapsenlapsesta. Kiitos, että saamme nähdä hänessä luomistekosi ihmeitä. varjele häntä kaikkina päivinä. Anna meidän kokea yhdessä...

Kilpailumaailma -

Messukeskus. #matkalove-kilpailu. Kilpailun pääpalkintona kahden hengen matka Balille, arvo n. 4000 euroa. Kilpailu päättyy 20.11.2017.

PUNAINEN TURKU -

Tällä päivämäärällä 12-11 1641 de la Motte -sotilassukuun syntyi Sääksmäellä jälkeläinen: Carl de la Motte. (nuorempi) Syntynyt 12.11. 1641 Sääksmäellä. Kuollut 4.12.1676 Turussa. (Toisten tietojen mukaan kaatunut Lundin taistelussa 1676). Omisti Sääksmäen Lahisten kartanon ja lisäksi mm Saarijärven Vahangan kylän talot. Karl de la Motte s.12.11.1641 vihitty : 30.10.1666 Turku   Katarina Munck af Fulkila s. 18.3.1644 k. 30.10.1694. Carl de la Motte  Turun linnan ja...

Kemppinen -

Haahtela ynnä muut julkaisi Duodecim-lehdessä artikkelin http://www.duodecimlehti.fi/duo13480 Syömisestä ja juomisesta, ympäristöstä ja elämäntavoista on jatkuvasti puhe. Kuuluukin olla. Valitettavasti kirjoitukset ja ohjelmat pysyvät joskus koossa pelkällä pintajännityksellä, kun asiaa ei oikein ole. Siksi kehotan erittäin vakavasti ottamaan Luontoaskel-artikkelin esiin linkin takaa ja keskittymään 10 minuutiksi. Koska asiat liittyvät lääketieteen moniin alueisiin ja...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 11-11 vuonna 1619 kuningas Kustaa II Aadolf kehottaa kirjeessään Turun linnan käskynhaltija Carl Oxenstiernaa noudattamaan tarkasti annettuja spitaalisia koskevia määräyksiä ja aloittamaan mahdollisimman nopeasti uuden Seilin hospitaalin rakennustyöt.    "Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin tiedon mukaan spitaalitauti leviää voimakkaasti Suomessa synnin rangaistuksena."   »Niiden, joita epäillään jostain vaarallisesta taudista, ei voi sallia oleskella muiden kanssa...

Suomi-koulu Paris -

Edellisellä koulukerralla Ilvekset saivat vieraikseen muut Arbalèten koulun oppilaat eli Koppelot A ja B sekä Norpat. Tutustuimme yhdessä itsenäisen Suomen satavuotisen historian merkkivuosien tapahtumiin ja oppilaat tekivät niistä 2-3 hengen ryhmissä sarjakuvia jotka ovat esillä Suomi-koulun itsenäisyysjuhlassa 13.12. Suomen suurlähetystössä. Teemakerran pohjana käytimme historioitsija Janne Haikarin kirjoittamaa ja Carlos da Cruzin kuvittamaa Kuninkaantie Matka historiasta […]




Liemessä - helppoja ja kevyitä ruokaohjeita -

Juustotarjotin illanistujaisiin - 3 X simppeli makupari juustoille!

Kilpailumaailma -

Ravintola Backas. Facebook-arvonta. Arvotaan 4 hengen jouluillallinen 20.12. (Vantaa). Arvonta suoritetaan huomenna 10.11.2017.

...noir -

Superagenttiduo McCall (Matthew Modine) ja Clemens (simpanssi) vetävät parhaimmat Ethan Hunt/Mission Impossible-vaijeriroikkumisimitaationsa kun jälkimmäisen banaaninhimo johtaa ongelmiin, mutta onneksi kyse on vain harjoituksesta koska hehän ovat kuitenkin superagentteja jotka selviytyvät ongelmasta kuin ongelmasta. Siltikään McCallia ei enää kutsuta kun kiero agenttipomo Flick (Taylor Negron) antaa hänelle kenkää ja päättää lähettää Clemensin koe-eläimeksi tehdäkseen...

Nurinanurkka -

  Amerikkalainen turisti/kirjailija Sam Dalmas todistaa naisen murhan yritystä mutta jokin tilanteessa jää vaivaamaan miehen mieltä. Myös murhaaja on varma siitä että Sam voi todistaa jotain joten samalla kuin murhaaja harventaa Italian naisten määrää niin myös Samin henki on vaarassa. Mielipuoli on pysäytettävä.  Dario Argenton ura alkoi hyvin sillä tämä, hänen esikoisensa, oli menestys. Miehestä tuli kuuluisa sekä arvostettu kriitikoidenkin keskuudessa ja yhtä...

Bella-blogit -

..saanut kuulla, että Saksasta saa Milka-vanukkaita, kuulostaa aivan liian taivaalliselta ollakseen totta ..kokeillut ensimmäistä kertaa korealaista

Martina Aitolehti -

Eilen saavuttiin aikasin aamulla Espanjaan ja täytyy kyllä sanoa, että  auringolla on uskomaton vaikutus.  Silmät aukeaa, aistit herää henkiin ja jopa tuntuu että ajatus kulkee paremmin. Eilinen meni ihan rauhassa […]

Eurooppaoikeus -

Euroopan komission 1. maaliskuuta 2017 julkaisema Valkoinen kirja Euroopan tulevaisuudesta: pohdintaa ja skenaarioita: EU-27 vuoteen 2025 mennessä kutsui unionin kansalaiset keskustelemaan yhteisestä tulevaisuudestamme. Kesäkuun 2019 Euroopan parlamentin vaaleihin jatkuvaa keskustelua alustamaan komissio lupasi lähikuukausiksi viisi keskusteluasiakirja seuraavista aiheista (s. 26): • EU:n sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen; • talous- ja rahaliiton syventäminen kesäkuussa 2015...

Ekofokus -

Bonnissa keskustellaan tulevina viikkoina ilmastonmuutoksen rajoittamisesta ja Pariisin ilmastosopimuksen toteuttamisesta. Suomen ympäristökeskus on tuottanut ilmastonmuutoksen hillinnän tueksi tietopaketin siitä, miten nokipöly eli musta hiili lämmittää erityisesti arktista aluetta ja miten näitä päästöjä voidaan hillitä. Arktisen neuvoston jäsenmaiden mustan hiilen päästöt vuonna 2015 (milj. kg)  Vaikka Arktisen neuvoston jäsenmaiden oma osuus globaaleista mustan hiilen...

Sedis Blog -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Ilmari Unhon ohjaama Kirkastettu sydän (1943) on korostetusti sodan ajan elokuva. Se on omistettu "suomalaiselle äidille", tarkemmin "kaikille niille urheille naisille joiden isät, pojat, veljet ja puolisot taistelevat valoisampaa tulevaisuutta”. Elokuvan pohjana on Martta Haatasen neljään painokseen yltänyt romaani Kirkastettu sydän – romaani Suomen äideille . Päähenkilö on ainoa jatkosodassa kaatunut kansanedustaja, Kivijärven...

Sutkautuksia -

Ensimmäisen työviikon fiiliksiä, ajatuksia ja hyviä puolia - ihanat uudet ihmiset - valmis toisten ihmisten valmistama lounas - taivaallista!! - kurniva vatsa, työttömänä sitä on syönyt silloin kun on nälkä, nyt joutuu hiukan odottamaan, uusi (jopa kiva) tunne  :) - se väsymys, jonka kokee tullessaan kotiin. Sellainen kaikkensa antanut olo, kun on vastaanottanut ämpäreittäin uutta tietoa ja tehnyt TÖITÄ josta saa palkaa - palkkapäivästä haaveilu - työvaatteiden pukeminen...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 73 74 Seuraava »