Tänään on 23.06.2017 15:08 ja nimipäiviään viettävät: Aatu, Aatto, Aadolf ja Adolf. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle hotelli järvisydän


Shanghai päiväkirja -

Nyt poukkoillaan kunnolla aiheesta toiseen. Eli täytyy saattaa loppuun sen minkä on aloittanut! Kiinasta aloittamaani listaa on nyt hyvä jatkaa muualle Aasiaan. Maat aikajärjestyksessä ensi visiitin mukaan. Thaimaa - Bangkok (käyty 5 kertaa): Usein on käynyt alta viikon lomien kanssa niin että ollaan suunniteltu menevämme johonkin Kiinan kohteista, mutta talvella on liian kylmä vuorilla, autiomaassa ja pohjoisessa, ja kesällä taas helteessa ei jaksa kiipeillä. Muutaman kerran asian...

Ride love laugh -

Oliko se unta? Siltä musta tuntuu aina palattuani kotiin lomalta. Satoja muistoja rikkaampana ja auringosta tankatun energian ansiosta jaksaa pitkään, mutta ihan oikeasti - nyt kolme viikkoa myöhemmin tuntuu kuin ei olisi missään ollutkaan. :D Rusketuksestakin voi enää haaveilla. ;) Tämä loma oli kyllä ihan mieletön. En tiedä miksi, mutta mulla ei ollut ihan hirveän suuria odotuksia Floridaa kohtaan. Ehkä sen takia loma tuntui erityisen onnistuneelta? En ollut asettanut mitään...

Oh the gloomy syndays! and the reminder -

Kesäkuun alussa kävimme häämatkalla Barcelonassa. Melkein vuosi meni ennen kuin lähdimme matkalle häiden jälkeen, mutta halusimme lähteä lämpimään kohtuuhinnoin, joten reissu siirtyi tämän vuoden alkukesään. Valitsimme Barcelonan siksi, että olimme kuulleet kaupungista paljon hyvää ja odotimme maukasta ja edullista ruokaa, kulttuurinähtävyyksiä ja rantaelämää. Barcelona onkin kaupunki, jossa on vähän kaikkea.  Hotelliksi metsästimme SM Sant Antoni hotellin...

The Curious Case of Bera -

Vielä elokuussa olin auringon hellittävänä ympäri Eurooppaa. Pääsin nauttimaan, kun paikalliset saivat kylään kauan odottamansa kesän. Täällä Suomessa varsinainen kesä on ollut ohi jo pidempään, joten oli mukava päästä hetkeksi valonsäteiden syleilyyn. Aurinko osaa olla välillä myös julma. Elättelin hetkellisesti toiveita rusketuksesta, mutta sainkin vain keitettyä rapua muistuvan ulkonäön, jonka kruunasi ylävartalosta irronnut nahkakerros, josta sitten olikin...

Oh the gloomy syndays! and the reminder -

Kesäkuun alussa kävimme häämatkalla Barcelonassa. Melkein vuosi meni ennen kuin lähdimme matkalle häiden jälkeen, mutta halusimme lähteä lämpimään kohtuuhinnoin, joten reissu siirtyi tämän vuoden alkukesään. Valitsimme Barcelonan siksi, että olimme kuulleet kaupungista paljon hyvää ja odotimme maukasta ja edullista ruokaa, kulttuurinähtävyyksiä ja rantaelämää. Barcelona onkin kaupunki, jossa on vähän kaikkea.  Hotelliksi metsästimme SM Sant Antoni hotellin...

Eliza does Oz -

New York on tunnetusti kallis kohde, ja se näkyy erityisesti hotellien hinnoissa. Hyvän hinta-laatusuhteen löytäminen on haastavaa; tarjonta on valtava ja tasoltaan vaihteleva. Hinta ei välttämättä edes takaa laatua, sillä kalliimmassakin hotellissa voi olla kehnot puitteet tai pahimmassa tapauksessa luteita.  Horror-hotellitarinat mielessämme käytimme aikaa hotelliemme valintaan. Majoituimme New Yorkissa sekä lomamme alussa joulun alla viisi yötä että lomamme lopussa uuden...

Sydämessä kasvanut -

Laitoin eilen illalla herätyskellon soittamaan aamuksi, sillä olimme tilanneet kyydin puoli kymmeneksi Ban Phehen. Olemme käyneet Koh Sametilla aiemmin kaksi kertaa päiväreissulla ja nyt ajattelimme lähteä saarelle yhdeksi yöksi. Hyvän hinta-laatusuhteen omaavan hotellin löytäminen Koh Sametilla on ongelmallista, sillä hotellit ovat mielestäni aivan ylihinnoiteltuja tällä saarella. Toisaalta hotelleilla on enemmän kuluja saarilla, joten se on otettava huomioon hinnassa. Olimme...

Suvi goes Nipponia! -

Pitkästä aikaa Japanissa..! Siitä on nyt vähän yli vuosi kun palasin Suomeen ja nyt sitä sitten ollaan täällä taas. :D Valmistuin tänä keväänä ja äitini sitten sen kunniaksi osti mulle lennot tänne. Äiti on itseasiassa täällä mun seurana vielä tiistaiaamuun asti. Tultiin tänne viime tiistaina eikä tunnu yhtään tavaliselta lomamatkalta kaikesta turisteilusta huolimatta. Ihan ku kotona ois. ^^ Ollaan oltu toi ahkeria ja käyty hirveesti kaikissa kuuluisissa paikoissa...

Cava 2.0 -

Nyt olisi viimeisen reissupostauksen aika tälle erää. Hotellimme Fairmont Ajman sijaitsee Ajmanin emiraatissa, Dubain ja Sharjahin pohjoispuolella. Ajoaika Dubain lentokentältä Ajmaniin ruuhka-ajan ulkopuolella on noin 30 minuuttia. Ruuhkassa matka-aika venyy 1,5 tuntiin. Hotelli on aivan rannalla, muutaman muun luksushotellin rinnalla. Hotellilla on oma, yksityinen ranta-alue ja hotellin vieraille maksuttomat aurinkotuolit, -varjot ja rantapyyhkeet. Selailimme eri vaihtoehtoja ja tämän...

Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...

Matka Etelä-Amerikan ympäri -

JAPANI Etelä-Amerikan reissustani tuntui olevan jo tovi, ehkä kaksikin, ja vereni veteli - jonnekin. Niinpä otin karttapallon käsiini, klassinen silmät-kiinni-pallonpyöräytys-sormipysäytys-ja-sokki/sokko-valinta. Tein tämän niin montaa kertaa että se varmasti osui Japanin kohdalle. Sitten vain varasin lennot Helsinki -Tokio ja paluu Osaka - Helsinki. Pakkasin pikku rinkkani pikku pakkasessa ja lähdin. Ei se sen kummempaa ole, ja jotkut sanovat lähdön olevan niin vaikeaa... TOKIO...

Palominon päiviä -

Syyslomalla olimme ensimmäisen kerran ihan kunnolla ulkomailla lasten kanssa. Lapsemme olivat loman aikana 4- ja 6-vuotiaat. Lomakohde valittiin erityisesti lapsia ajatellen. He olivat nähneet televisiosta Bamse-nallen ja kuulleet Bamse-klubista, joten matkatoimistoksi valikoitui Finnmatkat. Varasimme lokakuun lomamme heinäkuun alkupuolella ja silloin valinnan varaa kohteissa ja hotelleissa oli vielä hyvin jäljellä. Päädyimme Bahia Feliziin ja siellä hotelli Orquideaan . Lähdimme...

Sydämessä kasvanut -

Huoneemme hotellissa Holiday Inn Orchard City Centre, voin suositella hotellia. Tänään meillä oli aamulla aikainen herätys Singaporessa, sillä olimme sopineet että taksi tulee hakemaan meitä hotellilta kello 10.00 ja halusimme syödä aamiaisen rauhassa. Aamiaisella oli kiva systeemi munakkaiden kanssa, sillä pöydässä oli kortteja jonka toisella puolella oli pöydän numero ja toisella puolella eri vaihtoehtoja aamiaismunille/munakkaille. Minä rastittelin munakkaan tomaatilla...

Matka kolmanteen sukupuoleen -

Sarjah, Arabiemiirikunnat Minut on ryöstetty, naurahdan taksikuskille tyhjää vyölaukkua roikottaen. Pojalla oli koko päivä aikaa penkoa huonettani, tajuan. Aamulla olin kysynyt, mistä bussit Bhaktapuriin lähtevät. Koko päivä aikaa varastaa, putsata tyhjäksi. Kosto se oli. Paria päivää aiemmin olin raivonnut pojalle, tyhjästäkö maksaa pitäisi ja kantanut toimimattoman television vastaanottoon. Poika oli luimistellut kulmien alta eikä antanut periksi. En saanut uutta...

Hallatar -

22.4.2017: Madridista matkustimme luotijunalla miljoonien oliivi- ja sitruspuiden ohi kohti Sevillaa ,  josta vuokrasimme auton ja viilletimme kohti Osunaa. Sevillan kaikki hotellihuoneet  olivat varattuja. Kuva on Madridin rautatieasemalta. Ylimmän kuvan vanhat oliivipuut on kuvattu Osunassa. Emme tienneet Sevillassatähän aikaan juhlittavan Expo-92 :n 25 v juhlaa. Siksi sattumalta majapaikaksi valikoitui Sevillan Osuna.  Aiomme kuitenkin ajella takaisin Sevillaa katsomaan hetimiten, ...

Shanghai päiväkirja -

Noin tuli matkat purettua. Shanghaissa keli on pysynyt lämpimänä, mutta muuttunut varsin sateiseksi. Pahus. Onneksi kuitenkin harvoin sataa useampaa päivää putkeen, ja kelit ovat varsin mielyttäviä melkeinpä ympäri vuoden. Ja se kaiken muun ohella tekee Shanghaista varsin mukavan paikan vierailla. Ja vieraita onkin näiden vuosien aikana ollut jonkin verran käymässä. Yleensä kiinnostuksen kohteet ovat enmmän tai vähemmän samoja, ja vieraiden kysymykset toistavat itseään...

Shanghai päiväkirja -

Aaamu paljasti uljaan merimaiseman. Mutta kauaa ei sitä ollut aikaa ihailla kun piti jo tsekata itsemme ulos ja alkaa metsästyskierros uudelleen. Käväisi jo mielessä että millainenkohan hotellitilanne Itä-Timorilla tai muualla saarella olisi. Urheasti kuitenkin jatkoimme listan läpikäymistä. Kaunis aamu kääntyi sateeksi kun kävimme ensimmäisessä hotellissa, joka osoittautui olevan täynnä. Listan toista kohdetta ei enää ollut ja kuski vei meidät ihmettelemään suljettuja...

Sydämessä kasvanut -

Kello on jo paljon ja pitäisi olla nukkumassa tämän pitkän matkustuspäivän jälkeen, mutta tässä vielä eilisen illan ja tämän päivän puuhat pikaisesti. Kävimme siis eilen Koh Rokilla snorklaamassa. Reissu oli tosi kiva ja olin tyytyväinen, että lähdimme sinne emmekä vaan lojuneet hotellin altailla. Rokin reissun jälkeen menimme eilen syömään omalle rannalle. Matkalla rannalle otin vähän valokuvia hotellialueesta. Hotelli vastasi etukäteisodotuksia ja oli siisti ja...

Unot maalla ja maailmalla -

 kuten mitä ilmeisemmin suvulle ja ystäville on valjennut pitää meidän perhe matkailusta. Olemme viime vuosina tykästyneet ns. omatoimimatkailuun, mutta tuossa ennen joulua päätimme testata vaihteeksi valmismatka tarjontaa ja yllätyimme… Ostimme matkan Tjäreborgilta . Päädyimme ajansäästön vuoksi lentämään tällä kertaa suoraan kotikaupungistamme Turusta ja kohteeksi valitsimme Teneriffan pohjoispuolella sijaitsevan Puerto de la cruzin ja sieltä valikoitui tiukkojen...

Me, myself and China -

Gubeishui, Gubei water town, Beijing Wtown, 古北水... Tältä kylältä kyllä löytyy nimiä vaikka muille jakaa, mutta itse päätän kunnioittaa kiinalaista nimeä ja siksi puhun Gubeishuista. Aiheesta enemmän kiinnostuneiden kannattaa varmaan googlata Gubei water town -nimellä, sillä Gubeishui tuottaa vielä vähemmän tuloksia kuin englannos. Joululomalla Pekingin kaaoksesta teki mieli lähteä tuulettumaan (kirjaimellisesti, saasteet olivat todella pahat), joten suuntasimme n...




Lupiini -

Puhuimme viikonloppuna mökillä miehen kanssa, että tämä kesä on ollut pitkä kesä. Ja pitkä yksinomaan hyvässä mielessä. Juhannuksesta tuntuu olevan monta kuukautta (ja niihnhän siitä oikeastaan onkin, mutta näin keski-ikää lähestyvänä yleensä oma aikahorisontti on päinvastainen, muistelee tammikuuta kuin eilistä päivää) ja kesään on mahtunut harvinaisen paljon menemistä ja tekemistä. Suurin syy lienee se, että lapset ovat jo aika isoja, neli- ja kuusivuotiaita...

KastehelmiB -

Palataan muistoissa vuoden takaiseen Mauritiuksen matkaan. Mauritius on Afrikan kyljessä oleva pienen pieni paratiisisaari Intian valtameressä, jonka pituus on vain 65 km ja leveys 45 km ja saarta ympäröi lähes kauttaltaan koralliriutta. Mark Twain vieraili saarella ja kirjoitti: "Taivas on kopioitu Mauritiuksen saaresta", se kuvaa hyvin saaren tunnelmaa ja eksoottisuutta. Saaren ilmasto on läpi vuoden ihanteellinen ja veden läpötila lähes 30 astetta. Asukkaat (noin 1,2 miljoonaa) ovat...

Inttilesken päiväkirja -

Herättiin joskus kymmenen aikaa ja lähdettiin syömään aamupalaa. Aamupalan jälkeen me lähdettiin etsimään keilahallia, koska A:lla oli kisat. A:lla on jonkin sortin hahmotushäiriö (eikä asiaa helpottanu se että se oli kuskina) ja mentiin kerran väärään hotelliinkin etsimään sitä keilahallia. Yritin sanoa ettei me olla oikeessa hotellissa, mutta eihän se meinannu uskoa. Matka jatku Terviis Paradise - nimiseen kylpylähotelliin josta se keilahalli viimeinkin löyty...

Matka Etelä-Amerikan ympäri -

BRASILIA, osa 1/2 Tulipa sitten pitkään odottamani vuoden vuorotteluvapaan aika. Tarjosin itselleni kahta eriväristä ajatuspilleriä; sininen, jonka nieltyäni oli lähdettävä tutkimaan maailma ja löydettävä se myös itsestäni. Tai: Punainen pilleri - nielen sen kuin karvaisen kalkin ja unohdan koko jutun. Otin sinisen. Se maistui makealle, vaarallisen hyvältä. Tajunta laajeni. Mutta toi mukanaan myös ymmärryksen että vaarallisempaa kuin haaveissa eläminen voi olla niiden...

Liemessä - helppoja ja kevyitä ruokaohjeita -

YHTEISTYÖSSÄ SCANDIC HAYMARKET Vietin 48 tuntia Tukholmassa. Hotellissa. Matkan tarkoitus oli piipahtaa  BBCON   vaikuttajakonferenssissa. Paikalle oli kerääntynyt Ruotsin bloggaajien kerma ja yksi härmäläinen kuulemaan vaikuttajamarkkinoinnin uusista tuulista. Den här konferens var på svenska men det gör ingen aning! Jag har studierat svenska i gymnasiet ;) Harmillisesti Herra Yrjö oli vienyt äkillisesti matkaseurani  Alisan  ja lopulta lähdin yksin matkaan. Tiivis...

40+ blogit -

Tiedän, että jouduitte katsastamaan aika monta valokuvaa Hotel Rantapuistosta, jotta pääsitte tänne tekstiin asti. En vain tiedä parempaa tapaa kuvailla, tätä upeaa meren rannalla olevaa hotellia, joka on aikoinaan ollut SYP:n koulutuskeskus.  Vietimme vuorokauden miniloman, joka monella tapaa hakee vertaistaan. Aika pysähtyi täysin ja sain vuorokauden lomasta sielulle enemmän virtaa, kuin useimmista viikon kaupunkimatkoista.  Suurimpia syitä oli hotellia ympäröivä luonto ja...

Onnistain on puolet sinun -

Olen luvannut kirjoittaa teille meidän viime kesän Rooman matkasta. Nyt sain käytyä kuvia hieman postausta varten läpi (siis iik, nyt jo!!), mutta niitä on niin paljon, etten osaa valita ja taitaa olla paras jakaa tämäkin reissu useampaan postaukseen. Tässä ensimmäisessä postauksessa kirjoittelen meidän kokemuksia Finnairin lennoista, Fiumicinon kentältä siirtymisestä Rooman keskustaan, sekä hotellista. Tämä matka oli todellinen äkkilähtö, sillä elokuisen torstain...

Peruspöperöä -

Thaimaasta lensimme Bangkokista VietJetAirilla Hanoihin. Ostimme lentomme melko ajoissa (siis keväällä Suomessa ollessamme), joten kahden hengen yhdensuuntainen lentolippu, joka sisälsi laukut ruumaan, maksoi yhteensä himpun vajaat 120 euroa eli kuutisenkymmentä euroa per nenä. Lentomme piti olla lauantaina iltapäivällä, mutta noin viikkoa ennen lentoa sain sähköpostia lentoyhtiöltä, jossa kerrottiin lentomme rescheduloituneen lauantaiaamupäiväksi. Meidän kohdallamme tämä...

Susannas Travels -

Kuva Sensimar Kroatia. Matkavinkkejä kevääksi ja kesäksi Välimerelle. Matkavaihtoehtoja joihin itsekin lähtisin: Hellenia Yachting Sisiliassa, koska hotelli on upean näköinen ja siellä on uima-allas, spa sekä vieressä ranta. Sivummalla keskustasta. Olen nähnyt tämän hotellin. Mielestäni Sisiliassa kannattaa varata hyvätasoinen hotelli. Antaisin myös plussaa jos on parveke merinäköalalla. Makarskan Riviera Kroatiassa jossa on vihreitä saaria, pinjapuita. Esimerkiksi Sensimar...

Pieni punainen keittiö -

Ummikkona Tallinnassa. Reissu, jossa minusta tuli melkein maailmanennätysnainen hodarin syönnissä. Reissu, jossa nauru raikui ja reissu, josta puhutaan vielä pitkään.




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 56 57 Seuraava »