Tänään on 19.01.2018 11:53 ja nimipäiviään viettävät: Heikki, Henrik, Henri, Henrikki, Henry, Henrika ja Henrietta. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle huono olo


Oma koti valkoinen -

Nyt tulee tiukkaa ja kipeääkin tekstiä tunnesyöpöttelystä ja elämäntaparemontistani. Terveellisten ruokavalintojen tekeminen ei ole aina niin helppoa kuin voisi kuuluisalla maalaisjärjellä kuvitella, varsinkaan ihmiselle joka on suurimman osan elämästään turvautunut tunnesyöpöttelyyn ja jäänyt koukkuun sen tuomaan hetkelliseen euforiaan. Olen tunnesyöjä ja vuosia taistellut asian kanssa - olen mässännyt, olen vesipaastonnut, olen sortunut, ollut taas uudelleen dietillä...

Oppitori -

ja on ei että hän mutta oli se minä niin kuin kun sen ole hänen herra he jos joka ovat kaikki mitä jotka sitten sinä tai nyt sanoi olen sitä ne en minun sinun herran heidän te voi myös vain näin silloin olisi tämä siitä sillä eivät vaan olivat teidän tulee tämän vastaan vielä eikä jonka jo koko olla mitään saa olet tuli siis hänet ollut koska vaikka kanssa itse kuningas hänelle pois minua miten kyllä häntä me minulle sanoo siellä maan miksi poika aina paljon siihen...

Oppitori -

Kymmenen tuhannen sanan lista. Lista toimii samalla sanakirjana, jos käytössä on kontekstityökalut , voi löytää hyvin monen sanan perusmuodon ja muuta tietoa sanoista. Täällä on alkuperäinen Verbixin lista. Kielikellon artikkeli yleisimmistä sanoista Täällä voi arpoa alla olevasta sanalistasta. Copypastaa se arpojaan. Näiden sanojen selittäminen ja käyttäminen lauseissa on mitä parhainta opiskelua. Toinen tapa on, että käytetään juuri siinä muodossa kuin se on listassa...

Love letter -

Eilen illalla löyty sellanen ruokalaji, minkä mäkin osaan tehdä! Tattadadaa: Hedelmäsalaatti á la Salla. Oikeesti toi ei ollu edes kauheen hyvää. Ne purkkipäärynät pilas ton. :( Meinasin vaipua epätoivoon, kun lähdin aamulla kouluun. Lämpömittari näytti lukemaa -13,6, ja poskia alko nipistelemään heti kun meni ulos. Olin jo niin varma, että nyt se kevät ihan oikeesti tulee. Mutta iltapäivällä kuitenkin paisto aurinko ja huomasin varman kevään merkin: melkein kaikki tiet...

Kukkapilli -

Ajattelin edetä sen minun manifestini kanssa sillä tavalla, että teen aina kuukauden alussa pienen koosteen siitä, miten olen edistynyt. En kuitenkaan aio pitää manifestia minään kiveen kirjoitettuna päämääränä, jonka tavoitteet minun pitää väkisin runnoen saavuttaa. Toivomus on toki tulla lopulta sellaiseksi ihmiseksi kuin manifestissa toivoin, mutta lopullisen toteutumistavan saa elämä päättää. Muuten voi käydä niin, että keskityn liian intensiivisesti johonkin, ja...

Sosionomeilua & seikkailua Nicaraguassa -

Oli mielenkiintoista huomata, että millaista seuraa meikeläiset vetää puoleensa, siis jos ei lasketa näitä limaisia nicalaisia miehiä. Jostain kumman syystä kaikki vanhat herttaiset papat +55 halusivat tutustua meihin! Oltiin yksi päivä Casa Iguanassa kahvilla, ja pöytään istahti lautalla takanamme istuneet papparaiset. Toinen näytti ihan joulupukilta, valkopartainen ja muhkea, toinen oli hiukan pystyyn kuivanut, lähes pelottavalla kestopepsodenthymylla (okei, unohtakaa se...

Vauvan odotusta -

Jipii, taidan olla vihdoinkin raskaana. Raskaustesti positiivinen ja kaikki merkit kuten silloin ensimmäistä vauvaa odottaessa. Laitoin raskauslaskurinkin tuohon tikittämään. Varhaisultrankin jo tilasin, jotta nähdään ennen joulua sykkiikö sydän ja onko sikiö kasvamassa oikeassa paikassa. Kaksi kohtuun jäänyttä keskenmenoa kokeneena haluaa tietää heti ollaanko menossa oikeaan suuntaa. Voimakas huono olo on kyllä minusta sitä ajatellen hyvä merkki.

Unihiekkaa hiuksissa -

Tuntuu kuin joku olisi huitaissut minua henkisellä kuusi tonnia painavalla halolla päähän. Siitä kestää toipua. Sitä on hankala selittää muille. Sitä vain yrittää koota oman itsensä ja oman elämäntarinansa palasia ja luoda niistä taas yhtenäistä, selkeää tarinaa. Mutta se ei muodostukaan niin vain. Sanoja on, mutta kirjoittaja puuttuu. Tai kirjoittaja ei tiedä, mihin järjestykseen kirjaimet ja sanat laitetaan. Ne ovat niin sekaisin. Hajotettuna tuhannen pirstaleiksi. ...

Häiriö -

+1,4 kg Eilen: Jokunen tequila lisää edelliseen Jäätelö Kaksi palaa feta-kasvispiirakkaa Neljä palaa Sacher-kakkua Neljä viipaletta kauraleipää (tuorejuustolla, juustolla, kinkulla) Tänään: Mandariini Broilerin joku osa currykastikkeella ja riisillä Kaksi viipaletta ruisleipää (voilla ja kinkulla) Kaksi palaa Sacher-kakkua Kolme croissanttia homejuustotäytteellä Oksensin Sinne menikin sitten kolme viikkoa ja yksi päivä oksentamattomuutta. On sekin kai ihan hyvä saavutus...

Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...

Veteraaniurheilijan uusi blogi -

TERVEYSBLOGEJA – HÄLSOBLOGGAR – HEALTH BLOGS Löydä terveysblogien kiehtova maailma!  Blogien luokittelussa on käytetty huumoria. Puttuuko sinun blogisi listalta? Yliopistossa Anja Nystén . Kirjoittaa arjen kemikaaleista, ekologisuudesta ja kuluttamisesta. Ja hyvin kirjoittaakin! Ei mikään kukkahattutäti. Asiaa ilman hypeä ja hysteriaa. Anja on  Facebookissa  ja kirjoittaa toista blogia  täällä . Antidootti . Antidootti on portaali, johon liittyneet blogaajat ovat...

Santun sivut -

Täytyy näköjään nykyään muiden patistella, jotta mä saisi aikaiseksi kirjoitella tännekin. On tosin nasukirjakin jäänyt vähän vähemmälle - sanoisko ihan viime vuoden lopulta asti. Aika monikin asia on jäänyt puolitiehen tai ei ole lainkaan lähtenyt liikkeelle. Meillä kävi vieraita tuossa helmikuussa ja silloin itsekin pohdiskelin, että mitä oikein tapahtui? Kesällä odotti niin, että häät on ja että ne on ohi ja pääsee jatkamaan/alkamaan sitä "arkielämää"...

Swashbuckling -

Eutanasia on aihe, joka on etiikkaa. Siihen voidaan tätä kautta liittää paljon erilaisia mielipiteitä. Ja perusteluja. Joskus sitä kuitenkin vastustetaan argumentaatiolla joka on niin selvästi virheellistä ja harhaanjohtavaa että on käytännössä mahdotonta pitää sen esittäjää järkevänä tai vilpittömänä. Pekka Särkiön kirjoitus "huono kuolema?" on erinomainen esimerkki tästä. Siinä luodaan retorisia red herringejä jonka kautta ongelma sysätään syrjään...

Cava 2.0 -

Elämme aikaa, kun itsetietoisuus ja itsensä tunteminen, kuunteleminen ja kehittäminen ovat ikäänkuin trendi-ilmiö. Mindfulness, eli tietoinen läsnäolo, meditaatio, pohdiskelu. Olen sitä mieltä, että tämä on ehdottoman hyvä trendi ja se ei saisi jäädä vain sellaiseksi, sen pitäisi levitä laajemmin ja normalisoitua ihmisten tapaan elää. Miksikö olen sitä mieltä? Siksi, että se on antanut niin paljon itselle, ja tiedän että se antaa paljon myös muille. Tässä on vain...

Matka aikuiseksi -

Yritin aluksi kirjoittaa nykyhetkestä, siitä mitä tänään, eilen tai viime viikolla on tapahtunut. Ilmeisesti nykyhetken käsitteleminen on minulle liian vaikeaa ja raskasta - puolentoista tunnin yrittämisen jälkeen olin saanut tekstikenttään yhden rivin tekstiä. Sitten päätin kirjoittaa lapsuudestani, aikaisemmasta nuoruudestani ja niistä kokemuksista joiden arvelen johtaneen tällä hetkellä vallitsevaan tilanteeseeni. Olen tavallisesta suomalaisesta hyvin toimeentulevasta...

Mustetta pakkopaidassa -

En tiedä mitä pahaa olen tehnyt kun aurinkokin on minua vastaan. Luonnollisesti en kysy tätä ystäviltäni, näen jo mielessäni pitkät vastaukset ja tietäväiset pään nyökkäykset. En ole koskaan kestänyt aurinkoa UVB-allergian vuoksi. Tätä astetta pahempi olisi UVA-allergia, silloin saisin oireita myös loisteputkista.  Aurinkosta saan huonon krapulamaisen olon, huimaa, päätä särkee ja oksettaa ja olo on kaikin puolin tuskainen.  Auringonpistos on tuttu kaveri, monestikkohan...

Miten löydetään omenapuutarha? -

Aika huono bloginpitäjä tunnun olevan, kun päivitystahti ei kovin kiivas ole… Olen kyllä ihan ajassa ja kotonani lukenut muiden blogeja melkein päivittäin, ajatellutkin suuria ja pieniä juttuja. Kirjoittamisfiiliksiä vaan ei ole ollut. Koen ongelmaksi juuri koko bloggaamisen idean: tietynlaisen anonyymiyden häviämisen. Vaikka se onkin juuri se juttu. En kuitenkaan voi kirjoittaa niin arkipäiväisesti ja rajattomasti, kuin haluaisin, vaikka en uskokaan että näitä juttujani oikein...

Pellavasydän -

Eilen, lauantaina, oli sukulaispojan häät tässä naapurikunnassa. Olin pyytänyt siskoani putiikkiin viimeisiksi tunneiksi, jotta voisin rauhassa valmistautua. Olin juuri laittamassa kynsiäni.. Näin hienot, tavaratalosta ostetut, itse liimattavat: Mieheni oli käynyt torilla, mennyt yläkertaan ja tuli sitten kysymään, että "mites se ensiapu lienee auki?" Meillähän on noita päivystyksiä lopetettu ja supistettu. Ihmettelin ja kysyin, että mikä hätänä, kun en käsittänyt edes...

Beige.info -

Yhtenä kappaleena edelleen, mutta olo on jo sellainen, että saisi tulla ulos. Tämän valmiimmaksi en enää henkisesti voi tulla. Mahaa kutittaa, kutitti jo eilen. Samoin tulee herkästi huono olo ja janottaa, mutta muuten ollut ihan rauhallista. Ei ole juurikaan supistellut ja yötkin on mennyt suht hyvin, pitää kai koputtaa puuta ;)

Matka Etelä-Amerikan ympäri -

CHILE Tullista selvittyämme jatkoimme bussilla kohti Santiagoa. Mahtavat ovat maisemat alas Andeilta. Tulimme serpentiiniä pitkin alas hitaasti, edellä meni ja vastaan tuli pitkiä rekkakolonnia, hitaasti hitaasti, tuskin hölkkävauhtia nopeammin. Kurvista kun kuski päästäis ratista irti oltaisiin ekana laaksossa. Kaiteita ei ole, ja mitäpä apua niistä raskasta bussia vastaan olisikaan. http://www.woophy.com/map/download.php?file=294182%2Ejpg SANTIAGO Asemalla äijä tuli kysymään...




Aurora Borealis -

Palojärvi–Lemmenjoki Päivät 43–54 Päivä 43 Palojärvi–Paallojoki Erittäin hyvin nukuttu yö takana. Kyllä se vain pehmeä sänky pari kertaa kuussa on oikein mukavaa vaihtelua luonnossa nukkumiselle. Keittelin aamupuuron omassa pikku tuvassani ja kun aurinko alkoi kunnolla lämmittää, menin terassille nauttimaan auringonpaisteesta ja aamukahvista. Tänään strattaisin jo viidennelle etapille, mutta kiirettä en halunnut pitää. Olin päättänyt tankata kunnolla ja käydä...

Ari Korhonen - Nyansseja -

Kolumni Savon Sanomissa 19.12.2010 Koetulla työhyvinvoinnilla ja työpaikan piirteillä on viimeisimpien tutkimusten mukaan merkittävä vaikutus työn lopputulokseen ja laatuun. Pitkään on pidetty selvänä, että työhyvinvointi vaikuttaa oleellisesti työntekijöiden motivaatioon ja ainakin välillisesti myös koko työpaikan työtehoon ja tuotettuun työpanokseen. Julkisella sektorilla toteutettujen Kunta10-tutkimusten ja sairaalahenkilöstön hyvinvointitutkimuksen tulokset osoittavat...

Oppitori -

ENNUSUNIA Ivalolainen nainen näki sunnuntaita vasten yöllä merkillisen unen. Hän poikkesi unessa sunnuntaipäivänä kukkakauppaan ja mietti kukkia ihaillessaan, että kenelle hän on kukkia ostamassa. Tiskin takana oli myyjänä puolituttu sairaanhoitaja Ivalon terveyskeskuksesta. Kun nainen yhä mietti, myyjä sanoi: Ei sinun nyt kannata kukkia ostaa, koska ensi keskiviikkona saat niitä vaikka kuinka paljon. Miten niin, kysyi nainen ihmetellen. Etkö tiedä, että silloin sinun äitisi...

Mitä Missä Milloin -

Tässäpä mukava meemi, jonka nappasin Kanervan vanhoista postauksia lukiessani. Jos nappaat, lisää tuohon 22. kohtaan joku oma muisto. 1. Kampa Pienenä kun käytiin isä, äiti ja minä saunassa, halusin aina saunan jälkeen olla kampaaja ja laittaa isän tukkaa. Isällä on luonnonkiharat hiukset ja niille on ominaista että jos kampaa yhteen suuntaan, ne menevät laineille, jos taas toiseen suuntaan, hiukset muodostavat yksittäisiä kiharoita. Isin tukan laittaminen oli yksi ihanimpia...

Mitä Missä Milloin -

Tässäpä mukava meemi, jonka nappasin Kanervan vanhoista postauksia lukiessani. Jos nappaat, lisää tuohon 22. kohtaan joku oma muisto. 1. Kampa Pienenä kun käytiin isä, äiti ja minä saunassa, halusin aina saunan jälkeen olla kampaaja ja laittaa isän tukkaa. Isällä on luonnonkiharat hiukset ja niille on ominaista että jos kampaa yhteen suuntaan, ne menevät laineille, jos taas toiseen suuntaan, hiukset muodostavat yksittäisiä kiharoita. Isin tukan laittaminen oli yksi ihanimpia...

Basic Instinct 2 -

Tiistai-iltana oli sen verran tuskastunut olo, että otin vaihteeksi kaukoenergiahoidon. Se toimi, sillä heräsin keskiviikkona jo huomattavasti kevyemmällä fiiliksellä salille. Salin jälkeen kävelin jopa kirjastoon asti ja hain Katri Syvärisen uusimman kirjan, joka on aivan loistava. Sieltä ihan pomppasi osuvia lauseita päin näköä ja oivalsin taas kertaheitolla paljon. Minä en edelleenkään hyväksy sitä, että kaikki tunteet ja ajatukset ovat neutraaleja ja sallittuja. Ei ole...

Heikki Meriläinen -

Kansankirjailija ja perinteen kerääjä Heikki Meriläinen, Sotkamo 1847 - Paltamo 1939. Heikki Meriläisen elämä,  hänen itsensä kertomana Alkuteos painettiin Werner Söderström Osakeyhtiön Kirjapainossa Porvoossa 1927 ENSIMMÄINEN MUISTONI. Syntynyt lienen Sotkamon Korvaniemen kylässä Kantola-nimisessä pienessä talossa joulukuun 21 päivänä vuonna 1847 aamuhämärässä. Kylmä pakkasen-kirtutuisku kuului olleen. Liekö se ennustanut minun myrskyistä elämääni. Kerrottiin...

Reissublogi -

Nyt ollaan kaksi yötä vietetty täällä Tiomanin saarella Salangin rannalla. Suunnittelemastamme mahtavasta viidakkovaelluksesta läpi saaren tuli pienoinen floppi, sillä uskalsimme kävellä ehkä 100 metriä viidakkoon pientä polkua pitkin. Sen aikana kaikki kuulemamme käärme- ja punkkijutut rupesivat kummittelemaan mielissämme niin, että tulimme valkoisina pelosta pois pöheiköstä. Pelot eivät ehkä olleet aivan tuulesta temmattujakaan, sillä meillä kummallakaan ei ole matkassa...

Social Flow -

Monet hakevat vaihtoehtoja työelämän oravanpyörälle. Trendinä on hidas, leppoisa elämä. Nuorille on tärkeää ylläpitää läheisiä ihmissuhteita ja toteuttaa unelmiaan. Ihmisille on tärkeää hyvinvointi kaikilla elämänalueilla. Entistä useammat miehet tavoittelevat kestävää, tasapainoista elämää, joka antaa hyvää oloa ja nautintoja. Satu Vasantola , päätoimittaja Hyvä Terveys Hyvinvoinnin saralla ihmisiä kiinnostaa terveellinen ja turvallinen ravinto. Ihmisen...

VillaNanna -

Yksi lempi kaavojani on tämä kuvissa olevan mekon kaava, tämän kaavan kanssa on tullut tehtyä monen monta mekkoa ja kaikki mekot ovat kovassa käytössä. Kaikin puolin helppo kaava sellaisellekkin, joka vähemmän ompelee. Kaava on  Burda easy V/S 2012 ,  Tämä mekko on täällä jo esitelty kertaalleen mutta vain tasokuvana, mutta nyt vihdoin on tämäkin mekko kuvattu päällä. Näitä tällaisia vaatteita on isot määrät ja koitankin niitä nyt vihdoin saada esitettyä...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 245 246 Seuraava »