Tänään on 24.02.2018 02:19 ja nimipäiviään viettävät: Matti, Matias, Mattias ja Mats. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle hyvinvoinnin aalloilla


Inspiration -

Tämän viikonlopun aikana esittelen sinulle 3 huippuluokan tuotetta: Magnesium juotavana ja geelimuodossa sekä suihkeena otettavan Kurkuman.

Täyttä elämää -

En ole koskaan oikein harrastanut uudenvuoden lupauksia, mutta tämän vuoden vaihteessa päätin, että mikäli se minusta on kiinni, tulee vuodesta 2018 hyvinvoinnin vuosi. Osuutensa näihin mietteisiin saattaa olla sillä tosiasialla, että juhannusaattona tulee 40 täyteen Huh! Ei siis varmasti ole pahitteeksi tehdä tässä vaiheessa muutamia pieniä korjausliikkeitä. Periaatteessa aivan itsestäänselviä asioita, mutta jäävät välillä elämän jalkoihin. 1. Riittävä uni Olen...

Punaturkkinen puolisukeltaja -

Kirjaan on laskeuduttava kuin laineelle. On unohdettava kova maa jalkojensa alla, upotettava iPhone, annettava aallon päättää. Jos kaikki onnistuu, kirja kuljettaa kuin huomaamatta toiseen paikkaan ja tavallinen hiljenee.  Itselläni keskittyminen vain on välillä herkällä kuin pidätysongelmaisen rakko, ja pintajännitteen pettäessä sivut vettyvät toisinaan muutamastakin pisarasta.  Hyvänä esimerkkinä toimikoon Taavi Soininvaaran Ebola-Helsinki, joka hörppäsi vettä jo sivulla...

Optimismia ja energiaa -

Hyvinvointi. Siinäpä varmasti olotila, johon moni pyrkii. Hyvinvointiin vaikuttavat niin hirmuisen monet asiat, puhutaan sitten henkisestä tai fyysisestä hyvinvoinnista. Ja nehän kulkevat myös tiiviisti käsi … Lue loppuun →

Bella-blogit -

Hyvinvointi. Siinäpä varmasti olotila, johon moni pyrkii. Hyvinvointiin vaikuttavat niin hirmuisen monet asiat, puhutaan sitten henkisestä tai fyysisestä

ANTIDEMARI -

Hyvinvoinnin Hyväksi: Verkkokauppa avattu! : "First they ignore you, then they laugh at you, then they fight you, then you win." - Gandhi Verkkokauppamme on nyt avattu osoitteessa h...