Tänään on 24.11.2017 11:15 ja nimipäiviään viettävät: Lempi, Lemmikki, Sivi ja Siv. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle ilman kuluja


Ekofokus -

Useimmat Euroopan kaupungeissa asuvat ihmiset altistuvat huonolaatuiselle ilmalle. Euroopan ympäristökeskuksen (EYK:n) julkaisemat uusimmat arviot osoittavat, että pienhiukkaset aiheuttavat edelleen vuosittain yli 400 000 eurooppalaisen ennenaikaisen kuoleman. Tieliikenne, maatalous, energiantuotanto, teollisuus ja kotitaloudet ovat suurimpia ilman epäpuhtauksien lähteitä Euroopassa. Kuva: Djordje Nikolic Yhteiskuntana meidän ei pidä hyväksyä ilman pilaantumisen kustannuksia. Kun...

Suden silmukat -

Tasan 50 vuotta vetelin tupakkaa ja puolet vuosista aski päivässä. Nyt olen kohta ollut 2 viikkoa polttamatta ja koville ottaa. Ei oikein jaksa keskittyä mihinkään, tupakka vaan pyörii mielessä. Toki minulla on nikotiinilaastarit ja -purkat apuna, mutta silti tuntuu vaikealta. Nikotiiniriippuvuus on niin vahvana minulla. Koitan nyt sinnitellä kuitenkin. Eikä ollut helppo olla ilman puhelintakaan paria päivää. Eihän siitä tunnu vielä kauan olevan kun piti kylälle puhelinkoppiin...

Ajatuspaja Libera -

Yksi viime aikojen eriskummallisimpia some-kampanjoita on #EnOlisiTässä. Kampanja toimii Facebookissa. Sillä on myös oma blogi, jonka nimi on Pro Hyvinvointivaltio. #EnOlisiTässä kuvai

Imevä Pingviini -

Joku ilmeisesti lukee tätä blogia, mahtaa olla tylsä elämä sulla. Anonyyminä pysyttelevä lukija antoi kuitenkin vihjeen. Ja eikun kokeilemaan... asentaja@farina:~/ndiswrapper-1.2$ make KSRC=/usr/src/ make -C driver make[1]: Entering directory `/home/asentaja/ndiswrapper-1.2/driver' Can't find kernel sources in /usr/src/; give the path to kernel sources with KSRC= argument to make make[1]: *** [prereq_check] Error 1 make[1]: Leaving directory `/home/asentaja/ndiswrapper-1.2/driver' make...

Ekofokus -

Euroopan ympäristökeskus julkaisi joulukuussa uusimman Euroopan ilmanlaatua käsittelevän raporttinsa, joka osoittaa ilmanlaadun paranevan hitaasti, vaikka ilmansaasteet ovat edelleen suurin yksittäinen ympäristöterveysvaara Euroopassa. Istahdimme keskustelemaan EYK:n ilmanlaatuasiantuntija Alberto González Ortizin kanssa raportin sisältämistä havainnosta ja siitä, miten satelliittikuvantamisen kaltaiset teknologiat auttavat parantamaan ilmanlaatua koskevaa tutkimusta. Kuva: Adina...

Ihmisiä telineillä -

Tämä tuottaa minulle suuren henkilökohtaisen kriisin. Olen itse ehdottanut jokseenkin samaa kauan sitten. Pitääkö vaihtaa kantaa, jos huomaa olevansa samaa mieltä amerikkalaisten pahisten kanssa?  Noin toteaa Osmo Soininvaara republikaanien ja siis Trumpin ilmasto- ohjelmasta. Trump ei siis olekaan ilmastoa pilaamassa, vaikka haluaakin muutoksia Periisin ilmastosopimukseen. Muuten olen sitä mieltä, että Trumpin Pohjois- Korean politiikka on äärimmäisen vaarallista. Samoin hänen...

Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä -

Muonion ja Enontekiön alueella on yksi maailman puhtaimmista hengitysilmoista. Kuva on Hetan kirkonkylästä kesäkuulta 2016. Euroopassa ilmansaasteet tappavat kymmenen kertaa niin paljon kuin liikenne Keväällä 2016 lehtien lööpit hehkuttivat, että Muoniossa on maailman puhtain ilma . Itse asiassa tarkasti sanottuna WHO:n tilastojen mukaan  Ilmatieteen laitoksen Pallaksen Sammaltunturilla sijaitseva mittausasema on yksi paikoista, joissa mitataan maailman puhtainta ilmaa. Yhtä...

Polku ja vuori -

Yin & yang, elämä ja kuolema, veri ja chi, yö ja päivä seuraavat toisiaan, syntyvät toisistaan ja sisältävät sisimmässään toisensa olemuksen. Niin myös ihminen. Ulkoisesti ihminen ilmentää jotain, mutta sisällään hänelle avautuu mahdollisuuksien valtameri. Nyt olen yin ja kohta taas yang, niiden välillä ei ole mitään ristiriitaa. Annan niiden virrata minusta ja minuun. Mutta kenellä on uskallus rikkoa kaikki se vastustus, se pelko, ne ennakkoluulot, jotka eteemme...

Oh-show-tah hoi-ne-ne -

iLMAN SORMEA Olisi harkittava lintusaarelle lähtöä; jotta milloin, millä varustuksella? Päiväksikö vaiko päiväksi yöksi ja päiväksi - eksoottisen, mystisen, dramaattisen mahdollisimman paljontamiseksi -, kuka milläkin nimellä kutsuu parasta otosaikaa. Päivällä alkaa nimittäin pian olla luppoaikaa, valo käy niin kovaksi - liian kovaksi ankarimpien kriitikkojen mieleen -, vaikkei mokomien nerojen ylivertaista neroutta sen kummemmin isommin tarvitse noteeratakaan. No toki sen...

Tämän kylän homopoika -

Imitaattori Jarkko Tammisen Antti Tuisku -parodia on uskomattoman huono. Ilman homovitsejä olisit hauskempi, Jarkko Tamminen.

saripn elämää -

Ilman Facebookia jo melkeen viikko, elämä voittaa ja tuntuu hyvältä! Kuka ois uskonu?! :) Posted via LiveJournal app for iPhone .

saripn elämää -

Ilman Facebookia jo melkeen viikko, elämä voittaa ja tuntuu hyvältä! Kuka ois uskonu?! :) Posted via LiveJournal app for iPhone .

Lauttasaaren Shakkikerho -

Vuodesta 2010 lähtien olemme pelanneet kerhoilloissamme Fischerandomia kahdesti vuodessa. Tänään taisi olla ennätysmäärä pelaajiakin, peräti 14 henkeä, joista ainakin 5 pelasi Fischerandomia ensimmäistä kertaa. "Tämähän suosii aloittelijoita", joku kommentoi osuvasti. Paitsi että kokeneet pelaajat eivät pääse hyödyntämään avausteoriaansa – pelaamaan ensimmäisiä 10–15 siirtoa selkäytimellä – syvälle juurtuneet avausideat saattavat jopa haitata heidän peliään...

On Niin Helppoo Olla Onnellinen -

Jossain ihmissuhdelehdessä sanottiin, että onnellisessa parisuhteessa elävä voi ihastua suhteen ulkopuoliseen henkilöön. Ajattelin ettei sellainen suhde ole mikään suhde, jos ei omista rakkautta kumppanilleen. To err is human. Jo syksyllä tuo poika alkoi kiinnittää enemmän huomiota, alkoi viihtyä paremmin toisen seurassa. Lähti mielummin kouluporukan kanssa perjantain viettoon, kun tiesi kuka liittyisi seuraan. Uutena vuotena käänne tapahtui, kun oma kulta oli kaukana, poissa...

Kaksi isää -

Olen nyt ollut kaksi päivää yksin. Ensimmäisen päivän vietin vielä sohvalla toipilaana, toisen päivän istuin käytännössä melkein kokonaan tietokoneen ääressä. Myöhään illalla kävin kaupassa ja vähän shoppailemassa. Illalla join yhden siiderin ja luin kirjan loppuun. Sanoisinko, että päivän mittaisesta työputkesta huolimatta tämä on ollut aika rentouttavaa. Soitin stereoita täysillä tiskatessani. Söin aamupalan rauhassa ja luin lehteä pitkään. Nukuin pitkään...

Harmaasusi -

iLMAN SORMEA Olisi harkittava lintusaarelle lähtöä; jotta milloin, millä varustuksella? Päiväksikö vaiko päiväksi yöksi ja päiväksi - eksoottisen, mystisen, dramaattisen mahdollisimman paljontamiseksi -, kuka milläkin nimellä kutsuu parasta otosaikaa. Päivällä alkaa nimittäin pian olla luppoaikaa, valo käy niin kovaksi - liian kovaksi ankarimpien kriitikkojen mieleen -, vaikkei mokomien nerojen ylivertaista neroutta sen kummemmin isommin tarvitse noteeratakaan. No toki sen...

Hallatar -

Tänään vietetään Orjakaupan muiston  ja lopettamisen päivää. Orjuus on ihmisen pitämistä toisen (ihmisen tai valtion) vallan alla työssä ilman oikeutta palkkaan, ilman vapautta ja omaan tahtoon perustuvaa valintaa.  Mesopotamiassa jo noin 3000 eaa sumerilaiset tarvitsivat työläisiä kastelujärjestelmien rakentamiseen joten he hankkivat orjia. Antiikin Kreikan ja vielä suuremmassa määrin Rooman valtakunnan mahti perustui orjatyövoiman käyttöön. Orjia saatiin...

Arto Köykän blogi -

Aamulehden marraskuisen kolumnini aiheena olivat kirjat ja erityisesti kaunokirjallisuus. Alkuaan minun piti kirjoittaa aivan toisesta asiasta, mitä varten luin yhden kirjankin, mutta teksti ei vain löytänyt muotoaan. Lopulta aikaa oli vain vähän ja turvauduin kirjoihin, sillä niistä osaan kirjoittaa nopeasti. Tekstin sävy oli lempeä, eikä se herättänyt vastaväitteitä. Kolumnin vaatimaan terävyyttä hain sillä, että julistin melkoiseksi nollaksi työnhakijan, joka ei lainkaan...




Täyttä elämää -

En osaa sanoin kuvailla, miten paljon nautin näistä ihan tavallisista aikatauluttomista kotipäivistä! Yksi asia, joka on jäänyt viime vuosina tosi vähälle on leipominen. Onneksi meillä yksi tytöistä on tosi innostunut leipomisesta, muuten  olisikin leivonnaisia tarjolla hyvin harvakseltaan. Tämän viikon aikana olen leiponut sämpylöitä jo pariin otteeseen ja tänään saivat lapset herätä tuoreiden sämpylöiden tuoksuun. Ennen niin tavallisesta asiasta on tullut sen...