Tänään on 26.02.2018 03:55 ja nimipäiviään viettävät: Nestori, Ingvar ja Ingvald. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle ilmaston viileneminen


Ekofokus -

Laaja kansainvälinen tutkijaryhmä, jossa myös SYKE oli edustettuna, on osoittanut ensimmäistä kertaa Euroopan laajuisesti selvän yhteyden tulvien ja ilmaston muuttumisen välillä. Ennätyksellisen kattavaan ja monipuoliseen havaintoaineistoon pohjautuneen tutkimuksen mukaan tulvat ovat viime vuosikymmeninä aikaistuneet selvästi tietyillä alueilla Euroopassa ja myöhentyneet toisaalta tietyillä alueilla. Tutkimusartikkeli, jonka laatimisessa hyödynnettiin myös Suomen hydrologisia...

Roskasaitti -

Eräs ilmastopelottelun muoto on ollut pelotella maaperän hiilivarannon haihtumisella ilmakehään, mikäli ihmistekoinen ilmastonmuutos jatkuu (Linkki). ”Toisaalta lämpenevä ilmasto saattaa vapauttaa yhä enemmän lämmittävää hiilidioksidia ilmakehään.”  Epäilemättä tällaisiakin tilanteita voidaan löytää, […]

Ekofokus -

Nature-tiedelehdessä julkaistu uusi tutkimus osoittaa, kuinka ilmastonmuutoksen myötä maapallon kasvien kyky sitoa hiiltä on kasvanut jopa kolmanneksella 1900-luvun alun jälkeen. Käyttäen hyväksi Etelämantereella tehtyjä jää- ja luminäytteitä, ilmiötä todennettiin globaalilla, koko maapallon kattavalla, tasolla. Kasvillisuutta. Kuva: Unsplash Historialliset lämpötila-aikasarjat ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden mittaussarjat osoittavat selvästi, kuinka ilmasto on...

intrigööri -

Ilmastonmuutoksella pelottelu saattaa ahdistaa herkimpiä. Ilmastonmuutoksen hurjiin uhkiin on tiedostavistossa kauan sitten liitetty joidenkin maankolkkien kuivumisesta johtuva ilmastopakolaisuus. Monilla alueilla ilmaston korkeampi hiilidioksidimäärä on kyllä lisännyt kasvillisuutta, mutta sitä ei oikeauskoisissa uhkakuvissa lasketa, koska sellainen on aina pelkkä denialistinen eli epäilyttävä yksittäistapaus, joka kerta. Ilmaston oletettu lämpeneminen tai ranta-asukkaita...

Ekofokus -

Ilmastonmuutoksen myötä maaperän pintakerros, josta kasvit pääasiassa saavat vetensä, muuttuu tämän vuosisadan aikana entistä kuivemmaksi lähes kaikkialla Euroopassa. Kuva: Jacqueline Macou  Mikäli kasvihuonekaasujen päästöjä ei saada kuriin, ennustettu muutos on varsinkin Etelä-Euroopassa hälyttävän voimakas. Pohjois-Eurooppa näyttäisi selviävän jonkin verran vähemmällä. Tutkimuksessa arvioitiin maan pintakerroksen kosteussisällön muutoksia kuluvan vuosisadan...

Moon Oikias -

Olen tyhmä, myönnettäköön. Voisiko joku kertoa, miksi suoraan tiehen tehdään mutkia? Miksi kaupunkien keskustojen autoliikennettä vaikeutetaan ja ruuhkautetaan tarkoituksellisesti? Miksi teitä kavennetaan keinotekoisesti? Olemassa olevia ajokaistoja otetaan pois käytöstä. Liikenne seisoo ja moottorit käyvät tyhjäkäyntiä. Jarrutetaan ja kiihdytetään entistä enemmän. Bensiiniä palaa ja

Kahvikonemiehen seikkailut -

Heissulivei hula-hula saarelta (tiimiakatemialta)! Kahvista on jo kyselty jos jonkinlaisiin projekteihin mukaan promohommiin, mutta ihan kaikkeen Kahvis ei mukaan lähde. Tämän hetken suunnitelmissa ovat rakettilaiva, tanssi/näyttelyprokkikset, bänditouhut ja oman myyntipisteen promoaminen eli hommaa riittää. Toivottavasti Kahvis ei mene tästä "börnäriin". Kahvikonemies on jo parin päivän aikana kerännyt kultti suosion täällä Piippukadulla mm. Letim on kirjoittanut...

Insinörtti katselee maailmaa -

Länsimaiset yhteiskunnat, erityisesti "luonnonsuojeluväki" tuntuu olevan mieltä, että ilmastonmuutos on pelkästään paha asia ja sen vuoksi on tehtävä kaikkensa jotta siltä vältytään. Keinoina mm. CO 2 -maksut. Kun maksaa, ei ole enää CO 2 -syntinen. Tästä tulee vahvasti mieleen Katolisen kirkon Anekauppa, joka lopulta johti Protestanttiseen liikehdintään ja Uskonpuhdistukseen. Mutta onko ilmasto koskaan ollut jossain ihannetilassa? Onko vuosien 1800-1900 ilmasto joku...

Roskasaitti -

Ensiksikin viittaan kirkon julkaisussa olleeseen pilapiirrokseen, joka vihjasi, että perussuomalaiset polttavat ihmisiä kokoissa. Toisekseen muistelen, että Lontoossa sattuneen tornitalopalon syyksi on arveltu ilmastonvakiointiin pohjaavia tekijöitä (Linkki). Uutinen Mirror-nettilehdessä vahvistaa näitä […]

Ekofokus -

Harvoin kohtaamme tieteellisiä tosiasioita, joka herättää julkista kiistelyä ja epäluottamusta tieteeseen niin paljon kuin ilmastonmuutos. Kuitenkin teoria on rakennettu vilpittömiin raportteihin tosiasioista. Tämä ilmenee Ruotsalaisen Lundin yliopiston uudesta tutkimuksesta. Kuva: Pixabay Kyseisessä tutkimuksessa tarkastettiin, onko julkaisuissa sisällä puolueellisuutta, eli tilastollisesti vinoutuneita suuntauksia raportoiduista tuloksista, joita eri tiedelehdissä julkaistaan...

Säädöt sekaisin -

"Inhottavaa syyllistämistä" Niin. No. Onko se aiheetonta syyllistämistä, voisi kysyä ja ihan jopa miettiä. Saako sanoa ääneen, että lentäminen on epärakentavaa ilmaston kannalta, vaikka loma Taikussa onkin "ihana asia"? Voidaanko vaatia ihmisiä miettimään esimerkiksi uudelleen sitä miten ja missä lomansa viettävät? Voidaanko itseään mm. älykkäinä, sivistyneinä ja länsimaalaisen ajattelun kirkkaimpina tähtinä itseään pitäviä ihmisiä, kansa- ja yhteiskuntia...

Alternative Arboretum -

Blogini on ollut vaihteeksi "kesälomalla", vaikka yhteiskunnallis-poliittinen aktivismini sinällään ei olekaan ollut mm. edelleen lähes päivittäin jatkuneen Facebook-aktiviteettini myötä.  Nyt blogikirjoittamiseni kuitenkin aktivoituu tällä ilmastonmuutosalarmismiin liittyvällä koosteella ja analyysillä! - Olen poiminut alle etenkin tältä vuodelta aiheeseen liittyneistä Facebook-julkaisuistani sisältöjä, mutta myös jotain sopivaa vanhempaakin asiaa, vaikka niistä osa on...

Sepon sanomaa -

Taifuuneja, hurrikaaneja, mitä ne lienevätkin, joka tapauksessa hirmumyrskyjä, niitä on syksyn mittaan riittänyt, niin että ilmastonmuutoksesta on viime aikoina puhuttu paljon. Jopa Kotimaan pääkirjoituksen otsikossa puhuttiin ajan loppumisesta. Ilmastonmuutosta ei kukaan kiellä. Maailman valtiot ovat laatineet sopimuksia, joilla hiilijalanjälkiä saataisiin pienemmäksi ja maapallon keskilämpötilaa alemmaksi. Vaara on tiedostettu. Ihmeellinen takaisku oli Yhdysvaltojen presidentin...

Kouvolan Lyseon lukion ympäristöuutisten seuranta -

  Hyvät vanhat ajat Hei kaikki rakkaat Lukijani, Sunnuntai on minulle aina pohdiskelun aikaa, jolloin mietin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Olin sopinut päivälle kahvihetken hyvän ystäväni kanssa. Oli ihanaa vaihtaa taas pitkästä aikaa kuulumisia ja pohtia maailman menoa. Meillä on tapana keskustella kaikesta ja tänään aloimme muistella vanhoja hyviä aikoja lapsuudestamme. Kerroin, että esimerkiksi talvisin minulla oli tapana tehdä oma hiihtolatu takapihan pellolle siskoni...

Kortisoni -

Kun ihmiset ovat pahoitelleet leutoa talvea, olen pysynyt hiljaa ja ollut mielessäni kiitollinen siitä, että atoopikoille on suotu hieman helpottavampi vuosi. Pakkasten kiristyttyä luminen maa näyttää kyllä kauniilta ja tuo valoa mieleen, mutta ihon kunto heikkeni kuin napin painalluksella. Kiristys, kutina ja punoitus alkoivat välittömästi. Hain lähetteen valohoitoon. Noudin ilmankostuttimen ullakolta, ja yritän kamppailla sen avulla ilman kuivuutta vastaan. Rasvaan ihoa...

Roskasaitti -

Science Daily uutisoi (Linkki), että kanadalaisen ilmastonmuutostutkimuksen yksi osa-alue jouduttiin peruttamaan, kun ilmastonmuutoksen yllättävän etelään painamat arktiset merijäät hidastivat liikaa jäänmurtajan kulkua. Voisiko näin vähälumisesta kesästä hauskenpaa ilmastouutista kertoakaan? Kuvasta […]

Roskasaitti -

Jos oikein muistan, niin ihmistekoisen ilmastonmuutoksen piti nimeomaan nimenomaan napa-alueilla kohottaa lämpötiloja. Nyt sitten taas tuleekin tutkimustulos (Linkki), jonka mukaan talvipakkaset kiristyvät meidän leveysasteilla, kun ilmasto lämpenee. Potsdamin ilmastotutkimuskeskuksen lehdistötiedotteen […]

Ekofokus -

Lämpötilan nousu ja rehevöityminen muuttavat Lapin järvien kalayhteisöiden rakenteen asteittain lohikaloista ahvenkalojen kautta särkikalavaltaiseksi. Samalla kalojen lukumäärä kasvaa voimakkaasti ja keskikoko pienenee. Helsingin yliopiston tutkija Kimmo Kahilainen  ryhmineen on selvittänyt parinkymmenen järven kalayhteisöiden rakennetta Kilpisjärven latvavesiltä aina Napapiirille. Tutkimusalueen etelä- ja pohjoisosien välillä on eroa noin 300 kilometriä, ja ilmasto-olot...

HALIPATZUIPPA!!! -

noniin noniin elikkäs halipatzuippa vaan!!!!!! oompas ollukkin aika hiljaa tässä viimeajat mutta nytten on pakko vähäsen kirjotaa päivän polttavasta asiasta elikkäs: ilmaston muutoksesta.....kun kaikki sanoo että on ilmaston mutos kun jäät sulaa ja onhan se todistettu humpuukiksikin jo ihan tieteellisestikkin ( lähde: ilta sanomat ) niin kylä on meinaan ollu kylmä!!!!kyllä nyt viimestään tämä todistaa että ilmaston muutos on huiausta ei muka sais autolla ajaa???tosi asia on...

Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä -

Key West, Florida (2005). Kuva: Pixabay . Hurrikaani Irma on vaurioittanut Karibialla suurinta osaa Barbudan rakennuksista ja aiheuttanut toista kymmentä kuolonuhria. Irma kuuluu hirmumyrskyjen voimakkaimpaan luokkaan eli se on viidennen asteen hirmumyrsky. Saffir-Simpsonin asteikon mukaan hurrikaani luokitellaan viidenteen luokkaan, mikäli suurin havaittu yhden minuutin keskituuli kymmenen metrin korkeudella ylittää 252 kilometriä tunnissa. Kun Irma saapui Leewardsaarille, tuulennopeus...




Olemisen porteilla -

 Muiden muassa tietokirjailijana, valtion luonnonsuojelunvalvojana WWF Suomen suojelujohtajana, Metsähallituksen ylitarkastajana ja Urho Kekkosen kansallispuiston johtajana toimineen Pekka Borgin tuorein teos Sovussa luonnon kanssa. Kertomuksia elämästä, viisaudesta, välinpitämättömyydestä (Suomen ympäristösuojelu, 2017) on kokoelma lyhyitä kirjoituksia enimmäkseen ilmastonmuutoksesta ja sen tuomista uhkakuvista, mutta myös saamelaisten asemaa kolonialisoituna kansana sekä...

Opiskelijamedia Trombit -

Luonnonvarakeskus (Luke) julkaisi torstaina Sopeutumisen tila 2017 -raportin Helsingissä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. Raportti selvittää maa-, metsä-, riista-, kala- ja porotalouden keinoja sopeutua ilmastonmuutokseen. Selvitys on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama. Raportin esittelytilaisuudessa korostettiin odotetusti, että ilmastonmuutoksesta ei ole enää tarpeen väitellä, sillä se on totta ja se tulee koskettamaan meitä kaikkia.  Ilmastonmuutoksen...

Roskasaitti -

Tammikuussa kirjoitin (Linkki), että ilmastonmuutos lopetti Kalifornian kuivuuden. Nyt saatan joutua ottamaan hieman takaisin. Vaikka tammikuussa olikin vähän turhan aikaista puhua menneessä aikamuodossa, niin kuva 1 kertoo, että kuivuus on […]

Meidän yhteiskunta -

http://yle.fi/uutiset/suomi_ei_pysynyt_ilmastotavoitteessa_-_vain_nelja_eu-maata_paransi/6543284 Jo kauan on puhuttu ympäristönsuojelun ja ilmastonmuutoksen pysäyttämisen tärkeydestä, niin politiikassa kuin ihan yksityisellä tasolla. Lukuisia yrityksiäkin ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi on ollut, mutta ne ovat olleet lähes järjestään epäonnistuneet. Tai siis hidastamiseksi, koska kokonaan ilmastonmuutoksen pysäyttäminen tässä vaiheessa on mahdotonta. Viimeisen vuosisadan...

Ekofokus -

Joulukuussa 2015 allekirjoitettu Pariisin sopimus ei ole sitova eikä velvoita mihinkään. Toisaalta diplomaattisena esityksenä se oli hyvä, mutta sopimuksen lopputulos ilmaston kannalta katastrofi. Kuitenkin tulos oli parempi kuin ennustettiin, koska 2 artiklassa todetaan, että  maailmanlaajuinen lämpenemisen rajoittaminen sovittiin alle 2 C asteeseen ja pyrkimyksenä rajoittaa 1,5 C asteeseen. Nämä tavoitteet ovat pelkästään vain pyrkimyksiä, ja nykyiset vapaaehtoiset...