Tänään on 24.11.2017 03:51 ja nimipäiviään viettävät: Lempi, Lemmikki, Sivi ja Siv. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle isänpäivä


Sillä sipuli -

Puffet-fani sai isänpäivänään arvoisensa kakun! Puolen uunipellin kokoisten keksien väliin mahtui litra jäätelöä. Nautimme tätä jäätelökakkua ensi kertaa isänpäiväbrunssilla ja muutaman kerran sen jälkeenkin.  Isänpäiväksi leivottu "kakku" oli kuulemma melko saman makuinen jätskialtaasta nostettujen vastaavien kanssa, ollen kuitenkin hiukan kaakaoisempi. Sankari-isä piti ideasta ja toteutuksesta kovasti! Pyysipä heti kakun loputtua että tätä voitaisiin tehdä...

Kotona ja kaupungilla -

Sunnuntaina oli isänpäivä, mutta me juhlimme sitä jo lauantaina. Olimme viikonlopun vietossa Tammisaaressa mieheni vanhempien luona. Sunnuntaina meillä oli muuta menoa, joten isänpäiväjuhlallisuudet hoisimme jo lauantaina. Ilma oli kovin synkeä ja sateinen koko viikonlopun ja aikaa ei tullut pahemmin ulkona vietettyä. Meillä ei ole ollut tapana herätä aamulla aikaisin onnittelemaan suoraan sänkyyn. Ehkä tapa vielä muotoutuu, kun lapsi kasvaa ja ymmärtää tämän juhlapäivän...

Kaakao kermavaahdolla -

Näkisittepä mun listan makeista ja suolaisista leivonnaisista, joita oon kirjoittanut ylös sitä varten että muistaisin joskus leipoa niitä. Monilla muillakin leipureilla tuntuu olevan sama ongelma, että sille listalle ei näytä tulevan loppua. Aina kun vihdoinkin on ollut aikaa kokeilla jotakin listan reseptiä, jostain tulee vastaan taas uusia ihania herkkuja joita on pakko kokeilla. Eli vaikka listalta saisi silloin tällöin vedettyä jonkun kakun tai piirakan yli, niin aina niitä...

Bella-blogit -

Mun mielestä tämä on ollut jotenkin ihan erityisen kiva marraskuu. Ei yhtään sellainen tavallinen marraskuu, jolloin koko kuun saa kahlata läpi loskassa ja

Unelmaa ja unelmia -

Dieetit sisältävät kieltoja. Ei saa syödä sitä ja tätä. Ja toisaalta pitää tehdä sitä ja tätä. Pitää olla samaan aikaan aktiivinen ja mieleltään vahva, jotta pystyy välttämään herkulliset houkutukset. Jopa niin sanotut tavalliset ruoat ovat osittain kiellettyä. Mitä pidempi dieetti, sitä enemmän kaikkea kiellettyä alkaa tehdä mieli. Vai alkaako? Erityisesti sokerin himo on monella dieetin alussa suuri, mutta sanotaan, että kroppa tottuu sokerittomuuteen ja muutaman...

Sillä sipuli -

Koko perheemme rakastaa yllätyksiä ja touhukkaita juhlapäiviä. Sellaisen aika oli taas eilen kun juhlittiin Jukkaa isänpäivänä. Suunnittelimme päivästä lasten kanssa ilmailu- ja ruokapitoisen, sillä nämä asiat ovat kovasti innostavia isälleen. Päivä alkoi sänkyyn tarjotulla brunssilla. Sängylle nostettiin leikkeleitä, katkarapuleipiä (savustetuilla katkaravuilla jotka tuoksuivat luotaantyöntäviltä), pekonia, juustoja, kinkkuleipiä, persimonia, salmiakkia ja Geishaa...

viva ciabatta! -

joo ei se ole enää muotia, ei kiinnosta Hyvää isänpäivää minulle rakkain. Brunssi näyttää aina paperilla hyvältä idealta, ihania ruokia voi nauttia pitkään ja istua pöydässä ja viettää päivää. Paskat, ensin paastotaan puoleen päivään ja hirveessä nälässä brunssilla lastataan lautaselle Baabelin torni kinkuista ja minimakkaroista. Viisi minuuttia ja lautanen on tyhjä, hyvä jos pääsee pääruokiin asti, jälkkäreistä natustaa vähän juustokakunreunaa...

Punaturkkinen puolisukeltaja -

Nukun sikeästi kuin siili tuoreissa pehkuissa. Alakerrasta kuuluva kolahdus kuitenkin täräyttää minut hereille. Jotakin aseteltiin uuniin, lasin kilahdus, lahjapaperin mietoa rapinaa. Käännän kylkeä ja vaivihkainen hymy huulillani sallin itselleni pienet lisätorkut.  Isänpäivän kunniaksi keinahdan takaisin uneen lapset mielessäni ja luomien takana alkaakin heti tapahtua. Käväisen pikaisesti pojan kanssa synnytyssalissa, jossa tapasimme ensimmäisen kerran, jonka jälkeen...

Sisustus ja Sepustus -

Isän- ja äidinpäivien vietto on muuttunut meidän perheessä ja varmaan monessa muissakin perheissä, missä lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja muuttaneet omilleen. Aina sitä päivää kuitenkin juhlistetaan tavalla tai toisella. Tänä vuonna jo pelkäsin, että juhlimme sitä täällä ihan kaksistaan. Pojat kuitenkin iloksemme ottivat lennot Helsingistä ja tulivat Tornioon viikonlopuksi viettämään isänpäivää ♥ Anniinankin tulee parin viikon […] Artikkeli Isänpäivämme...

Mitä löytyy? -

Tyytyväinen kuntoutuja

Kääpälä -

Jopas oli viikonloppu. Koko  viikko oli ollut töissä yhtä hässäkkää - tai no, samaa hässäkkää on jatkunut jo 9 kk putkeen. Lapsi oli lähdössä Tallinnaan turnausreissulle: tavarat oli pakattu, kouluun ilmoitettu, että pitää lähteä jo klo 12 ja mies soitti vielä varmistussoiton, että onhan passi varmasti mukana. No, neljältä soittaa joukkueenjohtaja ja kertoo, että lapsi ei nyt ilmeisesti pääse reissuun, sillä passi on kotona Tillinmäessä ja laiva lähtee puolen...

Helsinki 10 -

Sunnuntain sosiaalinen media pursusi toinen toistaan komeampia kattauksia hemmotteluaamiaisia ja isänpäiväkortteja, mutta nyt en osallistunut. Herätessäni oli kauniimpi puolikas jo jäällä treeneissä ja teineillä käsky nukkua pitkään kun kerrankin voivat, joten laitoin kahvit ja mikropuuron itse. Lounasmenussa ääneni toki painoi, ja ehdotukseni perunamuusista ja uunimakkarasta meni läpi. Ja ruisleipää ja maitoa. Perinteisesti olen toppuutellut järjestämästä mitään...

VillaNanna -

Ei ole suurempaa rakkauden valaa kuin se, että lapsesi sua halaa ja se, että pienessä sydämessä sinulle juuri on varattu paikka niin valtavan suuri. Donitsikakku kruunaa aamiaispöydän Tarjolla: munakas broilerpekoni paahtoleipä kalkkunalauantaimakkara kalkkunametvursti tomaattia kurkkua paprikaa aprikoosi-ja mansikkahilloa vesimelonia poppareita donitsikakku Aaveet ja meediot, kello tikittää... Ulkona kirpeä sade päivä. Sauna muuttuu ihanaksi kylpyläksi. Kahvikuorinta-aine tuoksuu...

Bella-blogit -

Eilen oli kyllä huikean onnellinen päivä ja oli ihana muistaa isää. Näistä päivistä ollaan aina montaa mieltä, toisten mielestä kaupallista humputusta, toiset

Isyyspakkaus -

Isänpäivä oli laskelmieni mukaan kuudes.

Sí Moda -

Toivottavasti kaikkien viikonloppu on sujunut mukavasti. Meillä kuten varmasti monessa muussakin kodissa herättiin tänään juhlamielellä. Mini ponkaisi ylös sängystä alle sekunnissa, kun muisti, että tänään saa vihdoin kaivaa sängyn alla piilossa olleen lahjan esille. Onnitellessa hänelle oli tärkeintä kertoa hyvin yksityiskohtaisesti miten isänpäiväkortti oli päiväkodissa valmistettu. Kun kaikki työvaiheet oli käyty läpi pystyi hän vihdoin rentoutumaan ja laulamaan...

Villin pihan tarinoita -

Kuvausvalosta on hieman puutetta. Muutoin on ollut ihana viikonloppu. Tavattu kaikkia tärkeitä. Pieni isänpäiväitku on itketty. 10 vuotta ilman isää. Oletteko kuulleet koskaan tätä. Ellan ja Aleksin Hämärän hyssy: Aurinko laskee, päässä on myssy Eletään pakkasen aikaa Sininen hetki on hämärän hyssy Siinä on outoa taikaa Taivas on sininen, kohta jo punainen, oranssi ja sitten tumma Metsien, peltojen, päiväkotien yllä on tunnelma kumma. Mua ei pelota, mua ei pelota Oon...

Stoori -

Sattumalta oli tilaisuus päästä kuuntelemaan Turun Mikaelinkirkon taitavaa urkuria, Marko Hakanpäätä. Sunnuntaina 12.11. eli isänpäivänä puolilta päivin kirkossa oli vaatimattomasti urkutuokion nimellä otsikoitu tilaisuus. Musisointia kesti varttitunnin verran ja sitten yleisö sai kiivetä urkuparvelle, jossa Hakanpää kertoi uruista soittimena noin ylipäätään ja Mikaelinkirkon uruista erikseen. Lopuksi pääsi mönkimään huoltokäytävä urkujen sisään ja innokkaimmat...

Kotiporstua -

Tervehdys kaikille! Kivaa että olet siellä! Kotiporstuassa ollaan oltu luovalla blogitauolla ja moni onkin kysellyt, milloin postauksia taas tulee - kiitos viesteistänne ja kaipauksista Pari suurta projektia ovat pitäneet kiireisenä ja kiirettä pitää aina ensi kesän lopulle saakka, joten todennäköisesti juttuja tulee tämän vuoksi hieman harvempaan myös jatkossa. Projektit ovat todella mieluisia ja kuulette niistä varmasti sitten myöhemmin jossain vaiheessa. Joko teillä on...

Belle's blog II -

Oikein sydämellistä... TT: Simply The Best [2lp] ...isänpäivää! Ja vielä… Here you are... Hans Zimmer - making of PIRATES OF THE CARIBBEAN Soundtracks Part 1/2 (Tuubi) Hans Zimmer - making of PIRATES OF THE CARIBBEAN Soundtracks Part 2/2 (Tuubi) :-) :-* :-)




40+ blogit -

Hiphei!  Täällä on vietetty hyvin rentoa isänpäivää runsaan aamiaisen ja ravintolapäivällisen merkeissä. Taitaa mies olla aika tyytyväinen varsinkin kun ehti vielä illalla katsomaan formuloita. Nämä ovat niitä hänelle tärkeitä juttuja… The post Havukranssi appeared first on Nelkytplusblogit .

Kemppinen -

Kuolema, pysy nöyränä, vaikka jotkut kuinka pelkäävät valtaa ja voimaasi, joita ei olekaan. Ne jotka luulet kukistaneesi, eivät kuitenkaan kuole. Et pysty minuakaan surmaamaan. Kuvasi, kuolema, lepo ja uni, hyvittävät mielen. Sinusta virtaa paljon myös muuta. Miehistä parhaimmat seuraavat sinua ruumiinsa lepoon ja sielunsa pelastukseen. Kuolema on orja kohtalon, sattuman, kuninkaan käsissä, rosvojen, myrkkyjen, sairauden. Unikot antavat paremmin unen, kenties myös loitsut, joten...

Täyttä elämää -

Aamulla herättiin miehen kanssa kahdestaan aamukahville mutta hän onneksi  torkahti vielä ennen kuin lapset heräsivät niin päästiin herättämään laulamalla. Yksi lahjoista oli tietysti  meilläkin tänä vuonna kovasti yleinen karkkikortti.  Viime vuonna sellaisia näin ja nyt päätettiin tyttöjen kanssa se toteuttaa. Tyttö leipoi illalla kakun ja sillä herkuteltiin päivänsankarin herättyä. Päivällä syötiin savulohipiirakkaa ja salaattia halloumjuustolla. Piirakka oli...

Bella-blogit -

Granolaa (tai mysliä) on helppo tehdä lasten kanssa, koska mittasuhteilla ei ole niin väliä ja ainesosat voi valita ihan oman maun mukaan.

40+ blogit -

Meillä isänpäivää vietettiin suhteellisen perinteiseen tapaan. Aamulla varovainen herätys, hieman parempi aamukattaus ja isän muistaminen lahjalla ja kortilla. Tosin poika oli unohtanut oan korttinsa pulpettiinsa, mutta isä saa sen sitten… The post Isänpäivänä appeared first on Nelkytplusblogit .

Stoori -

Muistattekste sen facebookin kiertostatuksen, missä puhuttiin siitä miten isä on se joka leikkii kanssasi lentokonetta kun olet lapsi, ja jonka käsivarret ovat aina valmiit kannattamaan sinua ja nostamaan pystyyn jos kaadut? Mulla meni se sillon millonlie 2014 niin kyynelkanaviin, koska se on niin meidän iskä. Miten etuoikeutettu sitä onkaan, kun omistaa valehtelematta maailman parhaan iskän, sen, josta […] The post Isintyttö ja helvetin ylpeä siitä appeared first on Stoori .

World is a weired place to live -

Se tapahtui hitaasti ja salakavalasti, kuten moni asia tuppaa tapahtumaan: nimittäin vanheneminen ja rapistuminen. Ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän pistää hanttiin.  Ensin oli vain shampoo ja saippua, sitten kuvaan astui hiustenhoitotuotteet. 1900-luvulla nuo olivat vielä hyödyllisiä, mutta nykyään hiukset ovat lähteneet kuin lapset: yksi kerrallaan maailmalle. Tosin lapset tulevat vielä käymään, mutta hiukset eivät enää palaa. Seuraavaksi piti keksiä jotain...

40+ blogit -

“Isä nukutko?” kysyn kun tulen autoon. On pyhäinpäivän iltapäivä viime lauantaina. Olemme isän kanssa hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä viime syksynä kuolleen äitini haudalle. Isä on muutamia minuutteja aiemmin mennyt autoon kun… The post Erilaisen merkityksellinen isänpäivä appeared first on Nelkytplusblogit .

Sivukonttori -

Vietämme Suomessa yhtä viimeisimmistä isänpäivistä. Tilalle on tulossa läsnäolon päivä. Läsnäolija on henkilö, joka on lapselle tuttu ja turvallinen. Läsnäolija on henkilö, joka jakaa yhteistä aikaa lapsen kanssa. Täydellistä olisi, jos läsnäolijoita olisivat omat vanhemmat. Omien vanhempien läsnäolon ehdoton edellytys on, että he ovat elossa. Vaikka vain toinenkin olisi elossa, pitää olla tiedossa, kuka hän on. Uusperheiden osalta vanhempien olemassaolokaan ei vielä...

Nectanikko -

Designed by Freepik Iloista isänpäivää! Katso nectanikon vinkit isänpäivään. Klikkaa tästä




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava »