Tänään on 20.01.2018 17:09 ja nimipäiviään viettävät: Henna, Henni, Henriikka, Sebastian ja Fabian. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle isänpäivä kotona


Vanhemman varjossa -

Isänpäivä oli ja meni. Konsepti meni jotenkin näin: soitin isälleni ja toivotin hyvää isänpäivää. Hän totesi kiitos, ja laittoi luurin kiinni. Myöhemmin äitini kertoi, että isä oli katkerasti itkenyt koko päivän sitä, miksi hänen tyttärensä on hylännyt hänet. Kevyttä syyllistämisen makua taas tilanteessa, missä ihan vilpittömästi yritin vain olla kohteliaan ystävällinen. Kävin muuten äitini kanssa muutenkin mielenkiintoisen keskustelun hiljattain. Sisältönä...

Kääpälä -

Jopas oli viikonloppu. Koko  viikko oli ollut töissä yhtä hässäkkää - tai no, samaa hässäkkää on jatkunut jo 9 kk putkeen. Lapsi oli lähdössä Tallinnaan turnausreissulle: tavarat oli pakattu, kouluun ilmoitettu, että pitää lähteä jo klo 12 ja mies soitti vielä varmistussoiton, että onhan passi varmasti mukana. No, neljältä soittaa joukkueenjohtaja ja kertoo, että lapsi ei nyt ilmeisesti pääse reissuun, sillä passi on kotona Tillinmäessä ja laiva lähtee puolen...

Stoori -

Isänpäivää vietetään tulevana sunnuntaina 12.11. Monilla on perinteenä mennä isän luokse syömään, mutta omasta mielestäni isänpäivänä isän ei kuuluisi tehdä muuta kuin nauttia päivästä, eikä varsinkaan joutua itse kokkaushommiin. Oma isäni asuu Espanjassa, joten en ole itse koskaan isänpäivää viettänyt, mutta tänä vuonna järjestämme mieheni isälle juhla-aterian, johon kuuluu salaatti, pääruoka sekä jälkiruoka kahveineen. Isän […] The post VIISI...

Täyttä elämää -

Aamulla herättiin miehen kanssa kahdestaan aamukahville mutta hän onneksi  torkahti vielä ennen kuin lapset heräsivät niin päästiin herättämään laulamalla. Yksi lahjoista oli tietysti  meilläkin tänä vuonna kovasti yleinen karkkikortti.  Viime vuonna sellaisia näin ja nyt päätettiin tyttöjen kanssa se toteuttaa. Tyttö leipoi illalla kakun ja sillä herkuteltiin päivänsankarin herättyä. Päivällä syötiin savulohipiirakkaa ja salaattia halloumjuustolla. Piirakka oli...

Idealista -

Isänpäivä on äitienpäivän tavoin liikkuvaa sorttia: sitä vietetään marraskuun toisena sunnuntaina, kun äitienpäivä on toukokuun toinen sunnuntai. Loogisempaa toki olisi, että äitienpäivä koittaisi yhdeksän kuukautta isänpäivän jälkeen, mutta syy nykykäytäntöön […] The post Miksi isänpäivää vietetään Suomessa vasta marraskuussa? appeared first on Idealista .

Kotona ja kaupungilla -

Sunnuntaina oli isänpäivä, mutta me juhlimme sitä jo lauantaina. Olimme viikonlopun vietossa Tammisaaressa mieheni vanhempien luona. Sunnuntaina meillä oli muuta menoa, joten isänpäiväjuhlallisuudet hoisimme jo lauantaina. Ilma oli kovin synkeä ja sateinen koko viikonlopun ja aikaa ei tullut pahemmin ulkona vietettyä. Meillä ei ole ollut tapana herätä aamulla aikaisin onnittelemaan suoraan sänkyyn. Ehkä tapa vielä muotoutuu, kun lapsi kasvaa ja ymmärtää tämän juhlapäivän...

Täti Punaisen askartelut -

Pohdin tässä jo jokin aika sitten, että haluan muistaa miestäni, tulevaa isää jollakin lahjalla. Idea lähti oikeastaan äitiyspakkauksesta. Vaikkakin äitiyspakkaus sisältää melko lailla kaikille jotakin perheessä, halusin koota hänelle ihan oman pakkauksen. Lueskelin eri blogeista, millaisia pakkauksia naiset olivat tehneet aiemmin. Pahoittelen huonoa kuvanlaatua. Pakkauksesta löytyy siis olohousut isälle ja vauvalle, isä-pyyhenipsu, sukat, vaippoja, kosteuspyyhkeitä...

Annin aatoksia -

  Eilen kävimme katsomassa Tuntemattoman sotilaan. Olihan se vaikuttavaa kuvausta sodasta ja miehistä, nuoremmista ja vanhemmistakin. Tuskaa, pelkoa, kipua, väsymystä, kaipausta kotiin. Isästä, joka taistelee menetetyn kotitilansa ja perheensä  puolesta. Eero Aho Rokkana oli hyvä valinta. Hän tuo elokuvaan syvyyttä ja tunnetta, jota vain hän pystyi isän ja sotilaan hahmona tulkitsemaan. Suomalainen mies ja isä, heitä menehtyi sodissamme paljon. Voin vain kuvitella, miltä...

Sininentaivas -

Hei taas piiiiiitkästä aikaa.  Tänää luin lähes vahingossa erästä blogia ja heräsin muistamaan tämän oman blogini olemassa olon. Tai kyllä minä muistan. Ei vaan oli voimia kirjoitella. "Lyhyt" tilanne katsaus: Minä olen edelleen kipeä - toisinaan kipeämpi toisinaan liki kuollut, hengissä silti. Tiukunen on myös käynyt sairaalassa tutkimuksissa ja tuloksia odotellaan. Neiti pyörtyilee. Rakennuksella ollaan jälleen aikataulusta myöhässä, mutta ehkä jo ensi viikolla...

Naukulan kerho -

Naukulassa Nyt ovat asiat sen verran mallillaan Nauklassa, että Pinkkitassun kolmikko palasi kotiin veljeni ja äitini tuomina. Namu ja Noomi olivat menneet kuljetukoppiinsa hienosti, Sulo ei ollut ihan heti antanut ottaa itseään kiinni.  Muuten mummulassa oli mennyt oikein hyvin. Jos mummu katsoi telkkaria, hyppi Noomi telkkarin edessä ja takana. Jos mummu puhui puhelimessa, silloin Noomi hyppäsi isoon kukkaan keikistelemään. Jos mummu luki sanomalehteä, se silputtiin. Muina aikoina...

40+ blogit -

Meillä isänpäivää vietettiin suhteellisen perinteiseen tapaan. Aamulla varovainen herätys, hieman parempi aamukattaus ja isän muistaminen lahjalla ja kortilla. Tosin poika oli unohtanut oan korttinsa pulpettiinsa, mutta isä saa sen sitten… The post Isänpäivänä appeared first on Nelkytplusblogit .

Arkipäivän askartelua -

Mukavaa isänpäivää. Meillä oli tänä vuonna käsiteema, koska poika on niin pieni vielä, että käsijutut onnistuvat hyvin. Kortin käsi on tehty sormiväreillä ja ehostin korttia hiukan sydän- ja kirjaintarroilla. Ompelin tyynyliinan ja painoimme kangasväreillä siihen käden ja jalan kuvia. Sydämet tein sabluunalla ja tekstit kirjoitin kangastusseilla. Isi oli tyytyväinen saamaansa lahjaan.

Jaskan puutarha -

Swany Leutona syksynä voi vielä näin marraskuussa löytää kukkia, jotka ilahduttavat näin isänpäivänä. Onnea kaikille isille ja nauttikaa lämpimästä syksystä! In this warm autumn you can still find some flowers in your garden. I found some to cheer me up at the Fathers Day. Enjoy the autumn fathers! The Fairy Pink New Dawn Tarhaneito, Nigella damascena Etelän ruusuruoho, Knautia macedonica,  Pikkutalvio, Vinca minor

Hassarin päiväkirja -

Ai moi ystävät! Mie kävin tänää viettämäs isänpäivää miu vanhempien luona. Aamul mie olin kukon laulun aikaa hei ovella, ja ku sitä kieuntaa ei alkanu kuuluu, mie aloin kiekuu ite. Sit äiti tuli avaamaa ja vetäs miut nopeesti sisää. Hää sano, et mie voisin vaa soittaa ovikelloo niiku tavalliset ihmiset. Mie tajusin, et voisha sitäkii kokeilla. Mie olin ostanu lohta, ja aloin heti marinoimaa sitä. Äiti sano, et hää vois marinoia, mut mie marinoin ite. Sit mie heitin lohen...

Edinan intohimot -

Tein isänpäiväksi pienen täytekakun, jotta mieheni pojat perheineen saavat jotain makeaa kahvin kanssa. Makumaailmaksi valikoitui salmiakkilakritsi ja sitruuna. Tein täytteeksi sitruunamoussen ja hopeatoffeemoussen. Päälle hopeatoffee-kinuski ja reunoille kermavaahtoa. Kakku on pieni, vain kolmen munan gluteeniton pohja.  

Kotiliesi -

Tarjoa alkuun maukasta sienikeittoa Ateria alkaa syksyisellä sienikeitolla. Suppilovahveroiden lisäksi siihen on soseutettu maa-artisokkia. Kuohukerma takaa sametinpehmeän koostumuksen ja päälle ripoteltava macadamia-granola tuo mukavaa makua ja purutuntumaa. Reseptin suppilovahvero-maa-artisokkakeittoon ja macadamia-granolaan löydät täältä. Paiasta pääruoaksi karitsankyljykset Lammasta voi syödä muulloinkin kuin pääsiäisenä. Karitsankyljykset valmistuvat pannulla pikaisesti...

Kaakao kermavaahdolla -

Meillä on siskoni kanssa lähes peräkkäisinä päivinä synttärit, joten joka vuotiseen tapaan vietettiin taas yksi aamu synttäribrunssin merkeissä. Tällä kertaa pöydästä ei löytynyt kakkua, sillä oltiin herkuteltu jo aiemmin syntymäpäiväkahveilla ihanaa juustokakkua. Leivoin siskon toiveesta mustikkapiirakkaa, jonka resepti löytyykin jo blogista. Tämä mustikka-tuorejuustopiirakka on aivan mielettömän hyvää, ihan ehdottomasti yksi parhaista mustikkapiirakoista mitä olen...

Umami -

Tulilla istuminen ja aterian jakaminen yhdessä ovat ikiaikaisia tapoja.




Miimastiinan Mietteet -

Isäntämme kolmansia isänpäiväpippaloita vietimme jo perinteisin menoin; aamuherätys, aamupala ja pakettien avaus. Kakkuja ei meidän perheessä tänä isänpäivänä leivoskeltu (isännän pyynnöstä) eikä aamukahveja kaadettu sänkyyn. Kuka ylipäätään on keksinyt että aamupala sängyssä on suurenmoinen hemmotteluele? Tätä en ymmärrä, koska heti herättyäänhän on melkein pakonomainen tarve sännätä vessaan ja edes huuhtaista naamaa että herää vielä saman vuorokauden...

Kuinkas sitten kävikään? -

Pikkuveljen terveiset papalle isänpäivänä. Nimet muutettu. :) Gradu on virallisesti hyväksytty, lopputuloksena siitä tuli ämmälle ämmä, mikä meidän laitoksella on kuulemma oikein hyvä suoritus. Ei sillä, että kukaan koskaan enää kysyisi (tai olisi kysynyt tähänkään asti), mutta onpahan paketissa kaikista viime kevään ja kesän lastenhoitajasekoiluista ja sairasteluista ja miehen peruuntuneista lomista huolimatta. Että jei sille! Räävin myös perjantaina päivässä...

Viides villahousu ja muita tarinoita -

  diudiudiu. Mieli aallokossa keinuu... Auttasko jäsentämään ajatuksenvirtaa jos rustais jotahii..? Kysymys kuuluukin, että kuinka paha ihminen olenkaan? Eli hukassa itsensä kanssa osa 20076. Vaihteeks yökukkuja hilluu. Toisinsanoen rytmit on suoraan Jamaicalta. Näin yöllä sit ehtii fundeeraamaan kaikenlaista mikä mieltä painaa. Kauheen on monta asiaa mistä olen sangen tyytyväinen ja onnellinen, mutta aina löytyy niitä ahdistuksen poikasiakin. Raha-asiat on varmaan se...

Hallatar -

Kylässä hyvä  mutta kotona paras.  Niinhän se on... Vanhat kuivatutu ruusut  pääsivät vihdoin esille.  Variksenpoikasten lempipaikka...  Muistoja pionien kukinnasta.  Nyt niissä on viimeiset kukat...  Muistoja Valamonruusuista.  Näissä ihanuuksissakin  on viimeiset nuput kohta  aukeamassa.  Kesä on aina niin viikoissa,  jopa päivissä ohi...  Pitää ehtiä nauttimaan niistä hetkistä.  Piha on muhkean vihreä ja  hyvinvoipa sateiden ansiosta.  Eikä ole onneksi...

Oppitori -

ja on ei että hän mutta oli se minä niin kuin kun sen ole hänen herra he jos joka ovat kaikki mitä jotka sitten sinä tai nyt sanoi olen sitä ne en minun sinun herran heidän te voi myös vain näin silloin olisi tämä siitä sillä eivät vaan olivat teidän tulee tämän vastaan vielä eikä jonka jo koko olla mitään saa olet tuli siis hänet ollut koska vaikka kanssa itse kuningas hänelle pois minua miten kyllä häntä me minulle sanoo siellä maan miksi poika aina paljon siihen...

Junalla Kiinaan ja takaisin -

Näin on matka ohi, ja koto-Suomi on koittanut. Lento sujui ongelmitta, lähinnä tuntui käsittämättömältä, että kuuden viikon matkaamisen kodista poispäin voi kuitata kahdeksan tunnin lennolla. Kotiin palaaminen tuntuu varsin kummalta viela tässä vaiheessa, kun ei ole oikein tottunut ajatuksen. Joka paikassa ei ole kiinalaisia merkkejä tai hirveitä määriä ihmisiä. Mutta noh, kyllä tuntuu oikeasti mukavammalta näin. Kiitokset kaikille lukijoille mielenkiinnosta, tämä blogi...

oravanpesä -

Seuraan säännöllisesti Kierrätyskeskuksen verkkokauppaa ja niin näyttää tekevän muumama muukin, niin nopeasti sieltä välillä on uutuudet lähteneet uusiin koteihin. Arabian kissafiguuri ei varmasti  ehtinyt olla montaakaan tuntia myynnissä, kun nappasin sen itselleni. Se ei ollut halpa, mutta kun tein nopean vertailun internetissä, se oli kuitenkin huomattavasti edullisempi kuin muut myynnissä olevat tai myynnissä olleet. Ja se oli sentään kissa figuuri. Tilaus oli parissa...

Unihiekkaa hiuksissa -

Minun on pitänyt hyvin pitkään kirjoittaa tämä postaus, mutta vasta nyt oli sopiva hetki tälle. Pistimme siis Mitä-verkosto Jyväskylän kanssa keväällä aluilleen #jokatytönoikeudet-kampanjan ja tämä postaus on vastaus haasteeseen. Postauksia aiheesta on tullut jo useita. Hyvin rankkoja tekstejä ovat kirjoittaneet Miss Ruvi Ver Pin The Fuck Ups -blogissaan ja Tinna Masentunut mutsi -blogissaan. Instagramin puolella osaa ovat kampanjaan ottaneet Yona, Arman Alizad ja Kotipizza...

minun moskova -

Heinäkuun huomattavin tapahtuma Pohjoisen Vaimon perheessä oli ehdottomasti sukulaisten vierailu Moskovaan. Vaikka kaupungissa asumista on jo takana yli kymmenen vuotta, voi ystävien ja perheenjäsenten kyläilyt laskea vaivattomasti yhden käden sormilla (no ok, ehkä se yksi kämmenellinen sormia on jo käytetty). Arvatenkin on pari asiaa mitkä saattaisi saada lähipiirin helpommin liikkeelle, niistä ykkösenä Moskovasta pois muuttaminen, kakkosena ehkä suurempi asunto. Kummatkaan...

Sahramisydän -

Kotona ollaan taas - tai siis laatikkopinojen, jätesäkkien ja epämääräisen roinan takaa on alkanut paljastua koti. En kyllä muistanut, miten kamalaa muuttaminen on, ja sitä en edes tiennyt, kuinka kamalaa muuttaminen on stressaantuneen ja järkyttyneen yksivuotiaan kanssa, kun kalenterissa vielä on samaan aikaan kaiken maailman töihin ja opintoihin liittyviä kalmanlinjoja, joita ei voi siirtää.. Tässä on kuva, jonka myötä alkoi tuntua kotoisalta. Kun asunnon keskipisteessä...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 185 186 Seuraava »