Tänään on 22.11.2017 18:26 ja nimipäiviään viettävät: Silja, Selja ja Cecilia. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle itsenäisyys


Juha Sipilä -

(muutosvarauksin) Hyvät syyskokoukseen osallistujat, Naiset ja herrat, Muistin virkistämiseksi haluan kerrata hallitusohjelman keskeisen talouspoliittisen ajattelun. Keskeisiä talouspoliittisia tavoitteita olivat, että velkaantuminen taittuu suhteessa BKT:hen vaalikauden loppuun mennessä, velaksi eläminen loppuu vuonna 2021, kokonaisveroaste ei nouse, työllisyysaste kohoaa 72 prosenttiin ja kymmenen miljardin kestävyysvaje kurotaan umpeen kymmenessä vuodessa. Kestävyysvajetta...

Sairaan rakas elämä -

Suomen satavuotista itsenäisyyttä on juhlistettu ja juhlistetaan monin tavoin. Minua sykähdyttää erityisesti hanke , josta kuulin ensimmäisen kerran vasta viime viikonloppuna. Tarkoituksena on järjestää sankarihautausmaille itsenäisyyspäivänä kunniavartio siten, että jokaista sankarivainajaa vastaa vartiossa saman ikäinen henkilö kuin edesmennyt oli kuollessaan. Mielellään myös samaa sukupuolta, mutta ei välttämättä. Idea on mainio. Toivottavasti hanke toteutuu...

Plöki/Notatki z podziemia -

Ns. vaihtoehtoisen oikeiston röyhkeys on kasvanut sellaisiin mittoihin, että suomalaisten uusnatsien ruotsalaiset aateveljet (jotka joka tapauksessa ohjaavat täkäläistenkin touhuja) ovat venäläisillä somesivuillaan villinneet venäläistä äärioikeistoa osallistumaan Suomen itsenäisyyspäivän uusnatsimarssiin. Samoilla marsseilla on takavuosina nähty mm. perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen. Fräckheten inom den s k alternativa högern har nått sådana dimensioner, att de...

Kotiliesi -

Suomi sata –hengessä pidetään lähiviikkoina paljon juhlia, mutta taatusti yhdet eksoottisimmista järjestetään joulukuun 9. päivänä Fallon kylässä, Abruzzon maakunnassa keskisessä Italiassa. Siellä asuvat Minna ja Mikko Lymi, suomalainen pariskunta, joka runsas vuosi sitten otti ja myi Tampereella juuri remontoimansa omakotitalon, sen irtaimiston, irtisanoutui töistään sanomalehdessä ja paperitehtaassa ja pakkautui jäljelle jääneen omaisuutensa ja kolmen koiransa […] The...

Sukututkijan loppuvuosi -

Kai Korhosen Aku Ankka ja Suomi. Suomen historia räpylävinkkelistä koostuu Aku Ankassa tänä vuonna julkaistuista sarjakuvista. Onko niiden yhteydessä julkaistu samat artikkelit kuin kirjassa jää epäselväksi. Idea toisinaan melko kaukana historiasta tapahtuvan sarjakuvan yhdistämisestä Suomen historian käänteisiin on freesi. Syntyvä historiankuva on väistämättä aukkoinen, mutta kun tietoa tuodaan tuttuun hahmoon ja huumoriin yhdistettynä, voi se jäädä pähänkin...

Olutonni - tapahtumakalenteri « OLUTVERKKO - uutisia ja ti -

Lahdessa täytetään vuosia! Teerenpelin pienpanimon Onnenpekka-pils on ollut tuotannossa jo 20 vuotta. Lauantaina 18.11. 2017 OnnenPekan nauttijat saavat kaupanpäälle omakseen 20-vuotistuopin. Suomen itsenäisyyden 80-vuotisjuhlavuonna 1997 Ravintolapanimo Teerenpeli alkoi valmistaa OnnenPekka -nimistä pils-tyylistä olutta. OnnenPekka on Nyky-Suomen vanhimpia pienpanimo-oluita. – Teerenpelin pienpanimon ensimmäinen oma vaalea lager Onnenpekka syntyi 20 vuotta sitten, Teerenpelin...

KastehelmiB -

Etsitkö kauniita käsintehtyjä koruja helmistä ja kristalleista. Korut ovat yksittäiskappaleita ja niitä et muualta saa. Katso, miten voit tilata koruja.

Kotiliesi -

Kun Kotiliesi-lehti 95 vuotta sitten ilmestyi ensi kertaa, elettiin ”iloista, kultaista” 1920-lukua, jota leimasivat tieteen edistyminen, teollistuminen ja moderni edistysusko. Mikä tahansa oli mahdollista! Geometrisiä muotoja, dekoratiivisuutta ja eksoottisia vaikutteita korostanut art deco hurmasi arkkitehtuurissa, sisustuksessa ja muotoilussa. Monet arkea mullistaneet keksinnöt kuten liikennevalot, puskutraktori, penisilliini ja laastari levisivät vauhdilla. Ihmiskunta teki...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 16-11 tulee kuluneeksi tasavuosia Pietari Kalmin kuolemasta Turussa vuonna 1779: 1716 – Pehr Kalm (Pietari Kalm), suomalainen tieteilijä, tutkimusmatkailija ja pappi (k. 1779 ): Pehr (Pietari) Kalm ( 1716 Ångermanland – 16. marraskuuta 1779 Turku ) oli suomalainen tieteilijä , tutkimusmatkailija ja pappi, joka saavutti mainetta myös ulkomailla. Kalmin tarkkaa hautapaikkaa ei tiedetä, mutta hänen muistolaattansa on kiinnitetty Turun Maarian kirkon seinään. Kalm vihittiin...

Stoori -

Kävimme eilen katsomassa uuden Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntematon sotilas -elokuvan ja se kosketti. Elokuvan hahmot on hyvin rakennettu ja niiden esittäjiksi oli valittu juuri oikeat henkilöt. Eniten kosketti Eero Ahon tulkinta Rokan roolissa ja Aku Hirviniemen roolihahmo Hietanen. Olin aluksi skeptinen elokuvasta, sillä en ole koskaan pystynyt samaistumaan alkuperäiseen elokuvaan enkä ole lukenut Väinö Linnan […] The post Tuntematon sotilas tuo sukupolvet yhteen appeared first on...

Karjala takaisin -

Vaikka venäläiset eivät itse tunnu oikein tietävän miten suhtautua historiaan, onneksi se, miten suomalaisten pitää suhtautua, on vielä selvää: Mielipide Leninistä voi jakautua Venäjällä, mutta Suomessa ei niinkään. Suomelle Lenin ei ole koskaan ollut verinen ”aggressiivinen hirmuhallitsija”, eli despootti. Suomelle itsenäisyyden 100-vuotistapahtuma on suuri ja iloinen juhlan aihe. Mutta Venäjälle vuoden 1917 vallankumouksen 100-vuotistapahtuma ei ole juhlaa, vaan...

Sairaan rakas elämä -

Turun AMK:n Taideakatemia on entisessä köysitehtaassa Kiitoksia anonyymille kommentoijalle, joka kertoi, että porkkanat olivat alunperin violetteja ja valkoisia. Juurekset olivat lähtöisin Lähi-Idästä. Porkkanoiden oranssiin väriin liittyy tarina . Kun violetit ja valkoiset porkkanat risteytettiin, saatiin oranssin värinen lajike, josta on tullut valtavirtaa ainakin länsimaissa. Jalostaminen tapahtui Hollannissa, jonka kuninkaallinen suku on Orania-Nassau . Oranssi sattui olemaan...

intrigööri -

Nyt kannattaa mennä sassiin sossuun, edes jotain kyselemään. Voisi kysyä vaikka sitä, mistä saa ostaa itäsuomalaisten sosiaalialan opiskelijoiden uutta pin-up-kalenteria. Semmoisia kalentereita ovat tehneet monet muutkin arjen auttajamme, erilaiset tärkeät  ammattiryhmät. Kaikille sukupuolille lienee olemassa ja tulossa upeaa tarjontaa, myös sellaisille oletetuille. Tulevien sossuimmeisten pin-upit ovat osoitus hyvästä huumorintajusta ja sehän on meillä liian monien...

Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Suomessa on juuri nyt sotilasvallankaappaus käynnissä, siksi puoluejohtajat ilahtuvat insestiharhautuksista ja työttömien halveksimisesta "uhkana"  ym mediassa kovin suuresti. Kaaosnäytelmä on tärkeää, jotta euroeliitti voi halveksia demokratiaa avoimesti ja vaatia koko ajan poikkeustoimia. Kansa esitetään tuhmana ja media on täynnä paheksuntaa kansaa vastaan perinteisen kirkollisesti - samalla kun demokratiaa puretaan vastoin perususlakia. Kaaosnäytelmä on tärkeää jotta...

Juha Sipilä -

(muutosvarauksin)   Arvoisat kuulijat! Hyvät seminaariin osallistujat! Viikko sitten päättyi määräaika, jolloin kaikki kiinnostuneet voivat esittää oman hankkeensa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlien ohjelmaan. Se tuotti peräti 5000 erilaista hanketta. Ohjelmiston kirjo on erittäin laaja. Kyselytutkimuksen mukaan Suomi100 -tapahtumien suunnitteluun oli osallistunut jo elokuuhun mennessä yli puoli miljoonaa ihmistä. Suomen itsenäisyyden juhlavuosi on saavuttamassa kaikkein...

Perheyrittäjyys Family Business -

Kuvat Margit Mannila Liiketoimintasuunnitelmapohjassa , jota käytän yrittäjyyden kurssillani oppimistehtävän pohjana, on kohta, jossa tulevaa yrittäjää pyydetään tarkastelemaan omaa osaamistaan ja tekemään se näkyväksi .  Miksi liiketoimintasuunnitelmassa sitten tarkastellaan osaamista? Omasta mielestäni se on itsestään selvää. Kohdan tarkoituksena on auttaa tulevaa yrittäjää hahmottamaan mitä, yrityksen kannalta hyödyllistä, osaamista hänellä on ja mitä hänen...

Mitä löytyy? -

Olisi luullut, että kiristämme hampaitamme ja olemme nyrkit pystyssä.

Arde arvioi -

Tampereen laatupanimon ykköstykki on tuunattu juhlakuntoon Suomen itsenäisyyden 100-vuotisbileisiin. Mustaa on, harmittavan kylmää, yllättävän savuista, jotain viskisysteemiä varmaan mukana. Toimii hyvin, kuiva savu komppaa hienosti paahteisen maltaan kanssa. Tukeva runko ja edelleen on tallella katkera peräkärry. Ehkä ei perusversion tasoa, oluissa savuisuus on haastava laji, mutta todella hyvin silti toimii. Tuskinpa tästä kukaan pystyy petraamaan bakkanaalien huipentuessa...

SusuPetal ArtGallery -

  TAMMI-HELMI   /   JANUARY-FEBRUARY   Teemataiteessa on marraskuun haasteena tehdä neliön muotoisia töitä Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Mietin, mikä olisi se asia, joka yhdistäisi tämän tällä hetkellä mielestäni hyvin kahtiajakautuneen kansan. Mistä asiasta voi keskustella ilman vihaa? Sää. Niinpä tein tämän sarjan, jolle annoin nimeksi Kuusi vuodenaikaa (eikä nyt aleta riidellä, että vuodenaikoja on eri […]

Kotiliesi -

Kerroimme aikaisemmin, että lukijoidemme mukaan hyvä parisuhde rakentuu luottamuksesta, kommunikaatiosta ja toisen huomioimisesta. Tällä kertaa lukijat kertovat, millaisiin virheisiin hyväkin suhde voi kaatua. Oma aika on tärkeää – mutta niin on yhteinenkin ”Oman itsenäisyyden säilyttäminen on muistettava, vaikka olisi helpompi vain kiehnätä toisen kyljessä.” ”Ei saa liikaa sitoa, ettei toinen ”tukahdu”. Molemmilla pitää joskus olla […] The post ”Kukaan ei ole...




Lumooja -

Samu Nyström & Jörn Donner ”Merkillinen on nyt maailman meno”. Helsingin päiväkirja sekasorron ajalta 1917–1918 Otava Suomen itsenäisyyden satavuotissyntymäpäivien kunniaksi on julkaistu lukuisia sisällissotaa käsitteleviä tietoteoksia. Yksi niistä on Samu Nyströmin ja Jörn Donnerin tietokirja ”Merkillinen on nyt maailman meno.” Helsingin päiväkirja sekasorron ajalta 1917–1918. Kirja tavoittelee päiväkirjamerkintöjen, kirjeiden ja sanomalehtiartikkelien avulla...

Mitä löytyy? -

Unelmat ovat positiivisia avauksia tulevaisuuteen

Ripsa -

Päähenkilö on nuori tyttö, Ifemelu , joka pääsee amerikkalaiseen yliopistoon. Mutta lukukausimaksut ovat stipendistä huolimatta suuret eikä asuminen ja ruoka ole halpaa. Kirjan päähenkilöllä on oma täti maassa, lääketieteen opiskelija, joka on vielä pahemmassa jamassa, koska hänellä on lapsi. Lapselle on sentään saatava katto pään päälle ja sapuskaa. Ihmisiä tietysti ostetaan ja myydään ja tässä nuori nainen joutuu vuokrarahat saadakseen olemaan välillä vanhemman...

Hallatar -

Olimme eilen Lahdessa VIP-vierasesityksessä katsomassa Tuntemattoman sotilaan uusimman version. Ja kyllä, se oli vaikuttava esitys. Kansa poistui vakavina ja hiljaisina teatterista.  Osa silmät kosteina kuten mekin. Minä katselen yleensä aina kaikkia ohjelmia ja elokuvia kuvaajan silmin ja pidin erityisesti tämän elokuvan kameratyöskentelystä. Mika Orasmaasta vielä tullaan kuulemaan paljon lisää. Luontokuvaukset olivat lohdullisen kauniita sodan rumuuden ja armottomuuden keskellä...

Ilkka Luoma -

Sodasta eivät päätä rivikansalaiset, eivätkä rivisotilaat. Sodasta päättävät vihollinen ja usein myös puolustaja. Viholliskandidaatti voi olla määrätietoinen ja/tai puolustaja vahva sekä taitava neuvottelija – estäen sodan syttymisen. Nämä vaihtoehdot olivat yllättäen tarjolla Suomelle vuosina 1939 [A] ja 1941 [B] . [ … Aloitetulla sodalla oli/ on aina tavoite ja päämäärä – on kysymys maa-alueista, elinmahdollisuuksista ja suoja-alueista – raaka-aineet ovat...

Ilux_Ilkka Luoma -

    Sodasta eivät päätä rivikansalaiset, eivätkä rivisotilaat. Sodasta päättävät vihollinen ja usein myös puolustaja. Viholliskandidaatti voi olla määrätietoinen ja/tai puolustaja vahva sekä taitava neuvottelija – estäen sodan syttymisen. Nämä vaihtoehdot olivat yllättäen tarjolla Suomelle vuosina 1939 [A] ja 1941 [B].       [ … Aloitetulla sodalla oli/ on aina tavoite ja päämäärä – on kysymys maa-alueista, elinmahdollisuuksista ja suoja-alueista –...

Pois työpöydältä -

Tatu Vaaskivi Huomispäivän varjo – Länsimaiden tragedia toim. Jukka Pennanen Tiberiuskirjat 2017 Oululaisen, nuorena menehtyneen Tatu Vaaskiven (1912-1942) maine on kantanut nykypäivään saakka. Vaaskiven muistoa vaalittaisi kaupungissa enemmänkin, jollei 1990-luvulla olisi puolivahingossa purettu hänen viimeistä asuinpaikkaansa Hietasaaressa. Kaupunginkirjaston nettisivuille on kuitenkin laadittu hyvä kooste Vaaskiven elämästä ja teoksista . Vaaskiven muistoa vaalii myös...

Mehtäpäiväkirjat -

Tässä on viikkoon mahdutettu monta kilometriä, jos koko perhe lasketaan mukaan. Toivottavasti saan aikaiseksi myöhemmin kirjoittaa reissusta enemmän, mutta tässä oleellinen: olimme viime torstaista tämän viikon maanantaihin tapaamassa italialaista vaihto-oppilastamme perheineen. Matkalla mukana puoliso, nuorimmainen ja minä. Lensimme Bolognaan, saimme autokyydin Riminille, asuimme mummon yläkerrassa ja arkailimme koiraa ja ihmettelimme avainnippua, kävimme rannalla ja...

Yhteisöllisyys -

Kyllä se on niin että mitä kauemmas yhteisöistä päätäntä viedään sitä suuremman riiston osaksi kansalaiset joutuu. Sitä sotaisampaa ja ahneempaa hallinta jne. Nykymaailmassa kuten aiemmissakin maailmoissa on ajauduttu ojasta allikkoon aina kun keskitetty ja kasattu "suurvaltojen" etuun ja valtaan. Mitä suurinta nationalismia, maailman valtaa hakevat myös nykyiset valtakeskittymät, mikä on johtanut avoimeen sotaan niin taloudessa kuin tuotannossakin. Halle, oli aasin nimi ja...

NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Espanja on palannut Francon aikaan ja siitä kertoo jo suoraan tämä että Espanja vangitsi nyt kaksi katalaani vaikuttajaa epäiltynä kansankiihotuksesta. Toinen vangituista on katalaanien kulttuuria edistävän Omnium Cultural yhdistyksen puheenjohtaja Jordi Cuixart (kuvassa oikealla) sekä katalonian itsenäisyyttä ajavan ACN-liikkeen johtaja Jordi Sanchez (kuvasssa vasemmalla). Viikko sitten Bloomberg uutisoi Espanjan jo valmistelevan Katalonian johtajan...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 16 17 Seuraava »