Tänään on 22.11.2017 04:01 ja nimipäiviään viettävät: Silja, Selja ja Cecilia. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle jani jalkanen


Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Arvosteltavana Jani Kaaron Kauniimpi maailma : Kirjoituksia sielusta, taloudesta ja oikeudenmukaisuudesta, ajatuksia herättävä esseekokoelma.

Loppuelämä -

Viikko sitten tiistaina Jani sano mulle, jotain joka sai mut masentumaan oikein kunnolla. Sillä hetkellä tuntu siltä et kaikki on ihan kamalaa. Tai jos tarkkoja ollaan, ainoa mitä sillä hetkellä vihasin, oli Suomen puolustusvoimat.  Olin yli viikon odottanut Janin pitkiä lomia, jotka alkaa torstaina ja loppuu maanantaina. Sitten saankin viestin, missä lukee, että lomat on siirretty alkavaksi vasta perjantaina. Ärsytti, paljon. Torstaina oli Akin synttärit, jonka kunniaksi oltiin...

Tyyliniekka -

Suomalainen tyylikeskustelu on muutaman viime päivän aikana kuohahtanut ennennäkemättömällä tavalla, kun Jani Niipolan ja Minna Kiistalan kirjoittama ja Alma Talentin kustantama Menesty tyylillä – Bisnespukeutumisen uusi aika -niminen kirja julkaistiin. Poikkeukselliseksi kuohunnan on tehnyt se, että kirjaa ei ole ohitettu olankohautuksella, vaan sitä ovat kommentoineet kaikki kynnelle kykenevät tahot muotibloggareista satunnaisiin lukijoihin. Henkilökohtaisesti tervehdin...

Antti Alanen: Film Diary -

Snutjäveln. FI 2017. PC: Zone2 Pictures Oy. P: Hannu-Pekka Vitikainen. D: Pekka Lehto. SC: Pekka Lehto, Jussi Rautaniemi. CIN: Hannu-Pekka Vitikainen. M: Marko Nyberg. S: Akseli Soini, Marko Nyberg.     A documentary film with acted inserts.     Featuring: Veiko Larsen, Jari Aarnio (compilation footage), Mika Vänttinen, Keijo Smolander, Jakob Israel, Mari Romano, Inger Larsen, Juha-Matti Kemppinen.     Actors: Juhani Niemelä, Lasse Karkjärvi, Ari-Pekka Pietilä (Jari Aarnio)...

Nova-kirjoituskilpailu -

Nova 2006 -novellikilpailun tulokset julkistettiin Finncon 2006 - tapahtumassa Helsingissä Paasitornissa sunnuntaina 20.8. Kilpailun voittajaksi selvisi piikkiöläinen Mari Saario novellillaan Keveät . Toiseksi tuli helsinkiläinen Timo Saarto novellillaan Ruusumiehen aika ja kolmanneksi sipoolainen Tiina Raevaara-Björksten novellillaan Perintö . Sekä voittaja että kolmanneksi tullut sijoittuivat myös toisella novellilla kymmenen kärkeen. Kisan kärki oli tänä vuonna kapea ja...

Meteoriittia odotellessa -

"Nuori rakkaus on maailman valo, se ei ole sokea vaan kaikkinäkevä silmä. Se on väkevämpi kuin kuolema paljastakaa päänne ja polvistukaa sen saapuessa. Turha valittaa, kun jäätte eteen ja telaketjut rusahtelevat yli. Oma vika" TOTTA! Nuori rakkaus on kaunista. Niin viatonta ja suloista. Kaunista. Kaikki on uutta ja jännittävää. Se on sitä ensirakkauden kipinää. Rakkaus on kaunis asia. Jokaisen pitäisi saada kokea se edes kerran elämässään. Jokaisen tulisi edes kerran...

Savolaisjuntti Kaakkois-Aasiassa -

Vietimme kalliokiipeilyporukan kanssa aarimmaisen romanttisen viikonlopun Vientianessa, jonka jalkeen olikin aika suunnistaa uusiin maisemiin. Kunnon poikaporukassahan ei heteroja kaivata, silla majailimme koko viikonlopun samassa huoneessa. Huoneeseemme oli jollain ihmeen ilveella onnistuttu tunkemaan nelja sankya, joissa nukuimme lahes kylky kyljessa. Vientianesta ei paljoa kateen jaanyt, mita nyt yhden brittipubin kanta-asiakkuus tuli hommattua kolmessa paivassa. Walesin pariskunta oli...

Savolaisjuntti Kaakkois-Aasiassa -

No niin, tuttu alku paivalle: Lievahko krapula vaivaa, mutta talla kertaa katto pysyy paikallaan, eika muuten olo ole kuin Helvetin porteilla. Heikottaa kuitenkin ja pakki eilispaivan tapaan sekaisin. Kiinteaa tavaraa ei tule vielakaan, mutta mistaan perseenrajaytyksesta ei ole kuitenkaan kyse. Suorituksen jalkeen kylmaan suihkuun krapulaa tappamaan. Deja vu? Laahustan aamiaiselle johonkin katujen lukuisista ravintoloista. Onneksi valtaosassa paikoista ei ole tuoleja, vaan ruokailu hoidetaan...

Savolaisjuntti Kaakkois-Aasiassa -

Kavipa sitten niin hassusti, etta Jussi sai surffilaudasta leukaan. Aamusurffaus loppui lyhyeen, kun leuasta loytyi kolmisen senttia levea haava ja vertakin siita tuli. Ei muuta kuin ukko mopon kyytiin ja siita sairaalaan. Paikallinen Tohtori Sykero ompeli Jussi-raukan leukaan kahdeksan tikkia. Balin allokko oli jalleen kerran armoton. Kuulostaa varmasti valitettavalta? Nyt pitaisi varmaan saalia Jussia, kun sita kerran sattui niin pahasti leukaan. Vastuullisena matkakumppanina minunkin olisi...

Bensaa Suonissa -

Vettel oli ensimmäisten harjoitusten nopein Vettel oli reilusti tallikaveriaan Kubicaa ja muita kuskeja nopeampi Monzan GP:n ensimmäisissä harjoituksissa. Taakse jäi monta nimimiestä, jotka kävivät radalla. Jos sama vauhti pysyy loppukauden niin ihmettelen jos ei mies aja ensi kaudella kilpaa jossain tallissa! Tässä tuloksia: Italian GP:n perjantain 1. harjoitusjakson nopeimmat kierrosajat: 1. Vettel BMW-Sauber 1.23,263 22 kierrosta * 2. Kubica BMW-Sauber + 0,482 5 3. Wurz...

Just add water -

Maalaan muotokuvia mun parhaista kavereista (ja itsestäni) sormet ihan tuhrusina. Tässä tulee sokeaksi monellekin eri seikalle, muodolle ja värille. Melkeen persoonallisuuksillekin. Synttärijuhlien ajaksi piilotan maalaukset vintille, niin ei tarvitse katsella niitä. Saa parin päivän loman! Sitten varmaan näkeekin paremmin. Kuvasin myös lisää Anthemin musavideota tänpäiväsen videotaiteen kurssin kritiikin perusteella. Nyt siitä tulee parempi. Saletisti. Vähän lisää...

Antti Alanen: Film Diary -

Finlandia: gala premiere for an international diplomatic congress at Cinema Orfeon in Genova, Italy, in April 1922. An extra screening had to be arranged since a huge crowd was left waiting outdoors. Finlandia, finale of Act II: a stunning forward tracking shot from an icebreaker arriving into Helsinki. Finlandia: a salmon catch. Finlandia: lumberjacks. Finlandia (FI 1922) 120 min     ”6-näytöksinen filmi Suomen maasta ja kansasta sellaisina kuin ne ulkomaalaisille esitetään.” / [A...

Stoori -

Tekeekö teidän mieli joskus ottaa uusiksi jotkut kuvat, että näkisitte muutoksen ja kehityksen? Me otimme Janin kanssa projektiksi tämän yllä olevan kuvan uusimisen. Kuva on siis otettu Lokakuussa 2016, istun siinä formulani kyydissä lammella laiturilla. Olimme käyneet pienen reissun kiertelemässä lähimaastoja niin, että Jani työnsi tuoliani eteenpäin. Facebookin muistot -osio muistutti kuvan lataamisesta vuosi sitten, […] The post Vanha kuva uusiksi: Muutos pyörätuolista...

Tyyliniekka -

Suomalaisessa mediassa paljon puhetta herättänyt Jani Niipolan ja Minna Kiistalan kirjoittama kirja Menesty tyylillä – Bisnespukeutumisen uusi aika julkistettiin asiaankuuluvasti Helsingissä Vaatturiliike Sauman tiloissa. Lämminhenkinen ilta kokosi yhteen runsaan määrän kirjoittajille tavalla tai toisella tuttuja ihmisiä, jotka saivat nauttia hienosta tunnelmasta, sopivasta tarjoilusta ja luonnollisesti toistensa seurasta. Vaatturiliike Sauma toimi luonnollisena ympäristönä...

Kotiliesi -

Heinäkuussa 2014 suomalaiseen blogikenttään tuli uusi tulokas: kahden miehen pitämä, paketointiin keskittyvä blogi. Paketointiohjeiden lisäksi Jani Koskisen ja Aleksi Lindbergin Kaikki paketissa -blogista löytyy nykyään myös ohjeita itse tehtyihin lahjoihin ja DIY-ohjeisiin. ”Mietimme, että olisi kiva perustaa yhdessä jokin blogi. Paketointi päätyi aiheeksi, sillä se ja käsillä tekeminen on meitä yhdistävä asia”, Aleksi Lindberg kertoo. […] The post Kaunis paketti on...

Kotiliesi -

Askarteluun ja paketointiin keskittyvää Kaikki paketissa -blogia pitävät ja samasta aiheesta kirjan kirjoittaneet Jani Koskinen ja Aleksi Lindberg näyttävät tänä vuonna ilmestyneessä Kaikki paketissa -kirjassaan, miten taiot tavallisimmasta isänpäivälahjasta ikimuistoisen paketin. Katso helppo ohje! Miten Jani ja Aleksi päättivät aloittaa bloginsa ja kuinka he keksivät hyvät lahjaideat? Lue kaksikon haastattelu täältä. Isänpäivälahjaan tarvitset: kuminauhan kartonkia...

Median vahtikoira -

Olet jälleen kerran saapunut maahamme vastaanottamaan jotakin palkintoa ja aukomaan päätäsi. Niin uskomatonta kuin se onkin, me pölvästit annamme sinulle vieläkin rahaa, vaikka olet ollut jo vuosia poissa. Aina kun näen naamasi lehdessä, huomaan, että sillä hetkellä häpeän olla suomalainen. Häpeän sitä, että kukaan ei uskalla sanoa sinulle suoraan, että ”ongelmasi” eivät johdu sinun tai lapsesi ihonväristä tms. Ihonvärisi ei muuten edes ole musta, vaan lähinnä...

PK-sektori -

Vaalit käytiin, jytky tuli. Ensi vaalikaudella meillä on uusi Suomi mutta kaikkea muuta kuin sellainen, jota Vihreät tavoitteli. Perussuomalaisten kannattajilta kysyttiin ennen vaaleja syitä puoluekannatukseen. Yksikään politiikan asiakysymys ei noussut vastauksissa esiin millään tavalla. Lähes ainoa motivaatio oli protesti, mutta kannattajat eivät enimmäkseen tienneet mitkä puolueet ovat vallassa. Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen sanoi joulukuussa että...

Arde arvioi -

Pistin Kallion Cellan lähes vuodeksi jäähylle, koska viime syyskuussa Vakka-Suomen alt oli päästetty baarissa niin surkeaan kuntoon. Nyt sitten kiitokset Jani Simoselle, joka Oulusta käsin vinkkasi Sonnisaaren uutta souria olevan Cellassa. Äärimmäisellä tahdonvoimalla pidättyin perinteisesti raittiudelle omistettuna sunnuntaina siirtymästä baariin, mutta maanantai-illan juoksulenkin päälle ponnahdin paikalle, tähän käytännössä lähibaariini.  Kyseessä siis oululainen sour...




Huolimaton tyttö -

Olen ehkä joskus ennenkin sanonut, että niin hienoa kuin onkin, että eettinen kuluttaminen on trendikästä siinä on ongelmansa. Trendeillä on taipumus hiipua, muuttua ja kadota. Nykyään voidaan puhua jopa ekologisen tuottamisen ja kulutuksen valtavirtaistumisesta. Enää ei ole mikään ihme jos vaatteen valmistukseen käytetään kierrätysmateriaaleja. Jos joku valitsee Chiquitan reilun sijaan, saatetaan banaaniakin karsastaa. Voisi ajatella, että valtavirtaistuminen tarkoittaisi...

Horst Nussbaumin Ihmeellinen Maailma -

KYLLÄ RIPA OSAA No niin moni asia on muuttunut sitten viime kerran. Lumi on tullut maahan, talvirenkaat on vaihdettu autoihin, kuunpimennys oli hienoa katseltavaa, löysin kaupasta vihdoin oikean kokoisia vaippoja 27-vuotiaille ja Kaikkivaltiaat ovat tehneet parhaansa olemalla kenties pohjoisen pallonpuoliskon vähiten päivittyvä blogi. (tämä ei tosin ole mikään ihme, tuntien ne pellet, jotka kyseisen blogin kanssa ovat ollet tekemisissä) Noo mutta asiaan. Otin tässä vapauden...

Savolaisjuntti Kaakkois-Aasiassa -

Onko olemassa hauskempaa tapaa viettaa iltaa kuin istua sisalla puhelin kadessa ja soitella hairikkopuheluja pitkin Suomea? Mielestani ei ole. Ulkomailla ollessani olen kaytannon pilassa samantien niskan paalla, silla ulkomaisesta numerosta soitettu puhelu ei tietenkaan nay vastaanottajan naytossa. Osa ei edes uskalla vastata tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun, mutta muutamat erehtyvat. Ajattelin hieman jakaa kanssanne keskustelujeni parhaita paloja. Yksitysyydensuojasta ei valiteta...

2 Teekkaria Japanissa -

Morientes, loma on alkanut sen verran vauhdikkaasti ettei ole juuri ehtinyt kirjoitella. Noh, tässä tiivistelmä: Pikkuveli ja vanhemmat saapuivat alkuviikosta Sendaihin menoa katsomaan. Tuli käytyä shoppailemassa ja kelattua läpi pakolliset nähtävyydet. Jani (pikkuveli) tuli muiden vaihtareiden avustuksella tutustutettua Japanin menoskeneen =) (vasemmalla taivaallinen aamupala) Kuten kuvasta näkyy, myös biitsillä tuli vierailtua. Tarkkaavaisimmat voinevat kuvasta laittaa merkille...

Ekofokus -

Kiertotaloudessa tuotteet ja materiaalit pyritään pitämään käytössä mahdollisimman pitkään, mutta materiaalien kierto ei saisi aiheuttaa riskejä ihmisille tai ympäristölle. Suomen ympäristökeskuksen Policy Brief -julkaisussa annetaan suosituksia siitä, miten haitalliset aineet saadaan pois kierrosta. Haitalliset aineet. Kuva: SYKE "Keskeistä on hyvä tuotesuunnittelu ja tuotteen kemikaalitiedon säilyminen mukana kiertokulussa. Hyvin suunniteltu tuote voidaan tarvittaessa...

Arde arvioi -

Pääsin Jani Simosen ja Janne Keskisarjan kanssa vierailemaan eteläisen Oulun panimossa. Timo Kanniainen ja Harri Vaarala esittelivät fasiliteetteja ja suoritimme laadunvalvontaa olutnäytteiden avulla. Edellisestä vierailusta oli jo vuosi ja tila oli täyttynyt jo ahtaan oloiseksi. Onneksi laajennus kaksinkertaistaa tilat aivan lähitulevaisuudessa. Edellisen vierailun jälkeen käymisastioita on tullut lisää pullotus- ja etiketöintilaitteiden ohella. Neljä uutta 2000 litran...

Arde arvioi -

Leskisen juhlien tiimellyksessä Simosen Jani tarjosi hollantilaista imperial IPAa, 9,2%. Kirkas kaunis meripihkainen olut, ei Vermont-sameutta. Makeahkosti hedelmää ja pihkaa, yrttisyys ja alkoholisuus puuttuvat mukavasti. Kohtuullisesti on katkeruuttakin, mutta ehkä raikkaus ei ollut enää parhaimmillaan. Oulu, Leskinen, 26.2.2017.

40+ blogit -

Sain kutsun tutustumiskäynnille FC INTERIN pukuhuoneeseen. Tulkaa tekin!

Oma koti valkoinen -

Kiitos kaikille Brother P-touch CUBE tarra- ja lahjanauhatulostimen arvontaan osallistuneille! ♥︎ Aivan mahtavia käyttöideoita olitte keksineet osallistumisen yhteydessä, niistä iso kiitos!  Random.org -arvontakone valitsi voittajaksi nimimerkillä  Jani K  kommenttia jättäneen lukijan! Onnea voittajalle! Olethan Jani K yhteydessä minuun sähköpostitse (miia@omakotivalkoinen.fi), jotta saadaan ikioma Brother P-touch CUBE tykötarpeineen* sinulle pikimmiten matkaan! :) Illalla...

Mari Saario - käytännössä vihreä -

Tiedote 23.05.2010 Viite - Tieteen ja teknologian vihreät: Nano, bio, neuro - teknologian kehitys haastaa politiikan Viite - Tieteen ja teknologian vihreät on hyväksynyt ensimmäisen periaateohjelmansa "On myöhäistä katsoa taaksepäin". Ohjelman lähtökohtana on, että ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen tulevaisuudessa vaatii uusia teknologisia ratkaisuja. Teknologia ei kehity itsestään, vaan toimivien ratkaisujen löytämiseksi on panostettava tutkimukseen. Tieteen...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava »