Tänään on 24.02.2018 02:09 ja nimipäiviään viettävät: Matti, Matias, Mattias ja Mats. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle jouko pilkkakangas


Kotiliesi -

Kun Muonion asukas Kalle ja Tampereella kortteeria pitänyt Jouko kohtasivat kahdeksan vuotta sitten, alkoi tapahtumien sarja, jonka ansiosta isännät istuvat nyt upeassa hirsitalossa savolaisesssa Kalvitsan kylässä. Kalle oli viettänyt lomansa monta vuotta Lapissa vaeltelemassa ja vaikuttunut siellä luonnon rauhasta ja leppoisasta elämäntyylistä. Kun Muoniosta, Olostunturin kupeesta löytyi 2000-luvun alussa oma mökki, Kalle muutti pohjoiseen ja […] The post Jouko ja Kalle...

Ihmemaan Arwen -

Viikonloppu lähenee (tai siis on jo täällä) ja hiki pukkaa pintaan: mitä mä keksin ettei tarvi lähtee juopottelemaan?? jotenkin ryyppyreissut ovat kokeneet inflaation krapuloiden pahentuessa ja akuutin rahapulan syventyessä. Jos perusperjantain tai tuskalauantain yhtälö on aina sama, (kauhee alkukänni, julkisilla jonoon, baariin, taksijonoon, kotiin, Herra Krapula, tili miinuksella) muistot ei enää erotu toisistaan (tai niinkuin omassa tapauksessa, uudet muistot eivät enää pysy...

Nettihuijaukset -

Tässä pikainen analyysi aikaisemman blogauksen ehdokkaista. Suomen työväenpuolue Koska itäisen vaalipiirin äänet jätettiin tällä kertaa laskematta, tulos jäi laihaksi. Timo Koivistoinenkaan ei saanut alalinjaa rakennettua. Jäämme jännityksellä odottamaan mihin kolmiloikkaajat Risto ja Timo ensi vaaleissa eksyvät. Oma veikkaukseni on, että Risto ryhtyy saatananpalvojaksi ja Timo siirtyy Köyhien asialla -puolueeseen. Tulokset: Risto Abdullah Tammi : 24 Timo Koivistoinen : 16...

Vesa Pöyhtärin nettipäiväkirja -

Kotimaan keskustelupalstalla oli asiantunteva kirjoitus perustuslain tulkinnasta ja piispojen tulkintavirheestä. Piispat aliarvioivat uskonnollista vakaumusta Tasa-arvolain toisessa pykälässä todetaan, ettei tasa-arvolaki koske evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvää toimintaa. Espoon Piispa Mikko Heikka selitti puheenvuorossaan (KM 7.2.), kuinka luterilainen kirkko liitti pappisviran haltijat...

Nettihuijaukset -

Eduskuntavaalit lähestyvät, joten tämäkin blogi kantaa vastuunsa kansan valistamisesta, ja pyrkii parhaansa mukaan lisäämään tietoisuutta eri ehdokkaista. Älkää haksahtako huijauksiin, vaan äänestäkää oikein. Omasta vaalipiiristäsi riippuen voit valita parhaan ehdokkaan seuraavista. Suomen työväenpuolue STP Ehdokkaina ovat mm. seuraavat henkilöt: Risto "Abdullah" Tammi , joka tuli tunnetuksi Suomen islamilaisen puolueen perustajana. Aikaisemmin hän on kuulunut mm. Jehovan...

AAMIAINEN RUOHIKOLLA -

Hulluna hortaan -kirjan ulkoasu on raikas. Oletko miettinyt, että villivihannesten kerääminen olisi järkevää ja kivaa mutta et oikein ole tiennyt, miten sen aloittaisi? Siinä tapauksessa Raija ja Jouko Kivimetsän Hulluna hortaan auttaa hyvin alkuun. Ja vaikka villivihannesten kerääminen ei olisikaan aivan vierasta, kirja voi auttaa virittämään lopahtanutta kiinnostusta uudelleen. Olen itse käynyt ensimmäisen villivihanneskurssini runsaat kymmenen vuotta sitten osana Perheniemen...

Hirvasnoro Net -

Kansan Uutisten Viikkolehti 3.4. on omistettu Vasemmistoliiton muutostalkoille. Sellainen tapahtuma järjestetään lauantaina ja sunnuntaina Helsingissä. Miten Vasemmistoliitosta tehdään moderni punavihreä puolue? kysytään tilaisuudessa, jonka järjestävät Vasemmistonuoret, Vasemmistolinkki ja KSL. Löytyykö vastausta, se selviää vasta Annantalolla. Ja siitä kerromme ensi viikolla. Tämä lehti pyrkii tarjoamaan sytykkeitä pohdinnalle sekä muutostalkoolaisille että niille, jotka...

Villen kirja -

Jouko oli valmistunut koulustaan pastoriksi erittäin hyvin arvosanoin. Hän juhlisti valmistumistaan käymällä Ala-Vetelin Kullikirkossa. Siellä oli oikein mukavaa. "Voi pojat" tuumasi Joukokin ja lähti valmistautumaan ensimmäistä työurakkaansa varten. Joukon oli määrä pyhäinpäivän kirkkohartaus. Hän oli harjoitellut puhetta kauan ja osasi sen täysin varmasti lausua. Jouko astui täyden kirkon eteen backstagelta - vai mikä helvetti sen mestan nimi nyt onkaan - varmoin askelin...

the victors -

11.06.2010. Brinkkalan pihalla kesäkonsertti The BBand, Horny Jack, DJ Jari Lehtinen, Jouko Linko, U-15. Alustavasti 20.08.2010. Ruissalon Kansnpuiston Juhlasali The Spiders, The Victors, Calling Elvis ja Timo Tavio, mahd. The Sharks. Lisäksi Elävän musiikin ilta lokakuussa. terv. PuppeKategoria(t): Keikka, Tiedoite

Tohtori Armi Painin lääkäriblogi - marinoitua puhetta -

Ollilan maabrändityöryhmän raportti on valmistunut. Raportin mukaan suomalaisista tulee maailman ongelmanratkaisijoita. Nykymaailmaa on kuulemma helppo verrata pitkällä lennolla olevaan koneeseen. Ongelmatkin ovat yhteisiä, sillä kyydissä olevat ovat täysin riipuvaisia toisistaan. Aivan. Voimahali!! Ja toinen vielä! Ja maailmassa on paljon erilaisia ihmisiä ja maapallo ei ole pannukakku. Pikku-Kakkonen tulee muuten arki-iltaisin. Meillä on "ennakkoluuloton ja ratkaisukeskeinen tapa...

Mediakatsaus -

-Luen sanomalehteni nykyään enimmäkseen viikon pari vanhoina; jotenkin ne ovat taas alkaneet pinoutua. -”Välitäthän vanhemmistasi?” kysyy puolen sivun mainoksessaan ”Esperi”. Se kertoo olevansa ”Suomen Punaisen Ristin omistama hoiva- ja terveyspalveluyritys, joka tarjoaa ikääntyneille turvapuhelin- kotihoito- asumispalveluita sekä sairaankuljetusta”. ”Hankkimalla läheisellesi turvapuhelin- ja hoivapalveluja varmistat, että hän saa tarvittavan avun ja turvan myös...

Antti Alanen: Film Diary -

Tino Räsänen, the lead singer of the punk band Unicef, is to the right. In the presence of Susanna Helke and Anne Lakanen, moderated by Jouko Aaltonen.     AVEK The Promotion Centre for Audiovisual Centre 30th Anniversary Jubileum Programme at Cinema Orion, Helsinki, 9 Sep 2017 Valkoinen taivas / Белое небо / The White Sky (1998) ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus Susanna Helke ja Virpi Suutari, kuvaus Tuomo Virtanen (16 mm) äänisuunnittelu Olli Huhtanen, musiikki Sanna...

Villa Blåkulla -

Bed and breakfasts. Melomaan pääsee halvemmalla kun on pilvistä. Rainy day kanoe tours -25%. Parasta fish n chips ikinä. Best fish n chips ever. Asuntolaiva tämäkin. A boat house can look like this. Vara valita. A variety of choice. Merenkulkukeskus. Marine Center. 96 Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE "Lähdin usein perjantai-iltana Gap:iin ja sen lähivesille kalalle, usein joku tuttu mukana. Matka sinne kesti vain 2o minuuttia, ja heti siima veteen. Vapa oli vahva 1,5-1,8 m...

living life in the slow lane -

moro vaan uudesta kämpästä. jouko tuli viimeinkin japaniasta suomeen ja saatiin tää hieno kolmio. tai hieno ja hieno, vähä ois laittoo tässäkin mutta eiköhän tässä aina opiskelija elele. jääkaappi on paskeena, mutta huomenna kuulemma saadaan ihan upouusi tilalle, jee. on vähän tyhjä kämppä, kun tilaa on yhtäkkiä 60 neliöö enemmän ku entisessä. ei nimittäin meinaa huonekaluja olla tän mestan täyttämiseen. laitettiin kuitenkin tosi hieno kuva seinälle. tää on...

Living to tell about it -

1) Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? Riippuu päivästä ja moodista. Hyvinä päivinä joo, huonoina oon vihonviimeisin nukkavieru pönäkkä pälli. 2) Mitä muuttaisit ulkonäössäsi? Haluaisin olla sirompi. En haluaisi olla pidempi, tämä 164-ish cm riittää hyvin, mutta haluaisin olla sellainen pikkuruinen simpsakka enkä pieni ja pyöreä. Mun pieniä jalkateriä (ja käsiä) kyllä usein äimistellään, mutta sitä suuremmalla syyllä tuntuu, että ne on ristiriidassa paksujen...

Kirjaposse -

Ajattelin ihan omaksi huvikseni listata joitakin kirjoja, joita olen lukenut sinä aikana, kun blogi on viettänyt hiljaiseloa ja kun muitakin kuin Kirjapossen valitsemia kirjoja on luettu. Ehkä tässä välissä olisi sopivaa kiittää Kirjapossea, sillä lukuharrastukseni on alkanut siihen liityttyäni. En vieläkään ahmi kirjoja, mutta niitä tulee luettua hitaasti ja varmasti. Löysin useimmat luetut kirjat Helmet.fi :n omalta sivulta, josta löydän lainaushistoriani. Näitä kirjoja...

Marsuhäkki -

Olen viimein tajunnut lopullisesti, että minulla on liikaa vapaa-ajan aktiviteetteja. Tässä vaiheessa syksyä asialle ei oikein enää voi mitään: olen jo luvannut olla sekä kuoron että kirjoittajapiirin käytettävissä, kansalaisopiston ompelukurssi kestää huhtikuuhun, enkä kaikesta päätellen koskaan oikeasti tule pääsemään kylän peli-iltoihin yliopistoliikunnan kansantansseista puhumattakaan, sillä tiistaisin on aina kaikkea muuta. Ja vaikka voisinkin vapaasti päättää...

Poetry slam -

" Runopuulaakin aluekarsintavoitto Oulussa lauantaina 20.5. ei siivittänyt menestykseen vain kolmen päivän kuluttua Poetry Slamin MM-lavalla Pariisissa.  Lassi Kalleinen kommentoi:  " Ryhmä 1 oli kyllä liian kova. Yksi runoistani petti, enkä saanut vieraskieliseen yleisöön kontaktia. Mun yhteispisteet karvan alle 80 eli 26,6 pistettä per runo ei riittänyt. "  Lassin ryhmässä karsiutuivat myös amerikkalainen ja hollantilainen. Englannin, Italian ja Ranskan edustajat etenivät...

Aaltoliike -

(kesken * under construction) PRESIDENTINVAALIT 2006 1. kierros 2. kierros TARJA HALONEN SDP 46,3 % 51,8 % Sauli Niinistö Kokoomus 24,1 % 48,2 % Matti Vanhanen Keskusta 18,6 % Heidi Hautala Vihreät 3,5 % Timo Soini Perussuomalaiset 3,4 % Bjarne Kallis Kristillisdemokraatit 2,0 % Henrik Lax RKP 1,6 % Arto Lahti valitsijayhdistys 0,4 % * Eva Biaudet oli Henrik Laxin vastaehdokas RKP:n jäsenäänestyksessä presidenttiehdokkaasta. * Vasemmistolainen Ilkka Tillanen yritti ehdokkaaksi...

living life in the slow lane -

moro vaan uudesta kämpästä. jouko tuli viimeinkin japaniasta suomeen ja saatiin tää hieno kolmio. tai hieno ja hieno, vähä ois laittoo tässäkin mutta eiköhän tässä aina opiskelija elele. jääkaappi on paskeena, mutta huomenna kuulemma saadaan ihan upouusi tilalle, jee. on vähän tyhjä kämppä, kun tilaa on yhtäkkiä 60 neliöö enemmän ku entisessä. ei nimittäin meinaa huonekaluja olla tän mestan täyttämiseen. laitettiin kuitenkin tosi hieno kuva seinälle. tää on...




Antti Alanen: Film Diary -

FI © 2017 Illume Oy. EX: Jouko Aaltonen. P: Marianne Mäkelä. D+SC: Arto Koskinen. CIN: Pini Hellstedt. M: Tapani Rinne. S design: Kimmo Vänttinen. ED: Joona Louhivuori.     A documentary film.     Featuring: Akseli Anttila, Taneli Armanto, Ian Broughall, Seppo Haataja, Masoumeh Hasani, Lauri Hirvonen, Johanna Kartila-Malmivaara, Tiiti Kellomäki, Risto Kivipuro, Duncan Lamb, Juha Lakkala, Craig Livingstone, Matti Makkonen, Olli-Pekka Mäkirintala, Eija Mäkirintala, Jorma Nieminen...

Kokemuksia luontaistuotteista. -

Verkkoapteekki - Apteekki Verkkokauppa - eApteekki - Nettiapteekki .fi eAPTEEKIT Verkkokauppa - Luettelo laillisista apteekin verkkopalveluista  Luettelo laillisista apteekin verkkopalveluista (05.11.2015)  Fimea ylläpitää verkkosivuillaan lääkelain 52 b §:n 3 momentin mukaista luetteloa laillisista apteekin verkkopalveluista. Apteekin verkkopalvelun verkkosivuilla tulee olla linkki tähän luetteloon. Lailliset apteekin verkkopalvelut (05.11.2015) eApteekki :  Akaan 1. apteekki (Akaan...

Living to tell about it -

1) Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? Riippuu päivästä ja moodista. Hyvinä päivinä joo, huonoina oon vihonviimeisin nukkavieru pönäkkä pälli. 2) Mitä muuttaisit ulkonäössäsi? Haluaisin olla sirompi. En haluaisi olla pidempi, tämä 164-ish cm riittää hyvin, mutta haluaisin olla sellainen pikkuruinen simpsakka enkä pieni ja pyöreä. Mun pieniä jalkateriä (ja käsiä) kyllä usein äimistellään, mutta sitä suuremmalla syyllä tuntuu, että ne on ristiriidassa paksujen...

Aamiainen ruohikolla -

Hulluna hortaan -kirjan ulkoasu on raikas. Oletko miettinyt, että villivihannesten kerääminen olisi järkevää ja kivaa mutta et oikein ole tiennyt, miten sen aloittaisi? Siinä tapauksessa Raija ja Jouko Kivimetsän Hulluna hortaan auttaa hyvin alkuun. Ja vaikka villivihannesten kerääminen ei olisikaan aivan vierasta, kirja voi auttaa virittämään lopahtanutta kiinnostusta uudelleen. Olen itse käynyt ensimmäisen villivihanneskurssini runsaat kymmenen vuotta sitten osana Perheniemen...

Vastuullista toimintaa -

OP:n Jouko Karhisen ja Sampo-Pankin Johanna Lammisen uhkailut ovat olleet mielenkiintoista katsottavaa. Väitän, että yleensä tällaiset puheenvuorot käydään kulissien takana lobbausosastolla, mutta ihan hienoa tämä uusi avoimuus. Uhkailijat eivät ilmeisesti olleet täysin ajantasalla mitä kaikkea lakiin voidaan kirjoittaa sisään . Kotipaikkaperiaate tekee siirron hankalaksi.  Uhkailu arvopaperikauppatoiminnan ulkomaille muutosta on mielestäni hieman ristiriidassa mitä...

Matkailua Kaakkois-Aasiassa -

Hello People! A lot has happened again since I wrote here last time. Here's a short post from me. The most exciting part in the end of this chapter. First I went to Sepang, Kuala Lumpur, to see the formula 1 racing. It was a nice experience but maybe something I don't wanna experience again. Whole day was pretty much just waiting. Waiting for the taxi, airplane, busses, beginning of the race and so on. It was really hot day and the formulas were loud as he*l. But they went really fast! :) Few...

Kirjoittamisen kritiikkipiiri -

Nyt se alkaa — nimittäin Markin monesti mainostama Särön tekstihautomo! Huhtikuussa käynnistyvän ja lokakuun loppuun asti kestävän koulutuksen opettajina toimivat Jyrki Kiiskinen, Anne Leinonen ja Jouko Sirola. Lisätietoja löytyy —> täältä.

Soihdunkantajat -

Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on juhlakokouksessaan 12.11.2008 päättänyt ansiolautakunnan esityksestä jakaa huomionosoituksia seuraavasti: Ansionauha: Markus Yli-Jokipii Lauri Luoto Ansiomerkki: Topi Artukka Nicolas Fleury Laura Heinonen Timo Honka Tuomo Liljenbäck Mira Ojalehto Hallitusmerkki: Satu Airas Maija Niskala Tomi Nyström Teemu Oksanen Jouko Salo Saara Uotila Eero Hokkanen Kuntanauha: Ilkka Ketolainen Turun yliopiston hallituksen jäsenet TYYn voitokkaat...

Antti Alanen: Film Diary -

Discussion: Janne Hyytiäinen, Neil Hardwick, Sinikka Sokka (invisible), Ville Virtanen (invisible), Jouko Aaltonen, Liselott Forsman (standing), Visa Koiso-Kanttila, Paula Vesala (invisible), Selma Vilhunen, Eija Pokkinen (back of head), Simon Al-Bazoon (back), Nuppu Koivu (back). Photo: Anna Björklund (MSFF). Discussion: Sinikka Sokka, Jouko Aaltonen. Photo: Anna Björklund (MSFF). Discussion: Liselott Forsman (back), Visa Koiso-Kanttila, Paula Vesala, Selma Vilhunen, Eija Pokkinen, Simon...

Pelasta Hanasaari A -

Valtuusto hyväksyi hallituksen esityksen Hanasaari A:n purkamisesta ja hiilikasan siirtämisestä. Asian käsittelyssä esitettiin erittäin hyviä puheenvuoroja, joissa selkeästi perustellen vaadittiin Hanasaari A:n uusiokäytön selvittämistä sekä koko hankkeen taloudellisen kannattavuuden selvittämistä. Näistä tehtiin kolme palautusehdotusta, Arhinmäki Hakasen kannattamana, Helistö Näreen kannattamana ja Pajamäki Malisen kannattamana. Eniten kannatusta sai Helistön ehdotus...




« Edellinen 1 2 3 4 5 Seuraava »