Tänään on 20.02.2018 11:23 ja nimipäiviään viettävät: Heli, Helinä, Heljä, Hely ja Ragnborg. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle joulun terveelliset herkut


Smoothiempaa Menoa -

Moi taas. Se on välipalan aika. Taas mennään niin että hippulat heiluu ja välillä pitää muistaa syödä. Olen ihastunut proteiinipatukoihin, sen vuoksi että ne maistuvat vähemmän sokerille ja helppo kopata kiireessä mukaan ja napostella vaikka matkalla. Halusin kuitenkin kehitellä oman välipala-herkun jotta tiedän vielä tarkemmin mitä syön ja voin säännöstellä sen makeutta ja makuja. Olen aivan hullaantunut lakritsijuurijauheeseen. Olen käyttänyt jauhetta smoothieissa ja...

Charming nails -

Fazer joulusuklaa, joulusuklaat 2017, Omar suklaa, Finlandia marmeladit, vihreät kuulat, After Eight

Susannas Travels -

Kuva. Millainen on joulu maailman eri kohteissa. Osa näistä näkyy joulukalenterissakin mutta tässä lisää. Joulu on yksi suurimmista juhlista Filippiineillä. Filippiineillä vietetäänkin maailman pisintä joulunaikaa. Joululaulujen kuuntelu aloitetaan jo syyskuussa ja joulujuhlinnat jatkuvat 6. tammikuuta saakka. Lähtölaskenta jouluun alkaa 1. syyskuuta. Joulua vietetään siis 4 kuukautta  ja 3-4 viikkoa. Joulukoristeita Filippiineillä saattaa löytää jo elokuussa. Eri...

Koikkelasta kajahtaa! -

Joulupukin käyminen oli joulunajan kohokohta, jota odotettiin ja jännitettiin! Joulunaika vilahti ohitse. Oli ihana viettää aikaa perheen ja sukulaisten kanssa. Siskojen kanssa hömpötettiin ja naurettiin maha kippurassa. Lapset nauttivat, kun saivat leikkiä mielin määrin serkkujoukolla. Tässä videokooste joulunvietosta: Alakerran aito joulukuusi on tänä vuonna majesteetillisen kokoinen! Monenmoista mukavaa ehdittiinkin. Käytiin kävelyillä ihanan lumisissa postikorttimaisemissa...

Terveelliset herkut -

Jaffat tulloo!! Lueskelin tässä taannoin ruokatunnila lehdestä että jostain syystä appelsiini ei ole kovinkaan trendikäs... Lue lisää Terveelliset herkut - FitFashion.fi

Bella-blogit -

Tyttären huoneen joulunurkkaus on ollut jo hetken valmiina. Hän ei malttanut olla koristelematta pikkukuusta jo aikaa sitten ja miksipä toisaalta tarvitsisikaan

Kotiäidin LuomuLaakso -

Puurotreenit uhkaavat lähestyä loppuaan, mutta vielä ehtii jokusen puuron keitellä ja valmistautua kisapäivään. Keskiviikkona sitten on jo tosi kyseessä, mutta Luomulaakso alkaa olla jo paremmin kuin hyvin varustautunut, vaikka keskiviikoksi varattu puuroidea muutaman harmaan hiuksen saattoikin aiheuttaa. Treenit ja palautumiset ovat kuitenkin olleet niin kohdillaan, ettei muutama mutka ole oloa haitannut. Hyvillä mielin odotamme keskiviikkoa ja … Jatka lukemista Terveelliset ja...

Rita -

Number one Christmas colour: RED Joulun ykkösväri . Talitinttirasia menee ystäville lahjaksi. Sisällä jotain punaisiin servetteihin kiedottuna. Löysin joulutavaroitten joukosta kaksi vanhaa Tiimarin aikaista possuservettiä. Those were the days. Joulukorteissakin punainen säväyttää. Kauan sitten valitsin ystäville ja sukulaisille erilaiset kortit, sitten jonain päivänä keksin että helpointa  ja järkevintä oli ostaa pino samanlaisia kortteja. Kun lähetettävien korttien...

Aili-mummon arkea -

YouTube: Konstan joululaulu, es. Viktor Klimenko. ♥ Siunattua Joulurauhaa kaikille ystävilleni toivottaa Aili-mummo ♥

piccolinaDUE -

Tànààn on vaihdettu hyvàn joulun toivotuksia puolin ja toisin, mità erilaisemmissa paikoissa alkaen hautausmaalta, kadun kulmasta ja lihakaupasta. Toivotinpa hyvàà joulua mekaanikollekin, jota en varsinaisesti tunne – poskisuudelmien kera tietenkin! Yllàttàvimmàt jouluterveiset tulivat kuitenkin alakerrasta panettonen muodossa – uudelta, tàmànsykyiseltà, naapurilta, joka kutsui meidàt kahville vàlipàivinà. Mielenkiintoisen (etenkin G:n kannalta) tilanteesta tekee se, ettà...

Karvan verran ajatuksia -

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! Meillä  siivoillaan tänään kevyesti, laitellaan kuusi paikalleen ja otetaan rennosti. Kaikki ruuat on valmiskamaa, lahjoja sopivasti eikä mun tartte pukkiakaan stressata, kun moinen ei tänä vuonna meille ehdi tulla. Tää joulu menköön omalla painollaan, stressaamatta.

Onni -

Päätinpä sitten minkin kokeilla superruokia :) Jo paketteja avatessa totesin maca - ja chlorellajauheiden tarvitsevan hyvät ohjeet, sillä haju ei ollut kovinkaan houkutteleva. Mutta nämä terveyspalloset maistuvat jopa meidän nirsoille neideille loistavasti ja smoothie on oikeasti hyvää. Se jos mikä on paljon sanottu minulta. Toinen päätös tuli vähän yllättäen, sillä osallistun näillä resepteillä Puhdistamon reseptikisaan. Minua saa käydä äänestämässä Puhdistamon...

Mini Fitness -

Viime viikolla laitoin pystyyn kunnon resepti-kilpailun tuolla Instagramin puolella, jossa te saitte kertoa mistä herkuista... Artikkeli Terveelliset riisipiirakat (gluteeniton ja maidoton) julkaistiin ensimmäisen kerran Mini Fitness .

Bebe au Lait -

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ INGMAN LUOMU -JÄÄTELÖN KANSSA Jäätelönsyönti auttaa vaikka kuulkaa mihin! Listasin Ingman Luomu -yhteistyökampanjan tiimoilta teille muutaman esimerkkitilanteen, mihin jäätelösyönti auttaa ihan oikeasti. Tiedätte, että kirjoittelen pilke silmäkulmassa, mutta […]

Meikäläisen mietteitä -

Miten saan pidettyä itseni kurissa,etten syö aina jotain herkkua. Onko minulla tosissaan niin huono itsekuri,etten voi olla napostelematta. Kyllä ne kilot on karisseet monestikin,mutta miten kauan sitä kestää etten taas unohda että laihdutan. Minulta lähtee helposti kiloja,mutta nopeasti ne tulee takaisinkin, jos innostun herkuttelemaan. Mutta kun se syöminen ja herkkujen naposteleminen on vaan niin hauskaa,kiva syödä jotain kun katsoo esim töllöä. Viikonloppu kun iskee niin...

Ei lihavana selviä hengissä -

Flunssasta on päästy nyt sitten melkeistä kokonaan, niin rupesin sitten tuota liikuntapuoltakin vähän petraamaan. Maanantaina raahauduin ihan todella sitten lenkille niin kuin uhosinkin ja vielä näin keskiviikkoiltana on lihakset kipeinä siitä hommasta. Äkkiä se kroppa unohtaa että mitä se kuntoilu nyt olikaan. En vaan ilmiselvästi ole vielä ihan tajunnut että miten näin syyskuussa kuuluu pukeutua, fleecetakki nyt ainakin näytti olevan liikaa siinä lenkkeillessä. Lohdutti...

Valpurin vinttikamari -

Kalajoen lottopuijaus oli tarkkaan suunniteltu Oikeastaan ihmettelen miten tämäntyyppistä hupailua ei tapahdu enemmän. Vai eikö vain jäädä kiinni? (tags: journalismioutoudet journalismi etiikka) Kategoria(t): Herkut

Charming nails -

suklaapatukka, Snickers, Twix, Pätkis, Fazer suklaa, Fazermint




Luovaa puuhastelua -

Vielä jouluaattona oli luonto lumeton ja maa harmaa, mutta meren jää kylpi  oranssinpunaisena auringon laskiessa. Joulupäivinä saatiin kuin saatiinkin reilusti lunta, joten ulos vaan lumitöihin leppeässä talvisäässä! Odottaako tonttu lisää jouluvieraita?  Ruusunmarjat eivät linnuille kelpaa, auringonkukansiemenet ja talipallot houkuttelevat enemmän. Sisällä on vielä joulunpunaista, mutta ulkona palataan huomenna harmauteen, luvassa on lämpöasteita ja vesisadetta  :( Se...

Terveelliset herkut -

Jos etsit terveellisiä suklaaherkkuja niin lue tämä! Minttu-suklaabataattimoussea, snickersiä, suklaasmoothieta, suklaakakkua jne.

Terveelliset herkut -

Mitä kivaa, maukasta, värikästä ja herkullista pääsiäispöytään? Kokosin sinulle kivoja ideoita; salaatteja, keittoja, jälkiruokia pääsiäiseksi

Curiouser & Curiouser -

Käsittämätöntä. Siis aivan käsittämätöntä. Havahduin eilen siihen tosiasiaan, että en ollut muistanut vieläkään kaivaa jouluneuleitani esiin. Olen kyllä

poutaa -

Karismassa vietettiin tänään virallista joulun avausta. Paikalla oli joulupukki, jonka luokse mutkitteli pitkähkö pikkuihmisten jono. Lavalla musisoivat Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri sekä ihana Janna Hurmerinta. Tästä se joulun lähtölaskenta alkaa! Reilun kuukauden päästä istutaan jo kinkun ja laatikoiden äärellä, huh heijaa! Piipahdin katsomassa joulun avausta muun ostostelun lomassa ja juuri kun lavalla oli menossa Jannan toinen esitys. Eturivissä oli paljon todellisia...

Möhönasu - käsitöitä, koirajuttuja, puutarhaa, huonekasveja -

Tunnelmallista ja rauhaisaa joulunaikaa kaikille!

Just my gay life - Jannen blogi -

Sain Miksulta upean lahjan, sen itse suunnitteleman ja tekemän jutun :) ne on tehty varta vasten minulle, se on pitkälti käsin tehnyt homman alusta loppuun. Tai se teki ruotsissa jotain vastaavaa kunnon vehkeillä töissään ja se oli saanut idean kehittää sitä ja teki sitä käsin hiukan lisää ja muutti jotain, ja omisti sen mulle :) […]




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 Seuraava »