Tänään on 25.02.2018 11:48 ja nimipäiviään viettävät: Tuija, Tuire ja Jessica. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle juontaja


Oppitori -

Suomi on tiedemiesten luomus, voidaan sanoa. Pohjana olivat murteet, alun perin lounaismurteet, mutta muutkin ovat vaikuttaneet. Kirjakieli ja yleiskieli eivät tarkoita ihan samaa, eroihin voit tutustua linkeissä. Suomen kirjakieli on standardi, jota vain harva oikeastaan puhuu . Yleiskieli on saanut suurimman osan sanoistaan murteista . 1800-luvulla oli ns. murteiden taistelu , jossa kamppailtiin mille pohjalle suomen yleiskielen tuli rakentua. Nykysuomen lasketaan alkaneen vuoden 1870...

Kemppinen -

Kuva: Tilastokeskus Kannan äidilleni palvelutaloon iltapäivälehtiä niin että siitä rahasta riittäisi neljään humalaan tai yhteen juoppohulluuteen, kuten Huckleberry Finnin isä ilmaisi itseään. Ja Suomen Kuvalehtiä ja jos mitä. Helsingin Sanomat hänelle tulee tilattuna. Kirjoista tässä yhteydessä puhumattakaan. Tässä kirjoituksessa on tuonnempana viesti medialle. Mutta sitä ennen kansanterveyden alaan kuuluva havainto. Se ei ole abstraktinen asia, että elinajanodote on...

Ilkka Luoma -

Evoluutio loi lisääntymisen – monistaakseen sopeumalla ”itseään” kuolemattomaksi [1 . Jotta tuo kuolemattomuus toteutuisi, kuten näyttää erinomaisesti toimineenkin – löysi evoluutio ratkaisuksi hyvän olon, jopa kiihkon tunteen – varsinkin hetkellä, jolloin se lisääntyminen on otollisimmillaan -näin oli suunniteltu jossain. Suomeen saatiin vertauskuvallista rauhaa – pandoina Kiinasta, mikä valtiona harjoitti rajoittavaa lisääntymistä – yhden lapsen politiikkaa...

Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

With Updated Archeological News                       Pronssikauden  ainutlaatuista designia Suomessa             FINNISH HISTORY   (for English use google-translator SETTING ON   from right side of this page) Native European history is the deepest history of Europe and source of all storytelling and real history and base for all religions. For a starter JRR Tolkien used Finnic history as source for Lord of the Ring books.  NEWS New temple ruins found in Finland: 5000 years...

Sepon sanomaa -

Olin mukana seurakunnan vuosittain järjestämässä vapaaehtoisten kiitosillassa. Tilaisuuden tarkoituksena oli luonnollisesti osoittaa, että kaikkien vapaaehtoinen mukana olo seurakunnan toiminnassa on tärkeää ja heidän työpanoksensa muistetaan, että heitä pidetään arvossa. Yhdessä olo ja toisten vapaaehtoisten kohtaaminen on myös tarpeen. Siitä saa voimia ja motivaatiota jatkamiseen. Tilaisuuden juontaja toiminut kirkkoherra Sami Siltanen kertoi avajaisiksi jutun, joka ensin...

Kasper Diem -

Oletko aina halunnut nähdä kun Suomen ”kuumimmat” podcastaajat Mikko Pykäri ja Kasper Strömman käyvät Radio Helsingin haastattelussa? Silloin rukouksiisi on vastattu – klikkaa video alla. Ainutlaatuisessa studioklipissä yllätetetään juontaja Laura Friman romahtaneella piparkakkutalolla, puhutaan Whamageddonista, Pykärin joululahjateoriasta sekä soitetaan tietenkin pääsiäisbiisi. Iloisia katseluhetkiä!

Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Otava (2002) — aikakausiromaanit, seksi, rikosromaanit. Christian Lang, nelikymppinen romaanikirjailija ja tv-juontaja, ajautuu elämänsä pahimpaan pulaan. Pari avioliittoa karille ajanut Lang rakastuu viitisentoista vuotta nuorempaan arvoitukselliseen Saritaan, joka puhuu erikoisia asioita. Sarita on pienen pojan yksinhuoltaja, ja hänen entisestä miehestään Markosta tulee ajan mittaan yhä pahempi peikko Langin ja Saritan suhteelle. Kjell Westön Lang on romaani… Read more Kjell...

Teekutsuilla -

Internetin mielensäpahoittajat loukkaantuivat seksipositiivisuudesta

Paholaisen-Asianajaja -

Kummitustarina ovat kiehtoneet ihmisiä ikuisuuksien verran. Niitä kerrottiin nuotiotulen äärellä, kirjeissä, kirjoissa ja musiikissa. Urbaanit kauhutarinat leviävät digitaalisina tekstiseiniä keskustelupalstoilla. Eräässä vaiheessa lähimenneisyydessä aavetarinoiden kerronta rantautui televisioon. Silloin ihmisillä oli vielä totuttelua uuden kuvaukset ja näennäisesti aitona esitettyjen juttujen kanssa. BBC News muistelee mitä tapahtui kun Ghostwatch sai ensi-iltansa Britannian...

Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Ohhoh. MTV3 aivan selvästi pilaa Iljan skype-haastattelun tahallaan edestakaisin feidaamalla. Enbuske & tuottajat tuottamassa rumaa poliittista propagandaa.   Raukkamaista propagandaa. Mutta onneksi tämä on nkyvää propagandaa, jonka jokainen älykäs voi nähdä suoraan. Peitelty propaganda on vaarallista ja sen suomalaiset nielaisivat kun 1989 lähtien laman aiheuttaneet poliitikot, Koivisto ja Holkeri, kokoomus ja sdp sekä pankkiirit, kaikki nostettiin laman pelastajiksi vaikka olivat...

NWO Havaintoja -

Las Vegasin ampumisissa loukkaantunut sankarivartija Jesus Campos (kuvassa) sai luodin jalkaansa, kun hän oli menossa tarkastamaan sitä Mandalay Bay hotellin kerrosta, josta kuului aseen laukauksien ääniä. Nyt Campoksen oli määrä mennä viime torstaina amerikkalaiselle tv-kanavalle kertomaan tapauksesta. Mutta mies katosikin tv-studion kulisseista.  Myöhemmin ohjelman tuontantoryhmä sai tekstiviestin, jossa miehen kerrottiin joutuneen lääkäriasemalle. Ohjelman juontaja Sean...

Epookki blogi -

Uudelleen henkiin herätetyt retro-ohjelmat on ollut muotia 2017 vuonna. Nelonen-kanava herätti henkiin vuosina 1985-2002 pyörineen Napakymppi-parisuhdevisailun. Alkuperäisestä Napakympistä muistetaan juontaja Kari Salmelainen ja pianisti Kaitsu (Kaj Wessman). Kukaan tuskin muistaa Markus Similää, joka juonsi ohjelman ensimmäisen kauden. Nelosen uudessa versiossa juontajana toimii tuo Riihimäen

Hikatusta - hikkaj -

- Tuliskohan näistä pottujutuistasi uskottavampia jos täydennyskouluttautusit? Meritoitusit? Kysynpähän vaan. Ensin kysyn, mita tarkotta meritoituminen ? , vähänkö yhtä tyhmänä kuin eilisen Napakympin neitokainen, joka kysyi juontaja Janne Katajalta , jotta mikä se on se kulinaristi ? . Tänään syyskuisena perjantaina olisi kaupunkireissulla sivistyminen mahdollista. Tuli nimittäin viikolla sähköinen alumnikirje (nähtävästi ovat nähneet aiheelliseksi tämän...

Sairaan rakas elämä -

Juontaja  Mikko Kekäläinen Kristiina-vaimoineen ovat aloittaneet uuden elämän. He kokeilevat, miten espoolainen lapsiperhe selviää ilman autoa. He ovat aloittaneet projektin mainion positiivisella otteella ja kertovat kokemuksistaan blogissaan Carless Whisper . Käykääpä katsomassa. On hienoa, että Kekäläiset tekevät lapsiperheen autottoman perheen elämän näkyväksi. Aiheesta kerrotaan myös Ylen sivuilla artikkelissa Mikko Kekäläinen: Olemme nyt espoolainen lapsiperhe ilman...

...noir -

Perheensä, toimittajan työnsä sekä elämänhalunsa viinahuuruillaan ja pettämisellään menettänyt Lewis (Cuba Gooding Jr.) aikoo olla vieläkin sterotyyppisempi koska uusi suhdekin kariutuu kun masentunut mies tietenkin haikailee entisen perään ja sitten sopivasti nykyisen tulevan ex-tyttöystävän elämän päättää sarjamurhaaja Keech (Neal McDonough) jotta saadaan siitä Lewisille keino ryhdistäytyä elämässään. Keechilta kun jää perään päiväkirja jossa lukee menneiden...




Mehtäpäiväkirjat -

Puoliso halusi juosta toisen kerran Helsinki City Marathonin, kun viimeksikin oli niin kivaa (sarkasmia) (no ei, oli meillä kaiken kaikkiaan ihan kiva perhereissu viime vuoden elokuussa). Tällä kertaa hän värväsi myös 16-vuotiaan urheilijan juoksemaan 17km eli Helsinki Street Runin. Ja kun 8-vuotias kuuli että siellä on myös kilometrin minimarathon, hän halusi mukaan ehdottomasti. Minä liityin huoltojoukkoihin. Kaksi jäljelle jäänyttä lasta onneksi tyytyivät jäämään kotiin...

Oppitori -

verbit alekkain ,  verbit peräkkäin adjektiivit alekkain ,  adjektiivit peräkkäin substantiivit alekkain ,  substantiivit peräkkäin Kummankin tyyppiset listat voi sijoittaa arpojiin:  alekkaisten arpoja ,  peräkkäisten arpoja Sekä listoissa että arpojissa voi  kontekstityökaluilla  hakea tietoa sanoista. vuosi markka maa asia prosentti ihminen mies aika työ mieli kaupunki osa alue lapsi päivä hallitus kunta nainen viikko luku kerta yritys alku paikka tilanne presidentti...

Oppitori -

verbit alekkain ,  verbit peräkkäin adjektiivit alekkain ,  adjektiivit peräkkäin substantiivit alekkain ,  substantiivit peräkkäin Kummankin tyyppiset listat voi sijoittaa arpojiin:  alekkaisten arpoja ,  peräkkäisten arpoja Sekä listoissa että arpojissa voi  kontekstityökaluilla  hakea tietoa sanoista. vuosi, markka, maa, asia, prosentti, ihminen, mies, aika, työ, mieli, kaupunki, osa, alue, lapsi, päivä, hallitus, kunta, nainen, viikko, luku, kerta, yritys, alku, paikka...

NWO Havaintoja -

Pitkään The Tonight Show -ohjelman juontajana vuodesta 1993 lähtien toiminut koomikko Jay Leno sai muutama vuosi sitten potkut ohjelmasta poliittisista syistä.  Mies kun ei sattunut pitämään USA:n presidentti Barack Obamasta ja toi tätä esiin julkisesti.  NBC televisiokanavan päätös potkia vielä pois juontaja, jonka ohjelmat olivat aiemminkin voittaneet kaikki kilpailijansa oli uskomaton. Varsinkin kun tilanne tuotiin huomattavasti vähemmän karismaa omaava koomikko Jimmy Fallon...

Nurinanurkka -

 Crystal Mountainilla on tapahtunut kaksi julmaa murhaa joita tutkimaan lähetetty etsivä Boyle ei usko tomaattien vaarallisuuteen. Mutta totuus ei ole uskon asia sillä tomaatit ovat palanneet ilkeän tohtori Gangreenin alaisuudessa joka on pysynyt piilossa näkyvillä Talk Show juontaja Jeronahewna. Onnistuuko Gangreen tällä kertaa valloittamaan maailman?  Typerä. Huono. Ala-arvoinen. Mutta ah niin ihana. Sitä on Killer Tomatoes Strike Back!  The Naked Gun: From the Files of Police...

Listablogi -

Wikipedia, hyvä vai huono renki, hyvä vai huono isäntä? Itse en ole sen sisältöön koskaan kajonnut, mutta lähteeksi olen näköjään kelvannut. Huonosti hakuoptimoituun Sisältää hitin -sivustoon jopa tullaan useammin Wikipedian kuin Googlen kautta – ja ihmeen monesti sen vieraskielisiltä sivuilta. Suomalaisia listatietoja päivitetään sinne laajasti, jämptisti ja nopeasti, mutta ihme mölähdyksiäkin mahtuu sekaan. En niitä vasiten esiin ronki, mutta usein kun kuulee...

Oppitori -

olla, ja, ei, se, että, joka, vuosi, hän, myös, saada, mutta, tämä, voida, tulla, tehdä, kun, pitää, mukaan, uusi, jo, kuin, hyvä, ne, sanoa, kaikki, markka, nyt, suuri, kertoa, tai, vain, paljon, muu, vielä, niin, oma, sekä, mikä, maa, kaksi, jos, asia, yksi, viime, he, prosentti, ihminen, kuitenkin, jälkeen, mies, kanssa, aika, noin, hyvin, ensimmäinen, jäädä, työ, ottaa, me, antaa, mieli, haluta, alkaa, EU, itse, moni, käydä, kaupunki, kolme, miljoona, osa, alue, eikä...

Oppitori -

Näin voi hakea kontekstityökalulla alla olevasta listasta mutta samoin mistä tahansa sähköisestä tekstistä. Laitoin kaksi eri hakukonetta Scoop.it-juttuihin. Toinen menee Suomi-skuuppeihin, toinen Lehti-skuuppeihin. Kummassakin on niin paljon materiaalia, että lause-esimerkkejä löytyy kiitettävästi. Jos muutat tai taivutat sanaa osoiterivillä, voit hakea uusia esimerkkejä vain painamalla Enteriä. Taivuta sanaa pc-Chromen osoiterivillä, niin saat esimerkkejä lisää, jos olet...

Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Sodankylän elokuvajuhlilla on suhtauduttu tapahtumassa juotavaan alkoholiin niin, että siniselle kartongille oli tekstattu "No alcohol". Sen jälkeen on suljettu silmät festivaalivieraiden viinipulloille ja oluttölkeille. Elokuvatelttaan ei saanut viedä omia alkoholijuomia, eikä siellä niitä myöskään myyty, silti aina kun valot sammuivat kuului kollektiivinen suhaus kun katsojat avasivat oluttölkkinsä. Suhauksessa oli jotain anarkistista. Esko Valtaoja sai valita kaksi...

Antti Alanen: Film Diary -

Virality Director: Thomas Laine Country: Suomi/Finland Year: 2017 Duration: 1.50 Languages: fi Category: New Finnish Cinema    Midnight Sun Film Festival, Sodankylä     PC: Runoelma Works.     World premiere     In the presence of Thomas Laine and Peter Laine and members of the cast and team     DCP with English subtitles viewed at Cinema Lapinsuu, 15 June 2017 LH (MSFF): " In the digitally infused environment of today, social media can either make or break a person’s career...




« Edellinen 1 2 3 4 5 Seuraava »