Tänään on 19.02.2018 20:03 ja nimipäiviään viettävät: Eija ja Fritjof. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle kansalaissota


Kotiliesi -

Kirjailija Merete Mazzarella, 72: ”Isoisäni Karl Hjalmar Schreck työskenteli Tampereen pormestarina vielä pari vuotta ennen sisällissotaa. Perhe asui maatilalla lähellä Tamperetta, josta vajaa viisivuotias isäni pakeni punaisia äitinsä kanssa reellä. Hänen ainoa muistonsa sodasta oli tuo pakomatka, jonka aikana hän kuvitteli, että puut saavat heilumalla aikaan tuulen suhinan eikä päinvastoin. Punaiset tulivat tuomarina työskentelevän isoisän tilalle, […] The post Näin...

Julkaisemattomia -

kansi: Samppa Ranta Mainitsin aiemmassa postauksessa, että satuantologia Sadan vuoden unet saattaa jäädä viimeiseksi korkean profiilin antologiaksi, jonka kokoan (toivossa on tietysti hyvä elää), mutta mainitsin joka tapauksessa, että tulossa olisi vielä sisällissodan satavuotis-"juhlan" kunniaksi antologia. Kirja ilmestyi pari viikkoa sitten nimellä Sisällissodan ääniä , alaotsikkona "Kaikuja punaiselta ja valkoiselta puolelta". Se on herättänyt kohtuullisesti huomiota ja...

Plöki/Notatki z podziemia -

Aave kummittelee Suomen yllä: Venäjän aave. Kuten kaikki vanhat ajat kokeneet muistavat, ennen kylmän sodan loppua Suomessa oli ainakin sivistyneissä ja kalustetuissa huoneissa vaikea uskaltautua paheksumaan ääneen Neuvostoliiton ihmisoikeusrikkomuksia ja epäoikeudenmukaisuutta. Tämä johtui koko joukosta syitä ja sielullisia mekanismeja. Ensinnäkin tietysti sekä Suomessa että monissa muissakin länsimaissa oli paljon sellaisia vasemmistolaisia, jotka pitivät Neuvostoliittoa osana...

Paavo Arhinmäki -

Voittajat kirjoittavat historian. Tämä yleinen sanonta pitää erityisesti paikkansa kansalaissodan kohdalla. Vuosikymmeniä raa’an ja julman sisällissodan toinen osapuoli haluttiin leimata ja hiljentää, voittajan raakuudet haluttiin unohtaa. Kansalaissota oli suomalaisen yhteiskunnan synkin hetki. Kun vuosikymmeniin ei teloituksia ja vankileirejä käsitelty avoimesti, […] The post Vakaumuksen puolesta kuolleiden muistoa kunnioittaen appeared first on Paavo Arhinmäki .

Kemppinen -

Kuvan puukko on harvinaisuus. Tarjosin siitä verkon kautta runsaan satasen mutta se meni kymppiä kalliimmalla. Luulen että joku halusi sen tosissaan; näin järkeilin, kun en jaksanut lähteä huutokauppatilaisuuteen toiselle puolelle Helsingin, Viikkiin. Olisi voinut tulla hintakilpailu, ja kun en ole keräilijä, tulen toimeen ilmankin. Kustaa Lammin puukkoja minulla on mutta tässä hämmästyin tekstiä ”Muisto Kauhavan vankileiriltä 1918”. En ole eläessäni kuullut sellaisesta...

Kemppinen -

Antero Jyrängin vasemmistolaisuudessa ei tiettävästi ole vikaa. Hänen kirjansa ”Kansa kahtia, henkihalpaa. Oikeus sisällissodan Suomessa” (2014) ei mielestäni ole riittävän vasemmistolainen, kuten ei liioin Jukka Kekkosen kansalaissota ja lakia käsitellyt ”Laillisuuden haaksirikko”. Esittelin nämä asiat 1980-luvun puolella kirjassani ”Oikeus kulttuuri-ilmiönä” ja käytin ilkeää väliotsikko ”aseiden puhuessa tuomarit vaikenevat”. Roomalainen lentävä lause on...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 12-1 löydämme itsemme nuoruuteni kulmilta täältä Vartiovuoren mäeltä. On vuosi 1918 ja punakaarti on tuossa juuri valloittamassa Vartiovuoren observatorion rakennusta päämajakseen, nimeten sen saman tien Pietarin ja Helsingin esikuvan mukaisesti Smolnaksi.     Turun Smolna. 27-1 Turussa pidetään sittemmin kokous, jossa päätettää aloittaa lopulta myös täällä vallankumous ja sitä johtamaan valitaan paikallinen 12-hengen vallankumousneuvosto. Vallankumouksen...

Pois työpöydältä -

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessaan käytti vuoden 1918 tapahtumista nimeä sisällissota. Twitterissä kokoomuspoliitikko, Jyrki Kataisen kabinettipäällikkö Juho Romakkaniemi heti ehdotti, että aloittaisimme käyttämään samaa termiä. Koska Niinistökin käytti. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on viime vuoden ajan käyttänyt säännöllisesti termiä vapaussota. Niin ovat oikeistolaiset tehneet laajasti jo sadan vuoden ajan. Välillä käytössä oli...

Parlamenttikirjasto -

Itsenäisyyden juhlavuosi 2017 kallistuu kohti loppuaan. Olemme yhdessä ja ylpeinä juhlineet itsenäisyyden sataa vuotta, suomalaisen demokratian menestystarinaa. Muistelujen kohde, dramaattinen vuosi 1917 tarkoitti kahta vallankumousta Venäjällä, nälkää, väkivaltaa ja sekasortoa, vallansiirtoa eduskunnalle sekä viimein Suomen itsenäisyyden tunnustamista vuodenvaihteessa. Kun historiallinen katse ulotetaan vuoteen 1918, vastaan tulee heti itsenäisen Suomen synkin murhenäytelmä...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 6-12 löydämme itsemme Venäjän Kirkkokadun ja Aurakadun kulmauksesta odottelemassa erästä kiireistä päätoimittajaa. Turkulainen Uusi Aura -lehti toimii tässä arkkitehti Frithiof Strandellin suunnittelemassa Prima-talossa, joka valmistui vuonna 1904. Talon omistaja, rohdoskauppias Wilhelm Willberg on perustanut taloonsa myös Turun ensimmäisen elokuvateatterin Maailman Ympäri. Mutta tuolta kulman ympäri Yrjö Koskelainen jo saapuukin. Hänelle talo on tullut tutuksi jo...

Kemppinen -

Kissan sijasta käytän televisiota. Kun täytyy lepuuttaa silmiään, oikaista selkäänsä tai ajatella, ihmiskäden koskematta puheleva televisio on hupaisa, kodikaskin. Joskus pidän itselleni sellaista kuria, että teen sellaista, mitä en muuten tekisi. Niinpä olin ollut aivan muissa maailmoissa, kun hätkähdin kuuntelemaan, kuka tuollaisia puhuu. Keskisarja. Hän kehaisi ettei itse ymmärrä mitään luonnontieteistä eikä matematiikasta ja perusteli, ettei kaikkien tarvitse kaikkea...

Kemppinen -

Lasse Laaksonen, historiantutkija, on suorastaan keskittynyt menneisyyden sotilasjohtajien henkilösuhteisiin. Sodankin aikana on joskus käyty kovempaa keskinäistä kamppailua kuin rajantakaista vihollista vastaan. ”Maahanhyökkääjillä” on ollut milloin oma, milloin vieras kokardi. Jopa aliupseerikoulun saunassa tunnetaan tarina, jonka mukaan Mannerheim uhkasi antaa ampua Talvelan ja Blickin, elleivät nämä lopeta keskinäisiä kahnauksiaan. Talvela vaati tuntuvaa rangaistusta...

Juha Sipilä -

(muutosvarauksin) Hyvät puoluevaltuuston jäsenet, hyvät ystävät! Tämän syksyn piirikokouksissa nousi aiheellinen pyyntö: antakaa meille jotain kättä pidempää, jolla voimme puolustaa Keskustan hallituspolitiikkaa. Siksi julkistamme nyt vihkosen, johon on koottu keskustajohtoisen hallituksen päätöksiä kuluneen kahden ja puolen vuoden ajalta. Peilaamme siinä päätöksiä keskustan vaaliohjelmaan. Tämän vihkosen viesti on lyhyesti ja ytimekkäästi se, että olemme tehneet juuri...

Juha Sipilä -

(muutosvarauksin)   Hyvät puoluevaltuuston jäsenet, hyvät ystävät! Tämän syksyn piirikokouksissa nousi aiheellinen pyyntö: antakaa meille jotain kättä pidempää, jolla voimme puolustaa Keskustan hallituspolitiikkaa. Siksi julkistamme nyt vihkosen, johon on koottu keskustajohtoisen hallituksen päätöksiä kuluneen kahden ja puolen vuoden ajalta. Peilaamme siinä päätöksiä keskustan vaaliohjelmaan. Tämän vihkosen viesti on lyhyesti ja ytimekkäästi se, että olemme tehneet...

Kotipalsta -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE   Selvä ei börssiyhtiöille. Ihmisiä voi jakaa satoihin ryhmiin viettiensä, uskomuksiensa tai elämänkatsomuksensa mukaan. Jakojäännökseksi   jää vielä poliittiset puolueet. On idealisteja ja realisteja. Sitten ovat nämä poliitikot, jotka sotkevat molemmat edellä mainitut ominaisuudet sotessa. He eivät näytä ymmärtävän miten ihminen on toiminut ennen, toimii nyt ja tulevaisuudessa. Esimakua tuli nyt MeriLappi kyhäelmässä...

Tänään näin -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE   Selvä ei börssiyhtiöille. Ihmisiä voi jakaa satoihin ryhmiin viettiensä, uskomuksiensa tai elämänkatsomuksensa mukaan. Jakojäännökseksi   jää vielä poliittiset puolueet. On idealisteja ja realisteja. Sitten ovat nämä poliitikot, jotka sotkevat molemmat edellä mainitut ominaisuudet sotessa. He eivät näytä ymmärtävän miten ihminen on toiminut ennen, toimii nyt ja tulevaisuudessa. Esimakua tuli nyt MeriLappi kyhäelmässä...

Oppitori -

Joukko artisteja kertoi lehdessä kurissa kasvamisestaan. He ainakin sanoivat päässeensä sen yli, mutta ehkä he olivat ns. voikukkalapsia, selviytyjiä. Hyvin monet ovat saaneet varmaankin sielullensa vamman. Suomessa on ihan viime vuosikymmeninä ehkä tapahtunut suuri muutos kasvatusasasenteissa, varmaankin fyysinen kuritus on ainakin vähenemässä. Suuri joukko vanhempia on saattanut luovuttaa, kun kurittaa ei saa, niin mitä sitten kannattaa. Suomalaisilla ei ehkä sittenkään ole...

Mitä löytyy? -

Olisi luullut, että kiristämme hampaitamme ja olemme nyrkit pystyssä.

Mitä löytyy? -

Unelmat ovat positiivisia avauksia tulevaisuuteen

Plöki/Notatki z podziemia -

Kaja Kunnas nosti hiljattain otsikon kysymyksen esille Hugenberger Zeitungissa, siis Hesarissa. Koska olen vanhana Solženitsynin lukijana pohtinut sitä paljonkin, heitän tässä pari sanaa. Kaja Kunnas ställde nyligen den i rubriken citerade frågan i vår malligaste morgontidning, dvs Helsingin Sanomat. Jag läste som bekant Solzjenitsyn redan som tolvåring och har reflekterat över denna fråga sedan dess, och sålunda kan jag uttala mig om saken här. Kunnas mainitsi kreikkalaisen...




Mitä löytyy? -

Ihmisillä on unelmia, jotka sortuvat, mutta yksi pysyy

Tulihan Tehtyä -

Kangaspuuni ovat olleet monta kertaa mielestäni ylimääräisin hankinta mitä olen käsityösarallani ostanut.  Puut vievät suuren tilan, työhuoneella melkoisen palan kaikesta, luhdilla nämä ovatkin olleet lähinnä naistenhuoneessa näytillä ilman loimea.  Viime vuosina vähän käytössä olleet. Ensimmäinen kokemukseni kudonnasta ajoittuu vuosiin, jolloin muutin tänne ja pääsin kutomaan opiston kangaspuilla ja arvannette, että innostuin asiasta.  Anoppini osti nämä vanhukset...

Tulihan Tehtyä -

Kangaspuuni ovat olleet monta kertaa mielestäni ylimääräisin hankinta mitä olen käsityösarallani ostanut.  Puut vievät suuren tilan, työhuoneella melkoisen palan kaikesta, luhdilla nämä ovatkin olleet lähinnä naistenhuoneessa näytillä ilman loimea.  Viime vuosina vähän käytössä olleet. Ensimmäinen kokemukseni kudonnasta ajoittuu vuosiin, jolloin muutin tänne ja pääsin kutomaan opiston kangaspuilla ja arvannette, että innostuin asiasta.  Anoppini osti nämä vanhukset...

Hekuma -

Kuva ei varsinaisesti liity tapaukseen. Paitsi että olen ottanut sen sairaalassa. Julkaisen ehkä jossain kohtaa enemmänkin sairaalaselfieitä. Puhelimen luovutusta kansliaan ehdotettiin tälläkin kertaa, mutta luuria ei viety väkipakolla ja sain näin toteuttaa itseäni, mikä auttoi kestämään kuukauden mittaisen hoidon. Osa on aika hc-kamaa ja kuvattu salaa kylppärissä. LOL Olen kirjoittanut ainakin pari kertaa omakohtaisesti siitä, millaista on olla psykiatrisessa sairaalassa...

Kemppinen -

(Jakso äidinisäni Martti Nurmen nuoruusvuosien muistelmasta - tulo Siperiasta Muurmannille 1917. Teksti on Pekka Kemppisen isoisän kynällä kirjoittamasta muistelmasta kopioima ja painettu omakustanteena pienelle piirille. Kysymys johon en osaa toistaiseksi vastata, on mahtaisiko tällainen kiinnostaa. Tekstiä on yli 200 sivua. Jatkossa jalkamatkaa, sitten Pietari ja vallankumous, ennen pitkää kapina eli kansalaissota. Ja muuta.) Gehennan voimat päästetty irti. Oli alkanut ensimmäinen...

Kemppinen -

Jonkun pitäisi kirjoittaa oivaltava essee Arvo Salon ”Lapualaisoopperasta”, jonka Ylioppilasteatterin ensi-illasta tuli viime vuonna 50 vuotta. Ihmettelin tekijänoikeusjuttua, joka siitä syntyi. Korkeimman oikeuden ratkaisu löytyy Wikipedian linkillä. Se oli 1971-II-44. Minulla on syykin muisteluun. Olin Arvo Salon asianajaja tuossa jutussa. Kapteeni evp. Artturi Vuorimaa, joka oli omalla nimellään yksi näytelmän henkilöistä, väitti kanteessaan, että tekstiin oli lainattu...

Kemppinen -

Tapahtumasarja oli mutkikas. Siihen sisältyi parit juhlat ja tietokoneen vaihto. Katsoin suvun piiristä saamaani kaitafilmiä, joka oli digitoitu. Se tuntui olevan jokseenkin sillä tavalla hotiton kuin vanhat kaitafilmit yleensä ovat. Kulttuurihistoriallinen arvoitus: vaikka valokuvien näppäily oli aika ajoi suosittua, miksi kaitafilmi ei oikein koskaan tullut suosituksi? Vastaus: kalliit ja hankalat laitteet. Mikään tietenkään ei ollut niin kauheaa kuin diapositiivit. Siitä on jo...

Aamulehti Blogit -

Itsenäisyytemme aamunhämärässä syntynyt sukupolvi harvenee kovaa vauhtia. Vastikään saimme suru-uutisen, kun entinen prsesidenttimme Mauno Koivisto lähti. Hän…

Kemppinen -

Tänään on. Tänään oli aamulla ainakin aito Suomen 100-vuotispäivä. Olen miettinyt monesti vappuriemua Mantalla eli Havis Amandalla Helsingissä kauppatorin rannassa vuonna 1918. Talonpoikaisarmeija oli juuri marssinut kiellettyyn ajosuuntaan Esplanadia kärjessä kenraali Mannerheim, jonka ratsu hiukan vikuroi. Talonpoikaisarmeijaa tarvittiin kipeästi, koska kaupunki oli jo täynnä saksalaisia krenatöörejä ja heidän kivääreitään ja konekivääreitään. Uljasta uutta Suomea...

Kotipalsta -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Turhaa sähläystä Jokaisella on oikeus tietää omansa ja kansakunnan historia. Yleensä se tapahtuu muistomerkeillä ja tapahtumien historian kirjoituksen kuvauksilla. Tätä taustaa vasten 100-vuotis muistorahan tiimoilta käytävää poisveto sekoilua on vaikea ymmärtää muuna kuin sensuuritoimena tapahtunutta vastaan. Onko ministerin Orpon puheet mauttomasta ja sopimattomasta taiteellisesti toteutetusta muistorahasta riittävät vetää...




« Edellinen 1 2 Seuraava »