Tänään on 21.11.2017 11:50 ja nimipäiväänsä viettää: Hilma. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle keittiömaailma turku


Saara-Sofia Sutelan päiväkirja -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE MicrosoftInternetExplorer4 Olin viime vuonna projektipäällikkönä Turun Nuorkauppakamarin Paluumuuttaja-kyselyssä, jonka tuloksia Turun Sanomat uutisoi pariinkin otteeseen. Kyselyssä kartoitettiin seikkoja, jotka vaikuttavat siihen että ulkopaikkakunnalla asuvat olisivat valmiita muuttamaan Turkuun. Mitkä seikat siis ovat tärkeimpiä kotikaupunkia valitessa? Mikä pitäisi muuttua, jotta muualla asuva muuttaisi Turkuun? Kysely ei toki ole...

Vasarahammer -

Ennen kuin kirjoitan Suomen ensimmäisestä terrori-iskusta, palaan takaisin syksyyn 2015. Silloin maahamme saapui enimmäkseen Ruotsin rajan yli Haaparannasta noin 30 000 muslimia. Ehkä joukossa oli jokunen ei-muslimikin, mene ja tiedä. Joukossa oli myös marokkolainen 18-vuotias mieshenkilö, joka viime perjantaina surmasi kaksi ihmistä ja haavoitti kahdeksaa tapauksessa, jota viranomaiset tutkivat terrori-iskuna. Valehtelijoiden klubi Heikki Porkka kirjoitti äskettäin virallisen Suomen...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 19-12 löydämme itsemme Turun Portsasta keskeltä talvisodan hävitystä. On vuosi 1939. Vihollinen on iskenyt pommituksin Viipurin ja Helsingin lisäksi nyt myös ensimmäistä kertaa Turkuun, jossa iskuja kirjataan päivän mittaan kolme; yksi niistä merelle saariston suuntaan. Pommitusten pääkohteena olevan sataman sijasta pommit tekevät tuhoansa lähinnä puutalovaltaisella asuinalueella.     Talvisodan pommituspalojen sammutusta Turun Portsassa 19.12.39. Kuva Turun vpk:n...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 7-9 seisomme hämmentyneen väkijoukon seurassa Turun rajalla. Kaupungin rauniot savuavat vielä takana vuoden 1827 suurpalon jäljiltä, kun sadat ihmiset pyrkivät tuhon keskeltä turvaan lähikuntiin. Senaattori Falck on neuvonut kaupungin viranomaisia määräämään kaikki kodittomat, jotka eivät tule nyt itsellisesti toimeen, siirtymään maaseudulle.   Tuossa tervehdimme juuri katedraalikoulun oppilas Adolf Mobergia, myöhempää valtioneuvosta ja professoria, joka on...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 8-2 tulee kuluneeksi tasavuosia Pietari I Suuren kuolemasta Pietarissa 1725. 1725 – Pietari Suuri , Venäjän tsaari (s. 1672 ) Pietari I Suuri ( ven. Пётр I, Пётр Великий , Pjotr I, Pjotr Veliki; Pjotr Aleksejevitš Romanov , ven. Пётр Алексеевич Романов ; 9. kesäkuuta ( J : 30. toukokuuta) 1672 Moskova – 8. helmikuuta ( J : 28. tammikuuta) 1725 Pietari ) oli Venäjän valtakunnan hallitsija vuosina 1682–1725, ensin tsaarina ja sitten...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 31-12 vietetään Aleksis Kiven kuolinpäivää. 1872 – Aleksis Kivi , suomalainen kirjailija (s. 1834 )   Aleksis Kivi (oikealta nimeltään Alexis Stenvall) ( 10. lokakuuta 1834 Nurmijärvi – 31. joulukuuta 1872 Tuusula ) oli suomalainen kirjailija. Hän on Suomen kansalliskirjailija . Kiveä on sanottu suomenkielisen kirjallisuuden isäksi. Hänet tunnetaan parhaiten teoksistaan Seitsemän veljestä ja Nummisuutarit . Hän kirjoitti etunimensä muodossa Alexis ja esiintyi...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 27-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin Nevan suistoon 27. toukokuuta 1703. Nimensä kaupunki sai Pietarin nimikkopyhimyksen, apostoli Pietarin mukaan. Tällöin alue kuului vielä virallisesti Ruotsiin, mutta oli Venäjän miehittämä. 1703 – Venäjän tsaari Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin ( Sankt-Peterburg ). Piankos orjatöissä kaupunkia rakentamassa ahersi myös jopa 20 000 suomalaista.     Pietari I Suuri  ...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 6-1 tulee kuluneeksi tasavuosia kuninkaamme Kristofer Baijerilaisen kuolemasta Helsingborgissa vuonna 1448.     Kristofer Baijerilainen ( 26. tammikuuta 1418 – 6. tammikuuta 1448 ) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas ( Tanskan ja Norjan vuosina ( 1440 – 1448 ) ja Ruotsin vuosina ( 1441 – 1448 ). Kristofer valittiin Tanskan kuninkaaksi vuonna 1440 sen jälkeen kun tanskalaiset olivat erottaneet aiemman unionikuninkaan, Ruotsin kruunun menettäneen Eerik Pommerilaisen ...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 10-10 vietämme liputtaen Alexis Stenvallin syntymän 1834 kunniaksi suomalaisen kirjallisuuden päivää. Kansalliskirjailijamme puhui enimmäkseen ruotsia ja käytti Aleksis Kivi -nimeä vain kirjailijanimenä. Voi veikkoseni, luulenpa, että haastelisit vähän toisin, jos esimerkiksi olisit käynyt Turun kaupungissa.   Aleksis Kiven muistopostimerkki vuodelta 1934. Piirtänyt Germund Paaer Wäinö Aaltosen veistoksen mukaan. 1834 – Alexis Stenvall (”Aleksis Kivi”)...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 15-10 tulee kuluneeksi tasavuosia paitsi filosofi Nietzschen syntymästä vuonna 1844, myös Antti Lizeliuksen kuolemasta 1795. Mutta me muistelemme erästä Turkua läsnäolollaan kunnioittanutta vapaustaistelijaa, joka kuoli 15-10 1817 Sveitsissä.   1817 – Tadeusz Kościuszko , puolalainen vapaustaistelija (s. 1746 ) Tadeusz Kościuszko ( 4. helmikuuta - 12. helmikuuta 4 - 12 helmikuuta 1746 Mereszowszczyzna, Kosava , Puola-Liettua nykyisen Valko-Venäjän Brestin maakunnassa...

PUNAINEN TURKU -

 Tänään 20-7 1705 – Tulipalo Oulussa tuhosi neljännen kaupunginosan lähes kokonaan. Mutta me kääntelemme Turun historian kirjaa satunnaisesti ja yritämme löytää jostakin pienestä merkinnästä jotakin suurempaa - kas tuossa:       Olof Gangiuksen Turun kartta vuodelta 1634. 20-7 1725 Turun raastuvanoikeuden päätöksellä luovutetaan Kåkehus-talo Turussa Karin Ruuthin pojan, rakuunaluutnantti Erik Rydman in haltuun. Läsnä tässä tilaisuudessa ovat Karin ja hänen...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 23-3 tulee kuluneeksi tasavuosia Venäjän keisari Paavali I murhasta Pietarissa Pyhän Mikaelin palatsissa 1801. Hänen poikansa Aleksanteri I nousi keisariksi isänsä murhan jälkeen. 1801 – Venäjän keisari Paavali I surmattiin sänkyynsä Pyhän Mikaelin palatsissa. 1801 – Paavali I , Venäjän keisari (s. 1754 )    Paavali I ( venäjäksi Павел I Петрович, 1. lokakuuta ( J : 20. syyskuuta ) 1754 Pietari – 23. maaliskuuta ( J : 12. maaliskuuta ) 1801...

PUNAINEN TURKU -

Tällä päivämäärällä 3-8 vuonna 1509 Turku koki kovia, kun Tanskan kuninkaan Hansin valtuuttamat merirosvojoukot hyökkäsivät kaupunkiin varhain perjantaina aamuyöllä.     Kuningas Hannu, Hans, Johannes. Hannu (Juhana II) ( 1455 – 1513 ) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas. Hän oli Tanskan kuninkaana 1481–1513, Norjan kuninkaana 1483–1513 sekä Ruotsin ja samalla kaikkien kolmen maan kuninkaana 1497–1501.   Vuonna 1493 Hannu solmi liiton Venäjän kanssa Ruotsia ja...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 24-7 tulee kuluneeksi tasavuosia maamme ensimmäisestä lakkotapahtumasta Turussa vuonna 1491. Riita syntyi palkan puolittamisesta. Eletään vahvan kauppa- ja puolustusliitto Hansan aikaa ja kinastellaan mm. suhteista Venäjän suuntaan.   Tuolloin Turun vetäjät ja kantajat ryhtyivät lakkoon, koska lukuisat Danzigista saapuneet hansakauppiaat olisivat halunneet maksaa laivojen lastinpurkaukseen liittyvästä vetotyöstä vain puoli äyriä ruislästiltä. Vanha taksa oli yksi...

PUNAINEN TURKU -

Tällä päivämäärällä 16-2 tähtitieteilijä Yrjö Väisälä tarkkaili taivaita Turun Iso-Heikkilän tähtitornista vuonna 1936 ja havaitsi kaksi uutta asteroidia (1391 Carelia ja 1454 Kalevala). Kahta vuotta myöhemmin samalla päivämäärällä hän havaitsi asteroidit 1448 Lindbladian ja 1479 Inkerin.     Vuosi 1938 oli tuottoisa muutenkin:  22-9 Väisälä havaitsi tähtitornistaan jälleen kaksi uutta asteroidia, kohteet SA1 ja SB1. Turku ja Tampere olivat löytyneet ...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 4-7 tulee kuluneeksi tasavuosia fennomaani Juhan Vilhelm Snellmanin kuolemasta Kirkkonummella vuonna 1881. Mies oli syntynyt Tukholman satamassa Patience-laivalla 1806.     Johan (Juhana) Vilhelm Snellman ( 12. toukokuuta 1806 Tukholma , Ruotsi – 4. heinäkuuta 1881 Kirkkonummi , Suomen suuriruhtinaskunta ) oli suomalainen filosofi , kirjailija , sanomalehtimies ja valtiomies, yksi vaikutusvaltaisimmista fennomaaneista 1800-luvun Suomessa. Hän vaikutti merkittävästi suomen...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 18-12 tulee kuluneeksi tasavuosia kuningatar Kristiinan syntymästä Tukholmassa vuonna 1626. Kuningattaren alkuperä johtaa kiistatta Turkuun - Made in Turun linna. Kristiina ( 18. joulukuuta ( J : 8. joulukuuta) 1626 Tukholma – 19. huhtikuuta 1689 Rooma ) oli Ruotsin hallitseva kuningatar vuodesta 1632 kruunusta luopumiseensa asti 1654 .     16-vuotias Kristiina kuningattarena. Kristiina syntyi Tukholman keskustan Tre Koronor -linnassa, mutta hänen olemassaolonsa jäljet...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 4-9 vietämme Turun palon vuosipäivää. Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo syttyi illalla 4-9 1827 klo 21 tienoissa ja riehuttuaan 20 tuntia se oli tuhonnut 3/4 kaupungista. 1827 – Turun palo tuhosi Suomen tuolloin suurimman kaupungin lähes täysin.  Palon jäljet Gustaf Wilhelm Finnbergin (1784-1833) tallentamana. Taiteilijan oma työhuonekin tuhoutui palossa. Turun palo oli Turun kaupungin lähes kokonaan tiistaina 4. – 5. syyskuuta 1827 tuhonnut tulipalo. Suomen ja...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 10-7 löydämme itsemme Uppsalan tuomiokirkosta seuraamassa juhlavaa seremoniaa, jossa Juhana-herttua kruunataan virallisesti maamme kuninkaaksi. On vuosi 1569.     Kuningas vuosimallia 1582. Målning av kung Johan från 1582 av Johan Baptista van Uther , där kungen är iklädd det senaste spanska hovmodet. Van Utherin näkemys Juhanasta vuodelta 1582 - espanjalaisen hovimuodin lumoissa. Deus protector noster. Bene faciendo neminem timemus . Misericordia et veritas custodiunt regem...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 29-1 tulee kuluneeksi tasavuosia talvisodan tuhoisimmasta pommituksesta Turussa. Seisomme sitä kauhulla muistellen tässä vanhan Postitalon seinustalla Eerikinkadulla.   Turun tuhoisin pommitus sattui 29. 1. 1940. Turkulaiset nimittivät päivän myöhemmin yllätysmaanantaiksi. Tapahtuma tunnetaan myös postitalon pommituksena. Vieläkin Turun vanhan pääpostin seinässä on jäljellä pommituksen jättämiä ruhjeita. Seinästä löytyy myös asiasta kertova muistolaatta. P...




PUNAINEN TURKU -

Tänään 8-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Pohjolan apostoli Ansgarin syntymästä Amiensissa Ranskassa vuonna 801: 801 – Ansgar (”Pohjolan apostoli”), Hampurin-Bremenin arkkipiispa (k. 865 ) Ansgar ( 8. syyskuuta 801 – 3. helmikuuta 865 ) eli Ansgarius oli Hampurin - Bremenin arkkipiispa . Hampurin piispanistuimella oli erityinen tehtävä viedä kristinuskoa pohjoiseen ja Ansgar tuli tunnetuksi Pohjolan apostolina .    Ansgar     3. helmikuuta tuli puolestaan kuluneeksi tasavuosia...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 13-12 tulee kuluneeksi tasavuosia kuningas Eerik XIV syntymästä 1533 Tre Kronorin linnassa Tukholmassa: 1533 – Eerik XIV , Ruotsin kuningas (k. 1577 ).   Faksimil av en pennteckning av Erik XIV:s hand på titelbladet till ett ex. av Strabons "De situ orbis". Eerikin piirtämä omakuva. Eerik XIV ( 13. joulukuuta 1533 – 26. helmikuuta 1577 ) oli Ruotsin kuningas vuosina 1560 – 1568 . Eerik XIV. Eerik XIV nousi valtaan isänsä Kustaa Vaasan kuoltua vuonna 1560. Hänen...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 18-6 vietämme Kesä-Heikkiä eli Pyhän Henrikin luiden Nousiaisista Turkuun siirtämisen, translaation muistopäivää.     Piispa Henrik ja Lalli . Heikinmessut olivat Suomen suojeluspyhimyksen Pyhän Henrikin kunniaksi pidettyjä kirkkojuhlia, joiden vietto alkoi 1200- ja 1300-luvun vaihteessa. Juhlia oli vuosittain kaksi. Pyhimyksen kuolinpäivänä 20. tammikuuta vietettiin " Talvi-Heikkiä" .  Skandinaviassa juhlapäivä oli 19. tammikuuta , johon Suomessakin myöhemmin...

Saara-Sofia Sutelan päiväkirja -

Olin eilen puhumassa SLU:n olosuhdeseminaarissa Arena 2012 liikuntapaikka-rakentamisen ammattitapahtumassa Helginsin messukeskuksessa. Seminaarin teemana oli liikuntapaikkojen käyttöpolitiikka. Tähän oli minulla mielenkiintoinen rooli, kun tarkastelen liikuntapaikkapolitiikkaa monesta eri näkökulmasta. Tässä tapauksessa näkökulmani oli kuitenkin hyvin voimistelupainotteinen. Ensinnäkin valmentajana: Olen valmentanut joukkuevoimistelua jostakin 90-luvun puolivälistä saakka...

Julkaisemattomia -

Tänään sunnuntaina julkaistiin mielipidekirjoitukseni Turun Sanomissa. Kuulin sittemmin, että asiasta on puhuttu kulissien takana jo aiemmin, mutta toivottavasti tällainen kirjoitus antaa hankkeeseen puhtia. Halusin tehdä tällaisen avauksen nimenomaan kuntavaaliehdokkaana osoittaakseni, että vasemmistossa ei pelkästään jarruteta kaupungin kehittämistä, vaikka niin usein näkee väitettävän. Lisäksi vasemmistossa ajatellaan myös kaupunkien vetovoimaisuutta. Blogia varten...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 14-3 tulee kuluneeksi tasavuosia arkkitehti Lars Sonckin kuolemasta 1956. Miehen ura alkoi 23-vuotiaana, kun hän voitti vuonna 1894 pidetyn Turun Mikaelinkirkon suunnittelukilpailun suunnitelmallaan Soli Deo Gloria Aeterna.     1956 – Lars Sonck , suomalainen arkkitehti (s. 1870 ). Suomen rakennustaiteen ytimekäs dramaatikko, harmaan graniitin ja tervatun hirren verraton mestari. Lars Eliel Sonck ( 10. elokuuta 1870 Kälviä – 14. maaliskuuta 1956 Helsinki ) oli suomalainen...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 18-8 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun 1809 – Keisarillinen Suomen senaatti (hallituskonselji) pantiin alulle.   Keisarillinen Suomen senaatti oli vuosina 1809–1918 toiminut Suomen suuriruhtinaskunnan korkein siviilihallintoelin ja tuomioistuin. Se jakautui kahteen erilliseen osastoon, talousosastoon ja oikeusosastoon , jotka vastasivat nykyisiä valtioneuvostoa ja korkeinta oikeutta . Kun Suomi liitettiin Venäjään 1809 ja autonominen Suomen suuriruhtinaskunta...

Lady of The Mess -

Siellä, missä on sydämesi, on myös kotisi. Ja koti on maailman paras paikka.

PUNAINEN TURKU -

Tänään 26-6 avaamme rätisevän radion pelonsekaisin tuntein. Kansalaiset, medborgare! Tasavallan presidentti puhuu; ” Suur-Saksan valtakunnan sotavoimat nerokkaan johtajansa, valtakunnankansleri Hitlerin komennossa, käyvät rinnallamme menestyksellistä taistelua...”. ”... ikuisen uhkan hävittämiseksi ... on tällä kerralla ehkä paremmat mahdollisuudet onnistumiseen kuin kenties milloinkaan ennen”.   Jatkosota oli alkanut 25-6 1941, kun puna-armeijan ilmavoimat pommittivat...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 23-12 tulee kuluneeksi tasavuosia kuvanveistäjä Walter Runebergin kuolemasta 1920 ja erään kuuluisan korvan kohtalosta 1888. 1920 – Walter Runeberg , suomalainen kuvanveistäjä (s. 1838 ) 1888 – Vincent van Gogh leikkasi vasemman korvansa alaosan irti, vei sen ilotaloon ja antoi Rachel -nimiselle prostituoidulle.     Gunnar Berndtson , Walter Runeberg, 1879 Walter Magnus Runeberg ( 29. joulukuuta 1838 Porvoo – 23. joulukuuta 1920 Helsinki ) oli suomenruotsalainen...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 91 92 Seuraava »