Tänään on 21.11.2017 01:00 ja nimipäiväänsä viettää: Hilma. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle keittiön suunnittelu


Opeblogi -

Tämä bloggauksen julkaisin alunperin Ilmioppi-blogissa 9.1.2017 . Ilmiöistä tuli vuonna 2016 ilmiö opetusalalla. Jopa valtakunnan terapeutti tohtori Raimo piti ilmiöpohjaista valmennusta kansanedustajille YLE:n radiosatiirissa. Yleistymisen myötä myös pinnalliset tulkinnat ja niistä nouseva kritiikki lisääntyivät. Ongelma syntyy yhdeltä osin siitä, että ilmiöpohjaisuus on sanana helppo ymmärtää ilman asiaan perehtymistä. Maailmassa on ihmiöitä ja niihin perustuen voidaan...

1001 days of summer -

Mammalomani päättyi ja palasin takaisin työpaikalleni CGI:lle.  Parasta töihin paluussa on ollut se, että Senior designerinä saan käyttää antaumuksella (melkein) koko päivän suunnittelupuuhiin. Huonoa on se, että iltaisin on jo niin väsynyt ja kaikkensa antanut, ettei järjelliseen saati taiteelliseen toimintaan ole enää paukkuja. Lisähaasteen arkeen tuovat tietenkin paine (tai oikeastaan halu) viettää aikaa perheen kanssa, … Jatka lukemista Suunnittelu käy työstä 

Stoori -

Perinteisesti suomalaiset eivät puhu hautajaisista ennen, kuin on aivan pakko. Tällöinkin asiat hoidetaan pitkälti jälkikäteen, eli vasta kun itse kuolema on jo tapahtunut. Usein omaiset löytävät itsensä miettimästä, millaiset hautajaiset vainaja olisi halunnut. Halusiko hän tuhkauksen vai arkkuhautauksen? Oliko vainajalla joku lempi virsi tai muu musiikki, jonka hän olisi muistotilaisuuteen halunnut? Kaikkien näiden asioiden miettiminen […] The post Kuolema, omat hautajaiset...

Fiskari31 -

Yksi talomme keskeisistä elementeistä on lasi. Sitä on runsaasti paitsi valtavissa ikkuna-aukoissa myös talomme sisätiloissa. Lasia on tulossa ennen kaikkea erilaisten kaiteiden muodossa. Lasikaiteita on sekä tasanteilla että kolmessa valtavassa portaikossa.

Wandering Hobo's Tales -

27. joulukuuta ja lähtö Kurjenrahkaan lähestyy huomattavaa nopeutta. Jotta blogin saavuttama asialinja  säilyisi, käsitellään tässä tekstissä valmistautumista ja siihen liittyviä toimenpiteitä. Kuten aina, on blogin kirjoittaja pienessä sievässä. Lisäksi kosmiselle tasolle noussut jonneus ei ole hävinnyt mihinkään, joten alla olevaa tekstiä ei kannata ottaa ainoana totuutena. Retkeä suunniteltaessa olen ottanut tavaksi suorittaa ja selvittää asiat seuraavassa...

Fiskari31 -

Meillä on vielä kaksi keittiön suunnittelua koskevaa yksityiskohtaa, jotka pitäisi päättää. Keittiön tasot on näistä ensimmäinen. Tasomateriaalista meille tulee myös saarekkeen päädyt. Olen pyytänyt jo muutaman tarjouksen tasoista, mutta edelleenkään en ihan tiedä, millaiset tasot meille lopulta tulevat.

Lean loki -

Huomasin Ullassa räväkät K-18 neuleet, joilla neulojista halutaan luoda uusi ja seksikkäämpi mielikuva! Neulomalla saa tosiaan tehtyä ihan kaikkea ja yleensä vielä huumorilla höystettynä. Elämme vapaassa neulomismaassa, joten kaikki neuletyöt ovat sallittuja. Jokainenhan valitsee itse tekemisensä. Deco-lehden toimituksessa kuulin etteihän "munapussit" ole mikään uusi asia, kun niitä tuttu rouva oli tehnyt markkinoille myyntiin jo iät ja ajat. Kauppa on käynyt hyvin ja...

Häviääkö Kestopuu -Voimalaitos Parkanoon -

Ihan oikea ja aito kiitos siitä, että käyt lukemassa näitä sivuja! Meidäthän lienee tarkoitus väsyttää pitkällä vaitiololla ja sillä, että asiat eivät etenekään ennalta ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Elämässä on toki paljon muuta ihanampaa ja mielekkäämpää kuin ylläpitää taistelutahtoa kestopuun poltto- hankkeen kaatamisessa! Se muu on ollut nyt hetken ansaitusti etusijalla eikä uutta tekstiä ole synytynyt tännekään vähään aikaan. Mutta ei hätää! Nyt on...

Villaa ja villakoiria -

Uusi Ulla on ilmestynyt! Tai oikeastaan se ilmestyi jo pari päivää sitten, mutta näin lomalaisena blogaaminen on jäänyt... Mulla on myös ohje mukana, Ulpukka-huivi . Mä suunnittelin sen siskolleni, joka pyysi iltapukuhuivia. Sen piti olla geometrisesti kuvioitu, ilman mitään hässäkkää :-) Sitten Ullasta kysyivät, josko voisin sponsoroidusta langasta suunnitella huivin johonkin numeroon... ja kun kerran olin jo aloittanut, niin oli helppo luvata. Suunnittelu ja tekeminen vain...

Peukku puutarhassa -

Talviaikaan siirtyminen on minulle yleensä se viimeinen merkki puutarhapuuhailun loppumisesta: sen jälkeen arki-illat ovat pimeitä. Kaikki pihatyöt siirtyvät viikonloppuun, jos niitä enää jäljellä onkaan. Yleensä tietysti on, koskas ne tekemällä loppuisivat. Jotenkin Alan Titchmarshin puutarhaohjelmien kertaus lohduttaa marraskuista iltaa: Ainakin jossain multa on lupauksia täynnä, lapiohommat näyttävät hymyilyttävän vaikka hiki tuleekin, suunnittelu on helppoa ja lopputulos...

Burgundy Bride -

Viime viikko meni aika tehokkaasti tenttikirjojen parissa joten sekä häiden suunnittelu että kuntoprojekti olivat enemmän taka-alalle. Sitä voi vaikka kuinka vakuutella itselleen, että pieni juoksulenkki vain toisi lisää jaksamista pänttäämiseen eikä verottaisi sitä, mutta aika hankala oli näköjään silti itseään tönäistä liikkeelle kun "vielä olisi sata sivua luettavaa tänään". Sen verran kuitenkin tein että mittailin hiukan oliko senttejä lähtenyt kriittisistä...

Viidakkorumpu -

Kesällä aivot poistavat menneen puolivuoden työajan kuonaa. Kaikki se stressin aikaansaama nokittelu, alituinen kiire ja ilottomuus valuu ulos tehdäkseen tilaa taas syksyllä saapuvalle samanmoiselle saastalle. Yrittäminen on parhaimmillaan parasta, mutta kädet sydämille: Kenellä on ollut iloa tehdä mukavien asiakkaiden kanssa paineettomasti onnelista työtä? Harvassa olette. Usein me kaikki vaan suoritamme eteenpäin, jotta seuraava palkka tulisi. Itse olemme koittaneet ratkoa tätä...

Vaiheessa (Välitilassa) -

Väärin.  Ei voi antaa blogilleen englanninkielistä nimeä, jos aikoo kirjoittaa suomeksi. Vain suomeksi. Englanninkielinen nimi on niin kornia, niin teennäistä, niin mahtailevaa. Kuin yrittäisi olla olematta kuitenkaan. Mutta yrittääpä joku sitten keksiä tuolle fraasille suomenkielisen vastineen, sellaisen, jonka päälle ei heti tekisi mieli oksentaa. Keskellä jotakin... blaah. Olla jotakin kesken... yöh. Olla vaiheessa... hmmm. Vaiheessa osuu mun mielestä lähimmäksi sitä...

Projekti Rantakallio -

Savuputki on teetetty sepällä mittojen mukaan sopivaksi. Takan ulkopinnan suunnittelu on käynnissä. Inspiraation lähteenä on Rakennusapteekista hankittu Helena Soiri-Snellmanin Turun Kaakelin kakluunit -kirja. Kaakelia ainakin tulee pintaan, mutta minkälaista...

insidents -

Ydinvoima Suomalaisilla politiikoilla on vähäinen käsitys siitä mitä ovat päättämässä. Yhtenä monista "näyttävistä" päätöksistä on ydinvoimaloiden rakentamispäätökset. Teollisuuden voima oli suuremman liikevaihto kiihkossa päättänyt ydinvoimalan rakentamisesta Olkiluotoon. Typeryyden huipennus oli prototyypin tilaaminen. Ei tilaajalla eikä istuvalla hallituksella ollut pienintäkään aavistusta mitä prototyypin tilaaminen merkitsee. Henkilöt jotka ovat olleet...

Tapani Lahti , Ilmajoki , kunnallisvaaliehdokas 37 -

Suunnittelulautakunta päätti ottaa maankäytön suunnitteluun Koskenkorvan ja Nopankylä - Huissin sekä kolmantena alueena virkistyskäytön kunnassa. Aloitusseminaariin kutsutaan tekninen- ja ympäristölautakunta sekä hallituksen edustajat ja valtuuston puheenjohtajisto. Työhön päästäneen toukokuulla. Huomenna on ay seminaari Härmässä, sinne aion ajella. Pääsiäinenkin se sieltä taas lähestyy. Täytynee ottaa kinkku pakasteesta ja laitella se mämmin ja munien seuraksi.

Sammacon scräpellyksiä -

T ypy ja Poju pyysivät päästä Zombie walkiin ja olivat ihan ihmeissään kun äiti antoi luvan, tosin sillä ehdolla että äitikin otettaisiin mukaan. Siitä alkoi sitten maskien suunnittelu 0euron budjetilla... Koska 3 osallistujaa oli lapsia, maskeerauksen piti olla myrkytöntä ja syötävää. Sen lisäksi en löytänyt "oikeita" maskejani mistään. Lapsille tärkeintä oli veri, joten sitä oli ehdottomasti oltava. Minusta pelkkä verellä lotraus on tylsää joten keinoihoa oli...

Meriharakka -

Yksi mukava päiväretkikohde Hampurissa on Blankenesen rinteeseen rakennettu puutarhakaupunki, jonne helposti pääsee S1-junalla.

Aakkoset suositun web -palvelun luomiseen -

Ostin itselleni kesällä Packard Bell laptopin. Moni saattaa mielessään kysyä: miksi ihmeessä? Packard Belliltä löytyi 12 tuuman kannettava, missä ominaisuudet ja hinta tuntui järkevältä. Kilpailevat tuotteet olivat poikkeuksetta noin 200 euroa kalliimpia, eikä ominaisuudet kuitenkaan olleet merkittävästi parempia.Uuden tuotteen ostajalle on tietenkin tuttua se, että tuote pitää, tai sen voi,




Hannan huone -

Tammikuu on aina kiireistä aikaa ja uuden edessä ihmettelyä. Mielessä on monenmonta projektia ja vireille niitä on laitettu aina kun on ehditty. Se on jo jotain! Pienikin tuntuu itsestä paljolta kun lapset alkavat olemaan isompia ja yhä enemmän itsenäisempiä. Siispä tänä vuonna koitan keskittyä enemmän sinne unohduksissa olleelle kuvataiteen puolelle. Tunnun olevan kuitenkin tuotteliain sillä saralla kun alkuun pääsen!  Peruskoulussahan kässänumeroni oli seiskan paikkeilla...

Raisoftin yritysblogi -

Raisoftin uudet ohjelmistot ja toiminnan laajeneminen tuovat mukanaan positiivisia haasteita. Tällä hetkellä haemme ammattitaitoisen joukkomme vahvistukseksi kokenutta osaajaa ohjelmistotestaukseen ja laadunvarmistukseen . Osaajan tehtäviin kuuluvat testauksen ja laadunvarmistuksen kehittäminen , suunnittelu , päivittäisistä testausrutiineista huolehtiminen sekä raportointi . Toimipaikka sijaitsee Kokkolassa ja työ alkaa sopimuksen mukaan. Kyseessä on määräaikainen työsuhde. Jos...

Kirjakassi -

   Kannen kuva: Darin Stoyanov/Arcangel Images Kannen suunnittelu: Claire  Ward/TW Joanne Harris Persikoiden aikaan Peaches for Monsieur le Curé 2012   Suomennos: Satu Leveelahti   Otava 2013   409 sivua Jos kissan pitää sisällä, se ei muuta halua kuin päästä taas ulos. Jos sen antaa olla ulkona, se naukuu sisään. Ihmiset ovat jokseenkin samanlaisia.   Kirjastolaina   Persikoiden aikaan on jatko-osa iki-ihanaan Pieni suklaapuoti ja Karamellikengät...

Vihreät Vaatteet -

Päädyin työskentelemään alalle, jota en voi sietää. Miksi vuosi toisensa jälkeen jatkan silti työtäni vaateteollisuudessa? 1990-luvun lopulla H&M avasi ensimmäisen liikkeensä Tampereelle. Olin innoissani. Niin paljon valikoimaa, niin edullisia hintoja, niin helposti saatavilla. Tätä ennen haaveilin kyllä monesta vaatteesta, mutta harvoin äiti antoi lupaa ostaa. H&M muutti tilanteen: nyt pystyin omilla taskurahoilla ostamaan haluamani vaatteen […]

Jontte Jokeltajan jupinoita -

Onko kukaan nähnyt inspiraatiotani? Se on nyt kadoksissa! Tuo makuuhuoneeni TV:kin odottaa, että kasaisin sille TV-pöydän, joka on ollut tuolla eteisessä paketissa jo toista viikkoa. Inspiraationi kanssa on aina kiva tehdä kaikenlaista, mutta kun se on nyt hukassa ja yksin ei jaksa. Yleensä se tulee aina kavereiden mukana, sillä heti jos joku tulee kyläilemään, niin selvästi inspiraationikin on läsnä ja kaikkea kivaa tulee tehtyä. Nyt tekemiset rajoittuu suunnilleen kaikkein...

Vihreät Vaatteet -

Päädyin työskentelemään alalle, jota en voi sietää. Miksi vuosi toisensa jälkeen jatkan silti työtäni vaateteollisuudessa? 1990-luvun lopulla H&M avasi ensimmäisen liikkeensä Tampereelle. Olin innoissani. Niin paljon valikoimaa, niin edullisia hintoja, niin helposti saatavilla. Tätä ennen haaveilin kyllä monesta vaatteesta, mutta harvoin äiti antoi lupaa ostaa. H&M muutti tilanteen: nyt pystyin omilla taskurahoilla ostamaan haluamani vaatteen […]

Bwana joen kynästä -

Kuva: Eric Engbretson, U.S. Fish and Wildlife Service. Public domain. Joel Kontinen Suunnittelu on niin ilmeistä luomakunnassa, että sitä on entistä vaikeampi kieltää. Monet luonnossa näkyvät ratkaisut ovat moninkertaisesti nerokkaampia kuin mitä ihmiset ovat kyenneet pitkän suunnittelun ja puurtamisen jälkeen tekemään. Monesti ihminen vain matkii sitä, minkä Jumala loi ensin.

Avautumista -

Meillä on meneillään ehkä hieman erikoinen kokeilu seksielämämme parantamiseksi. Suunnittelu. Sovimme päivän jolloin harrastamme seksiä ja suunnittelemme mitä silloin ehkä tekisimme. Tämä kuulostaa kaiken spontaniuden tappamiselta ja ehkä typerältäkin, mutta on tässä plussiakin. En ole siis mitenkään spontaani ihminen, vaan tykkään tietää milloin mitäkin tapahtuu. Lisäksi järjestely auttaa puhumaan seksistä mieheni kanssa. No kuitenkin, olen aina halunnut yllättää...

Mittanauha -

Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Sen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista mukavaa. Kävin työreissulla hamstraamassa lisää silkkiä (tällä kertaa vain 10 metriä). Reissulta toin myös vatsapöpön joka ei ollut niin mukava. Heinäkuussa piipahdettiin jatsahtelemassa Shaggyn ja Mary J:n kanssa. Lisäksi mökkeilitiin lähes yliannostukseen asti ja nyt on pari viime viikkoa tehty pihahommia. 4 lavaa laattoja ja 3 säkkiä seulanpääkiviä odottaa vielä latojaa tuossa pihalla, mutta...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 12 13 Seuraava »